Kreikan pääministeri: Antakaa lisää aikaa

Ei tämmöistä maata voi pitää EU:ssa mukana,eiköhän ois aika antaa kreikalle lähtöpassit sekä eurosta sekä eu:sta....
Oliko tämä nyt yllätys kenellekään? Ja tämmöisiä pitäisi tukea. Eiköhän anneta niiden ihan rauhassa kiertää veroja ihan niin paljon kuin sielu sietää.

Kreikan turistikohteiden baareissa, tavernoissa ja matkamuistoliikkeissä kierretään yleisesti veroja, kertoo saksalainen Spiegel Online. Talousrikosyksikön kesän aikana turistikohteisiin tekemissä tarkastuksissa puutteita löytyi useammasta kuin joka toisesta yrityksestä.

Veronkierrosta on tullut talousvaikeuksista kärsiville yrittäjille uusi ansaintakeino. Useissa yrityksissä nostettiin arvonlisäverotulot omiin taskuihin. Myös kuitteja ei ollut aina tarjolla.

Valtionvarainministeriön talourikosyksikkö SDOE tarkasti kesäkuun alun ja elokuun puolivälin välisenä aikana yhteensä 4 067 yritystä 46 lomasaarella ja tärkeimmissä Manner-Kreikan turistikohteissa. Tarkastajat kirjasivat yrityksistä kaikkiaan yli 31 000 puutetta.

Viranomaisten mukaan tilanne on pahentunut viime vuodesta.

Yleisintä veronkierto oli Naxoksella, Santorinilla, Mykonoksella ja Paroksella, kertoo kreikkalainen Ekathimerini-lehti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lissöö rahhaa ! kirjoitti:

Ei tämmöistä maata voi pitää EU:ssa mukana,eiköhän ois aika antaa kreikalle lähtöpassit sekä eurosta sekä eu:sta....
Oliko tämä nyt yllätys kenellekään? Ja tämmöisiä pitäisi tukea. Eiköhän anneta niiden ihan rauhassa kiertää veroja ihan niin paljon kuin sielu sietää.

Kreikan turistikohteiden baareissa, tavernoissa ja matkamuistoliikkeissä kierretään yleisesti veroja, kertoo saksalainen Spiegel Online. Talousrikosyksikön kesän aikana turistikohteisiin tekemissä tarkastuksissa puutteita löytyi useammasta kuin joka toisesta yrityksestä.

Veronkierrosta on tullut talousvaikeuksista kärsiville yrittäjille uusi ansaintakeino. Useissa yrityksissä nostettiin arvonlisäverotulot omiin taskuihin. Myös kuitteja ei ollut aina tarjolla.

Valtionvarainministeriön talourikosyksikkö SDOE tarkasti kesäkuun alun ja elokuun puolivälin välisenä aikana yhteensä 4 067 yritystä 46 lomasaarella ja tärkeimmissä Manner-Kreikan turistikohteissa. Tarkastajat kirjasivat yrityksistä kaikkiaan yli 31 000 puutetta.

Viranomaisten mukaan tilanne on pahentunut viime vuodesta.

Yleisintä veronkierto oli Naxoksella, Santorinilla, Mykonoksella ja Paroksella, kertoo kreikkalainen Ekathimerini-lehti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu