Lapsille katolinen kasvatus!

Miksi luulet, että katolisen kasvatuksen perustana on kuri? Juuri sen takia, että rakastamme lapsiamme ja tahdomme kasvattaa heistä kunnon taivaan kansalaisia.

L.-M. kirjoitti:

Miksi luulet, että katolisen kasvatuksen perustana on kuri? Juuri sen takia, että rakastamme lapsiamme ja tahdomme kasvattaa heistä kunnon taivaan kansalaisia.

Puhumme perustasta.
Rakkaus ei voi perustua kuriin, rakkaus tulee Jumalalta ja on kaiken, myös meidän olemassaolomme perusta. Kurin tulee perustua rakkauteen.

Kyllä, kasvatamme lapsiamme tiettyjen periaatteiden mukaan, ja niitä periaatteita voi kutsua katolisiksi, koska ne tähtäävät siihen, että lapsemme tulevat tuntemaan Jumalan hyvyyden ja rakkauden. He tulevat ymmärtämään, että Jumalan kohtaa kirkon yhteydessä ja että usko velvoittaa noudattamaan elämässä Jumalan asettamia rajoja.
Rajojen oppimista voi kutsua kuriksi. Katolinen elämä on kurinalaista; rajojen merkitys on siinä, että ne ovat Jumalan rakkauden asettamat. Ne ovat olemassa, jotta elämämme olisi Jumalalle kunniaksi ja meille ja lähimmäisillemme hyväksi.
Sekin kokemus välittyy lapsille hyvän katolisen kasvatuksen kautta, että hairahtunutkin on rakkauden piirissä. Armo on aina ulottuvilla.

katol. kasvattaja kirjoitti:

Puhumme perustasta.
Rakkaus ei voi perustua kuriin, rakkaus tulee Jumalalta ja on kaiken, myös meidän olemassaolomme perusta. Kurin tulee perustua rakkauteen.

Kyllä, kasvatamme lapsiamme tiettyjen periaatteiden mukaan, ja niitä periaatteita voi kutsua katolisiksi, koska ne tähtäävät siihen, että lapsemme tulevat tuntemaan Jumalan hyvyyden ja rakkauden. He tulevat ymmärtämään, että Jumalan kohtaa kirkon yhteydessä ja että usko velvoittaa noudattamaan elämässä Jumalan asettamia rajoja.
Rajojen oppimista voi kutsua kuriksi. Katolinen elämä on kurinalaista; rajojen merkitys on siinä, että ne ovat Jumalan rakkauden asettamat. Ne ovat olemassa, jotta elämämme olisi Jumalalle kunniaksi ja meille ja lähimmäisillemme hyväksi.
Sekin kokemus välittyy lapsille hyvän katolisen kasvatuksen kautta, että hairahtunutkin on rakkauden piirissä. Armo on aina ulottuvilla.

Vihdoin järjen äänikin näissä keskusteluissa. Kiitos, katol. kasvattaja!

katol. kasvattaja kirjoitti:

Puhumme perustasta.
Rakkaus ei voi perustua kuriin, rakkaus tulee Jumalalta ja on kaiken, myös meidän olemassaolomme perusta. Kurin tulee perustua rakkauteen.

Kyllä, kasvatamme lapsiamme tiettyjen periaatteiden mukaan, ja niitä periaatteita voi kutsua katolisiksi, koska ne tähtäävät siihen, että lapsemme tulevat tuntemaan Jumalan hyvyyden ja rakkauden. He tulevat ymmärtämään, että Jumalan kohtaa kirkon yhteydessä ja että usko velvoittaa noudattamaan elämässä Jumalan asettamia rajoja.
Rajojen oppimista voi kutsua kuriksi. Katolinen elämä on kurinalaista; rajojen merkitys on siinä, että ne ovat Jumalan rakkauden asettamat. Ne ovat olemassa, jotta elämämme olisi Jumalalle kunniaksi ja meille ja lähimmäisillemme hyväksi.
Sekin kokemus välittyy lapsille hyvän katolisen kasvatuksen kautta, että hairahtunutkin on rakkauden piirissä. Armo on aina ulottuvilla.

-Kyllä, kasvatamme lapsiamme tiettyjen periaatteiden mukaan, ja niitä periaatteita voi kutsua katolisiksi, koska ne tähtäävät siihen, että lapsemme tulevat tuntemaan Jumalan hyvyyden ja rakkauden.

Voisitko sanoa tarkemmin mitä nämä periaatteet sinusta ovat. Kiitos.

opiskelijakat. kirjoitti:

-Kyllä, kasvatamme lapsiamme tiettyjen periaatteiden mukaan, ja niitä periaatteita voi kutsua katolisiksi, koska ne tähtäävät siihen, että lapsemme tulevat tuntemaan Jumalan hyvyyden ja rakkauden.

Voisitko sanoa tarkemmin mitä nämä periaatteet sinusta ovat. Kiitos.

Olisi varmasti helpompi kirjoittaa aiheesta essee kuin vastata muutamalla rivillä. Esseitä ei kirjoiteta suomi24:n palstalle, niin että vastaan nyt sinulle lyhyesti, vähän semmoista mitä ensimmäisenä mieleen tulee.

Ensinnäkin on tärkeää muistaa, että lapsi oppii esimerkistä sata kertaa tehokkaammin kuin sanallisesta käskystä tai kiellosta. Ole sellainen, millaiseksi haluat lapsesi kasvavan. Kun haluat hänestä kirkolle uskollisen katolilaisen, käy säännöllisesti messussa ja ota lapsi mukaan. Käy säännöllisesti ripittäytymässä. Kerro lapselle yksinkertaisin selityksin, miksi sinulle on tärkeää osallistua messuun ja sakramentteihin. Opeta hänet alusta alkaen pitämään messua pyhänä: siellä ei leikitä autoilla eikä muumeilla eikä juosta ja huudeta, mieluummin lapsella voi olla oma "messukirja": vihko, johon olet koonnut kauniita, iloisia kuvia Kristuksesta, Mariasta, pyhien elämästä, Raamatun kertomuksista. Kun hän ei vielä jaksa kuunnella ja seurata pappia alttarilla, hän katselee rauhassa kirjaansa.
Muistakaa ristinmerkki arkielämän tilanteissa, lukekaa yhdessä ruokarukous ja iltarukous. Tee lapselle ruusukko tutuksi ja rakkaaksi esimerkilläsi.

Ole katolilainen myös arkielämässäsi: osoita hyvyyttä ja rakkautta, älä puhu pahaa ihmisistä selän takana, älä valehtele tai liioittele, älä keskity esimerkiksi ruokapöydässä mahdollisiin päivän aikana kokemiisi vääryyksiin. Keskustele aterialla lapsen kanssa, häntä kuunnellen.
Rakenna lapsellesi luottamus siihen, että hyvyys palkitaan tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin ja siihen, ettei kierous ja valehtelu tuota mitään hyvää pitemmän päälle.

Ole lasta kohtaan johdonmukainen ja oikeudenmukainen. Kun rankaiset, älä toimi suuttumuksen vallassa vaan siten, että lapsi tiedostaa tekonsa vääryyden mutta myös sen, että olet valmis antamaan anteeksi. Selitä aina riittävästi. Varmista että lapsi ymmärtää, miksi hänen tekonsa oli väärin ja miksi niin ei tule enää tehdä, miksi häntä rangaistaan.
"Oikea" ja "väärä" rakentuvat kymmen käskyn varaan. Lapsen kyseessä ollen tietyt käskyt painottuvat, toiset eivät ole ajankohtaisia vielä. Käskyjä ei tarvitse aluksi opettaa lapselle luettelona vaan sen mukaan, mikä ajankohtaista on. Jumala luojana, ylläpitäjänä, turvana, iankaikkisena isänä on ensimmäinen, mitä lapsi hänestä oppii. Vanhempia tulee kunnioittaa (mutta ei tarvitse pelätä). Sunnuntai ja kirkolliset juhlat ovat erityisiä päiviä. Valehdella ei saa eikä varastaa. Väkivalta on väärin.
Käskyistä se toiseksi tärkein, ensimmäisen veroinen, on myös jo ensimmäisten opittavien joukossa: lähimmäistä pitää rakastaa. Tee toiselle se, mitä toivot hänen tekevän sinulle.

Alusta alkaen tuhlaa hellyyttä lapseen mutta älä hemmottele pilalle. Hienovaraisesti opeta lasta ymmärtämään, että hän ei ole kaiken keskipiste. Älä osoita hellyyttä tavaran paljoudella vaan turvallisuuden ja huolenpidon antamisella.

Opeta lapsi esimerkkisi kautta paitsi karttamaan vääryyttä myös tekemään hyvää. Tehkää yhdessä asioita, joilla autatte ja ilahdutatte ihmisiä, tuntemattomiakin. Opeta näin häntä ottamaan vastuuta myös muiden hyvinvoinnista.

Iloitkaa yhdessä siitä, että olette katolilaisia ja että saatte elää katolilaisina Suomessa. Opeta lapsesi kunnioittamaan pappejamme ja sääntökuntalaisiamme.

katol. kasvattaja kirjoitti:

Olisi varmasti helpompi kirjoittaa aiheesta essee kuin vastata muutamalla rivillä. Esseitä ei kirjoiteta suomi24:n palstalle, niin että vastaan nyt sinulle lyhyesti, vähän semmoista mitä ensimmäisenä mieleen tulee.

Ensinnäkin on tärkeää muistaa, että lapsi oppii esimerkistä sata kertaa tehokkaammin kuin sanallisesta käskystä tai kiellosta. Ole sellainen, millaiseksi haluat lapsesi kasvavan. Kun haluat hänestä kirkolle uskollisen katolilaisen, käy säännöllisesti messussa ja ota lapsi mukaan. Käy säännöllisesti ripittäytymässä. Kerro lapselle yksinkertaisin selityksin, miksi sinulle on tärkeää osallistua messuun ja sakramentteihin. Opeta hänet alusta alkaen pitämään messua pyhänä: siellä ei leikitä autoilla eikä muumeilla eikä juosta ja huudeta, mieluummin lapsella voi olla oma "messukirja": vihko, johon olet koonnut kauniita, iloisia kuvia Kristuksesta, Mariasta, pyhien elämästä, Raamatun kertomuksista. Kun hän ei vielä jaksa kuunnella ja seurata pappia alttarilla, hän katselee rauhassa kirjaansa.
Muistakaa ristinmerkki arkielämän tilanteissa, lukekaa yhdessä ruokarukous ja iltarukous. Tee lapselle ruusukko tutuksi ja rakkaaksi esimerkilläsi.

Ole katolilainen myös arkielämässäsi: osoita hyvyyttä ja rakkautta, älä puhu pahaa ihmisistä selän takana, älä valehtele tai liioittele, älä keskity esimerkiksi ruokapöydässä mahdollisiin päivän aikana kokemiisi vääryyksiin. Keskustele aterialla lapsen kanssa, häntä kuunnellen.
Rakenna lapsellesi luottamus siihen, että hyvyys palkitaan tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin ja siihen, ettei kierous ja valehtelu tuota mitään hyvää pitemmän päälle.

Ole lasta kohtaan johdonmukainen ja oikeudenmukainen. Kun rankaiset, älä toimi suuttumuksen vallassa vaan siten, että lapsi tiedostaa tekonsa vääryyden mutta myös sen, että olet valmis antamaan anteeksi. Selitä aina riittävästi. Varmista että lapsi ymmärtää, miksi hänen tekonsa oli väärin ja miksi niin ei tule enää tehdä, miksi häntä rangaistaan.
"Oikea" ja "väärä" rakentuvat kymmen käskyn varaan. Lapsen kyseessä ollen tietyt käskyt painottuvat, toiset eivät ole ajankohtaisia vielä. Käskyjä ei tarvitse aluksi opettaa lapselle luettelona vaan sen mukaan, mikä ajankohtaista on. Jumala luojana, ylläpitäjänä, turvana, iankaikkisena isänä on ensimmäinen, mitä lapsi hänestä oppii. Vanhempia tulee kunnioittaa (mutta ei tarvitse pelätä). Sunnuntai ja kirkolliset juhlat ovat erityisiä päiviä. Valehdella ei saa eikä varastaa. Väkivalta on väärin.
Käskyistä se toiseksi tärkein, ensimmäisen veroinen, on myös jo ensimmäisten opittavien joukossa: lähimmäistä pitää rakastaa. Tee toiselle se, mitä toivot hänen tekevän sinulle.

Alusta alkaen tuhlaa hellyyttä lapseen mutta älä hemmottele pilalle. Hienovaraisesti opeta lasta ymmärtämään, että hän ei ole kaiken keskipiste. Älä osoita hellyyttä tavaran paljoudella vaan turvallisuuden ja huolenpidon antamisella.

Opeta lapsi esimerkkisi kautta paitsi karttamaan vääryyttä myös tekemään hyvää. Tehkää yhdessä asioita, joilla autatte ja ilahdutatte ihmisiä, tuntemattomiakin. Opeta näin häntä ottamaan vastuuta myös muiden hyvinvoinnista.

Iloitkaa yhdessä siitä, että olette katolilaisia ja että saatte elää katolilaisina Suomessa. Opeta lapsesi kunnioittamaan pappejamme ja sääntökuntalaisiamme.

Kiitos katol. kasvattaja. Kaikki asiat, joista kerroit sopivat hyvän elämän perustaksi. Juuri esimerkeistä lapsi oppii.

katol. kasvattaja kirjoitti:

Olisi varmasti helpompi kirjoittaa aiheesta essee kuin vastata muutamalla rivillä. Esseitä ei kirjoiteta suomi24:n palstalle, niin että vastaan nyt sinulle lyhyesti, vähän semmoista mitä ensimmäisenä mieleen tulee.

Ensinnäkin on tärkeää muistaa, että lapsi oppii esimerkistä sata kertaa tehokkaammin kuin sanallisesta käskystä tai kiellosta. Ole sellainen, millaiseksi haluat lapsesi kasvavan. Kun haluat hänestä kirkolle uskollisen katolilaisen, käy säännöllisesti messussa ja ota lapsi mukaan. Käy säännöllisesti ripittäytymässä. Kerro lapselle yksinkertaisin selityksin, miksi sinulle on tärkeää osallistua messuun ja sakramentteihin. Opeta hänet alusta alkaen pitämään messua pyhänä: siellä ei leikitä autoilla eikä muumeilla eikä juosta ja huudeta, mieluummin lapsella voi olla oma "messukirja": vihko, johon olet koonnut kauniita, iloisia kuvia Kristuksesta, Mariasta, pyhien elämästä, Raamatun kertomuksista. Kun hän ei vielä jaksa kuunnella ja seurata pappia alttarilla, hän katselee rauhassa kirjaansa.
Muistakaa ristinmerkki arkielämän tilanteissa, lukekaa yhdessä ruokarukous ja iltarukous. Tee lapselle ruusukko tutuksi ja rakkaaksi esimerkilläsi.

Ole katolilainen myös arkielämässäsi: osoita hyvyyttä ja rakkautta, älä puhu pahaa ihmisistä selän takana, älä valehtele tai liioittele, älä keskity esimerkiksi ruokapöydässä mahdollisiin päivän aikana kokemiisi vääryyksiin. Keskustele aterialla lapsen kanssa, häntä kuunnellen.
Rakenna lapsellesi luottamus siihen, että hyvyys palkitaan tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin ja siihen, ettei kierous ja valehtelu tuota mitään hyvää pitemmän päälle.

Ole lasta kohtaan johdonmukainen ja oikeudenmukainen. Kun rankaiset, älä toimi suuttumuksen vallassa vaan siten, että lapsi tiedostaa tekonsa vääryyden mutta myös sen, että olet valmis antamaan anteeksi. Selitä aina riittävästi. Varmista että lapsi ymmärtää, miksi hänen tekonsa oli väärin ja miksi niin ei tule enää tehdä, miksi häntä rangaistaan.
"Oikea" ja "väärä" rakentuvat kymmen käskyn varaan. Lapsen kyseessä ollen tietyt käskyt painottuvat, toiset eivät ole ajankohtaisia vielä. Käskyjä ei tarvitse aluksi opettaa lapselle luettelona vaan sen mukaan, mikä ajankohtaista on. Jumala luojana, ylläpitäjänä, turvana, iankaikkisena isänä on ensimmäinen, mitä lapsi hänestä oppii. Vanhempia tulee kunnioittaa (mutta ei tarvitse pelätä). Sunnuntai ja kirkolliset juhlat ovat erityisiä päiviä. Valehdella ei saa eikä varastaa. Väkivalta on väärin.
Käskyistä se toiseksi tärkein, ensimmäisen veroinen, on myös jo ensimmäisten opittavien joukossa: lähimmäistä pitää rakastaa. Tee toiselle se, mitä toivot hänen tekevän sinulle.

Alusta alkaen tuhlaa hellyyttä lapseen mutta älä hemmottele pilalle. Hienovaraisesti opeta lasta ymmärtämään, että hän ei ole kaiken keskipiste. Älä osoita hellyyttä tavaran paljoudella vaan turvallisuuden ja huolenpidon antamisella.

Opeta lapsi esimerkkisi kautta paitsi karttamaan vääryyttä myös tekemään hyvää. Tehkää yhdessä asioita, joilla autatte ja ilahdutatte ihmisiä, tuntemattomiakin. Opeta näin häntä ottamaan vastuuta myös muiden hyvinvoinnista.

Iloitkaa yhdessä siitä, että olette katolilaisia ja että saatte elää katolilaisina Suomessa. Opeta lapsesi kunnioittamaan pappejamme ja sääntökuntalaisiamme.

Kiitos vinkeistä! Minua jäi vain ihmetyttämään mikä on lasten isän rooli tuossa kaikessa, sillä sitä roolia taas L.-M. korosti enemmän.

opiskelijakat. kirjoitti:

Kiitos vinkeistä! Minua jäi vain ihmetyttämään mikä on lasten isän rooli tuossa kaikessa, sillä sitä roolia taas L.-M. korosti enemmän.

Minusta taas hän kirjoitti yleisistä periaatteista, joilta perheessä vanhemmat soveltavat. Tuntemissani perheissä molemmat tekevät parhaansa. En ole huomannut, että tarvitaan roolien käskyttämistä ulkopuolelta.

Katolinen isä kirjoitti:

Minusta taas hän kirjoitti yleisistä periaatteista, joilta perheessä vanhemmat soveltavat. Tuntemissani perheissä molemmat tekevät parhaansa. En ole huomannut, että tarvitaan roolien käskyttämistä ulkopuolelta.

Näin juuri. Yritin illalla lähettää vastauksen nimimerkille opiskelijakat., mutta systeemi ei suostunut sillä hetkellä ottamaan vastaan.
En ole sanonut, olenko isä vai äiti. Kasvatusvastuu on molemmilla, ja molempia koskevat samat periaatteet.
Isä ottaa vastuuta koko perheestä. Ei diktaattorina vaan äidin näkemyksiä kuunnellen. Kasvatusasioissa isä ja äiti pitävät yhtä, ei ole niin että toinen aina rankaisee ja toinen lohduttaa. Isän sana olkoon se viimeinen sana, ja siinä L.-M. kirjoitti oikein, että äidin ei pidä lasten kuullen arvostella isän ratkaisuja tai vielä vähemmän hänen luonnettaan ("olet julma" tai "aina sinä lepsuilet"). Erimielisyydet kasvatuksesta äiti ja isä keskustelkoot kahden kesken.

Se jäi tuolla aikaisemmin sanomatta, että rangaistuksen tulee olla paitsi ymmärrettävä siinä suhteessa, mistä ja miksi rangaistaan, sen tulee myös olla juuri nyt käsillä olevaa rikkomusta koskeva. Lasta ei rangaista enää siitä, että hän on aikaisemminkin tehnyt jotakin väärin. Vanhat rikkomukset on kertaalleen rangaistu ja sitten todella annettu anteeksi ja "unohdettu". Niin kuin kirkko opettaa Jumalan antavan anteeksi ja unohtavan.

Isä antaa koko olemisellaan lapselle myös käsityksen siitä, mitä tarkoittaa että Jumala on Isä. Hän on luotettava, luja ja vaativakin mutta turvallinen, uskollinen, lähellä ja rakastava omalla miehisellä tavallaan.
Katolinen(kaan) opetus ei määrää käytännön arjen rutiineja, sitä kuka lukee iltasadun tai valvoo läksyjenlukua tai vie lapsen jalkapalloharjoituksiin.

katol. kasvattaja kirjoitti:

Näin juuri. Yritin illalla lähettää vastauksen nimimerkille opiskelijakat., mutta systeemi ei suostunut sillä hetkellä ottamaan vastaan.
En ole sanonut, olenko isä vai äiti. Kasvatusvastuu on molemmilla, ja molempia koskevat samat periaatteet.
Isä ottaa vastuuta koko perheestä. Ei diktaattorina vaan äidin näkemyksiä kuunnellen. Kasvatusasioissa isä ja äiti pitävät yhtä, ei ole niin että toinen aina rankaisee ja toinen lohduttaa. Isän sana olkoon se viimeinen sana, ja siinä L.-M. kirjoitti oikein, että äidin ei pidä lasten kuullen arvostella isän ratkaisuja tai vielä vähemmän hänen luonnettaan ("olet julma" tai "aina sinä lepsuilet"). Erimielisyydet kasvatuksesta äiti ja isä keskustelkoot kahden kesken.

Se jäi tuolla aikaisemmin sanomatta, että rangaistuksen tulee olla paitsi ymmärrettävä siinä suhteessa, mistä ja miksi rangaistaan, sen tulee myös olla juuri nyt käsillä olevaa rikkomusta koskeva. Lasta ei rangaista enää siitä, että hän on aikaisemminkin tehnyt jotakin väärin. Vanhat rikkomukset on kertaalleen rangaistu ja sitten todella annettu anteeksi ja "unohdettu". Niin kuin kirkko opettaa Jumalan antavan anteeksi ja unohtavan.

Isä antaa koko olemisellaan lapselle myös käsityksen siitä, mitä tarkoittaa että Jumala on Isä. Hän on luotettava, luja ja vaativakin mutta turvallinen, uskollinen, lähellä ja rakastava omalla miehisellä tavallaan.
Katolinen(kaan) opetus ei määrää käytännön arjen rutiineja, sitä kuka lukee iltasadun tai valvoo läksyjenlukua tai vie lapsen jalkapalloharjoituksiin.

"Isä antaa koko olemisellaan lapselle myös käsityksen siitä, mitä tarkoittaa että Jumala on Isä. Hän on luotettava, luja ja vaativakin mutta turvallinen, uskollinen, lähellä ja rakastava omalla miehisellä tavallaan."

Viisaita sanoja. Olen muutenkin suurelta osin samaa mieltä katol. kasvattajan kanssa, mikä ei liene ihmeellistä, koska itsekin olen katolinen kasvattaja. Tämä nimimerkki sen sijaan kirjoittaa enemmän pikkulasten kasvatuksesta, minä taas kirjoitin yleisemmällä tasolla ja taisin mainita paria esimerkkiä siitäkin millaisiin vaikeuksiin katoliset vanhemmat joutuvat DDR-peruskoulumme kanssa.

Haluan tuoda esille kolme piirrettä, jotka ovat minusta olennaisia KATOLISEN kasvatuksen kannalta:

1. Lapsille tulee välittää selvä katolinen identiteetti. Lasten identiteetti ei voi olla vain valheellisesti esim. se, että "kaikkihan me olemme kristittyjä" tai että "ei meidän eromme luterilaisiin ole ollenkaan suuri" tai muuta vastaavaa pötyä. Lapsille pitää antaa 100 %:sti katolinen identiteetti, vahvistaa sitä ja antaa lasten kasvaa siinä. Tässä suhteessa ihailen monta kertaa juutalaisia ystäviämme (meidän perheellämme on monta), jotka osaavat tämän taidon vuosituhansien kokemuksella. Jos lapset alkavat valittaa kirkossakäymisestä ja rukoilemisesta, mikä tapahtunee viimeistään murrosiässä, vanhempien pitää olla silloin "kovana" ja pitää lapset järjestyksessä. Lapset pitää saada ylpeiksi siitä, että he ovat katolilaisia sekä valmiiksi puolustamaan katolista uskoa ja moraaliopetusta, niin sanoin kuin elämällä kummatkin todeksi.

2. Tytöt pitää kasvattaa tytöiksi ja pojat pojiksi. Katolilaisina emme voi hyväksyä miesvihaaja-feministien ja erään nimeltä mainitsemattoman vähemmistön ajamaa sukupuolineutraalia kasvatusta, koska sellainen on selvästi niin luonnonlain kuin Jumalan antaman ilmoituksen vastainen. Tyttöjen pitää siksi oppia jo pienestä pitäen pukeutumaan ja käyttäytymään tyttöjen tavoin ja arvokkuudella, leikkimään tyttöjen leikkejä ja puhumaan tyttöjen asioita. Vastaavasti toimitaan poikien kanssa. Tällä tavalla lapset kasvatetaan vähitellen aitoon naiseuteen ja miehuuteen. He oppivat arvostamaan selibaattia ja avioliittoa (sekä hurskasta leskeyttä) niitä ainoina elämänmuotoina, jotka ovat Jumalan tahdon mukaisia. Tässä suhteessa tulen toimimaan mainitsemani ystävättäreni tavoin, joka piti tyttärensä visusti poissa DDR-peruskoulun pornokasvatuksesta ja leikkasi tämän oppikirjoista linkkuveitsellä moraalittomat sivut pois.

3. Katolisina vanhempina joudumme nykysuomessa itse hyväksymään lastemme ystävät kautta linjan. Olen kuullut lukemattomista HYVISTÄ katolisista ja muista vanhemmista, jotka ovat antaneet lapsilleen erinomaisen kasvatuksen vain sillä seurauksella, että nämä ovat turmiollisten ystävien ja kavereiden seurassa joutuneet katuojaan. Nämä vanhemmat ovat toivottomia. Samaan emme aio mieheni kanssa suostua, vaan jo pienestä pitäen jälkikasvumme tulee saamaan vain sellaisia ystäviä, jotka tulevat hyvistä ja mieluiten katolisista tai juutalaisista perheistä. Samoin perheessä televisio on syytä pitää lukitussa kaapissa. Siitä katsotaan vain ennalta valittuja ja vanhempien hyväksymiä ohjelmia. Katolisissa perheissä ei televisiota "huudateta" koko iltaa. Sama pätee Internetiin.

Kaikki eivät minusta tällä palstalla pidä. Otan sen kunnianosoituksena, mutta nämä mielipiteet perustuvat ajatustenvaihtoon lukemattomien ulkomailla asuvien katolisten ystävättärieni kanssa, joilla on jo vanhempiakin lapsia.

L.-M. kirjoitti:

"Isä antaa koko olemisellaan lapselle myös käsityksen siitä, mitä tarkoittaa että Jumala on Isä. Hän on luotettava, luja ja vaativakin mutta turvallinen, uskollinen, lähellä ja rakastava omalla miehisellä tavallaan."

Viisaita sanoja. Olen muutenkin suurelta osin samaa mieltä katol. kasvattajan kanssa, mikä ei liene ihmeellistä, koska itsekin olen katolinen kasvattaja. Tämä nimimerkki sen sijaan kirjoittaa enemmän pikkulasten kasvatuksesta, minä taas kirjoitin yleisemmällä tasolla ja taisin mainita paria esimerkkiä siitäkin millaisiin vaikeuksiin katoliset vanhemmat joutuvat DDR-peruskoulumme kanssa.

Haluan tuoda esille kolme piirrettä, jotka ovat minusta olennaisia KATOLISEN kasvatuksen kannalta:

1. Lapsille tulee välittää selvä katolinen identiteetti. Lasten identiteetti ei voi olla vain valheellisesti esim. se, että "kaikkihan me olemme kristittyjä" tai että "ei meidän eromme luterilaisiin ole ollenkaan suuri" tai muuta vastaavaa pötyä. Lapsille pitää antaa 100 %:sti katolinen identiteetti, vahvistaa sitä ja antaa lasten kasvaa siinä. Tässä suhteessa ihailen monta kertaa juutalaisia ystäviämme (meidän perheellämme on monta), jotka osaavat tämän taidon vuosituhansien kokemuksella. Jos lapset alkavat valittaa kirkossakäymisestä ja rukoilemisesta, mikä tapahtunee viimeistään murrosiässä, vanhempien pitää olla silloin "kovana" ja pitää lapset järjestyksessä. Lapset pitää saada ylpeiksi siitä, että he ovat katolilaisia sekä valmiiksi puolustamaan katolista uskoa ja moraaliopetusta, niin sanoin kuin elämällä kummatkin todeksi.

2. Tytöt pitää kasvattaa tytöiksi ja pojat pojiksi. Katolilaisina emme voi hyväksyä miesvihaaja-feministien ja erään nimeltä mainitsemattoman vähemmistön ajamaa sukupuolineutraalia kasvatusta, koska sellainen on selvästi niin luonnonlain kuin Jumalan antaman ilmoituksen vastainen. Tyttöjen pitää siksi oppia jo pienestä pitäen pukeutumaan ja käyttäytymään tyttöjen tavoin ja arvokkuudella, leikkimään tyttöjen leikkejä ja puhumaan tyttöjen asioita. Vastaavasti toimitaan poikien kanssa. Tällä tavalla lapset kasvatetaan vähitellen aitoon naiseuteen ja miehuuteen. He oppivat arvostamaan selibaattia ja avioliittoa (sekä hurskasta leskeyttä) niitä ainoina elämänmuotoina, jotka ovat Jumalan tahdon mukaisia. Tässä suhteessa tulen toimimaan mainitsemani ystävättäreni tavoin, joka piti tyttärensä visusti poissa DDR-peruskoulun pornokasvatuksesta ja leikkasi tämän oppikirjoista linkkuveitsellä moraalittomat sivut pois.

3. Katolisina vanhempina joudumme nykysuomessa itse hyväksymään lastemme ystävät kautta linjan. Olen kuullut lukemattomista HYVISTÄ katolisista ja muista vanhemmista, jotka ovat antaneet lapsilleen erinomaisen kasvatuksen vain sillä seurauksella, että nämä ovat turmiollisten ystävien ja kavereiden seurassa joutuneet katuojaan. Nämä vanhemmat ovat toivottomia. Samaan emme aio mieheni kanssa suostua, vaan jo pienestä pitäen jälkikasvumme tulee saamaan vain sellaisia ystäviä, jotka tulevat hyvistä ja mieluiten katolisista tai juutalaisista perheistä. Samoin perheessä televisio on syytä pitää lukitussa kaapissa. Siitä katsotaan vain ennalta valittuja ja vanhempien hyväksymiä ohjelmia. Katolisissa perheissä ei televisiota "huudateta" koko iltaa. Sama pätee Internetiin.

Kaikki eivät minusta tällä palstalla pidä. Otan sen kunnianosoituksena, mutta nämä mielipiteet perustuvat ajatustenvaihtoon lukemattomien ulkomailla asuvien katolisten ystävättärieni kanssa, joilla on jo vanhempiakin lapsia.

Sinun omat lapsesi ovat siis ihan pieniä vielä? Olet saanut näiden vuosien aikana, kun olet täällä aktiivisesti kirjoitellut...? Olen lukenut viestejäsi nimimerkillä L.-M. vuodesta 2007 ja törmännyt nettihauissa vanhempiin Liisa-Marian nimellä olleisiin viesteihin. Ihanaa, että jaksat tämän kaiken. Muistanko oikein vai kävitkö vielä työssäkin tämän kaiken lisäksi?

L.-M. is the best kirjoitti:

Sinun omat lapsesi ovat siis ihan pieniä vielä? Olet saanut näiden vuosien aikana, kun olet täällä aktiivisesti kirjoitellut...? Olen lukenut viestejäsi nimimerkillä L.-M. vuodesta 2007 ja törmännyt nettihauissa vanhempiin Liisa-Marian nimellä olleisiin viesteihin. Ihanaa, että jaksat tämän kaiken. Muistanko oikein vai kävitkö vielä työssäkin tämän kaiken lisäksi?

En vastaa tuollaisiin tungetteleviin kysymyksiin. Keskustelun aiheena on katolinen lastenkasvatus eikä L.-M. Väännänkö saman vielä rautalangasta?

Parasta on keskustella näistä asioista muiden hurskaiden katolisten avioparien kanssa. Lisäksi netistä voit löytää muilla kielillä asianomaista kirjallisuutta. Sen suhteen on kuitenkin oltava tarkkana, sillä ties minkälaista roskakirjallisuutta julkaistaan mukamas "katolisena".

L.-M. kirjoitti:

Parasta on keskustella näistä asioista muiden hurskaiden katolisten avioparien kanssa. Lisäksi netistä voit löytää muilla kielillä asianomaista kirjallisuutta. Sen suhteen on kuitenkin oltava tarkkana, sillä ties minkälaista roskakirjallisuutta julkaistaan mukamas "katolisena".

Viisainta on olla päästämättä ketään trollia mestaroimaan lapsia. Nauti kaikessa rauhassa siitä, että saat vedätettyä aikuisia tällä palstalla, mutta jätä lapset rauhaan!

Pöllämystynyt kirjoitti:

Viisainta on olla päästämättä ketään trollia mestaroimaan lapsia. Nauti kaikessa rauhassa siitä, että saat vedätettyä aikuisia tällä palstalla, mutta jätä lapset rauhaan!

Minusta taas L.-M.n mielipiteet ovat hyviä ja katolilaisia. Miksi haukut toista?

L.-M. kirjoitti:

Parasta on keskustella näistä asioista muiden hurskaiden katolisten avioparien kanssa. Lisäksi netistä voit löytää muilla kielillä asianomaista kirjallisuutta. Sen suhteen on kuitenkin oltava tarkkana, sillä ties minkälaista roskakirjallisuutta julkaistaan mukamas "katolisena".

Niinpä. En ole vielä naimisissa ja tuntemillani nuorilla katolilaisilla aviopareilla ei jostain syystä ole vielä lapsia.

Papin kanssa olen kovasti keskustellut, koska harkitsemme avioitumista, mutta kovin selkeitä ohjenuoria en ole papiltakaan saanut. Suomessa vaikuttavien pappien kanssa keskusteluissa mielestäni on ongelmallista, että he eivät ole itse kasvaneet Suomessa paria poikkeusta lukuunottamatta. Esimerkiksi erään papin kanssa päädyin ihmeellisen keskustelun umpikujaan, kunnes tajusimme, että minun mielessäni oleva keskivertosuomalaisperhe oli yksi-, kaksi- tai korkeintaan kolmelapsinen, kun hän taas mielessään ajatteli kaikkien perheiden olevan 3-9 -lapsisia. Harmillisen heikosti meidän papit tuntevat suomalaista yhteiskuntaa tai liikkuvat hiippakunnan rakennusten ulkopuolella arkea kokemassa ja näkemässä :-(

L.-M.:lle kiitosia lukuvinkeistä. Muutamien katolilaisten äitien blogeja olen seurannut englanninkielisinä. Kiinnostavia! Englanninkielisiä nettiartikkeleitakin olen lukenut jonkin verran. Aihetta huonosti tuntevana on aika vaikea olla oikealla(?) tavalla kriittinen lukemaansa kohtaan.

opiskelijakat. kirjoitti:

Minusta taas L.-M.n mielipiteet ovat hyviä ja katolilaisia. Miksi haukut toista?

Isänä ja isoisänä näkemykseni on katol. kasvattajan kirjoittaman mukainen. Se on tasapainoinen ja ilmeisesti syntynyt pitkän harkinnan ja kokemuksen tuloksena. Tämä on se kasvatus, johon olen pyrkinyt. L.-M:n näkemyksiä pidän ulkokohtaisina ja vahingollisina. En myöskään usko, että ne nousevat kokemuksesta kasvattajana.

Pöllämystynyt kirjoitti:

Isänä ja isoisänä näkemykseni on katol. kasvattajan kirjoittaman mukainen. Se on tasapainoinen ja ilmeisesti syntynyt pitkän harkinnan ja kokemuksen tuloksena. Tämä on se kasvatus, johon olen pyrkinyt. L.-M:n näkemyksiä pidän ulkokohtaisina ja vahingollisina. En myöskään usko, että ne nousevat kokemuksesta kasvattajana.

"L.-M:n näkemyksiä pidän ulkokohtaisina ja vahingollisina."

Ja perustelut kuuluvat? Ilmeisesti pidät myös katolista kasvatusta "ulkokohtaisena ja vahingollisena".

L.-M. kirjoitti:

"L.-M:n näkemyksiä pidän ulkokohtaisina ja vahingollisina."

Ja perustelut kuuluvat? Ilmeisesti pidät myös katolista kasvatusta "ulkokohtaisena ja vahingollisena".

Et ilmeisesti osaa vertailla painotuksia, vai pidätkö kat. kasvattajan näkemyksiä epäkatolisina?

H Moilasena kirjoitti:

Niinpä. En ole vielä naimisissa ja tuntemillani nuorilla katolilaisilla aviopareilla ei jostain syystä ole vielä lapsia.

Papin kanssa olen kovasti keskustellut, koska harkitsemme avioitumista, mutta kovin selkeitä ohjenuoria en ole papiltakaan saanut. Suomessa vaikuttavien pappien kanssa keskusteluissa mielestäni on ongelmallista, että he eivät ole itse kasvaneet Suomessa paria poikkeusta lukuunottamatta. Esimerkiksi erään papin kanssa päädyin ihmeellisen keskustelun umpikujaan, kunnes tajusimme, että minun mielessäni oleva keskivertosuomalaisperhe oli yksi-, kaksi- tai korkeintaan kolmelapsinen, kun hän taas mielessään ajatteli kaikkien perheiden olevan 3-9 -lapsisia. Harmillisen heikosti meidän papit tuntevat suomalaista yhteiskuntaa tai liikkuvat hiippakunnan rakennusten ulkopuolella arkea kokemassa ja näkemässä :-(

L.-M.:lle kiitosia lukuvinkeistä. Muutamien katolilaisten äitien blogeja olen seurannut englanninkielisinä. Kiinnostavia! Englanninkielisiä nettiartikkeleitakin olen lukenut jonkin verran. Aihetta huonosti tuntevana on aika vaikea olla oikealla(?) tavalla kriittinen lukemaansa kohtaan.

"L.-M.:lle kiitosia lukuvinkeistä. Muutamien katolilaisten äitien blogeja olen seurannut englanninkielisinä. Kiinnostavia!"

Ei kestä! Tulipa mieleeni vielä sekin, että katoliseen kasvatukseen kuuluu ehdottomasti myös se, että perjantaisin ei koskaan syödä lihaa eikä makeisia ja että sunnuntaisin ei tehdä minkäänlaista työtä. Siksi lasten pitää oppia jo kouluiässä tekemään seuraavan viikon läksynsä perjantaina tai viimeistään lauantaina. Näissäkin asioissa saisimme ottaa kunnolla oppia juutalaisilta, jotka osaavat opettaa lapsilleen todella hienosti ja syvällisesti shabatin vieton ja vaatia sen noudattamista.

"Minua on rasittanut se, että kasvatusohjeet ovat kovin jäykkiä - sinänsä hyviä - kannanottoja, joiden soveltaminen käytännössä ei aina ole ihan yksinkertaista."

Eli samanlaisia kuin monet täällä esitetyt ohjeet, joista sitten näkyykin, että niiden esittäjät eivät ole kasvattajia, vaan sellaisiksi aikovia. Suomessa ei ole vahvaa katolista kasvatusperinnettä. Siksi on hyvä oppia muilta, arvioida ohjeiden antajan luotettavuutta ja välttää liian paperilta haiskahtavaa tietoa. Lapsen voi kasvattaa vain kerran ja hänen elämänsä voi pilata vain kerran.

Kokemus ensin kirjoitti:

"Minua on rasittanut se, että kasvatusohjeet ovat kovin jäykkiä - sinänsä hyviä - kannanottoja, joiden soveltaminen käytännössä ei aina ole ihan yksinkertaista."

Eli samanlaisia kuin monet täällä esitetyt ohjeet, joista sitten näkyykin, että niiden esittäjät eivät ole kasvattajia, vaan sellaisiksi aikovia. Suomessa ei ole vahvaa katolista kasvatusperinnettä. Siksi on hyvä oppia muilta, arvioida ohjeiden antajan luotettavuutta ja välttää liian paperilta haiskahtavaa tietoa. Lapsen voi kasvattaa vain kerran ja hänen elämänsä voi pilata vain kerran.

"Suomessa ei ole vahvaa katolista kasvatusperinnettä. Siksi on hyvä oppia muilta, arvioida ohjeiden antajan luotettavuutta ja välttää liian paperilta haiskahtavaa tietoa."

Varmaankaan Suomessa ei ole vahvaa katolista kasvatusperinnettä. Eihän täällä ole paljon katolilaisiakaan, eikä keskiverto suomalainen tunne katolilaisuutta juuri ollenkaan - outoja käsityksiä katolilaisuudesta on kyllä paljon. Arvostan paljon katolisten seurakuntien työtä Suomessa, mutta mielestäni vanhempien kasvatustyöhön on verrattain vähän tukea tarjolla. Minulla ei ole vielä lapsia - ilmeisesti minun ei siis pitäisi vielä osallistua keskusteluun lainkaan - mutta olen kovasti miettinyt ympäristön taholta tulevaa sosiaalista painetta.

Lapsihan on suurella todennäköisyydellä luokkansa ainoa katolilainen. Kävelymatkan päästä kodista ei välttämättä löydy yhtään katolilaista leikkikaveria. Perhemessuja ei järjestetä joka viikko. Monilla paikkakunnilla matka kirkkoon on pitkä tai lähialueella järjestetään esim. messu kerran kuussa. Vanhemmilla voi olla haastetta löytää toisia katolilaisia vanhempia, joiden kanssa voisi keskustella vanhemmuudesta. Fides-lehdessä annetaan usein ohjeita vanhemmille, mutta sieltäkään ei saa apua haastavampiin tilanteisiin (esim. teini-ikäinen jää kiinni päihdekokeilusta, kouluikäinen kieltäytyy katolisesta lastenleiristä, lasta kiusataan katolilaisuuden tähden, ei-katoliset sukulaiset "torpedoivat" perheen kasvatustapaa, päiväkodissa lapselle opetetaan kristillisiä asioita esim. luterilaisesta näkökulmasta jne). Lapsia ja nuoria on kovin vaikea ohjata katolisiin harrastuksiin, koska niitä ei oikein ole. Siis jos verrataan muihin Suomessa vaikuttaviin kristillisiin yhteisöihin, on niillä aika paljon enemmän harrastuksia, ohjelmaa ja palveluita tarjolla lapsille, nuorille ja perheille. Käsitykseni mukaan suurin osa tuosta tarjonnasta tuotetaan vapaaehtoisten voimin esim. lähes kaikki evankelisluterilaisten seurakuntien lasten kerhot pyöritetään vapaaehtoisten ohjaajien voimin. Ohjaajien koulutuksen, valinnan, tukemisen ja materiaalisten asioiden hoitamisen hoitaa sitten seurakunnan väki.

"Lapsen voi kasvattaa vain kerran ja hänen elämänsä voi pilata vain kerran."

En haluaisi puhua noin armottomaan sävyyn (esim. sana ´pilata´) kasvattamisesta. Vaikka päävastuu lapsen kasvattamisesta olisi kuinka vanhemmilla, lapsi altistuu väkisin myös ympäristön asenteille ja olosuhteille. Suomi ei ole kovin katolinen maa. Se asettaa kasvattajille ja varsinkin lapsille hyvin paljon erilaisia paineita.

H Moilasena kirjoitti:

"Suomessa ei ole vahvaa katolista kasvatusperinnettä. Siksi on hyvä oppia muilta, arvioida ohjeiden antajan luotettavuutta ja välttää liian paperilta haiskahtavaa tietoa."

Varmaankaan Suomessa ei ole vahvaa katolista kasvatusperinnettä. Eihän täällä ole paljon katolilaisiakaan, eikä keskiverto suomalainen tunne katolilaisuutta juuri ollenkaan - outoja käsityksiä katolilaisuudesta on kyllä paljon. Arvostan paljon katolisten seurakuntien työtä Suomessa, mutta mielestäni vanhempien kasvatustyöhön on verrattain vähän tukea tarjolla. Minulla ei ole vielä lapsia - ilmeisesti minun ei siis pitäisi vielä osallistua keskusteluun lainkaan - mutta olen kovasti miettinyt ympäristön taholta tulevaa sosiaalista painetta.

Lapsihan on suurella todennäköisyydellä luokkansa ainoa katolilainen. Kävelymatkan päästä kodista ei välttämättä löydy yhtään katolilaista leikkikaveria. Perhemessuja ei järjestetä joka viikko. Monilla paikkakunnilla matka kirkkoon on pitkä tai lähialueella järjestetään esim. messu kerran kuussa. Vanhemmilla voi olla haastetta löytää toisia katolilaisia vanhempia, joiden kanssa voisi keskustella vanhemmuudesta. Fides-lehdessä annetaan usein ohjeita vanhemmille, mutta sieltäkään ei saa apua haastavampiin tilanteisiin (esim. teini-ikäinen jää kiinni päihdekokeilusta, kouluikäinen kieltäytyy katolisesta lastenleiristä, lasta kiusataan katolilaisuuden tähden, ei-katoliset sukulaiset "torpedoivat" perheen kasvatustapaa, päiväkodissa lapselle opetetaan kristillisiä asioita esim. luterilaisesta näkökulmasta jne). Lapsia ja nuoria on kovin vaikea ohjata katolisiin harrastuksiin, koska niitä ei oikein ole. Siis jos verrataan muihin Suomessa vaikuttaviin kristillisiin yhteisöihin, on niillä aika paljon enemmän harrastuksia, ohjelmaa ja palveluita tarjolla lapsille, nuorille ja perheille. Käsitykseni mukaan suurin osa tuosta tarjonnasta tuotetaan vapaaehtoisten voimin esim. lähes kaikki evankelisluterilaisten seurakuntien lasten kerhot pyöritetään vapaaehtoisten ohjaajien voimin. Ohjaajien koulutuksen, valinnan, tukemisen ja materiaalisten asioiden hoitamisen hoitaa sitten seurakunnan väki.

"Lapsen voi kasvattaa vain kerran ja hänen elämänsä voi pilata vain kerran."

En haluaisi puhua noin armottomaan sävyyn (esim. sana ´pilata´) kasvattamisesta. Vaikka päävastuu lapsen kasvattamisesta olisi kuinka vanhemmilla, lapsi altistuu väkisin myös ympäristön asenteille ja olosuhteille. Suomi ei ole kovin katolinen maa. Se asettaa kasvattajille ja varsinkin lapsille hyvin paljon erilaisia paineita.

" ei-katoliset sukulaiset "torpedoivat" perheen kasvatustapaa"

Kertoisitko ystävällisesti miten tuollaista voi tapahtua. Olen kiinnostunut ja samalla järkyttynyt.

H Moilasena kirjoitti:

"Suomessa ei ole vahvaa katolista kasvatusperinnettä. Siksi on hyvä oppia muilta, arvioida ohjeiden antajan luotettavuutta ja välttää liian paperilta haiskahtavaa tietoa."

Varmaankaan Suomessa ei ole vahvaa katolista kasvatusperinnettä. Eihän täällä ole paljon katolilaisiakaan, eikä keskiverto suomalainen tunne katolilaisuutta juuri ollenkaan - outoja käsityksiä katolilaisuudesta on kyllä paljon. Arvostan paljon katolisten seurakuntien työtä Suomessa, mutta mielestäni vanhempien kasvatustyöhön on verrattain vähän tukea tarjolla. Minulla ei ole vielä lapsia - ilmeisesti minun ei siis pitäisi vielä osallistua keskusteluun lainkaan - mutta olen kovasti miettinyt ympäristön taholta tulevaa sosiaalista painetta.

Lapsihan on suurella todennäköisyydellä luokkansa ainoa katolilainen. Kävelymatkan päästä kodista ei välttämättä löydy yhtään katolilaista leikkikaveria. Perhemessuja ei järjestetä joka viikko. Monilla paikkakunnilla matka kirkkoon on pitkä tai lähialueella järjestetään esim. messu kerran kuussa. Vanhemmilla voi olla haastetta löytää toisia katolilaisia vanhempia, joiden kanssa voisi keskustella vanhemmuudesta. Fides-lehdessä annetaan usein ohjeita vanhemmille, mutta sieltäkään ei saa apua haastavampiin tilanteisiin (esim. teini-ikäinen jää kiinni päihdekokeilusta, kouluikäinen kieltäytyy katolisesta lastenleiristä, lasta kiusataan katolilaisuuden tähden, ei-katoliset sukulaiset "torpedoivat" perheen kasvatustapaa, päiväkodissa lapselle opetetaan kristillisiä asioita esim. luterilaisesta näkökulmasta jne). Lapsia ja nuoria on kovin vaikea ohjata katolisiin harrastuksiin, koska niitä ei oikein ole. Siis jos verrataan muihin Suomessa vaikuttaviin kristillisiin yhteisöihin, on niillä aika paljon enemmän harrastuksia, ohjelmaa ja palveluita tarjolla lapsille, nuorille ja perheille. Käsitykseni mukaan suurin osa tuosta tarjonnasta tuotetaan vapaaehtoisten voimin esim. lähes kaikki evankelisluterilaisten seurakuntien lasten kerhot pyöritetään vapaaehtoisten ohjaajien voimin. Ohjaajien koulutuksen, valinnan, tukemisen ja materiaalisten asioiden hoitamisen hoitaa sitten seurakunnan väki.

"Lapsen voi kasvattaa vain kerran ja hänen elämänsä voi pilata vain kerran."

En haluaisi puhua noin armottomaan sävyyn (esim. sana ´pilata´) kasvattamisesta. Vaikka päävastuu lapsen kasvattamisesta olisi kuinka vanhemmilla, lapsi altistuu väkisin myös ympäristön asenteille ja olosuhteille. Suomi ei ole kovin katolinen maa. Se asettaa kasvattajille ja varsinkin lapsille hyvin paljon erilaisia paineita.

"Arvostan paljon katolisten seurakuntien työtä Suomessa, mutta mielestäni vanhempien kasvatustyöhön on verrattain vähän tukea tarjolla."

Näin on, totta joka sana!

"Minulla ei ole vielä lapsia - ilmeisesti minun ei siis pitäisi vielä osallistua keskusteluun lainkaan - mutta olen kovasti miettinyt ympäristön taholta tulevaa sosiaalista painetta."

Toivottavasti sinulla sen sijaan on katolinen aviopuoliso! Jos ei, hänestä pitää tulla katolilainen, sillä lasten kasvattaminen katolilaisiksi jonkin pakkoluterilaisen uuspakanan kanssa olisi sula mahdottomuus. Olen nähnyt tämän niin monessa tapauksessa, että tiedän mistä puhut.

"Lapsihan on suurella todennäköisyydellä luokkansa ainoa katolilainen".

Tämä voi olla myös etu, sillä ainakaan huonoissa perheissä kasvaneet katoliset lapset eivät pääse vesittämään lapsen katolilaisuutta.

"Kävelymatkan päästä kodista ei välttämättä löydy yhtään katolilaista leikkikaveria. Perhemessuja ei järjestetä joka viikko."

Nämä kamalat "perhemessut" ovat pelkkä 1970-luvun turha keksintö. Jokaikinen messu on perhemessu.

"Vaikka päävastuu lapsen kasvattamisesta olisi kuinka vanhemmilla, lapsi altistuu väkisin myös ympäristön asenteille ja olosuhteille. Suomi ei ole kovin katolinen maa. Se asettaa kasvattajille ja varsinkin lapsille hyvin paljon erilaisia paineita."

Kaikista olennaisinta teini-ikäisten kasvatuksen suhteen on hyvä ystävä- ja kaveriseura. Minun jälkikasvullani ei tule olemaan yhtä ainutta ystävää tai kaveria, jota vanhemmat eivät ole hyväksyneet ja joiden vanhempiin omat vanhemmat eivät ole tutustuneet.

Teni-ikäisille on ulkomailla kehitetty myös ns. perhepiirejä. Nämä perhepiirit, joihin kelpuutetaan vain tiukan apinasuodattimen kautta hyviä katolisia perheitä, sitten järjestävät samoista kunnon perheistä kotoisin oleville teineille nuortenjuhlia, joissa toisin paikalla on aina vähintään kaksi täysi-ikäistä valvojaa. Nuoria ei tule missään nimessä päästää yhteenkään diskoteekkiin, baariin eikä muuhun paikkaan, jotka ovat pullollaan haitallista ja turmelevaa seuraa. Tämä sääntö on ehdoton.

Miksi kasvattaisimme lapsistamme vaivalla yli vuosikymmenen ajan kunnon ihmisiä ja hurskaita katolilaisia vain sen takia, että antaisimme huonon ystävä- ja kaveriseuran tuhota heidät parissa vuodessa?

L.-M. kirjoitti:

"Arvostan paljon katolisten seurakuntien työtä Suomessa, mutta mielestäni vanhempien kasvatustyöhön on verrattain vähän tukea tarjolla."

Näin on, totta joka sana!

"Minulla ei ole vielä lapsia - ilmeisesti minun ei siis pitäisi vielä osallistua keskusteluun lainkaan - mutta olen kovasti miettinyt ympäristön taholta tulevaa sosiaalista painetta."

Toivottavasti sinulla sen sijaan on katolinen aviopuoliso! Jos ei, hänestä pitää tulla katolilainen, sillä lasten kasvattaminen katolilaisiksi jonkin pakkoluterilaisen uuspakanan kanssa olisi sula mahdottomuus. Olen nähnyt tämän niin monessa tapauksessa, että tiedän mistä puhut.

"Lapsihan on suurella todennäköisyydellä luokkansa ainoa katolilainen".

Tämä voi olla myös etu, sillä ainakaan huonoissa perheissä kasvaneet katoliset lapset eivät pääse vesittämään lapsen katolilaisuutta.

"Kävelymatkan päästä kodista ei välttämättä löydy yhtään katolilaista leikkikaveria. Perhemessuja ei järjestetä joka viikko."

Nämä kamalat "perhemessut" ovat pelkkä 1970-luvun turha keksintö. Jokaikinen messu on perhemessu.

"Vaikka päävastuu lapsen kasvattamisesta olisi kuinka vanhemmilla, lapsi altistuu väkisin myös ympäristön asenteille ja olosuhteille. Suomi ei ole kovin katolinen maa. Se asettaa kasvattajille ja varsinkin lapsille hyvin paljon erilaisia paineita."

Kaikista olennaisinta teini-ikäisten kasvatuksen suhteen on hyvä ystävä- ja kaveriseura. Minun jälkikasvullani ei tule olemaan yhtä ainutta ystävää tai kaveria, jota vanhemmat eivät ole hyväksyneet ja joiden vanhempiin omat vanhemmat eivät ole tutustuneet.

Teni-ikäisille on ulkomailla kehitetty myös ns. perhepiirejä. Nämä perhepiirit, joihin kelpuutetaan vain tiukan apinasuodattimen kautta hyviä katolisia perheitä, sitten järjestävät samoista kunnon perheistä kotoisin oleville teineille nuortenjuhlia, joissa toisin paikalla on aina vähintään kaksi täysi-ikäistä valvojaa. Nuoria ei tule missään nimessä päästää yhteenkään diskoteekkiin, baariin eikä muuhun paikkaan, jotka ovat pullollaan haitallista ja turmelevaa seuraa. Tämä sääntö on ehdoton.

Miksi kasvattaisimme lapsistamme vaivalla yli vuosikymmenen ajan kunnon ihmisiä ja hurskaita katolilaisia vain sen takia, että antaisimme huonon ystävä- ja kaveriseuran tuhota heidät parissa vuodessa?

"Toivottavasti sinulla sen sijaan on katolinen aviopuoliso! Jos ei, hänestä pitää tulla katolilainen, sillä lasten kasvattaminen katolilaisiksi jonkin pakkoluterilaisen uuspakanan kanssa olisi sula mahdottomuus."

Puolisokandidaattini (me siis vasta vakavasti suunnittelemme avioitumista) on saanut hyvin katolisen kasvatuksen. L.-M. käyttää kovin vahvoja sanavalintoja, joihin en itse lähde. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että ainakin tällaisessa maassa kuin Suomi, lapsen kasvattaminen katolilaiseksi yhden katolilaisen vanhemman toimesta on vaativaa ellei mahdotonta. Jossain umpikatolilaisessa ympäristössä, missä isovanhemmat, serkut, tädit, sedät, naapurit, koulut ja muut ovat tukemassa katolilaisuuteen, se voisi onnistua. Teen työkseni kasvatustyötä ja olen useaan otteeseen puhunut Suomessa toimiville katolilaisille papeille tästä asiasta. Moni heistä kun ei tunnu - katolilaisissa maissa kasvaneena ja liian vähän Suomen katolisten kirkkojen ulkopuolella liikkuvana - ymmärtävän, millaisessa yhteiskunnassa he työskentelevät ja millaisille ympäristön paineille esimerkiksi lapset ja nuoret täällä altistuvat.

"Tämä voi olla myös etu, sillä ainakaan huonoissa perheissä kasvaneet katoliset lapset eivät pääse vesittämään lapsen katolilaisuutta."

Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta! En ollut vielä osannut ajatella asiaa tuolta kantilta.

"Nämä kamalat "perhemessut" ovat pelkkä 1970-luvun turha keksintö. Jokaikinen messu on perhemessu."

Olen samaa mieltä. Kirkoissamme on kuitenkin sellainen väenpaljous ja meteli tavallisissa sunnuntaimessuissa, etten olisi välttämättä pahoillani turhiin keksintöihin osallistumisesta. Pieniä lapsia ei aina pysty pitelemään aivan hiljaisina ja rauhallisina, varsinkaan jos heitä on enemmän kuin mukana olevia aikuisia. Jos perhemessut - olkoot sitten kuinka turhanpäiväinen keksintö tahansa - vähentäisivät osallistumisstressiä, niin se on jo sinänsä hyvä saavutus. Sunnuntaimessuissa käy aivan liian vähän lapsiperheitä verrattuna siihen, kuinka paljon heitä hiippakunnassa on.

"Kaikista olennaisinta teini-ikäisten kasvatuksen suhteen on hyvä ystävä- ja kaveriseura. Minun jälkikasvullani ei tule olemaan yhtä ainutta ystävää tai kaveria, jota vanhemmat eivät ole hyväksyneet ja joiden vanhempiin omat vanhemmat eivät ole tutustuneet."

Kuvaamasi perhepiirit kuulostavat mielenkiintoisilta, joskin ne toivat mieleeni kuninkaallisten nuorten vapaa-ajanjärjestelyt. Kuninkaallisten lisäksi monissa maissa korkea-arvoisten päättäjien, superrikkaiden ja vastaavien henkilöiden lasten elämää säädellään voimakkaasti. Suomessa esimerkiksi kidnappausten pelko on ollut minimaalinen, mutta kyllähän tämä yksi Herlin-suvun nuori nainen taannoin kidnapattiin kotoaan.

Yleisesti ottaen minulla on huonoja kokemuksia nuorten elämän voimakkaasta rajoittamisesta. Kannatan siis itse nuorten elämän kontrollointia ja vanhempien tietoisuutta nuoren liikkumisista. Elämää ei kuitenkaan voi kalteroida. Anja Snellmanin kirja Parvekejumalat on ihan hyvä teos tästä aiheesta, tosin musliminuorten näkökulmasta. Omista nuoruuskavereistani kaikkein tiukimmin kontrolloiduista ja rajoitetuista nuorista osa oli niitä, jotka ikäluokkansa ensimmäisinä päätyivät itsemurhaan, huumeisiin, erittäin rajuun seksuaaliseen ongelmakäyttäytymiseen, varkauksiin, väkivaltaan, kotoa karkaamiseen jne.

Mielestäni nuorille on ehdottomasti järjestettävä vaihtoehtoista ongelmaa kuten kuvaamasi perhepiirien juhlat tai seurakuntien nuorisotyö, jos heitä estetään osallistumasta muiden nuorten juttuihin kuten puistoryyppäämiseen, festareille jne. Nuoren psyykkiseen kehitykseen kuuluu henkinen irrottautuminen vanhemmista ja tätä kautta itsenäiseksi aikuiseksi kasvaminen. Tähän irrottautumiseen nuori tarvitsee ikätovereidensa apua, kun hän toisiin nuoriin ns. liittymällä pääsee irrottautumaan vanhemmistaan eli luomaan aikuisemman suhteen vanhempiinsa. Jos luonnollisesti, vähitellen tapahtuva irrottautuminen estetään, nuori alkaa repiä itseään väkisin irti menoistaan valehtelemalla, internetin avulla, omaa elämäänsä sabotoimalla, karkaamalla tms. Vaihtoehtoisesti nuori voi "alistua" vanhempiensa rajoittamisiin hylkäämällä normaalin nuoren elämän kokonaan ja ryhtymällä ns. peräkammarin pojaksi tai tytöksi, masentumalla, internetiin jumittumalla, opiskelut keskeyttämällä jne. Nuoruus ei siis ole sairaus, eivätkä nuorten itsenäistymistarpeet ole sairaudenoireita. Nuorten auttaminen nuoruuden kuohunnoissa on haastava tehtävä niin vanhemmille, muille sukulaisille kuin ammattikasvattajillekin. Toivottavasti Suomen katolisissa seurakunnissa ryhdytään järjestämään nykyistä enemmän toimintaa nuorillemme.

Susi K. kirjoitti:

" ei-katoliset sukulaiset "torpedoivat" perheen kasvatustapaa"

Kertoisitko ystävällisesti miten tuollaista voi tapahtua. Olen kiinnostunut ja samalla järkyttynyt.

"Kertoisitko ystävällisesti miten tuollaista voi tapahtua. Olen kiinnostunut ja samalla järkyttynyt."

Jatkuvastihan tällaista "torpedointia" tapahtuu. Katolilaisesta kasvatuksesta minulla ei ole kovin paljon kokemusta, mutta totta kai näin omassa kasvuympäristössä monenlaisia esimerkkejä vastaavista tilanteista. Tässä muutama kuvitteellinen, mutta mielestäni täysin mahdollinen esimerkki.

- Jos katolilaisessa perheessä esimerkiksi vietetään perjantaita ilman lihaa, karkkeja, herkkuja ja alkoholia yms. niin joku hyväntahtoinen sukulainen tai muu läheinen voi aivan hyvin tarjota lapselle karkkia, kun tämän esimerkiksi "käy niin sääliksi lapsiraukkaa, jolle vanhempansa ovat niin julmia".

- Ei-katolilaiset sukulaiset voivat avoimesti vitsailla katolisen kirkon kustannuksella esim. pappien selibaatista ja pedofiliasta. Samoin he voivat lasten kuullen syyttää katolista kirkkoa harhaoppiseksi ja opettaa lapsille, esimerkiksi että "niihin pyhimysjuttuihin nyt ei ainakaan kannata uskoa". Esimerkiksi. Nämähän ovat ainakin täällä Suomessa täysin normaaleita keskustelunaiheita.

- Ei-katolilaiset sukulaiset (esim. isovanhemmat) voivat syyllistää katolaisia kasvattajia liiallisesta ankaruudesta esim. "ei kukaan normaali-ihminen pakota lapsia joka viikko kirkkoon".

- Kun lapset joka tapauksessa jossain vaiheessa protestoivat vanhempiensa kasvatusnäkemyksiä, voivat ei-katolilaiset läheiset ryhtyä tukemaan lapsia vanhempien selän takana tai suoraan vanhemmille (esim. "ei X halua osallistua katoliseen uskonnonopetukseen, kyllä hänen pitäisi antaa osallistua normaaliin uskonnonopetukseen muiden mukana ettei häntä kiusattaisi koulussa").

- He saattavat myös antaa lapsille lahjoja, jotka eivät sovi vanhempien kasvatusperiaatteisiin.

Tässä nyt oli muutamia keksittyjä tai pikemminkin muista vastaavista tilanteista (esim. ortodoksi, lestadiolaisuus, muslimit) katolilaisuuteen sovellettuja esimerkkejä. Sehän on varsin tavallista, että lasten kasvatuksesta syntyy erimielisyyksiä. Eri näkemysten etäisyydellä, eli sillä kuinka paljon näkemykset poikkeavat toisistaan, on merkitystä. Suomessa kasvattajien lähipiiriin kuuluu erittäin todennäköisesti ateisteja, tapaluterilaisia, vapaan kasvatuksen suosijoita jne.

H Moilasena kirjoitti:

"Toivottavasti sinulla sen sijaan on katolinen aviopuoliso! Jos ei, hänestä pitää tulla katolilainen, sillä lasten kasvattaminen katolilaisiksi jonkin pakkoluterilaisen uuspakanan kanssa olisi sula mahdottomuus."

Puolisokandidaattini (me siis vasta vakavasti suunnittelemme avioitumista) on saanut hyvin katolisen kasvatuksen. L.-M. käyttää kovin vahvoja sanavalintoja, joihin en itse lähde. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että ainakin tällaisessa maassa kuin Suomi, lapsen kasvattaminen katolilaiseksi yhden katolilaisen vanhemman toimesta on vaativaa ellei mahdotonta. Jossain umpikatolilaisessa ympäristössä, missä isovanhemmat, serkut, tädit, sedät, naapurit, koulut ja muut ovat tukemassa katolilaisuuteen, se voisi onnistua. Teen työkseni kasvatustyötä ja olen useaan otteeseen puhunut Suomessa toimiville katolilaisille papeille tästä asiasta. Moni heistä kun ei tunnu - katolilaisissa maissa kasvaneena ja liian vähän Suomen katolisten kirkkojen ulkopuolella liikkuvana - ymmärtävän, millaisessa yhteiskunnassa he työskentelevät ja millaisille ympäristön paineille esimerkiksi lapset ja nuoret täällä altistuvat.

"Tämä voi olla myös etu, sillä ainakaan huonoissa perheissä kasvaneet katoliset lapset eivät pääse vesittämään lapsen katolilaisuutta."

Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta! En ollut vielä osannut ajatella asiaa tuolta kantilta.

"Nämä kamalat "perhemessut" ovat pelkkä 1970-luvun turha keksintö. Jokaikinen messu on perhemessu."

Olen samaa mieltä. Kirkoissamme on kuitenkin sellainen väenpaljous ja meteli tavallisissa sunnuntaimessuissa, etten olisi välttämättä pahoillani turhiin keksintöihin osallistumisesta. Pieniä lapsia ei aina pysty pitelemään aivan hiljaisina ja rauhallisina, varsinkaan jos heitä on enemmän kuin mukana olevia aikuisia. Jos perhemessut - olkoot sitten kuinka turhanpäiväinen keksintö tahansa - vähentäisivät osallistumisstressiä, niin se on jo sinänsä hyvä saavutus. Sunnuntaimessuissa käy aivan liian vähän lapsiperheitä verrattuna siihen, kuinka paljon heitä hiippakunnassa on.

"Kaikista olennaisinta teini-ikäisten kasvatuksen suhteen on hyvä ystävä- ja kaveriseura. Minun jälkikasvullani ei tule olemaan yhtä ainutta ystävää tai kaveria, jota vanhemmat eivät ole hyväksyneet ja joiden vanhempiin omat vanhemmat eivät ole tutustuneet."

Kuvaamasi perhepiirit kuulostavat mielenkiintoisilta, joskin ne toivat mieleeni kuninkaallisten nuorten vapaa-ajanjärjestelyt. Kuninkaallisten lisäksi monissa maissa korkea-arvoisten päättäjien, superrikkaiden ja vastaavien henkilöiden lasten elämää säädellään voimakkaasti. Suomessa esimerkiksi kidnappausten pelko on ollut minimaalinen, mutta kyllähän tämä yksi Herlin-suvun nuori nainen taannoin kidnapattiin kotoaan.

Yleisesti ottaen minulla on huonoja kokemuksia nuorten elämän voimakkaasta rajoittamisesta. Kannatan siis itse nuorten elämän kontrollointia ja vanhempien tietoisuutta nuoren liikkumisista. Elämää ei kuitenkaan voi kalteroida. Anja Snellmanin kirja Parvekejumalat on ihan hyvä teos tästä aiheesta, tosin musliminuorten näkökulmasta. Omista nuoruuskavereistani kaikkein tiukimmin kontrolloiduista ja rajoitetuista nuorista osa oli niitä, jotka ikäluokkansa ensimmäisinä päätyivät itsemurhaan, huumeisiin, erittäin rajuun seksuaaliseen ongelmakäyttäytymiseen, varkauksiin, väkivaltaan, kotoa karkaamiseen jne.

Mielestäni nuorille on ehdottomasti järjestettävä vaihtoehtoista ongelmaa kuten kuvaamasi perhepiirien juhlat tai seurakuntien nuorisotyö, jos heitä estetään osallistumasta muiden nuorten juttuihin kuten puistoryyppäämiseen, festareille jne. Nuoren psyykkiseen kehitykseen kuuluu henkinen irrottautuminen vanhemmista ja tätä kautta itsenäiseksi aikuiseksi kasvaminen. Tähän irrottautumiseen nuori tarvitsee ikätovereidensa apua, kun hän toisiin nuoriin ns. liittymällä pääsee irrottautumaan vanhemmistaan eli luomaan aikuisemman suhteen vanhempiinsa. Jos luonnollisesti, vähitellen tapahtuva irrottautuminen estetään, nuori alkaa repiä itseään väkisin irti menoistaan valehtelemalla, internetin avulla, omaa elämäänsä sabotoimalla, karkaamalla tms. Vaihtoehtoisesti nuori voi "alistua" vanhempiensa rajoittamisiin hylkäämällä normaalin nuoren elämän kokonaan ja ryhtymällä ns. peräkammarin pojaksi tai tytöksi, masentumalla, internetiin jumittumalla, opiskelut keskeyttämällä jne. Nuoruus ei siis ole sairaus, eivätkä nuorten itsenäistymistarpeet ole sairaudenoireita. Nuorten auttaminen nuoruuden kuohunnoissa on haastava tehtävä niin vanhemmille, muille sukulaisille kuin ammattikasvattajillekin. Toivottavasti Suomen katolisissa seurakunnissa ryhdytään järjestämään nykyistä enemmän toimintaa nuorillemme.

"Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että ainakin tällaisessa maassa kuin Suomi, lapsen kasvattaminen katolilaiseksi yhden katolilaisen vanhemman toimesta on vaativaa ellei mahdotonta."

Tämä on se syy, miksi en ole vielä päässyt naimisiin. En voisi kuvitellakaan avioliittoa ei-katolisen miehen kanssa.

H Moilasena kirjoitti:

"Toivottavasti sinulla sen sijaan on katolinen aviopuoliso! Jos ei, hänestä pitää tulla katolilainen, sillä lasten kasvattaminen katolilaisiksi jonkin pakkoluterilaisen uuspakanan kanssa olisi sula mahdottomuus."

Puolisokandidaattini (me siis vasta vakavasti suunnittelemme avioitumista) on saanut hyvin katolisen kasvatuksen. L.-M. käyttää kovin vahvoja sanavalintoja, joihin en itse lähde. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että ainakin tällaisessa maassa kuin Suomi, lapsen kasvattaminen katolilaiseksi yhden katolilaisen vanhemman toimesta on vaativaa ellei mahdotonta. Jossain umpikatolilaisessa ympäristössä, missä isovanhemmat, serkut, tädit, sedät, naapurit, koulut ja muut ovat tukemassa katolilaisuuteen, se voisi onnistua. Teen työkseni kasvatustyötä ja olen useaan otteeseen puhunut Suomessa toimiville katolilaisille papeille tästä asiasta. Moni heistä kun ei tunnu - katolilaisissa maissa kasvaneena ja liian vähän Suomen katolisten kirkkojen ulkopuolella liikkuvana - ymmärtävän, millaisessa yhteiskunnassa he työskentelevät ja millaisille ympäristön paineille esimerkiksi lapset ja nuoret täällä altistuvat.

"Tämä voi olla myös etu, sillä ainakaan huonoissa perheissä kasvaneet katoliset lapset eivät pääse vesittämään lapsen katolilaisuutta."

Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta! En ollut vielä osannut ajatella asiaa tuolta kantilta.

"Nämä kamalat "perhemessut" ovat pelkkä 1970-luvun turha keksintö. Jokaikinen messu on perhemessu."

Olen samaa mieltä. Kirkoissamme on kuitenkin sellainen väenpaljous ja meteli tavallisissa sunnuntaimessuissa, etten olisi välttämättä pahoillani turhiin keksintöihin osallistumisesta. Pieniä lapsia ei aina pysty pitelemään aivan hiljaisina ja rauhallisina, varsinkaan jos heitä on enemmän kuin mukana olevia aikuisia. Jos perhemessut - olkoot sitten kuinka turhanpäiväinen keksintö tahansa - vähentäisivät osallistumisstressiä, niin se on jo sinänsä hyvä saavutus. Sunnuntaimessuissa käy aivan liian vähän lapsiperheitä verrattuna siihen, kuinka paljon heitä hiippakunnassa on.

"Kaikista olennaisinta teini-ikäisten kasvatuksen suhteen on hyvä ystävä- ja kaveriseura. Minun jälkikasvullani ei tule olemaan yhtä ainutta ystävää tai kaveria, jota vanhemmat eivät ole hyväksyneet ja joiden vanhempiin omat vanhemmat eivät ole tutustuneet."

Kuvaamasi perhepiirit kuulostavat mielenkiintoisilta, joskin ne toivat mieleeni kuninkaallisten nuorten vapaa-ajanjärjestelyt. Kuninkaallisten lisäksi monissa maissa korkea-arvoisten päättäjien, superrikkaiden ja vastaavien henkilöiden lasten elämää säädellään voimakkaasti. Suomessa esimerkiksi kidnappausten pelko on ollut minimaalinen, mutta kyllähän tämä yksi Herlin-suvun nuori nainen taannoin kidnapattiin kotoaan.

Yleisesti ottaen minulla on huonoja kokemuksia nuorten elämän voimakkaasta rajoittamisesta. Kannatan siis itse nuorten elämän kontrollointia ja vanhempien tietoisuutta nuoren liikkumisista. Elämää ei kuitenkaan voi kalteroida. Anja Snellmanin kirja Parvekejumalat on ihan hyvä teos tästä aiheesta, tosin musliminuorten näkökulmasta. Omista nuoruuskavereistani kaikkein tiukimmin kontrolloiduista ja rajoitetuista nuorista osa oli niitä, jotka ikäluokkansa ensimmäisinä päätyivät itsemurhaan, huumeisiin, erittäin rajuun seksuaaliseen ongelmakäyttäytymiseen, varkauksiin, väkivaltaan, kotoa karkaamiseen jne.

Mielestäni nuorille on ehdottomasti järjestettävä vaihtoehtoista ongelmaa kuten kuvaamasi perhepiirien juhlat tai seurakuntien nuorisotyö, jos heitä estetään osallistumasta muiden nuorten juttuihin kuten puistoryyppäämiseen, festareille jne. Nuoren psyykkiseen kehitykseen kuuluu henkinen irrottautuminen vanhemmista ja tätä kautta itsenäiseksi aikuiseksi kasvaminen. Tähän irrottautumiseen nuori tarvitsee ikätovereidensa apua, kun hän toisiin nuoriin ns. liittymällä pääsee irrottautumaan vanhemmistaan eli luomaan aikuisemman suhteen vanhempiinsa. Jos luonnollisesti, vähitellen tapahtuva irrottautuminen estetään, nuori alkaa repiä itseään väkisin irti menoistaan valehtelemalla, internetin avulla, omaa elämäänsä sabotoimalla, karkaamalla tms. Vaihtoehtoisesti nuori voi "alistua" vanhempiensa rajoittamisiin hylkäämällä normaalin nuoren elämän kokonaan ja ryhtymällä ns. peräkammarin pojaksi tai tytöksi, masentumalla, internetiin jumittumalla, opiskelut keskeyttämällä jne. Nuoruus ei siis ole sairaus, eivätkä nuorten itsenäistymistarpeet ole sairaudenoireita. Nuorten auttaminen nuoruuden kuohunnoissa on haastava tehtävä niin vanhemmille, muille sukulaisille kuin ammattikasvattajillekin. Toivottavasti Suomen katolisissa seurakunnissa ryhdytään järjestämään nykyistä enemmän toimintaa nuorillemme.

"Puolisokandidaattini (me siis vasta vakavasti suunnittelemme avioitumista) on saanut hyvin katolisen kasvatuksen."

Luojan kiitos! Jos hän on kunnollinen ja hurskas, menkää hetimiten naimisiin. Turha odottelu vain pilaa suhteen ja mahdollisesti jopa tulevan avioliiton.

"Yleisesti ottaen minulla on huonoja kokemuksia nuorten elämän voimakkaasta rajoittamisesta. Kannatan siis itse nuorten elämän kontrollointia ja vanhempien tietoisuutta nuoren liikkumisista."

Ei ole nuorten elämän rajoittamista ohjata heitä hyvään ystäväpiirin. Hyvien ystävien löytämisessä vanhemmilla on oma vastuunsa. Emme voi antaa jälkikasvumme löytää ystävänsä pystymetsän nuorisoöykkäreiden ja -hutsujen joukosta, vaan meidän pitää auttaa häntä/heitä hyvään ystäväpiirin.

"Elämää ei kuitenkaan voi kalteroida."

Kysymys ei ole elämän kalteroimisesta, vaan huonon ystävä- ja kaveripiirin välttämisestä. Jos joku vanhempana ei tahdo suojella lastaan sellaisesta, sitten hän ei juuri lastaan myöskään rakasta.

"Omista nuoruuskavereistani kaikkein tiukimmin kontrolloiduista ja rajoitetuista nuorista osa oli niitä, jotka ikäluokkansa ensimmäisinä päätyivät itsemurhaan, huumeisiin, erittäin rajuun seksuaaliseen ongelmakäyttäytymiseen, varkauksiin, väkivaltaan, kotoa karkaamiseen jne."

Näin ei tarvitse olla. Jos annamme lapsillemme katolisen kasvatuksen, heidän elämässään tulee olemaan myös muuta sisältöä kuin edellämainitut alkoholi- ja seksi-Suomen lieveilmiöt.

"Mielestäni nuorille on ehdottomasti järjestettävä vaihtoehtoista ongelmaa kuten kuvaamasi perhepiirien juhlat tai seurakuntien nuorisotyö, jos heitä estetään osallistumasta muiden nuorten juttuihin kuten puistoryyppäämiseen, festareille jne."

Tulemme henk.koht. mieheni kanssa totisesti estämään puistoryyppämiset, festarit yms. saatanalliset häiriökäyttäytymiset. Kuten kirjoitin ylempänä, lapselle pitää jo pienestä pitäen antaa selkeä katolinen identiteetti ja ylpeys siitä, että hän on katolilainen. Näin ollen hän ei tule koskaan kaipaamaan rahvaan turmelevaa seuraa.

"Jos luonnollisesti, vähitellen tapahtuva irrottautuminen estetään, nuori alkaa repiä itseään väkisin irti menoistaan valehtelemalla, internetin avulla, omaa elämäänsä sabotoimalla, karkaamalla tms."

Ei ollenkaan. Miten selität sen, että juutalaiset onnistuvat tässä vallan hyvin? Miksemme me katolilaiset voisi onnistua yhtä hyvin?

"Vaihtoehtoisesti nuori voi "alistua" vanhempiensa rajoittamisiin hylkäämällä normaalin nuoren elämän kokonaan ja ryhtymällä ns. peräkammarin pojaksi tai tytöksi, masentumalla, internetiin jumittumalla, opiskelut keskeyttämällä jne."

Tässä suhteessa olet väärässä. Tytöistä pitää kasvattaa naisellisia naisia ja pojista miehekkäitä miehiä, ei mitään sinkku-luuseri-nynnyjä. Hyvät harrastukset hyvässä - joko katolisessa tai juutalaisessa - seurassa kyllä pitävät myös tästä huolen.

"Nuoruus ei siis ole sairaus, eivätkä nuorten itsenäistymistarpeet ole sairaudenoireita."

Unohdat tyystin sen, että joudumme kasvattamaan lapsemme alkoholi- ja seksi-Suomessa, tässä Jumalan hylkäämässä sekä pakkoluterilaisuuden ja punavihreiden pilaamassa juurettomassa korpimaassa. Täällä monet nuorista ovat sairaita, ja siksi heidän seuransa on turmiollista.

"Nuorten auttaminen nuoruuden kuohunnoissa on haastava tehtävä niin vanhemmille, muille sukulaisille kuin ammattikasvattajillekin."

Lasten ainoat ammattikasvattajat ovat vanhemmat.

"Toivottavasti Suomen katolisissa seurakunnissa ryhdytään järjestämään nykyistä enemmän toimintaa nuorillemme."

Totta. Lisäksi 100%:sti katolinen koulu ilman pornokasvatusta olisi erittäin toivottava tuki meille katolisille vanhemmille.

H Moilasena kirjoitti:

"Kertoisitko ystävällisesti miten tuollaista voi tapahtua. Olen kiinnostunut ja samalla järkyttynyt."

Jatkuvastihan tällaista "torpedointia" tapahtuu. Katolilaisesta kasvatuksesta minulla ei ole kovin paljon kokemusta, mutta totta kai näin omassa kasvuympäristössä monenlaisia esimerkkejä vastaavista tilanteista. Tässä muutama kuvitteellinen, mutta mielestäni täysin mahdollinen esimerkki.

- Jos katolilaisessa perheessä esimerkiksi vietetään perjantaita ilman lihaa, karkkeja, herkkuja ja alkoholia yms. niin joku hyväntahtoinen sukulainen tai muu läheinen voi aivan hyvin tarjota lapselle karkkia, kun tämän esimerkiksi "käy niin sääliksi lapsiraukkaa, jolle vanhempansa ovat niin julmia".

- Ei-katolilaiset sukulaiset voivat avoimesti vitsailla katolisen kirkon kustannuksella esim. pappien selibaatista ja pedofiliasta. Samoin he voivat lasten kuullen syyttää katolista kirkkoa harhaoppiseksi ja opettaa lapsille, esimerkiksi että "niihin pyhimysjuttuihin nyt ei ainakaan kannata uskoa". Esimerkiksi. Nämähän ovat ainakin täällä Suomessa täysin normaaleita keskustelunaiheita.

- Ei-katolilaiset sukulaiset (esim. isovanhemmat) voivat syyllistää katolaisia kasvattajia liiallisesta ankaruudesta esim. "ei kukaan normaali-ihminen pakota lapsia joka viikko kirkkoon".

- Kun lapset joka tapauksessa jossain vaiheessa protestoivat vanhempiensa kasvatusnäkemyksiä, voivat ei-katolilaiset läheiset ryhtyä tukemaan lapsia vanhempien selän takana tai suoraan vanhemmille (esim. "ei X halua osallistua katoliseen uskonnonopetukseen, kyllä hänen pitäisi antaa osallistua normaaliin uskonnonopetukseen muiden mukana ettei häntä kiusattaisi koulussa").

- He saattavat myös antaa lapsille lahjoja, jotka eivät sovi vanhempien kasvatusperiaatteisiin.

Tässä nyt oli muutamia keksittyjä tai pikemminkin muista vastaavista tilanteista (esim. ortodoksi, lestadiolaisuus, muslimit) katolilaisuuteen sovellettuja esimerkkejä. Sehän on varsin tavallista, että lasten kasvatuksesta syntyy erimielisyyksiä. Eri näkemysten etäisyydellä, eli sillä kuinka paljon näkemykset poikkeavat toisistaan, on merkitystä. Suomessa kasvattajien lähipiiriin kuuluu erittäin todennäköisesti ateisteja, tapaluterilaisia, vapaan kasvatuksen suosijoita jne.

Olet näiden uhkien suhteen oikeassa. Juuri sen vuoksi lapsille pitää opettaa jo pienestä pitäen ikäänkuin "salaisuutena" ketkä ovat Jumalan, kirkon ja uskomme vihollisia, jotta he osaavat heittää moisten jorinoilla vesilintua ja välttää moisten ansat.

Meidän tuttavapiiriimme ei kuulu yhtäkään ateistia, kommunistia, punavihreää eikä vapaan kasvatuksen suosijoita. Vanhemmilla on vastuunsa siitä, ettei perhe joudu huonoon seuraan ja alttiiksi rappiollisille vaikutuksille.

Sukulaisia ei voi tietenkään valita, mutta heihin pitää osata pitää tervettä etäisyyttä sekä vaatia yhteydenpidon ehtona katolisen kasvatuksen kunnioittamista.

L.-M. kirjoitti:

"Puolisokandidaattini (me siis vasta vakavasti suunnittelemme avioitumista) on saanut hyvin katolisen kasvatuksen."

Luojan kiitos! Jos hän on kunnollinen ja hurskas, menkää hetimiten naimisiin. Turha odottelu vain pilaa suhteen ja mahdollisesti jopa tulevan avioliiton.

"Yleisesti ottaen minulla on huonoja kokemuksia nuorten elämän voimakkaasta rajoittamisesta. Kannatan siis itse nuorten elämän kontrollointia ja vanhempien tietoisuutta nuoren liikkumisista."

Ei ole nuorten elämän rajoittamista ohjata heitä hyvään ystäväpiirin. Hyvien ystävien löytämisessä vanhemmilla on oma vastuunsa. Emme voi antaa jälkikasvumme löytää ystävänsä pystymetsän nuorisoöykkäreiden ja -hutsujen joukosta, vaan meidän pitää auttaa häntä/heitä hyvään ystäväpiirin.

"Elämää ei kuitenkaan voi kalteroida."

Kysymys ei ole elämän kalteroimisesta, vaan huonon ystävä- ja kaveripiirin välttämisestä. Jos joku vanhempana ei tahdo suojella lastaan sellaisesta, sitten hän ei juuri lastaan myöskään rakasta.

"Omista nuoruuskavereistani kaikkein tiukimmin kontrolloiduista ja rajoitetuista nuorista osa oli niitä, jotka ikäluokkansa ensimmäisinä päätyivät itsemurhaan, huumeisiin, erittäin rajuun seksuaaliseen ongelmakäyttäytymiseen, varkauksiin, väkivaltaan, kotoa karkaamiseen jne."

Näin ei tarvitse olla. Jos annamme lapsillemme katolisen kasvatuksen, heidän elämässään tulee olemaan myös muuta sisältöä kuin edellämainitut alkoholi- ja seksi-Suomen lieveilmiöt.

"Mielestäni nuorille on ehdottomasti järjestettävä vaihtoehtoista ongelmaa kuten kuvaamasi perhepiirien juhlat tai seurakuntien nuorisotyö, jos heitä estetään osallistumasta muiden nuorten juttuihin kuten puistoryyppäämiseen, festareille jne."

Tulemme henk.koht. mieheni kanssa totisesti estämään puistoryyppämiset, festarit yms. saatanalliset häiriökäyttäytymiset. Kuten kirjoitin ylempänä, lapselle pitää jo pienestä pitäen antaa selkeä katolinen identiteetti ja ylpeys siitä, että hän on katolilainen. Näin ollen hän ei tule koskaan kaipaamaan rahvaan turmelevaa seuraa.

"Jos luonnollisesti, vähitellen tapahtuva irrottautuminen estetään, nuori alkaa repiä itseään väkisin irti menoistaan valehtelemalla, internetin avulla, omaa elämäänsä sabotoimalla, karkaamalla tms."

Ei ollenkaan. Miten selität sen, että juutalaiset onnistuvat tässä vallan hyvin? Miksemme me katolilaiset voisi onnistua yhtä hyvin?

"Vaihtoehtoisesti nuori voi "alistua" vanhempiensa rajoittamisiin hylkäämällä normaalin nuoren elämän kokonaan ja ryhtymällä ns. peräkammarin pojaksi tai tytöksi, masentumalla, internetiin jumittumalla, opiskelut keskeyttämällä jne."

Tässä suhteessa olet väärässä. Tytöistä pitää kasvattaa naisellisia naisia ja pojista miehekkäitä miehiä, ei mitään sinkku-luuseri-nynnyjä. Hyvät harrastukset hyvässä - joko katolisessa tai juutalaisessa - seurassa kyllä pitävät myös tästä huolen.

"Nuoruus ei siis ole sairaus, eivätkä nuorten itsenäistymistarpeet ole sairaudenoireita."

Unohdat tyystin sen, että joudumme kasvattamaan lapsemme alkoholi- ja seksi-Suomessa, tässä Jumalan hylkäämässä sekä pakkoluterilaisuuden ja punavihreiden pilaamassa juurettomassa korpimaassa. Täällä monet nuorista ovat sairaita, ja siksi heidän seuransa on turmiollista.

"Nuorten auttaminen nuoruuden kuohunnoissa on haastava tehtävä niin vanhemmille, muille sukulaisille kuin ammattikasvattajillekin."

Lasten ainoat ammattikasvattajat ovat vanhemmat.

"Toivottavasti Suomen katolisissa seurakunnissa ryhdytään järjestämään nykyistä enemmän toimintaa nuorillemme."

Totta. Lisäksi 100%:sti katolinen koulu ilman pornokasvatusta olisi erittäin toivottava tuki meille katolisille vanhemmille.

"Tytöistä pitää kasvattaa naisellisia naisia ja pojista miehekkäitä miehiä, ei mitään sinkku-luuseri-nynnyjä."

Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki! Kukaan ei taatusti halua lapsensa kehittyvän joksinkin sairaalloisen ylipainoiseksi aseksuaaliseksi sinkuksi, jonka ainoana huvina on papeista ja sisareista pahanpuhuminen ja perheistä juoruaminen kirkkokahvien pahvimukien ääressä.

Johanna L. kirjoitti:

"Tytöistä pitää kasvattaa naisellisia naisia ja pojista miehekkäitä miehiä, ei mitään sinkku-luuseri-nynnyjä."

Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki! Kukaan ei taatusti halua lapsensa kehittyvän joksinkin sairaalloisen ylipainoiseksi aseksuaaliseksi sinkuksi, jonka ainoana huvina on papeista ja sisareista pahanpuhuminen ja perheistä juoruaminen kirkkokahvien pahvimukien ääressä.

"Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki! Kukaan ei taatusti halua lapsensa kehittyvän joksinkin sairaalloisen ylipainoiseksi aseksuaaliseksi sinkuksi, jonka ainoana huvina on papeista ja sisareista pahanpuhuminen ja perheistä juoruaminen kirkkokahvien pahvimukien ääressä."

Ajattelin jo aiemmin, etten tule tähän viestiin vastaamaan vaan ohitan sen kuin en olisi nähnytkään. Totean nyt kuitenkin, että mielestäni viesti sisältää asiatonta kielenkäyttöä. Jumala antoi meille tehtäväksi rakentaa yhteistä kirkkoa eikä rikkoa sitä. Miksi kirjoitat näin kuten kirjoitat?

"En haluaisi opettaa mahdollisia lapsiani moiseen prinsessa-/prinssikohteluun ja syntymäpäivien kaupallistamiseen. Toisaalta moni äiti pelkää lapsensa jäävän esim. koulussa ulkopuoliseksi ellei tällaisissä kilpaa toinen toistansa komeammiksi järjestetyissä juhlissa olla mukana luokkakavereiden tavoin."

Kuka tahansa hurskas ja järkevä katolilainen pitää lapsensa poissa pakkoluterilaisten uuspakanoiden jäkikasvusta! Moisten ainoa "uskonto" on omien lasten (ja heidän kauttaan itsensä) jumaloiminen, josta yhtenä hyvänä esimerkkinä ovat mainitsemasi rappiosynttärit.

Kuten olen sanonut jo monta kertaa tässä keskustelussa, kaiken a ja o on kuri, kuri ja kuri. Siihen kuuluu, että vanhemmat valitsevat tai ainakin hyväksyvät lapsen JOKAISEN ystävän. Samalla lasta pitää opettaa halveksimaan tyhjää materialismia uuspakanoiden ilmiönä sekä nauramaan sen eri muodoille ja sen edustajille.

L.-M. kirjoitti:

"En haluaisi opettaa mahdollisia lapsiani moiseen prinsessa-/prinssikohteluun ja syntymäpäivien kaupallistamiseen. Toisaalta moni äiti pelkää lapsensa jäävän esim. koulussa ulkopuoliseksi ellei tällaisissä kilpaa toinen toistansa komeammiksi järjestetyissä juhlissa olla mukana luokkakavereiden tavoin."

Kuka tahansa hurskas ja järkevä katolilainen pitää lapsensa poissa pakkoluterilaisten uuspakanoiden jäkikasvusta! Moisten ainoa "uskonto" on omien lasten (ja heidän kauttaan itsensä) jumaloiminen, josta yhtenä hyvänä esimerkkinä ovat mainitsemasi rappiosynttärit.

Kuten olen sanonut jo monta kertaa tässä keskustelussa, kaiken a ja o on kuri, kuri ja kuri. Siihen kuuluu, että vanhemmat valitsevat tai ainakin hyväksyvät lapsen JOKAISEN ystävän. Samalla lasta pitää opettaa halveksimaan tyhjää materialismia uuspakanoiden ilmiönä sekä nauramaan sen eri muodoille ja sen edustajille.

"Kuka tahansa hurskas ja järkevä katolilainen pitää lapsensa poissa pakkoluterilaisten uuspakanoiden jäkikasvusta!"

Tämä tarkoittaisi käytännössä melkoista yksinäisyyttä lapsilleni. Se tarkoittaisi kai myös sitä, etteivät he voisi osallistua oikeastaan mihinkään harrastukseen, koska katolinen kirkko ei harrastuksia tarjoa ja kaikkialla muualla valtaosa edustaa ei-katolilaisia. En siis pidä tällaista vaihtoehtoa realistisena.

"Moisten ainoa "uskonto" on omien lasten (ja heidän kauttaan itsensä) jumaloiminen, josta yhtenä hyvänä esimerkkinä ovat mainitsemasi rappiosynttärit."

En ole samaa mieltä, että tämmöinen ajattelu olisi heidän AINOA uskonto. En halua edes lähteä yleistämään ei-katolilaisten ajattelua, sillä mielestäni se ei ole mitenkään mahdollista. Olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että monet ihmiset asettavat rahan, maalliset nautinnot ja monet muut vastaavat asiat Jumalan edelle. Lasten palvonta merkkivaattein ja luxus-juhlilla sekä vastaavilla on mielestäni toisaalta lasten palvontaa, toisaalta lasten hyväksikäyttöä. Itseäänhän nämä vanhemmat korostavat, eivätkä ajattele lastensa tunteita ja tarpeita.

"Samalla lasta pitää opettaa halveksimaan tyhjää materialismia uuspakanoiden ilmiönä sekä nauramaan sen eri muodoille ja sen edustajille."

Minä kun juuri en haluaisi opettaa lapsilleni halveksuntaa ja toisille nauramista, vaan omilla aivoillaan ajattelua sekä katolisten arvojen kunnioittamista. Mielestäni vahva katolilainen identiteetti ei edellytä toisten halveksumista. Ajattelen itse asiassa niin, että jos toisia täytyy halveksua ja jos toisille täytyy nauraa, niin silloin on oma identiteetti ja itsetunto surullisen heikossa kunnossa. Jos toisia tulee rakastaa kuin itseään, niin tarkoittaisiko toisten halveksuminen itse asiassa sitä, että ihminen halveksuu itseäänkin...?

H Moilasena kirjoitti:

"Kuka tahansa hurskas ja järkevä katolilainen pitää lapsensa poissa pakkoluterilaisten uuspakanoiden jäkikasvusta!"

Tämä tarkoittaisi käytännössä melkoista yksinäisyyttä lapsilleni. Se tarkoittaisi kai myös sitä, etteivät he voisi osallistua oikeastaan mihinkään harrastukseen, koska katolinen kirkko ei harrastuksia tarjoa ja kaikkialla muualla valtaosa edustaa ei-katolilaisia. En siis pidä tällaista vaihtoehtoa realistisena.

"Moisten ainoa "uskonto" on omien lasten (ja heidän kauttaan itsensä) jumaloiminen, josta yhtenä hyvänä esimerkkinä ovat mainitsemasi rappiosynttärit."

En ole samaa mieltä, että tämmöinen ajattelu olisi heidän AINOA uskonto. En halua edes lähteä yleistämään ei-katolilaisten ajattelua, sillä mielestäni se ei ole mitenkään mahdollista. Olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että monet ihmiset asettavat rahan, maalliset nautinnot ja monet muut vastaavat asiat Jumalan edelle. Lasten palvonta merkkivaattein ja luxus-juhlilla sekä vastaavilla on mielestäni toisaalta lasten palvontaa, toisaalta lasten hyväksikäyttöä. Itseäänhän nämä vanhemmat korostavat, eivätkä ajattele lastensa tunteita ja tarpeita.

"Samalla lasta pitää opettaa halveksimaan tyhjää materialismia uuspakanoiden ilmiönä sekä nauramaan sen eri muodoille ja sen edustajille."

Minä kun juuri en haluaisi opettaa lapsilleni halveksuntaa ja toisille nauramista, vaan omilla aivoillaan ajattelua sekä katolisten arvojen kunnioittamista. Mielestäni vahva katolilainen identiteetti ei edellytä toisten halveksumista. Ajattelen itse asiassa niin, että jos toisia täytyy halveksua ja jos toisille täytyy nauraa, niin silloin on oma identiteetti ja itsetunto surullisen heikossa kunnossa. Jos toisia tulee rakastaa kuin itseään, niin tarkoittaisiko toisten halveksuminen itse asiassa sitä, että ihminen halveksuu itseäänkin...?

"Minä kun juuri en haluaisi opettaa lapsilleni halveksuntaa ja toisille nauramista, vaan omilla aivoillaan ajattelua sekä katolisten arvojen kunnioittamista. Mielestäni vahva katolilainen identiteetti ei edellytä toisten halveksumista. Ajattelen itse asiassa niin, että jos toisia täytyy halveksua ja jos toisille täytyy nauraa, niin silloin on oma identiteetti ja itsetunto surullisen heikossa kunnossa. Jos toisia tulee rakastaa kuin itseään, niin tarkoittaisiko toisten halveksuminen itse asiassa sitä, että ihminen halveksuu itseäänkin...?"

Katolilaisuus ei tarkoita mitään maailmaasyleilevää Stonehenge-hippirakkautta, jossa hampun höyryssä "kaikkia pitää rakastaa". Katolilaisina halveksimme syntiä ja sen ilmenemismuotoja. Lapsensa tai itsensä jumaloiminen on suoraan 1. käskyn vastainen synti Jumalaa vastaan. Tämä on tervettä katolista opetusta ja elämää.

L.-M. kirjoitti:

"Minä kun juuri en haluaisi opettaa lapsilleni halveksuntaa ja toisille nauramista, vaan omilla aivoillaan ajattelua sekä katolisten arvojen kunnioittamista. Mielestäni vahva katolilainen identiteetti ei edellytä toisten halveksumista. Ajattelen itse asiassa niin, että jos toisia täytyy halveksua ja jos toisille täytyy nauraa, niin silloin on oma identiteetti ja itsetunto surullisen heikossa kunnossa. Jos toisia tulee rakastaa kuin itseään, niin tarkoittaisiko toisten halveksuminen itse asiassa sitä, että ihminen halveksuu itseäänkin...?"

Katolilaisuus ei tarkoita mitään maailmaasyleilevää Stonehenge-hippirakkautta, jossa hampun höyryssä "kaikkia pitää rakastaa". Katolilaisina halveksimme syntiä ja sen ilmenemismuotoja. Lapsensa tai itsensä jumaloiminen on suoraan 1. käskyn vastainen synti Jumalaa vastaan. Tämä on tervettä katolista opetusta ja elämää.

"Katolilaisuus ei tarkoita mitään maailmaasyleilevää Stonehenge-hippirakkautta, jossa hampun höyryssä "kaikkia pitää rakastaa". Katolilaisina halveksimme syntiä ja sen ilmenemismuotoja. Lapsensa tai itsensä jumaloiminen on suoraan 1. käskyn vastainen synti Jumalaa vastaan. Tämä on tervettä katolista opetusta ja elämää."

Jaa? Minä lähinnä suren ja koen pettymystä kaikesta synnistä sekä synnin teoista tässä maassa ja maailmassa. Mistään maailman syleilystä tai jumaloimisesta en kirjoittanut. Laitan Sinulle kuitenkin muutaman lempikohtani Raamatusta:

»Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» (Matt. 22:34–40)

»Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.» (Joh. 13:33-35)

H Moilasena kirjoitti:

"Katolilaisuus ei tarkoita mitään maailmaasyleilevää Stonehenge-hippirakkautta, jossa hampun höyryssä "kaikkia pitää rakastaa". Katolilaisina halveksimme syntiä ja sen ilmenemismuotoja. Lapsensa tai itsensä jumaloiminen on suoraan 1. käskyn vastainen synti Jumalaa vastaan. Tämä on tervettä katolista opetusta ja elämää."

Jaa? Minä lähinnä suren ja koen pettymystä kaikesta synnistä sekä synnin teoista tässä maassa ja maailmassa. Mistään maailman syleilystä tai jumaloimisesta en kirjoittanut. Laitan Sinulle kuitenkin muutaman lempikohtani Raamatusta:

»Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» (Matt. 22:34–40)

»Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.» (Joh. 13:33-35)

Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkaus ei ollut mitään antaa-vain-kaikkien-kukkien-kukkia-tyylistä valheellista "rakkautta", vaan hän todisti totuudesta - hän itse on totuus - aina ristinkuolemaan saakka. Tämä on se rakkaus, johon meidät kristityt on kutsuttu.

Meidän Herramme sanoo: "Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! NIIN KUIN MINÄ olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh. 13:33-35)

Meidän Herramme ei siis kutsu meitä vain epämääräiseen rakkauteen, vaan nimenomaan rakastamaan toisia juuri sillä tavalla kuin hän on rakastanut meitä - siispä todistamalla totuudesta.

L.-M. kirjoitti:

Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkaus ei ollut mitään antaa-vain-kaikkien-kukkien-kukkia-tyylistä valheellista "rakkautta", vaan hän todisti totuudesta - hän itse on totuus - aina ristinkuolemaan saakka. Tämä on se rakkaus, johon meidät kristityt on kutsuttu.

Meidän Herramme sanoo: "Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! NIIN KUIN MINÄ olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh. 13:33-35)

Meidän Herramme ei siis kutsu meitä vain epämääräiseen rakkauteen, vaan nimenomaan rakastamaan toisia juuri sillä tavalla kuin hän on rakastanut meitä - siispä todistamalla totuudesta.

Kyllä näin vanhempaa mieltä lämmittää saada lukea noin selkeää katolista uskoa nuoremmalta polvelta, katolisen kirkon uskolliselta tyttäreltä.

L.-M. kirjoitti:

Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkaus ei ollut mitään antaa-vain-kaikkien-kukkien-kukkia-tyylistä valheellista "rakkautta", vaan hän todisti totuudesta - hän itse on totuus - aina ristinkuolemaan saakka. Tämä on se rakkaus, johon meidät kristityt on kutsuttu.

Meidän Herramme sanoo: "Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! NIIN KUIN MINÄ olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh. 13:33-35)

Meidän Herramme ei siis kutsu meitä vain epämääräiseen rakkauteen, vaan nimenomaan rakastamaan toisia juuri sillä tavalla kuin hän on rakastanut meitä - siispä todistamalla totuudesta.

"Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." (Matt. 5:43-48)

"Katolisen kirkon uskollinen tytär L.-M. kuuluu maamme katolilaisten eliittiin, sinä et. Katolilaista sinusta tulee tuskin koskaan."

Miten sinä voit jakaa toiselle keskustelijalle tämmöisen tuomion?
Mikä se semmoinen "eliitti" on? Edellyttääkö siihen kuuluminen rikkautta, pöyhkeyttä ja halveksuvaa asennetta muita kristittyjä kohtaan? Mahtuisivatko sinne eliittiin esimerkiksi Äiti Teresan sisaret tai edesmennyt isä Guy?

Kuinka sinä Konservatiivinen sie voit sanoa toiselle, että hänestä tulee tuskin koskaan katolilaista? Eikö usko ole lahja, eikä katolilaisuuden löytäminen ole Jumalan johdatusta?
En lainkaan epäile, etteikö Casus belli olisi kunnon katolilainen. Ainakin hän on huolissaan siitä luotaantyöntävästä kuvasta, minkä tämän palstan töykeimmät keskustelijat antavat katolisesta uskosta.

Epäile jos huvittaa. Surullista, kun hyvän käytöksen edellyttäminen on tällä kertaa epäkatolista. Kun ihminen, joka on täydellisen sokea omalle käytökselleen vaatii muilta kuria, kuria, kuria... on lopputulos juuri tuollainen.

On yhtä tyhjän kanssa, mitä kuvittelet opettavasi lapselle, kun oma käytöksesi ja kielenkäyttösi on ristiriidassa sen kanssa. Juuri samaa ristiriitaa viestität meidän kaikkien vahongoksi katolisesta uskosta.

Casus belli kirjoitti:

Epäile jos huvittaa. Surullista, kun hyvän käytöksen edellyttäminen on tällä kertaa epäkatolista. Kun ihminen, joka on täydellisen sokea omalle käytökselleen vaatii muilta kuria, kuria, kuria... on lopputulos juuri tuollainen.

On yhtä tyhjän kanssa, mitä kuvittelet opettavasi lapselle, kun oma käytöksesi ja kielenkäyttösi on ristiriidassa sen kanssa. Juuri samaa ristiriitaa viestität meidän kaikkien vahongoksi katolisesta uskosta.

Pitääkö sinun tieten tahtoen haastaa riitaa? Eikö elämässäsi ole muuta sisältöä? Meidän kaikkien käy sinua sääliksi.

Voi herranlettas! Onko veitikkamme taas vaihtanut uutta nimimerkkiä? Toisessa keskustelussa tämä sama ns. "katolilainen" liputti vapaan abortin puolesta ja adoptiota vastaan.

Kuka tahansa katolista uskoamme edes 1%:sti tunteva ymmärtää viimeistään tässä vaiheessa kuka tässä on katolilainen ja kuka ei.

Sitäpaitsi en ole L.-M. - en, vaikka kuinka jauhaisit.

Kötezöövrezoon kirjoitti:

Pitääkö sinun tieten tahtoen haastaa riitaa? Eikö elämässäsi ole muuta sisältöä? Meidän kaikkien käy sinua sääliksi.

Arvoisa tilapäisnimimerkki, en ole haastanut riitaa, vaan huomauttanut asiallisesti tosiasioista. Ylläpito on näköjään kanssani samaa mieltä viestien törkeydestä, sillä ne on poistettu.

Kehoitan sinuakin - tai "teitä kaikkia" :) - pysymään asiassa ja pohtimaan sitä, mitä sanjen ja puheiden ristiriita tekee lapselle, ja millaisen kuvan kirkosta se antaa L.-M./Johanna L.:n viesteissä.

Minusta sinä olet harrastanut sitä näykkimistä, harva muu.

Casus belli kirjoitti:

Arvoisa tilapäisnimimerkki, en ole haastanut riitaa, vaan huomauttanut asiallisesti tosiasioista. Ylläpito on näköjään kanssani samaa mieltä viestien törkeydestä, sillä ne on poistettu.

Kehoitan sinuakin - tai "teitä kaikkia" :) - pysymään asiassa ja pohtimaan sitä, mitä sanjen ja puheiden ristiriita tekee lapselle, ja millaisen kuvan kirkosta se antaa L.-M./Johanna L.:n viesteissä.

".... pohtimaan sitä, mitä sanjen ja puheiden ristiriita tekee lapselle, ja millaisen kuvan kirkosta se antaa L.-M./Johanna L.:n viesteissä."

Totta joka sana! Maailmanlaajuiselle katoliselle kirkolle, joka on sama kuin se yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko, jonka Herramme Jeesus Kristus on itse perustanut, on varmaan elämän ja kuoleman kysymys mitä jotkin pakkoluterilaiset uuspakanat Euroopan laitamilla ajattelevat siitä ja sen muuttumattomasta opetuksesta.

Jos luulet minun muuttuvan Johanna älläksi pelkästään sillä, että jankutat asiasta, tulen tuottamaan taas kerran pettymyksen. Kyllä ne suuresti ihailemasi uuspakanat varmaan tulevat samaan huonon kuvan Kristuksen kirkosta tämän takia.

Jotain rajaa! kirjoitti:

"Katolisen kirkon uskollinen tytär L.-M. kuuluu maamme katolilaisten eliittiin, sinä et. Katolilaista sinusta tulee tuskin koskaan."

Miten sinä voit jakaa toiselle keskustelijalle tämmöisen tuomion?
Mikä se semmoinen "eliitti" on? Edellyttääkö siihen kuuluminen rikkautta, pöyhkeyttä ja halveksuvaa asennetta muita kristittyjä kohtaan? Mahtuisivatko sinne eliittiin esimerkiksi Äiti Teresan sisaret tai edesmennyt isä Guy?

Kuinka sinä Konservatiivinen sie voit sanoa toiselle, että hänestä tulee tuskin koskaan katolilaista? Eikö usko ole lahja, eikä katolilaisuuden löytäminen ole Jumalan johdatusta?
En lainkaan epäile, etteikö Casus belli olisi kunnon katolilainen. Ainakin hän on huolissaan siitä luotaantyöntävästä kuvasta, minkä tämän palstan töykeimmät keskustelijat antavat katolisesta uskosta.

"Mahtuisivatko sinne eliittiin esimerkiksi Äiti Teresan sisaret---"

Eivät mahdu. Kunnioitus ja luottamus heitä kohtaan tyyssäsi lopullisesti siihen, että he muuttivat Kontulan ongelmalähiöstä ökyhuoneistoon yhdelle Helsingin kalleimmista paikoista eli Kruununhakaan. Siihen asti olin kuvitellut, että äiti Teresa halusi sisartensa asuvan köyhinä köyhimpien parissa. Enää en sellaisia kuvittele.

Voisitko mitenkään yrittää olla asiallinen ja kunnioittaa keskustelun aihetta?

Susi K. kirjoitti:

Voisitko mitenkään yrittää olla asiallinen ja kunnioittaa keskustelun aihetta?

En ole minä kirjoittanut mitään asiatonta. Minun mielipiteet on koskeneet lastenkasvatusta niinkuin teidän. Miksi kuri pitää pitää lapsilla mutta aikuiset saa remuta miten vain? Et sinäkään kirjoita mistään aiheesta vaan minusta. Minä kirjoitin myös toisesta ihmisestä. Miksi tahdot vaientaa minut vaikka et sano mitään tästä toisesta. Olisi enemmän syytä. Mutta ei korppi korpin silmää noki.

Vaatimaton mielipide kirjoitti:

En ole minä kirjoittanut mitään asiatonta. Minun mielipiteet on koskeneet lastenkasvatusta niinkuin teidän. Miksi kuri pitää pitää lapsilla mutta aikuiset saa remuta miten vain? Et sinäkään kirjoita mistään aiheesta vaan minusta. Minä kirjoitin myös toisesta ihmisestä. Miksi tahdot vaientaa minut vaikka et sano mitään tästä toisesta. Olisi enemmän syytä. Mutta ei korppi korpin silmää noki.

Miten kehtaat verrata ihmisiä joihinkin eläimiin? Häpeäsit. Katolilainen toivottavasti et ole.

Susi K. kirjoitti:

Miten kehtaat verrata ihmisiä joihinkin eläimiin? Häpeäsit. Katolilainen toivottavasti et ole.

Susi K., eivät nuo mitään katolilaisia ole. He ovat iki-ihanan ekumeenisen Teemu-piispan fanittajia tai ties minkä sortin katkirkkolaisia, joilla ei ole mitään käsitystä aidosta katolilaisuudesta. Siksi ne täällä purkavat turhautumistaan.

Patakonservatiivi kirjoitti:

Susi K., eivät nuo mitään katolilaisia ole. He ovat iki-ihanan ekumeenisen Teemu-piispan fanittajia tai ties minkä sortin katkirkkolaisia, joilla ei ole mitään käsitystä aidosta katolilaisuudesta. Siksi ne täällä purkavat turhautumistaan.

"...eivät nuo mitään katolilaisia ole. He ovat iki-ihanan ekumeenisen Teemu-piispan fanittajia tai ties minkä sortin katkirkkolaisia, joilla ei ole mitään käsitystä aidosta katolilaisuudesta."

Minun mielestäni toisten katolaisuuden ja kristillisyyden arviointi on asiatonta. En myöskään hyväksy piispan arvostelua nimettömänä näillä keskustelupalstoilla. Minusta olisi hyvä, että meistä jokainen ottaisi enemmän vastuuta omista kirjoituksistaan.

Tämän ketjun katoliseen kasvatukseen liittyvät viestit ovat olleet minulle antoisia. Ei tällä palstalla turhan usein ole sellaisia keskusteluita, jotka liittyvät omaan elämäntilanteeseen näin konkreettisesti. Kiitos keskustelukumppaneille.

Susi K. kirjoitti:

Miten kehtaat verrata ihmisiä joihinkin eläimiin? Häpeäsit. Katolilainen toivottavasti et ole.

En ole verrannut eläimiin. Tiedät hyvin. Miksi väistät kun kysyn? Keksit aina muuta ja väistät.

"Haluan siksi tuoda esille vielä kerran esille sen, että katolisilla lapsilla pitää olla selkeä katolinen identiteetti. Sitä voidaan vahvistaa myös opettamalla heille pienestä pitäen latinaa, ainakin tärkeimmät rukouksista ja messun vastauksista. Heille pitää tehdä selväksi, että latina on "meidän ikioma kielemme", universaalin kirkkomme kieli."

Olen samaa mieltä.

"Minusta on itsestään selvää, että katoliset lapset eivät käy edes vierailemassa missään ei-katolisissa kirkoissa (lukuunottamatta keskiaikaiset kirkot, jotka lasken katolisiksi) eivätkä varsinkaan osallistu ekumeenisiin tapahtumiin. Nämä olisivat omiaan hämärtämään heidän katolista identiteettiään lapsena. Kaiken tällaisen vuoro tulee -jos tulee- sitten myöhemmin lukioiässä ja aikuisina."

Tästä olen eri mieltä. Minun mielestäni (L.-M.:n ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä, eikä saada minua ajattelemaan täysin hänen laillaan) muiden kirkkokuntien kirkoissa voi käydä tutustumassa turistimielessä. Esimerkiksi luterilaisissa kirkoissa järjestetään huomattavan paljon hyviä konsertteja, joihin olen itse osallistunut ja aion tulevaisuudessakin osallistua. En myöskään aio jättää ei-katolilaisten sukulaisten ja ystävien kirkollisia perhejuhlia väliin sen vuoksi, että kuulun eri uskontokuntaan. Jos väliin jättämiseen on jokin muu syy, niin se on eri tilanne. Minusta myös helluntalaisten ja lestadiolaisten rukoushuoneet ja monet luterilaiset kirkot ovat niin kovin ankeita, että niitä voi olla syytä näyttää lapsille jo senkin vuoksi. L.-M.:n ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta minä itse uskon ns. kiellettyyn hedelmään kasvatuksessa. Eli mitä enemmän jokin asia on kielletty, sitä enemmän se kiinnostaa. Mielestäni lasten kanssa voi yhdessä käydä esim. luterilaisessa kirkossa pyörähtämässä sen aukioloaikana tai osallistua konserttiin. Kun he ovat isompia, voisin osallistua heidän kanssaan myös luterilaiseen messuun, jos he olisivat asiasta kiinnostuneita. Ehtoolliselle en tietenkään itsekään osallistuisi. Sama koskee ortodoksikirkkoa. Jehovat, mormoonit ja Hare Krishnat jättäisin ehkä väliin, koska kokemukseni mukaan he ovat yli-innokkaita käännyttäjiä ja voivat vierailun jälkeen alkaa häiritä normaalia elämää.

L.-M.: Voisitko sinä mennä lastesi kanssa synagoogaan vieralulle? Entä päästäisitkö lapsesi synagoogaan esim. juutalaisten ystäviensä kanssa eli ilman sinua tai muuta katolista perheenjäsentä?

"Lapset pitää kasvattaa ylpeiksi siitä, että he ovat katolilaisia - ei häpeämään eikä vaikenemaan katolisesta uskosta."

Tästä olen erittäin paljon samaa mieltä.

H Moilasena kirjoitti:

"Haluan siksi tuoda esille vielä kerran esille sen, että katolisilla lapsilla pitää olla selkeä katolinen identiteetti. Sitä voidaan vahvistaa myös opettamalla heille pienestä pitäen latinaa, ainakin tärkeimmät rukouksista ja messun vastauksista. Heille pitää tehdä selväksi, että latina on "meidän ikioma kielemme", universaalin kirkkomme kieli."

Olen samaa mieltä.

"Minusta on itsestään selvää, että katoliset lapset eivät käy edes vierailemassa missään ei-katolisissa kirkoissa (lukuunottamatta keskiaikaiset kirkot, jotka lasken katolisiksi) eivätkä varsinkaan osallistu ekumeenisiin tapahtumiin. Nämä olisivat omiaan hämärtämään heidän katolista identiteettiään lapsena. Kaiken tällaisen vuoro tulee -jos tulee- sitten myöhemmin lukioiässä ja aikuisina."

Tästä olen eri mieltä. Minun mielestäni (L.-M.:n ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä, eikä saada minua ajattelemaan täysin hänen laillaan) muiden kirkkokuntien kirkoissa voi käydä tutustumassa turistimielessä. Esimerkiksi luterilaisissa kirkoissa järjestetään huomattavan paljon hyviä konsertteja, joihin olen itse osallistunut ja aion tulevaisuudessakin osallistua. En myöskään aio jättää ei-katolilaisten sukulaisten ja ystävien kirkollisia perhejuhlia väliin sen vuoksi, että kuulun eri uskontokuntaan. Jos väliin jättämiseen on jokin muu syy, niin se on eri tilanne. Minusta myös helluntalaisten ja lestadiolaisten rukoushuoneet ja monet luterilaiset kirkot ovat niin kovin ankeita, että niitä voi olla syytä näyttää lapsille jo senkin vuoksi. L.-M.:n ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta minä itse uskon ns. kiellettyyn hedelmään kasvatuksessa. Eli mitä enemmän jokin asia on kielletty, sitä enemmän se kiinnostaa. Mielestäni lasten kanssa voi yhdessä käydä esim. luterilaisessa kirkossa pyörähtämässä sen aukioloaikana tai osallistua konserttiin. Kun he ovat isompia, voisin osallistua heidän kanssaan myös luterilaiseen messuun, jos he olisivat asiasta kiinnostuneita. Ehtoolliselle en tietenkään itsekään osallistuisi. Sama koskee ortodoksikirkkoa. Jehovat, mormoonit ja Hare Krishnat jättäisin ehkä väliin, koska kokemukseni mukaan he ovat yli-innokkaita käännyttäjiä ja voivat vierailun jälkeen alkaa häiritä normaalia elämää.

L.-M.: Voisitko sinä mennä lastesi kanssa synagoogaan vieralulle? Entä päästäisitkö lapsesi synagoogaan esim. juutalaisten ystäviensä kanssa eli ilman sinua tai muuta katolista perheenjäsentä?

"Lapset pitää kasvattaa ylpeiksi siitä, että he ovat katolilaisia - ei häpeämään eikä vaikenemaan katolisesta uskosta."

Tästä olen erittäin paljon samaa mieltä.

Täydennän vielä tähän, että jos vierailisin lasteni kanssa luterilaisessa jumalanpalveluksessa, en itse osallistuisi ehtoolliselle enkä päästäisi heitäkään siihen osallistumaan. Äskeistä viestiä kirjoittaessa ajattelin automaattisesti, että he eivät edes haluaisi osallistua luterilaiselle ehtoolliselle eikä heillä tietenkään katolilaisina olisi siihen mahdollisuuttakaan. Olen itse entinen evankelisluterilainen (nyt L.-M. ehkä alkaa haukkua minua tästä syystä?), enkä siis enää tietenkään ole ehtoollisyhteydessä ko. kirkkoon, mutta tulipa kirjoitettua tuolla tavalla kun usein ihmiset tätä ehtoollisjuttua niin kovin paljon ihmettelevät. Siis monet ei-uskonnollisesti aktiiviset luterilaiset (eli suurin osa tuttavapiiristäni joiden kanssa keskustelen tällaisista asioista) luulevat, että entisenä ev.luttina voisin osallistua myös evankelisluterilaisten ehtoolliselle. Siksi tuollainen puoliksi ajateltu lausahdus pääsi sormistani.

H Moilasena kirjoitti:

"Haluan siksi tuoda esille vielä kerran esille sen, että katolisilla lapsilla pitää olla selkeä katolinen identiteetti. Sitä voidaan vahvistaa myös opettamalla heille pienestä pitäen latinaa, ainakin tärkeimmät rukouksista ja messun vastauksista. Heille pitää tehdä selväksi, että latina on "meidän ikioma kielemme", universaalin kirkkomme kieli."

Olen samaa mieltä.

"Minusta on itsestään selvää, että katoliset lapset eivät käy edes vierailemassa missään ei-katolisissa kirkoissa (lukuunottamatta keskiaikaiset kirkot, jotka lasken katolisiksi) eivätkä varsinkaan osallistu ekumeenisiin tapahtumiin. Nämä olisivat omiaan hämärtämään heidän katolista identiteettiään lapsena. Kaiken tällaisen vuoro tulee -jos tulee- sitten myöhemmin lukioiässä ja aikuisina."

Tästä olen eri mieltä. Minun mielestäni (L.-M.:n ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä, eikä saada minua ajattelemaan täysin hänen laillaan) muiden kirkkokuntien kirkoissa voi käydä tutustumassa turistimielessä. Esimerkiksi luterilaisissa kirkoissa järjestetään huomattavan paljon hyviä konsertteja, joihin olen itse osallistunut ja aion tulevaisuudessakin osallistua. En myöskään aio jättää ei-katolilaisten sukulaisten ja ystävien kirkollisia perhejuhlia väliin sen vuoksi, että kuulun eri uskontokuntaan. Jos väliin jättämiseen on jokin muu syy, niin se on eri tilanne. Minusta myös helluntalaisten ja lestadiolaisten rukoushuoneet ja monet luterilaiset kirkot ovat niin kovin ankeita, että niitä voi olla syytä näyttää lapsille jo senkin vuoksi. L.-M.:n ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta minä itse uskon ns. kiellettyyn hedelmään kasvatuksessa. Eli mitä enemmän jokin asia on kielletty, sitä enemmän se kiinnostaa. Mielestäni lasten kanssa voi yhdessä käydä esim. luterilaisessa kirkossa pyörähtämässä sen aukioloaikana tai osallistua konserttiin. Kun he ovat isompia, voisin osallistua heidän kanssaan myös luterilaiseen messuun, jos he olisivat asiasta kiinnostuneita. Ehtoolliselle en tietenkään itsekään osallistuisi. Sama koskee ortodoksikirkkoa. Jehovat, mormoonit ja Hare Krishnat jättäisin ehkä väliin, koska kokemukseni mukaan he ovat yli-innokkaita käännyttäjiä ja voivat vierailun jälkeen alkaa häiritä normaalia elämää.

L.-M.: Voisitko sinä mennä lastesi kanssa synagoogaan vieralulle? Entä päästäisitkö lapsesi synagoogaan esim. juutalaisten ystäviensä kanssa eli ilman sinua tai muuta katolista perheenjäsentä?

"Lapset pitää kasvattaa ylpeiksi siitä, että he ovat katolilaisia - ei häpeämään eikä vaikenemaan katolisesta uskosta."

Tästä olen erittäin paljon samaa mieltä.

"Kun he ovat isompia, voisin osallistua heidän kanssaan myös luterilaiseen messuun, jos he olisivat asiasta kiinnostuneita. Ehtoolliselle en tietenkään itsekään osallistuisi. Sama koskee ortodoksikirkkoa. Jehovat, mormoonit ja Hare Krishnat jättäisin ehkä väliin, koska kokemukseni mukaan he ovat yli-innokkaita käännyttäjiä ja voivat vierailun jälkeen alkaa häiritä normaalia elämää."

Sitten me olemme asiasta samaa mieltä. Mielelläni tulen näyttämään luterilaisten tyhjät penkit jälkikasvulleni. Jos luet viestini uudestaan, sanoin siinä, että pienen lasten ei ole hyvä osallistua ei-katolisten kristittyjen menoihin, koska se voi hämärtää heidän katolista identiteettiään ja vesittää sitä. Lukioikäsille ja sitä vanhemmille asia on toinen.

"L.-M.: Voisitko sinä mennä lastesi kanssa synagoogaan vieralulle?"

Ilman muuta.

"Entä päästäisitkö lapsesi synagoogaan esim. juutalaisten ystäviensä kanssa eli ilman sinua tai muuta katolista perheenjäsentä?"

Kyllä päästäisin. Juutalaiset lähimmäisemme eivät pyri käännyttämään ei-juutalaisia, pikemminkin päinvastoin. Meidän perheessämme kunnioitetaan juutalaisuutta hyvin paljon eikä vähiten sen takia, että kristinuskomme keskeisimmät henkilöt olivat juutalaisia.

L.-M. kirjoitti:

"Kun he ovat isompia, voisin osallistua heidän kanssaan myös luterilaiseen messuun, jos he olisivat asiasta kiinnostuneita. Ehtoolliselle en tietenkään itsekään osallistuisi. Sama koskee ortodoksikirkkoa. Jehovat, mormoonit ja Hare Krishnat jättäisin ehkä väliin, koska kokemukseni mukaan he ovat yli-innokkaita käännyttäjiä ja voivat vierailun jälkeen alkaa häiritä normaalia elämää."

Sitten me olemme asiasta samaa mieltä. Mielelläni tulen näyttämään luterilaisten tyhjät penkit jälkikasvulleni. Jos luet viestini uudestaan, sanoin siinä, että pienen lasten ei ole hyvä osallistua ei-katolisten kristittyjen menoihin, koska se voi hämärtää heidän katolista identiteettiään ja vesittää sitä. Lukioikäsille ja sitä vanhemmille asia on toinen.

"L.-M.: Voisitko sinä mennä lastesi kanssa synagoogaan vieralulle?"

Ilman muuta.

"Entä päästäisitkö lapsesi synagoogaan esim. juutalaisten ystäviensä kanssa eli ilman sinua tai muuta katolista perheenjäsentä?"

Kyllä päästäisin. Juutalaiset lähimmäisemme eivät pyri käännyttämään ei-juutalaisia, pikemminkin päinvastoin. Meidän perheessämme kunnioitetaan juutalaisuutta hyvin paljon eikä vähiten sen takia, että kristinuskomme keskeisimmät henkilöt olivat juutalaisia.

"Sitten me olemme asiasta samaa mieltä. Mielelläni tulen näyttämään luterilaisten tyhjät penkit jälkikasvulleni. Jos luet viestini uudestaan, sanoin siinä, että pienen lasten ei ole hyvä osallistua ei-katolisten kristittyjen menoihin, koska se voi hämärtää heidän katolista identiteettiään ja vesittää sitä. Lukioikäsille ja sitä vanhemmille asia on toinen."

Tyhjiä kirkonpenkkejä ja muuta koruttomuutta minäkin ajattelin. Voisin kyllä kuvitella vieväni luterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen lukioikäistä nuoremmankin lapsen. Ehkä 11-12 -vuotiaana lapsi voisi olla siinä iässä, että kypsyyttä alkaisi olla tarpeeksi näiden asioiden pohtimiseen. Jos lapsi ei olisi kiinnostunut, niin väkisin en heitä evankelisluterilaisuuteen tutustuttaisi. Mielipiteisiini vaikuttaa, että olen itse entinen aktiivinen evankelisluterilainen ja lähipiirissäni on paljon aktiivisia evankelisluterilaisia sekä ev.lut.-kirkon työntekijöitä. Jos minä saisin lapsia, uskon heidän alkavan jossain vaiheessa kyselemään ja miettimään, miksi minä olen ev.lut.-kirkosta eronnut ja katolilaisuuteen kääntynyt. Perheissä, joissa vanhemmat ovat syntymästään lähtien kasvaneet katolilaisuuteen, tällaista tilannetta ei olisi.

"Juutalaiset lähimmäisemme eivät pyri käännyttämään ei-juutalaisia, pikemminkin päinvastoin. Meidän perheessämme kunnioitetaan juutalaisuutta hyvin paljon eikä vähiten sen takia, että kristinuskomme keskeisimmät henkilöt olivat juutalaisia."

Kiitos vastauksestasi. Näin minäkin ajattelen, mutta koska suvussanikin on juutalaisia, on tilanne aavistuksen mutkikkaampi. Kyllä juutalaisetkin jonkin verran tekevät lähetystyötä. Sinun lähipiirissäsi tilanne voi olla selkeä ja kyllähän juutalaiset yleensä kunnioittavat toisten uskontoja hyvin. Nuo aviopuolisoiden etsinnät yleensä muodostavat ongelmakohdan...

H Moilasena kirjoitti:

"Sitten me olemme asiasta samaa mieltä. Mielelläni tulen näyttämään luterilaisten tyhjät penkit jälkikasvulleni. Jos luet viestini uudestaan, sanoin siinä, että pienen lasten ei ole hyvä osallistua ei-katolisten kristittyjen menoihin, koska se voi hämärtää heidän katolista identiteettiään ja vesittää sitä. Lukioikäsille ja sitä vanhemmille asia on toinen."

Tyhjiä kirkonpenkkejä ja muuta koruttomuutta minäkin ajattelin. Voisin kyllä kuvitella vieväni luterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen lukioikäistä nuoremmankin lapsen. Ehkä 11-12 -vuotiaana lapsi voisi olla siinä iässä, että kypsyyttä alkaisi olla tarpeeksi näiden asioiden pohtimiseen. Jos lapsi ei olisi kiinnostunut, niin väkisin en heitä evankelisluterilaisuuteen tutustuttaisi. Mielipiteisiini vaikuttaa, että olen itse entinen aktiivinen evankelisluterilainen ja lähipiirissäni on paljon aktiivisia evankelisluterilaisia sekä ev.lut.-kirkon työntekijöitä. Jos minä saisin lapsia, uskon heidän alkavan jossain vaiheessa kyselemään ja miettimään, miksi minä olen ev.lut.-kirkosta eronnut ja katolilaisuuteen kääntynyt. Perheissä, joissa vanhemmat ovat syntymästään lähtien kasvaneet katolilaisuuteen, tällaista tilannetta ei olisi.

"Juutalaiset lähimmäisemme eivät pyri käännyttämään ei-juutalaisia, pikemminkin päinvastoin. Meidän perheessämme kunnioitetaan juutalaisuutta hyvin paljon eikä vähiten sen takia, että kristinuskomme keskeisimmät henkilöt olivat juutalaisia."

Kiitos vastauksestasi. Näin minäkin ajattelen, mutta koska suvussanikin on juutalaisia, on tilanne aavistuksen mutkikkaampi. Kyllä juutalaisetkin jonkin verran tekevät lähetystyötä. Sinun lähipiirissäsi tilanne voi olla selkeä ja kyllähän juutalaiset yleensä kunnioittavat toisten uskontoja hyvin. Nuo aviopuolisoiden etsinnät yleensä muodostavat ongelmakohdan...

Jumala siunatkoon Israelia ja kaikkia sen ystäviä.

Toistan: tämän keskustelun aiheena on katolinen lastenkasvatus enkä minä. Onko tämä nyt niin ylivoimaista ymmärtää?

Juutalaiset lähimmäisemme eivät ole kristittyjä, mutta he eivät ole myöskään pakanoita. Jumala on valinnut Israelin kansan omakseen ja pysyy lupauksilleen uskollisena. Juuri sen takia katolilaisina meillä on erityissuhde Jumalan valittuun kansaan, Israeliin.

Katolilaisina me tunnustamme kaiken sen mikä on oikeaa ja hyvää jokaisessa hyvän tahdon ihmisessä. Juutalaisten keskuudessa on - voin vakuuttaa - monta mielipidettä abortista ja avioerosta, joten on turha yrittää leimata kaikkia juutalaisia mukamas niiden kannattajiksi.

Itse ihailen juutalaisia lähimmäisiäni ja ystäviäni monessa suhteessa ja katolilaisina saisimme todella ottaa heiltä lukuisissa asioissa oppia!

L.-M. kirjoitti:

Toistan: tämän keskustelun aiheena on katolinen lastenkasvatus enkä minä. Onko tämä nyt niin ylivoimaista ymmärtää?

Juutalaiset lähimmäisemme eivät ole kristittyjä, mutta he eivät ole myöskään pakanoita. Jumala on valinnut Israelin kansan omakseen ja pysyy lupauksilleen uskollisena. Juuri sen takia katolilaisina meillä on erityissuhde Jumalan valittuun kansaan, Israeliin.

Katolilaisina me tunnustamme kaiken sen mikä on oikeaa ja hyvää jokaisessa hyvän tahdon ihmisessä. Juutalaisten keskuudessa on - voin vakuuttaa - monta mielipidettä abortista ja avioerosta, joten on turha yrittää leimata kaikkia juutalaisia mukamas niiden kannattajiksi.

Itse ihailen juutalaisia lähimmäisiäni ja ystäviäni monessa suhteessa ja katolilaisina saisimme todella ottaa heiltä lukuisissa asioissa oppia!

"Katolilaisina me tunnustamme kaiken sen mikä on oikeaa ja hyvää jokaisessa hyvän tahdon ihmisessä."

Luin kerran saman yhdestä nykyisen paavimme puheista! Näin täytyy olla, muuten elämä olisi perin vaikeaa.

"Minä ymmärrän L.-M.:n juutalaisintoilun..."

Ei ole mitään "intoilua" tunnustaa, että me voimme oppia paljon juutalaisilta myös sen takia, että kummatkin olemme tässä korpimaassa vähemmistö. Toisten kunnioittaminen ei ole mitään intoilua sekään.

"Hirvittävän monet juutalaiset korostavat, että juutalaisuus ei ole uskonto vaan kansalaisuus / heimo."

Olen hyvin tietoinen tästä.

"Juutalaiset muodostavat mielettömän ns. hyväveliverkoston erityisesti opiskelu-, työ- ja rahamaailmassa. Toisaalta tämä kyseinen hyväveliverkosto on myös maailman mittakaavassa äärimmäisen pieni, uhattu ja vihattu."

Ei ole totta. Juuri tuollaisia heittoja käytetään usein antisemitistisen propagandan välikappaleena. Kysymyksessä on pelkkä urbaanilegenda. Silti on täysin normaalia, että juutalaiset tuntevat toisia juutalaisia samoin kuin me katolilaiset tunnemme toisia katolilaisia.

"On myös tärkeätä muistaa, että uskonnollisetkin juutalaiset jakaantuvat keskenään erilaisiin ryhmittymiin, joissa uskonnollisuutta eletään eri tavoin."

Totta.

"L.-M.:lle täytyy todeta, että tuntemistani noin viidestäkymmenestä Pohjoismaissa elävistä alle 40-vuotiaista juutalaisista ei pysty keskustelemaan sen enempää heprean kuin jiddishin kielillä. Moni myöntää, että he osaavat näitä kieliä parinkymmenen fraasin (usein uskonnollisia toki) verran."

En ole muuta väittänytkään. Sanoin, että juutalaiset lapset oppivat heprean alkeet ja käsitteet, millä perustelin sitä, että katolisten lasten tulisi kyetä oppimaan "oman kielemme" eli latinan alkeet ja käsitteet, erityisesti rukoukset ja messun vastaukset. Kuinka moni katolilainen pystyy keskustelemaan latinaksi?

"Varmasti Suomessa asuu - ja ilmeisesti juuri L.-M.:n lähipiirissä - myös sellaisia juutalaisia, jotka onnistuvat uskonnollisen perinteen jälkipolvilleen siirtämisessä paremmin."

Niin asuukin.

"Juutalaisuus tosiaan sallii abortin ja avioeron."

Juutalaisten keskuudessa on monta mielipidettä abortista ja avioerosta:
http://www.beadchaim.com/

Katolisen opetuksen mukaan vain SAKRAMENTAALINEN avioliitto on purkamaton. Siksi meillä ei ole mitään ongelmaa sen suhteen, että juutalaisuudessa avioero on sallittu, vaikka tosin juutalaistenkin parissa avioerosta ollaan montaa mieltä.

"Juutalaisuus ei sen sijaan hyväksy adoptiota, jota katolilaiset yleensä kannattavat."

Itse tunnen hurskaan juutalaisen pariskunnan, joka on adoptoinut.

"Juutalaiset myös ajattelevat juutalaisuuden periytyvän automaattisesti juutalaisilta äideiltä näiden lapsille."

Miten niin "ajattelevat"? Juutalaisuus periytyy juutalaisen äidin kautta tai sitten juutalaisuuteen voi kääntyä.

"L.-M.:lla on huomattavan paljon hyviäkin näkökulmia, mutta olen jo alkanut toivoa, ettei minun mahdolliset tulevat lapseni joudu hänen lapsiensa kavereiksi."

En ole tipan vertaa kiinnostunut "mahdollisista tulevista" lapsistasi.

Parasta kirkkomme kehittämistä on, että joko

a) solmitte katolisen avioliiton katolisen puolison kanssa ja annatte lapsillenne katolisen kasvatuksen tai

b) ryhdytte papeiksi tai sisariksi.

Kaikki muu on pelkkää sippomaista tyhjänpäiväistä salahelinää.

Patakonservatiivi kirjoitti:

Parasta kirkkomme kehittämistä on, että joko

a) solmitte katolisen avioliiton katolisen puolison kanssa ja annatte lapsillenne katolisen kasvatuksen tai

b) ryhdytte papeiksi tai sisariksi.

Kaikki muu on pelkkää sippomaista tyhjänpäiväistä salahelinää.

Minusta piispan parjaaminen saisi todellakin jäädä vähemmälle. Häntä kritisoivat henkilöt voisivat suoraan olla yhteydessä häneen ja antaa palautetta piispan tehtävän hoitamisesta. Olen itse asiassa itse näin toiminutkin, asia kyllä liittyi muutamiin muihinkin pappeihin. Ehdotukseni otettiin lämpimästi vastaan ja toteutettiin nopeasti. Viimeksi tässä kuussa olen muutamien toisten kanssa pistänyt liikkeelle kaksi muuta hanketta, joista toinen liittyy nimenomaan piispaan, toinen seurakuntalaisiin.

Patakonservatiivi mainitsi kaksi minunkin mielestäni tärkeää tapaa kirkkomme kehittämiseksi. Olen kyllä sitä mieltä, että näiden kahden asian lisäksi kirkkomme rakentamiseksi voi ja pitää tehdä muutakin. Seurakunnissa on paljon työtä: messukahvien keittämistä, kolehdin keräämistä, messutekstien lukemista, paikkojen järjestämistä, varainhankintaa, välineiden hankintaa ja kunnossapitoa, nettisivujen ylläpitoa, karitatiivista työtä, pappien ja sisarten perehdyttämistä suomalaiseen yhteiskuntaan, toimintaryhmien organisoimista ja ohjaamista, lasten ja nuorten toiminnan ohjaamista, maahanmuuttajien kotouttamisessa avustamista, lehtiin kirjoittamista, piha-alueiden kunnossapitoa, tapahtumien (esim. talkoot, pyhiinvaellukset) järjestämistä, tapahtumista mainostamista jne.

Minusta olisi tärkeää, että jokainen kynnelle kykenevä osallistuisi seurakuntien ja näin kirkkomme rakentamiseen. Jokainen pystyy ihan varmasti johonkin. Myös rakentavan keskustelun ylläpitäminen on yksi mahdollisuus vaikuttaa yhteisen kirkkomme rakentumiseen. Katolisesta kasvatuksesta tämä aihe nyt jo vähän menee ohi, mutta mielestäni hyvään katoliseen kasvatukseen voisi kuulua myös tällainen seurakunnan rakentamiseen ja yhteisiin töihin kasvattaminen.

H Moilasena kirjoitti:

Minusta piispan parjaaminen saisi todellakin jäädä vähemmälle. Häntä kritisoivat henkilöt voisivat suoraan olla yhteydessä häneen ja antaa palautetta piispan tehtävän hoitamisesta. Olen itse asiassa itse näin toiminutkin, asia kyllä liittyi muutamiin muihinkin pappeihin. Ehdotukseni otettiin lämpimästi vastaan ja toteutettiin nopeasti. Viimeksi tässä kuussa olen muutamien toisten kanssa pistänyt liikkeelle kaksi muuta hanketta, joista toinen liittyy nimenomaan piispaan, toinen seurakuntalaisiin.

Patakonservatiivi mainitsi kaksi minunkin mielestäni tärkeää tapaa kirkkomme kehittämiseksi. Olen kyllä sitä mieltä, että näiden kahden asian lisäksi kirkkomme rakentamiseksi voi ja pitää tehdä muutakin. Seurakunnissa on paljon työtä: messukahvien keittämistä, kolehdin keräämistä, messutekstien lukemista, paikkojen järjestämistä, varainhankintaa, välineiden hankintaa ja kunnossapitoa, nettisivujen ylläpitoa, karitatiivista työtä, pappien ja sisarten perehdyttämistä suomalaiseen yhteiskuntaan, toimintaryhmien organisoimista ja ohjaamista, lasten ja nuorten toiminnan ohjaamista, maahanmuuttajien kotouttamisessa avustamista, lehtiin kirjoittamista, piha-alueiden kunnossapitoa, tapahtumien (esim. talkoot, pyhiinvaellukset) järjestämistä, tapahtumista mainostamista jne.

Minusta olisi tärkeää, että jokainen kynnelle kykenevä osallistuisi seurakuntien ja näin kirkkomme rakentamiseen. Jokainen pystyy ihan varmasti johonkin. Myös rakentavan keskustelun ylläpitäminen on yksi mahdollisuus vaikuttaa yhteisen kirkkomme rakentumiseen. Katolisesta kasvatuksesta tämä aihe nyt jo vähän menee ohi, mutta mielestäni hyvään katoliseen kasvatukseen voisi kuulua myös tällainen seurakunnan rakentamiseen ja yhteisiin töihin kasvattaminen.

"Seurakunnissa on paljon työtä: messukahvien keittämistä, kolehdin keräämistä, messutekstien lukemista, paikkojen järjestämistä, varainhankintaa, välineiden hankintaa ja kunnossapitoa, nettisivujen ylläpitoa, karitatiivista työtä, pappien ja sisarten perehdyttämistä suomalaiseen yhteiskuntaan, toimintaryhmien organisoimista ja ohjaamista, lasten ja nuorten toiminnan ohjaamista, maahanmuuttajien kotouttamisessa avustamista, lehtiin kirjoittamista, piha-alueiden kunnossapitoa, tapahtumien (esim. talkoot, pyhiinvaellukset) järjestämistä, tapahtumista mainostamista jne."

Kaikki tuo on loppujen lopuksi pelkästään puuhastelua. Ilman sitäkin tullaan toimeen. Sen sijaan ilman katolista kasvatusta tai ilman pappeja ja sisaria emme tule toimeen. Siinä koko asian ydin.

Patakonservatiivi kirjoitti:

"Seurakunnissa on paljon työtä: messukahvien keittämistä, kolehdin keräämistä, messutekstien lukemista, paikkojen järjestämistä, varainhankintaa, välineiden hankintaa ja kunnossapitoa, nettisivujen ylläpitoa, karitatiivista työtä, pappien ja sisarten perehdyttämistä suomalaiseen yhteiskuntaan, toimintaryhmien organisoimista ja ohjaamista, lasten ja nuorten toiminnan ohjaamista, maahanmuuttajien kotouttamisessa avustamista, lehtiin kirjoittamista, piha-alueiden kunnossapitoa, tapahtumien (esim. talkoot, pyhiinvaellukset) järjestämistä, tapahtumista mainostamista jne."

Kaikki tuo on loppujen lopuksi pelkästään puuhastelua. Ilman sitäkin tullaan toimeen. Sen sijaan ilman katolista kasvatusta tai ilman pappeja ja sisaria emme tule toimeen. Siinä koko asian ydin.

"Kaikki tuo on loppujen lopuksi pelkästään puuhastelua. Ilman sitäkin tullaan toimeen. Sen sijaan ilman katolista kasvatusta tai ilman pappeja ja sisaria emme tule toimeen. Siinä koko asian ydin."

Nimenomaan papit ovat näihin töihin toivoneet seurakuntalaisien panosta. Katolista kasvatusta esimerkiksi tarjotaan mm. lauantaikurssien ja leirien avulla. Nämä puolestaan pyörivät pääosin seurakuntalaisten vapaaehtoistyön kautta. Seurakuntalaisten järjestämillä messukahveilla papeilla on mahdollisuus tavata uusimpiakin ja harvemmin kirkossa käyviä seurakuntalaisia. Lehdissä ja nettisivuilla vapaaehtoiset tiedottavat pappien ohjeiden mukaisesti mm. messuaikatauluista sekä muista tapahtumista seurakuntalaisille. Yhteisten tilojen ylläpito (mm. siivous) on jonkun/joidenkin pakko tehdä, muuten se jää viime kädessä pappien vastuulle joko itse tehtävänä tai ostettavana palveluna.

No, tyhmähän minä olen kun näitä tänne kirjoittelen. Itsestään selviä asioita. Tekijöitä on kuitenkin yleensä niin vähän, että osa seurakuntalaisesti ilmeisesti ajattelevat enkeleiden (vai kotitonttujen?) hoitavan nämä hommat seurakunnissa. Minä edelleen ajattelen, että katoliseen kasvatukseen kuuluu myös vapaaehtoistyön merkityksen opettaminen lapsille ja vapaaehtoistyöhön ohjaaminen. Lapsetkin pystyvät tekemään monenlaisia hommia.

H Moilasena kirjoitti:

"Kaikki tuo on loppujen lopuksi pelkästään puuhastelua. Ilman sitäkin tullaan toimeen. Sen sijaan ilman katolista kasvatusta tai ilman pappeja ja sisaria emme tule toimeen. Siinä koko asian ydin."

Nimenomaan papit ovat näihin töihin toivoneet seurakuntalaisien panosta. Katolista kasvatusta esimerkiksi tarjotaan mm. lauantaikurssien ja leirien avulla. Nämä puolestaan pyörivät pääosin seurakuntalaisten vapaaehtoistyön kautta. Seurakuntalaisten järjestämillä messukahveilla papeilla on mahdollisuus tavata uusimpiakin ja harvemmin kirkossa käyviä seurakuntalaisia. Lehdissä ja nettisivuilla vapaaehtoiset tiedottavat pappien ohjeiden mukaisesti mm. messuaikatauluista sekä muista tapahtumista seurakuntalaisille. Yhteisten tilojen ylläpito (mm. siivous) on jonkun/joidenkin pakko tehdä, muuten se jää viime kädessä pappien vastuulle joko itse tehtävänä tai ostettavana palveluna.

No, tyhmähän minä olen kun näitä tänne kirjoittelen. Itsestään selviä asioita. Tekijöitä on kuitenkin yleensä niin vähän, että osa seurakuntalaisesti ilmeisesti ajattelevat enkeleiden (vai kotitonttujen?) hoitavan nämä hommat seurakunnissa. Minä edelleen ajattelen, että katoliseen kasvatukseen kuuluu myös vapaaehtoistyön merkityksen opettaminen lapsille ja vapaaehtoistyöhön ohjaaminen. Lapsetkin pystyvät tekemään monenlaisia hommia.

"Yhteisten tilojen ylläpito (mm. siivous) on jonkun/joidenkin pakko tehdä, muuten se jää viime kädessä pappien vastuulle joko itse tehtävänä tai ostettavana palveluna. No, tyhmähän minä olen kun näitä tänne kirjoittelen. Itsestään selviä asioita. Tekijöitä on kuitenkin yleensä niin vähän, että osa seurakuntalaisesti ilmeisesti ajattelevat enkeleiden (vai kotitonttujen?) hoitavan nämä hommat seurakunnissa."

Ylivoimaisesti suurin osa seurakuntalaisista on sinkkuja, joilla ei pitäisi olla muuta kuin aikaa. Heillähän ei ole huolta perheestä eikä lapsista. Suuntaa kriittisi heidän suuntaan.

Johanna L. kirjoitti:

"Yhteisten tilojen ylläpito (mm. siivous) on jonkun/joidenkin pakko tehdä, muuten se jää viime kädessä pappien vastuulle joko itse tehtävänä tai ostettavana palveluna. No, tyhmähän minä olen kun näitä tänne kirjoittelen. Itsestään selviä asioita. Tekijöitä on kuitenkin yleensä niin vähän, että osa seurakuntalaisesti ilmeisesti ajattelevat enkeleiden (vai kotitonttujen?) hoitavan nämä hommat seurakunnissa."

Ylivoimaisesti suurin osa seurakuntalaisista on sinkkuja, joilla ei pitäisi olla muuta kuin aikaa. Heillähän ei ole huolta perheestä eikä lapsista. Suuntaa kriittisi heidän suuntaan.

"Ylivoimaisesti suurin osa seurakuntalaisista on sinkkuja, joilla ei pitäisi olla muuta kuin aikaa. Heillähän ei ole huolta perheestä eikä lapsista. Suuntaa kriittisi heidän suuntaan."

Ei minun ollut tarkoitus kritisoida ketään, vaan pelkästään ilmaista oma näkemykseni. Tunnen sekä Marian että Henrikin seurakunnista sinkkuja, jotka tekevät todella paljon vapaaehtoistyötä seurakuntien ja hiippakunnan hyväksi. Toki tiedän joitain sellaisiakin sinkkuja, jotka eivät vapaaehtoistyötä ainakaan tietääkseni tee. Perheellisillekin (en osoita nyt sinua) löytyy vapaaehtoistyötä, eikä sen työn aina tarvitse olla niin kauhean suurta ja mahtavaa. Olen itsekin jonkin verran mukana työskentelyssä ja toivon voivani jatkaa näitä tehtäviä, vaikka avioituisinkin ja mahdollisesti tulisi jälkikasvuakin.

H Moilasena kirjoitti:

"Ylivoimaisesti suurin osa seurakuntalaisista on sinkkuja, joilla ei pitäisi olla muuta kuin aikaa. Heillähän ei ole huolta perheestä eikä lapsista. Suuntaa kriittisi heidän suuntaan."

Ei minun ollut tarkoitus kritisoida ketään, vaan pelkästään ilmaista oma näkemykseni. Tunnen sekä Marian että Henrikin seurakunnista sinkkuja, jotka tekevät todella paljon vapaaehtoistyötä seurakuntien ja hiippakunnan hyväksi. Toki tiedän joitain sellaisiakin sinkkuja, jotka eivät vapaaehtoistyötä ainakaan tietääkseni tee. Perheellisillekin (en osoita nyt sinua) löytyy vapaaehtoistyötä, eikä sen työn aina tarvitse olla niin kauhean suurta ja mahtavaa. Olen itsekin jonkin verran mukana työskentelyssä ja toivon voivani jatkaa näitä tehtäviä, vaikka avioituisinkin ja mahdollisesti tulisi jälkikasvuakin.

"Perheellisillekin (en osoita nyt sinua) löytyy vapaaehtoistyötä, eikä sen työn aina tarvitse olla niin kauhean suurta ja mahtavaa."

Toisin sanoen kysymyksessä on pelkkä puuhastelu, juuri niinkuin sanoinkin. Sen suhteen olette oikeassa, että naimattomat saisivat ottaa vastuuta kirkkokahveista, siivoustöistä ja vaikka lumitöistä. Ennen vanhaan se olisi ollut heille kunnia-asia, nämä nykyiset eivät vaikuta kykenevän mihinkään.

Patakonservatiivi kirjoitti:

"Perheellisillekin (en osoita nyt sinua) löytyy vapaaehtoistyötä, eikä sen työn aina tarvitse olla niin kauhean suurta ja mahtavaa."

Toisin sanoen kysymyksessä on pelkkä puuhastelu, juuri niinkuin sanoinkin. Sen suhteen olette oikeassa, että naimattomat saisivat ottaa vastuuta kirkkokahveista, siivoustöistä ja vaikka lumitöistä. Ennen vanhaan se olisi ollut heille kunnia-asia, nämä nykyiset eivät vaikuta kykenevän mihinkään.

"Toisin sanoen kysymyksessä on pelkkä puuhastelu, juuri niinkuin sanoinkin. Sen suhteen olette oikeassa, että naimattomat saisivat ottaa vastuuta kirkkokahveista, siivoustöistä ja vaikka lumitöistä. Ennen vanhaan se olisi ollut heille kunnia-asia, nämä nykyiset eivät vaikuta kykenevän mihinkään."

No, minä en halua kutsua pientäkään vapaaehtoistyötä puuhasteluksi. Pelkän lastenleireille kuskaamisen, siis omien lasten ja tarvittaessa toistenkin lasten, on osa katolista kasvatusta jota sinäkin peräät. Toisin sanoen, jos me poistamme kasvatuksesta kaiken puuhastelun, niin jäljelle ei taida jäädä muuta kuin se täällä jo mainittu kuri. Arkiset asiat kun kai voidaan aina jollain tavalla ujuttaa puuhastelu-termin alle. Kurin suhteen puolestaan voi olla niin, että meidän pitäisi ensin se sana määritellä ennen kuin voisimme siitä järkevästi puhua. Toisille se saattaa merkitä koivunoksaa ja toisille rakastavaa rajoittamista

Ehkäpä tämä aihe vetelee jo vähän viimeisiään.

"Ensinnäkin lapsen katolisen identiteetin kehittymisen ja vahvistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hänelle annetaan KATOLINEN NIMI."

Tästä olen todella vahvasti samaa mieltä. Jotenkin yllättävää, että tämä tuli esiin vasta tässä vaiheessa keskustelua.

"Toiseksi katoliset lapset opetetaan pienestä pitäen TEITITTELEMÄÄN. Katolisina vanhempina emme voi suostua kasvattamaan lapsiamme "sinuttele mua vaan" -tyyliseen alkoholi- ja seksi-Suomeen. Teitittely on omiaan vahvistamaan lasten tervettä itsetuntoa, mutta se opettaa myös sen, ettemme me kaikki ole tasa-arvoisia emmekä varsinkaan ystäviä keskenämme."

Hmmm.... Selittäisitkö miten tämä teitittely liittyy nimenomaisesti katolilaisuuteen ja katoliseen kasvatukseen. En ymmärtänyt sitä vielä tuosta kirjoituksestasi.

"Lopuksi lisään vielä sen, että lasten ystävät on todella TARKASTETTAVA ja hyväksyttävä vanhemmilla. Muuten koko peli oli pelattu jo kättelyssä. Tässä keskustelussa on väitetty turhaan, että lapsi sen takia jäisi ilman ystäviä. Niin ei ole. Lapsen kehityksen kannalta on olennaisempaa, että hänellä on yksi tai kaksi hyvää ystävää sen sijaan, että hän alistuisi kaiken maailman roskaväen jälkikasvun huonoille vaikutteille sillä verukkeella, että kysymys olisi mukamas "ystävistä". "

Olen samaa mieltä lasten ystävien tarkastamisesta ja ystävyyden laadustakin (vrt. laatu & määrä). Lähinnä olen ajatellut, että jos pieni lapsi puiston hiekkalaatikolla leikkii tuntemattoman lapsen kanssa kertaluonteisesti, niin ei siinä vielä tämän toisen lapsen vanhempien arvomaailmaa tarvitse ryhtyä syväluotaamaan. Tai jos allekouluikäinen lapsi käy kerhossa, niin kerhoon menon edellytyksenä ei voi olla kaikkien muiden lasten taustojen tarkastaminen. Tai jos ala-asteikäinen lapsi joutuu tekemään koulussa ryhmätyötä, niin silloinkaan yhteistyön vaatimuksena ei voi olla ryhmän jäsenten vanhemmilla tarkastuttaminen - joskushan opettaja jakaa ryhmät sekä joukkueet. Maailmassa on pakko työskennellä kaikenlaisten ihmisten kanssa ja jakaa heidän kanssaan kadut, kaupat, torit ja julkiset liikennevälineet. L.-M.:n kanssa olen samaa mieltä siitä, että kun puhutaan vapaa-ajan viettämisestä, kodeissa vierailuista ynnä muista, niin silloin täytyy kyllä tietää keiden kanssa lapsi liikkuu. Toki myös esimerkiksi ainakin itse haluan kysellä, kenen kanssa lapsi leikkii päiväkodissa ja koulun välitunneilla, kenen pariksi hän hakeutuu paritehtävissä jne.

H Moilasena kirjoitti:

"Ensinnäkin lapsen katolisen identiteetin kehittymisen ja vahvistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hänelle annetaan KATOLINEN NIMI."

Tästä olen todella vahvasti samaa mieltä. Jotenkin yllättävää, että tämä tuli esiin vasta tässä vaiheessa keskustelua.

"Toiseksi katoliset lapset opetetaan pienestä pitäen TEITITTELEMÄÄN. Katolisina vanhempina emme voi suostua kasvattamaan lapsiamme "sinuttele mua vaan" -tyyliseen alkoholi- ja seksi-Suomeen. Teitittely on omiaan vahvistamaan lasten tervettä itsetuntoa, mutta se opettaa myös sen, ettemme me kaikki ole tasa-arvoisia emmekä varsinkaan ystäviä keskenämme."

Hmmm.... Selittäisitkö miten tämä teitittely liittyy nimenomaisesti katolilaisuuteen ja katoliseen kasvatukseen. En ymmärtänyt sitä vielä tuosta kirjoituksestasi.

"Lopuksi lisään vielä sen, että lasten ystävät on todella TARKASTETTAVA ja hyväksyttävä vanhemmilla. Muuten koko peli oli pelattu jo kättelyssä. Tässä keskustelussa on väitetty turhaan, että lapsi sen takia jäisi ilman ystäviä. Niin ei ole. Lapsen kehityksen kannalta on olennaisempaa, että hänellä on yksi tai kaksi hyvää ystävää sen sijaan, että hän alistuisi kaiken maailman roskaväen jälkikasvun huonoille vaikutteille sillä verukkeella, että kysymys olisi mukamas "ystävistä". "

Olen samaa mieltä lasten ystävien tarkastamisesta ja ystävyyden laadustakin (vrt. laatu & määrä). Lähinnä olen ajatellut, että jos pieni lapsi puiston hiekkalaatikolla leikkii tuntemattoman lapsen kanssa kertaluonteisesti, niin ei siinä vielä tämän toisen lapsen vanhempien arvomaailmaa tarvitse ryhtyä syväluotaamaan. Tai jos allekouluikäinen lapsi käy kerhossa, niin kerhoon menon edellytyksenä ei voi olla kaikkien muiden lasten taustojen tarkastaminen. Tai jos ala-asteikäinen lapsi joutuu tekemään koulussa ryhmätyötä, niin silloinkaan yhteistyön vaatimuksena ei voi olla ryhmän jäsenten vanhemmilla tarkastuttaminen - joskushan opettaja jakaa ryhmät sekä joukkueet. Maailmassa on pakko työskennellä kaikenlaisten ihmisten kanssa ja jakaa heidän kanssaan kadut, kaupat, torit ja julkiset liikennevälineet. L.-M.:n kanssa olen samaa mieltä siitä, että kun puhutaan vapaa-ajan viettämisestä, kodeissa vierailuista ynnä muista, niin silloin täytyy kyllä tietää keiden kanssa lapsi liikkuu. Toki myös esimerkiksi ainakin itse haluan kysellä, kenen kanssa lapsi leikkii päiväkodissa ja koulun välitunneilla, kenen pariksi hän hakeutuu paritehtävissä jne.

"Hmmm.... Selittäisitkö miten tämä teitittely liittyy nimenomaisesti katolilaisuuteen ja katoliseen kasvatukseen. En ymmärtänyt sitä vielä tuosta kirjoituksestasi."

Anteeksi, etten selostanut tarkemmin. Ensinnäkin teitittelyn opetteleminen jo pienenä opettaa lapsia kunnioittamaan vanhempia ja korkea-arvoisempia ihmisiä. Katolilaisina ymmärrämme tämän paremmin, koska kirkkomme on hierakkinen eikä uskoomme kuulu mitään kaikkihan-me-olemme-samaa -harhaa.

Toiseksi teititteleminen opettaa lapsen ymmärtämään ja sisäistämään oman arvonsa. Hän ymmärtää, että yhtenä päivänä häntäkin tullaan kohtelemaan (toivottavasti!) hänen ikänsä ja arvonsa edellyttämällä kunnioituksella. Taas kerran tämä on katolinen hyve, ja olenkin kauhistuksella joskus huomannut miten jotkut pintakatolilaiset noin vain sinuttelevat piispaa ja pappeja. Sellainen ei ole mitään muuta kuin kunnioituksen puutetta ja suoranaista röyhkeyttä!

Kolmanneksi teititteleminen opettaa lapsille sen, etteivät kaikki ihmiset ole meille läheisiä eikä jokainen kadulla vastaantuleva ole "ystävämme". Ihmisiin täytyy osata pitää tervettä etäisyyttä. Tämänkin usko antaa, sillä uskon kautta tiedämme, etteivät kaikki ihmiset elä Jumalan armossa ja rakkaudessa. Lapsen on hyvä oppia tämä jo pienenä.

Teititteleminen kuuluu terveeseen ihmisyyteen, kaikenkattava sinuttelu on pelkkä (ruotsalaisten) punavihreiden yhteiskunnan ja kulttuurin tuhoajien keksintö.

Kolmanneksi

L.-M. kirjoitti:

"Hmmm.... Selittäisitkö miten tämä teitittely liittyy nimenomaisesti katolilaisuuteen ja katoliseen kasvatukseen. En ymmärtänyt sitä vielä tuosta kirjoituksestasi."

Anteeksi, etten selostanut tarkemmin. Ensinnäkin teitittelyn opetteleminen jo pienenä opettaa lapsia kunnioittamaan vanhempia ja korkea-arvoisempia ihmisiä. Katolilaisina ymmärrämme tämän paremmin, koska kirkkomme on hierakkinen eikä uskoomme kuulu mitään kaikkihan-me-olemme-samaa -harhaa.

Toiseksi teititteleminen opettaa lapsen ymmärtämään ja sisäistämään oman arvonsa. Hän ymmärtää, että yhtenä päivänä häntäkin tullaan kohtelemaan (toivottavasti!) hänen ikänsä ja arvonsa edellyttämällä kunnioituksella. Taas kerran tämä on katolinen hyve, ja olenkin kauhistuksella joskus huomannut miten jotkut pintakatolilaiset noin vain sinuttelevat piispaa ja pappeja. Sellainen ei ole mitään muuta kuin kunnioituksen puutetta ja suoranaista röyhkeyttä!

Kolmanneksi teititteleminen opettaa lapsille sen, etteivät kaikki ihmiset ole meille läheisiä eikä jokainen kadulla vastaantuleva ole "ystävämme". Ihmisiin täytyy osata pitää tervettä etäisyyttä. Tämänkin usko antaa, sillä uskon kautta tiedämme, etteivät kaikki ihmiset elä Jumalan armossa ja rakkaudessa. Lapsen on hyvä oppia tämä jo pienenä.

Teititteleminen kuuluu terveeseen ihmisyyteen, kaikenkattava sinuttelu on pelkkä (ruotsalaisten) punavihreiden yhteiskunnan ja kulttuurin tuhoajien keksintö.

Kolmanneksi

Pius on parempi kuin Pekka.

"Ensinnäkin lapsen katolisen identiteetin kehittymisen ja vahvistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hänelle annetaan KATOLINEN NIMI."

Valitettavasti nykyaikana ei näin näytä olevan. Kun lukee seurakuntalehdestä vastakastettujen nimiä, ihan ihmettelee minne katoliset nimet ovat kadonneet. Meillä on varsinaisen pyhimyslistan lisäksi kokonainen liuta suomenkielisiä katolisia nimiä, jotka eivät heti vaikuta sellaisilta:

Pertti = Albertus
Pentti = Benedictus
Lauri = Laurentius
Teemu = Nikodemus
Pauli = Paavali
Niilo = Nikolaus
Elo = Eligius
Liisa = Elisabet
Tarja = Daria
Leena = Magdalena
jne.

Lapsille KATOLISIA nimiä, olen täysin samaa mieltä.

L.-M. kirjoitti:

"Hmmm.... Selittäisitkö miten tämä teitittely liittyy nimenomaisesti katolilaisuuteen ja katoliseen kasvatukseen. En ymmärtänyt sitä vielä tuosta kirjoituksestasi."

Anteeksi, etten selostanut tarkemmin. Ensinnäkin teitittelyn opetteleminen jo pienenä opettaa lapsia kunnioittamaan vanhempia ja korkea-arvoisempia ihmisiä. Katolilaisina ymmärrämme tämän paremmin, koska kirkkomme on hierakkinen eikä uskoomme kuulu mitään kaikkihan-me-olemme-samaa -harhaa.

Toiseksi teititteleminen opettaa lapsen ymmärtämään ja sisäistämään oman arvonsa. Hän ymmärtää, että yhtenä päivänä häntäkin tullaan kohtelemaan (toivottavasti!) hänen ikänsä ja arvonsa edellyttämällä kunnioituksella. Taas kerran tämä on katolinen hyve, ja olenkin kauhistuksella joskus huomannut miten jotkut pintakatolilaiset noin vain sinuttelevat piispaa ja pappeja. Sellainen ei ole mitään muuta kuin kunnioituksen puutetta ja suoranaista röyhkeyttä!

Kolmanneksi teititteleminen opettaa lapsille sen, etteivät kaikki ihmiset ole meille läheisiä eikä jokainen kadulla vastaantuleva ole "ystävämme". Ihmisiin täytyy osata pitää tervettä etäisyyttä. Tämänkin usko antaa, sillä uskon kautta tiedämme, etteivät kaikki ihmiset elä Jumalan armossa ja rakkaudessa. Lapsen on hyvä oppia tämä jo pienenä.

Teititteleminen kuuluu terveeseen ihmisyyteen, kaikenkattava sinuttelu on pelkkä (ruotsalaisten) punavihreiden yhteiskunnan ja kulttuurin tuhoajien keksintö.

Kolmanneksi

"Teititteleminen kuuluu terveeseen ihmisyyteen, kaikenkattava sinuttelu on pelkkä (ruotsalaisten) punavihreiden yhteiskunnan ja kulttuurin tuhoajien keksintö."

Kyllä sinuttelu, hyvässä ja pahassa, tuli tavaksi Ruotsissa ja Suomessa jo ennen kuin punavihreistä mitään tiedettiin. "Punavihreät" on muutenkin lähinnä vain perussuomalainen klishee/haukkumasana/olkiukko (kertooko sen pakonomainen käyttö jotain L.-M.:n poliittisesta kannasta?).

Tavis keskeltä kirjoitti:

"Teititteleminen kuuluu terveeseen ihmisyyteen, kaikenkattava sinuttelu on pelkkä (ruotsalaisten) punavihreiden yhteiskunnan ja kulttuurin tuhoajien keksintö."

Kyllä sinuttelu, hyvässä ja pahassa, tuli tavaksi Ruotsissa ja Suomessa jo ennen kuin punavihreistä mitään tiedettiin. "Punavihreät" on muutenkin lähinnä vain perussuomalainen klishee/haukkumasana/olkiukko (kertooko sen pakonomainen käyttö jotain L.-M.:n poliittisesta kannasta?).

Väärin. Sinuttelusta päätettiin demarien johtamassa Ruotsissa joskus 1970-luvun alussa. Silloin pääministerinä oli joko Tage Erlander tai Olof Palme.

Punavihreistä taas puhuttiin jo kauan ennen kuin perussuomalaisia oli puolueena edes olemassa.

Tavis keskeltä kirjoitti:

"Teititteleminen kuuluu terveeseen ihmisyyteen, kaikenkattava sinuttelu on pelkkä (ruotsalaisten) punavihreiden yhteiskunnan ja kulttuurin tuhoajien keksintö."

Kyllä sinuttelu, hyvässä ja pahassa, tuli tavaksi Ruotsissa ja Suomessa jo ennen kuin punavihreistä mitään tiedettiin. "Punavihreät" on muutenkin lähinnä vain perussuomalainen klishee/haukkumasana/olkiukko (kertooko sen pakonomainen käyttö jotain L.-M.:n poliittisesta kannasta?).

"Kyllä sinuttelu, hyvässä ja pahassa, tuli tavaksi Ruotsissa ja Suomessa jo ennen kuin punavihreistä mitään tiedettiin. "Punavihreät" on muutenkin lähinnä vain perussuomalainen klishee/haukkumasana/olkiukko..."

Punavihreä-termissä vihreys on aiemmin viitannut enemmän Maalaisliittoon/Keskustaan kuin Vihreisiin. Punavihreyden (SDP/VAS & KESK) lisäksi on puhuttu sinivihreästä yhteistyöstä (vrt. Kokoomus & Keskusta). Nykyään maalaisiin viitatessa käytetään kai enemmän termiä "multa" kuten esimerkiksi "punamulta". Punavihreä-termiä on perussuomalaisten lisäksi käyttänyt esimerkiksi ministeri Arhinmäki vuonna 2006 julkaistussa kirjassaan Punavihreä sukupolvi. Termiä "viherpuna" näkee ja kuulee myös käytettävän, milloin samassa ja milloin eriävässä merkityksessä kuin punavihreä. Viherpuna viittaa toki myös värisokeuteen jne. Sanat eivät ole kenenkään eikä keidenkään yksityisomistuksessa. Täytyy olla tarkkana, ettei käytä aikaansa sanojen eri tavoilla ymmärtämisestä johtuviin turhanpäiväisiin väittelyihin.

perinteetkunniaan kirjoitti:

"Ensinnäkin lapsen katolisen identiteetin kehittymisen ja vahvistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hänelle annetaan KATOLINEN NIMI."

Valitettavasti nykyaikana ei näin näytä olevan. Kun lukee seurakuntalehdestä vastakastettujen nimiä, ihan ihmettelee minne katoliset nimet ovat kadonneet. Meillä on varsinaisen pyhimyslistan lisäksi kokonainen liuta suomenkielisiä katolisia nimiä, jotka eivät heti vaikuta sellaisilta:

Pertti = Albertus
Pentti = Benedictus
Lauri = Laurentius
Teemu = Nikodemus
Pauli = Paavali
Niilo = Nikolaus
Elo = Eligius
Liisa = Elisabet
Tarja = Daria
Leena = Magdalena
jne.

Lapsille KATOLISIA nimiä, olen täysin samaa mieltä.

"Valitettavasti nykyaikana ei näin näytä olevan. Kun lukee seurakuntalehdestä vastakastettujen nimiä, ihan ihmettelee minne katoliset nimet ovat kadonneet."

Minusta taas kastettujen lasten nimet ovat olleet ns. yllättävän katolisia. Katolisen nimen antamista tosin helpottaa se tosiasia, että vauvalleen nimeä valitessa on melkein vaikeampaa valita ei-kristillinen/ei-katolinen nimi. Tunnen muutamia pariskuntia, jotka ovat halunneet valita lapselleen ei-uskonnollisen nimen. Nimenvalintaprosessit ovat vaikuttaneet hupaisilta, sillä täysin (johonkin) uskontoon viittaamattomia nimiä on kovin vaikea löytää - varsinkin kun nämä pariskunnat ovat halunneet lapselleen jonkun jo olemassa olevan kohtuullisen tavallisen nimen. Lopputuloksena eräs tällainen pariskunta päätyi "ei-uskonnollisiin nimiin", jotka molemmat kyllä löytyvät katolisten nimien listoilta :-) Osa em. tavalla ajattelevista tuttavistani on päätynyt suomalaisiin luonto- tai adjektiivinimiin kuten Vilja, Kaisla, Heini, Kuutti, Onni, Rauha jne. Tuollaiset nimet lienevät ei-kristillisiä, mutta mielestäni esimerkiksi nimet Otso, Ukko, Väinö, Tapio ja Tellervo sekä ruotsinkieliseltä puolelta esimerkiksi Thor, Björn ja Fre(i)ja viittaavat jo enemmän jumaltarustoihin.

Olen sattuneesta syystä viime aikoina perehtynyt katolisiin nimiin ja keskustellut muista kulttuureista (esim. Aasia) tulevien ihmisten kanssa näiden nimistä. Yllättävän monet nimet ovat loppujen lopuksi kristillisiä ja katolilaisilla on runsaiden pyhimysten kautta vielä suurempi valinnanvara kuin esim. evankelisluterilaisilla. Se on sitten eri asia, miten kristillisiä nimiä muokataan eri kieliin ja kulttuureihin sopiviksi. Esimerkiksi vietnamilaiset nimet voivat olla kristillisiä, vaikka me emme niitä sellaisiksi tunnistaisi. Euroopan kielten ja kulttuureiden sisälläkin monet kristilliset nimet kääntyvät vieraalle tunnistamattomaan muotoon.

"Nimien muokkautuminen oman kielen mukaan on yleismaailmallinen ja luonnollinen asia. Jo on kumma jos suomalainen ei saisi antaa lapselle suomen kielen mukaista nimeä."

Katolilainen ei saa antaa lapselleen katolisen uskon vastaista nimeä. Mieluiten nimeksi valitaan joko raamatullinen nimi tai sitten nimi suoraan pyhimyskalenterista. Kuten tuossa ylempänä muistutetaan, monilla nimillä on myös "suomennettu" muoto, kuten esimerkiksi Pertti on Albertus.

"Yleismaailmallisesta mutta kussakin maassa sen tavalla toimivasta kirkosta puhutaan, mutta suomalainen vaan ei saisi olla kansallismielinen."

Ks. edellä

"Kun blogi on ploki ja Bryssel on Pyrsseli niin olkoon silloin Χριστόφορος mielummin Risto."

Risto on täysin katolinen nimi eli johdanne nimestä Kristoforus, kuten sanot.

"Nimi ei miestä pahenna ja suomen kieli on kristillinen siinä kuin muutkin."

Eräät muut kielet eivät ole kärsineet pakkoluterilaisuudesta 500 vuoden ajan, ovat vanhempia eivätkä ole mm. alisteisia punavihreän YLE:n kielelliselle rappiolle tai anglisismeille kuin tämä suomi. Viimeksi tänään luin netistä uutisen, jonka mukaan raitiovaunu oli "tippunut" kiskoilta.

Eräissä tapauksissa nimi voi toisiaan pahentaa miehen.

L.-M. kirjoitti:

"Nimien muokkautuminen oman kielen mukaan on yleismaailmallinen ja luonnollinen asia. Jo on kumma jos suomalainen ei saisi antaa lapselle suomen kielen mukaista nimeä."

Katolilainen ei saa antaa lapselleen katolisen uskon vastaista nimeä. Mieluiten nimeksi valitaan joko raamatullinen nimi tai sitten nimi suoraan pyhimyskalenterista. Kuten tuossa ylempänä muistutetaan, monilla nimillä on myös "suomennettu" muoto, kuten esimerkiksi Pertti on Albertus.

"Yleismaailmallisesta mutta kussakin maassa sen tavalla toimivasta kirkosta puhutaan, mutta suomalainen vaan ei saisi olla kansallismielinen."

Ks. edellä

"Kun blogi on ploki ja Bryssel on Pyrsseli niin olkoon silloin Χριστόφορος mielummin Risto."

Risto on täysin katolinen nimi eli johdanne nimestä Kristoforus, kuten sanot.

"Nimi ei miestä pahenna ja suomen kieli on kristillinen siinä kuin muutkin."

Eräät muut kielet eivät ole kärsineet pakkoluterilaisuudesta 500 vuoden ajan, ovat vanhempia eivätkä ole mm. alisteisia punavihreän YLE:n kielelliselle rappiolle tai anglisismeille kuin tämä suomi. Viimeksi tänään luin netistä uutisen, jonka mukaan raitiovaunu oli "tippunut" kiskoilta.

Eräissä tapauksissa nimi voi toisiaan pahentaa miehen.

"Eräät muut kielet eivät ole kärsineet pakkoluterilaisuudesta 500 vuoden ajan, ovat vanhempia eivätkä ole mm. alisteisia punavihreän YLE:n kielelliselle rappiolle tai anglisismeille kuin tämä suomi. Viimeksi tänään luin netistä uutisen, jonka mukaan raitiovaunu oli "tippunut" kiskoilta."

Kyllähän sen koko Suomi tietää, että YLEen mennään juomaan kahvia eli "töihin" pelkästään jäsenkirjan voimalla, jos se jäsenkirja on väriltään punainen tai vihreä. Suomen kieltä ei tarvitse siellä osata.

Katoliseen kasvatukseen kuuluu opettaa lapsi jo pienestä pitäen karttamaan uskon, kirkon ja moraalin vihollisia, joihin tietenkin punavihreät kuuluvat etunenässä. Olen ylpeä siitä, että ankaran katolisen kasvatuksen ansiosta lapsemme ovat myös sen oppineet.

Olen samaa mieltä. Suvaitsemattomuus ei ole kristillistä. Mutta joillekin katolilaisuuden huonoimmat käytännöt ovat osa omaa maailmankatsomuspalapelia. Tässä ketjussa yksi äiti vaatii, että lapsille opetetaan, että ihmiset eivät ole yhtä arvokkaita eikä niin pitäisikään olla. Halpaa on tälle ihmiselle Kristuksen opetus.

"Katolisuus ei ole lippu eliittiin, vaan edustaa kristillisyyttä aidoimmillaan."

Kyllä se on molempia.

"Ja kristillisyyteen ei sovi "valitse lapsen kaverit"-ajattelu, koska lapsi on AINA syytön vanhempiensa käytökseen... blaa, blaa, blaa... SUVAITSEMATTOMUUS EI OLE KRISTILLISYYTTÄ!!"

Tuohon en totea muuta kuin sen, että sitten teidän mielestänne Herramme Jeesus Kristus oli harvinaisen "suvaitsematon" tyyppi: hänhän sanoi ainakin Raamatun mukaan suorat sanat mm. fariseuksille ja kirjanoppineille, ajoi voimalla kaupustelijat temppelistä eikä suvainnut väärintekijöitä muutenkaan. Onko esikuvamme kristittyinä Herramme Jeesus Kristus vaiko sitten teidän pikku sosialistis-humanistiset teorianne kaikenkattavasta tyhjästä suvaitsevaisuudesta? Minä valitsen ensiksi mainitun.

"Toivon, että tuollainen selektiivinen vanhemmuus ei ole kirkossamme erityisen yleistä."

Toivo mitä haluat, sillä tuskin muutat maailmaa paljoakaan. Antamalla katolisen kasvatuksen (mahdolliselle) jälkikasvulle sen sijaan muutat ja paljonkin.

"Ja nimiasiaan: katolisuus ei ole ristiriidassa suomalaisuuden kanssa. Lapsille ei tarvitse antaa ulkomaalaisia nimiä sillä perusteella, että he ovat katolisia."

Ei kukaan ole täällä puhunut ulkomaalaisista nimistä, vaan katolisista nimistä.

"Lapset on parempi sitoa nimeä ja kielen kautta suomalaiseen kulttuuriin, joka reformaatioon saakka oli katolinen. On paljon "perinteisiä" nimiä, jotka polveutuvat niistä ajoista saakka."

Aidoin suomalainen kulttuuri on aina ollut ja on yhä katolista. Pakkoluterilaisuus on pelkkä ruotsalaisten siirtomaaherrojen tänne tuottama saksalainen uususkonto. Ortodoksisuus ei taas historiallisesti koskaan ole ollut suomalainen, vaan pelkästään karjalaisten uskonto.

L.-M. kirjoitti:

"Katolisuus ei ole lippu eliittiin, vaan edustaa kristillisyyttä aidoimmillaan."

Kyllä se on molempia.

"Ja kristillisyyteen ei sovi "valitse lapsen kaverit"-ajattelu, koska lapsi on AINA syytön vanhempiensa käytökseen... blaa, blaa, blaa... SUVAITSEMATTOMUUS EI OLE KRISTILLISYYTTÄ!!"

Tuohon en totea muuta kuin sen, että sitten teidän mielestänne Herramme Jeesus Kristus oli harvinaisen "suvaitsematon" tyyppi: hänhän sanoi ainakin Raamatun mukaan suorat sanat mm. fariseuksille ja kirjanoppineille, ajoi voimalla kaupustelijat temppelistä eikä suvainnut väärintekijöitä muutenkaan. Onko esikuvamme kristittyinä Herramme Jeesus Kristus vaiko sitten teidän pikku sosialistis-humanistiset teorianne kaikenkattavasta tyhjästä suvaitsevaisuudesta? Minä valitsen ensiksi mainitun.

"Toivon, että tuollainen selektiivinen vanhemmuus ei ole kirkossamme erityisen yleistä."

Toivo mitä haluat, sillä tuskin muutat maailmaa paljoakaan. Antamalla katolisen kasvatuksen (mahdolliselle) jälkikasvulle sen sijaan muutat ja paljonkin.

"Ja nimiasiaan: katolisuus ei ole ristiriidassa suomalaisuuden kanssa. Lapsille ei tarvitse antaa ulkomaalaisia nimiä sillä perusteella, että he ovat katolisia."

Ei kukaan ole täällä puhunut ulkomaalaisista nimistä, vaan katolisista nimistä.

"Lapset on parempi sitoa nimeä ja kielen kautta suomalaiseen kulttuuriin, joka reformaatioon saakka oli katolinen. On paljon "perinteisiä" nimiä, jotka polveutuvat niistä ajoista saakka."

Aidoin suomalainen kulttuuri on aina ollut ja on yhä katolista. Pakkoluterilaisuus on pelkkä ruotsalaisten siirtomaaherrojen tänne tuottama saksalainen uususkonto. Ortodoksisuus ei taas historiallisesti koskaan ole ollut suomalainen, vaan pelkästään karjalaisten uskonto.

Karjalaisetko eivät sitten ole suomalaisia? Tuohan alkaa olla jo rasistista :O

Mitäh? kirjoitti:

Karjalaisetko eivät sitten ole suomalaisia? Tuohan alkaa olla jo rasistista :O

Jos kirjoitan "kalakukko ei ole historiallisesti koskaan ollut suomalainen, vaan pelkästään savolaisten ruoka", jokainen normaali ihminen tajuaa, että suomalainen on tässä merkityksessä yleissuomalainen.

L.-M. kirjoitti:

"Katolisuus ei ole lippu eliittiin, vaan edustaa kristillisyyttä aidoimmillaan."

Kyllä se on molempia.

"Ja kristillisyyteen ei sovi "valitse lapsen kaverit"-ajattelu, koska lapsi on AINA syytön vanhempiensa käytökseen... blaa, blaa, blaa... SUVAITSEMATTOMUUS EI OLE KRISTILLISYYTTÄ!!"

Tuohon en totea muuta kuin sen, että sitten teidän mielestänne Herramme Jeesus Kristus oli harvinaisen "suvaitsematon" tyyppi: hänhän sanoi ainakin Raamatun mukaan suorat sanat mm. fariseuksille ja kirjanoppineille, ajoi voimalla kaupustelijat temppelistä eikä suvainnut väärintekijöitä muutenkaan. Onko esikuvamme kristittyinä Herramme Jeesus Kristus vaiko sitten teidän pikku sosialistis-humanistiset teorianne kaikenkattavasta tyhjästä suvaitsevaisuudesta? Minä valitsen ensiksi mainitun.

"Toivon, että tuollainen selektiivinen vanhemmuus ei ole kirkossamme erityisen yleistä."

Toivo mitä haluat, sillä tuskin muutat maailmaa paljoakaan. Antamalla katolisen kasvatuksen (mahdolliselle) jälkikasvulle sen sijaan muutat ja paljonkin.

"Ja nimiasiaan: katolisuus ei ole ristiriidassa suomalaisuuden kanssa. Lapsille ei tarvitse antaa ulkomaalaisia nimiä sillä perusteella, että he ovat katolisia."

Ei kukaan ole täällä puhunut ulkomaalaisista nimistä, vaan katolisista nimistä.

"Lapset on parempi sitoa nimeä ja kielen kautta suomalaiseen kulttuuriin, joka reformaatioon saakka oli katolinen. On paljon "perinteisiä" nimiä, jotka polveutuvat niistä ajoista saakka."

Aidoin suomalainen kulttuuri on aina ollut ja on yhä katolista. Pakkoluterilaisuus on pelkkä ruotsalaisten siirtomaaherrojen tänne tuottama saksalainen uususkonto. Ortodoksisuus ei taas historiallisesti koskaan ole ollut suomalainen, vaan pelkästään karjalaisten uskonto.

Jeesus ei ole humanisti, vaan tie, TOTUUS ja elämä! Oikeassa olet. Väärä suvaitsevaisuus ei ole Jumalasta. Jumala vihaa syntiä.

Kun lukee nimim. "Aikamoisia juttuja" viestejä, täytyy taas kerran huokaista syvään ja ihmetellä miten heikoilla eväillä jotkut on voitu ottaa kirkkomme jäseniksi. Ei mitään käsitystä katolisesta uskosta, moraaliopetuksesta tai elämäntavasta, vaan sen sijalla pelkästään maallistuneen yhteiskunnan tiedostusvälineiden tarjoamia "arvoja".

On itsestään selvää, ettei katolilainen voi antaa lapselleen "suvaitsevaa" eli vapaata kasvatusta. Emme me voi katsella moraalittomuuksia vain vierestä niitä "suvaiten"! Vielä vähemmän voimme opettaa lapsiamme suvaitsemaan Jumalan, uskon, moraalin, järjestyksen ja kaikkien yhteisen hyvän vastaista toimintaa.

Katolilaisuus on aika paljonkin ristiriidassa (nykyisen) suomalaisuuden kanssa. Jos ei ole valmis katolilaisena kulkemaan vastavirtaan suhteessa maallistuneeseen ja monilta osin rappeutuneeseen nykykulttuuriin, kannattaa kysyä itseltään kannattaako katoliseen kirkkoon liittyä olleenkaan. Pintakatolilaisia meillä kun on muutenkin jo liikaa.

Konservatiiviäiti kirjoitti:

Kun lukee nimim. "Aikamoisia juttuja" viestejä, täytyy taas kerran huokaista syvään ja ihmetellä miten heikoilla eväillä jotkut on voitu ottaa kirkkomme jäseniksi. Ei mitään käsitystä katolisesta uskosta, moraaliopetuksesta tai elämäntavasta, vaan sen sijalla pelkästään maallistuneen yhteiskunnan tiedostusvälineiden tarjoamia "arvoja".

On itsestään selvää, ettei katolilainen voi antaa lapselleen "suvaitsevaa" eli vapaata kasvatusta. Emme me voi katsella moraalittomuuksia vain vierestä niitä "suvaiten"! Vielä vähemmän voimme opettaa lapsiamme suvaitsemaan Jumalan, uskon, moraalin, järjestyksen ja kaikkien yhteisen hyvän vastaista toimintaa.

Katolilaisuus on aika paljonkin ristiriidassa (nykyisen) suomalaisuuden kanssa. Jos ei ole valmis katolilaisena kulkemaan vastavirtaan suhteessa maallistuneeseen ja monilta osin rappeutuneeseen nykykulttuuriin, kannattaa kysyä itseltään kannattaako katoliseen kirkkoon liittyä olleenkaan. Pintakatolilaisia meillä kun on muutenkin jo liikaa.

Ns. vapaa ja suvaitsevainen kasvatus on lasten turmelemisesta! Lapsia opetetaan suvaitsemaan kaikkea, mikä tarkoittaa sitä, etteivät he opi hyvän ja pahan eroa.

Ehkä jonkin sortin kommarisossut kasvattavat mukulansa niin, me katolilaiset emme.

Rusinat kakusta kirjoitti:

Olen samaa mieltä. Suvaitsemattomuus ei ole kristillistä. Mutta joillekin katolilaisuuden huonoimmat käytännöt ovat osa omaa maailmankatsomuspalapelia. Tässä ketjussa yksi äiti vaatii, että lapsille opetetaan, että ihmiset eivät ole yhtä arvokkaita eikä niin pitäisikään olla. Halpaa on tälle ihmiselle Kristuksen opetus.

Suvaitsevaisuus ei ole kristillinen hyve. Kristillinen hyve on totuuden ja rakkauden etsiminen - kumpienkin.

Beelö meta, meta kirjoitti:

Ns. vapaa ja suvaitsevainen kasvatus on lasten turmelemisesta! Lapsia opetetaan suvaitsemaan kaikkea, mikä tarkoittaa sitä, etteivät he opi hyvän ja pahan eroa.

Ehkä jonkin sortin kommarisossut kasvattavat mukulansa niin, me katolilaiset emme.

Olen samaa mieltä siitä, että liian suvaitsevainen kasvatus on pahasta. Sellainen ei ainakaan kuulu katolisen kasvatuksen peruselementteihin. Katolinen kasvatus lähtee muista lähtökohdista, ennen kaikkea evankeliumin sanasta.

"Tarkoitatko nyt sitä, että sinä voit kristittynä vihata LASTA tämän vanhempien syntien vuoksi?"

Kuka täällä on puhunut lasten vihaamisesta? En minä ainakaan. Ei silti kuka tahansa lapsi ole hyvää seuraa jälkikasvulleni. Luulenpa, että täysin samaa mieltä ovat kaikki normaalit vanhemmat. Kuka tahtoisi teini-ikäisen lapsensa viihtyvän kiroilevien, varastavien, alkoholisoituneiden tai jopa narkomaanien seurassa? Ei kukaan. Ei se silti tarkoita, että moisia ihmisiä pitäisi "vihata". Sama pätee pikkulapseen. Lapsen ystäväpiiri on tärkeä asia ja siihen pitää kiinnittää huomiota jo nuorella iällä - muuten on liian myöhäistä. Katolinen vanhempi vaikuttaa lapsensa ystäväpiiriin niin kauan kuin voi.

"Koska siis lapsen kaverithan ovat ennen kaikkea lapsia, joten valitset lapsesi kaverit heidän vanhempiensa tekojen perusteella."

Vanhempien teoilla on merkitystä. Tässä yhteiskunnassa elää paljon ns. roskaväkeä, jonka kyseenalaisesta seurasta pysymme katolilaisina poissa. Se ei tarkoita, että vihaisimme heitä.

"Olen itse asunut vuosia katolisessa maassa..."

Ainoa katolinen maa, jonka tunnustan, on Vatikaani. Siellä tuskin asustelit.

"...en koskaan törmännyt siellä kirkon piirissä samanlaiseen suvaitsemattomuuteen. Jeesus oli hyvinkin suvaitsevainen, hänhän kutsui kaikki syntiset luokseen. Suvaitsematon hän oli niille, jotka pitivät uskoaan oikeutuksena syrjiä muita."

Missähän kohdassa Raamattua Jeesus puhuu tuosta demari-suvaitsevaisuudesta? Vastaus: ei yhdessäkään. Mielenkiintoista on, että ne jotka eniten toitottavat tästä suvaitsevaisuudesta ovat juuri samoja, jotka eivät suvaitse sitä, että joku voi olla esim. abortti-lastenmurhista eri mieltä saatikka sitä, että abortinvastustajat saisivat tuoda edes mielipidettään esille. Se siitä "suvaitsevaisuudestanne".

Rukoile itsesi puolesta. L.-M.:llä on Jeesuksen henki. Tunnistan sen hänen sanoistaan. Sinä sen sijaan et halua lapsellesi edes kristillistä seuraa. Rukoilen puolestasi.

"Pitääkin alkaa tarkailemaan lasteni katolisia ystäviä josko joku heidän äideistään vaikuttaisi kaltaiseltasi, minä haluan suojella omia lapsiani kaltaisiltasi ihmisiltä."

Rukoilen puolestasi ensi messussa. Olen hyvin surullinen siitä, että käytät minulle äärimmäisen rakasta kirkkoa lähimmäistesi lyömiseen.

On oma valintasi, jos et anna lapsillesi katolista kasvatusta. Jos olet mennyt kirkossa naimisiin, olet tosin luvannut antaa katolisen kasvatuksen ja näinkin tärkeän velvollisuuden laiminlyömisestä seuraa takuuvarmasti Jumalan rangaistus.

Joten siitä vaan: anna sitten lapsillesi Marxin ja Leninin pikku teorioiden inspiroima demarimainen suvaitsevaisuus-kasvatus, mutta älä tule valittamaan meille muille siinä vaiheessa, kun huono seura on heidät peruuttamattomasti tärvellyt.

Me muut aiomme pysyä tämän keskustelun otsikossa ja antaa lapsillemme katolisen kasvatuksen. Kukahan tässä niitä rukouksia tarvitsee? Sinun lapsesi.

L.-M. kirjoitti:

"Pitääkin alkaa tarkailemaan lasteni katolisia ystäviä josko joku heidän äideistään vaikuttaisi kaltaiseltasi, minä haluan suojella omia lapsiani kaltaisiltasi ihmisiltä."

Rukoilen puolestasi ensi messussa. Olen hyvin surullinen siitä, että käytät minulle äärimmäisen rakasta kirkkoa lähimmäistesi lyömiseen.

On oma valintasi, jos et anna lapsillesi katolista kasvatusta. Jos olet mennyt kirkossa naimisiin, olet tosin luvannut antaa katolisen kasvatuksen ja näinkin tärkeän velvollisuuden laiminlyömisestä seuraa takuuvarmasti Jumalan rangaistus.

Joten siitä vaan: anna sitten lapsillesi Marxin ja Leninin pikku teorioiden inspiroima demarimainen suvaitsevaisuus-kasvatus, mutta älä tule valittamaan meille muille siinä vaiheessa, kun huono seura on heidät peruuttamattomasti tärvellyt.

Me muut aiomme pysyä tämän keskustelun otsikossa ja antaa lapsillemme katolisen kasvatuksen. Kukahan tässä niitä rukouksia tarvitsee? Sinun lapsesi.

Ihan mielenkiinnosta, oletteko TE saaneet katolisen kasvatuksen? Minä nimittäin olen :) Itseasiassa lapsuudessani olen myös isäni kotimaassa asuessani käynyt katolista tyttökoulua vuosia ja vanhempani olivat erittäin tiukkoja uskonnollisen kasvatuksen suhteen... He vain opettivat minulle kuinka tärkeää on olla pitämättä itseään parempana kirkon vuoksi.

Suvaitsevaisuus ei ole sama asia kuin kirkon kieltäminen. Minun lapseni saavat hyvin katolisen kasvatuksen, mutta minulle katolisuus ei tarkoita oikeutta ylenkatsoa ei-katolisten lapsia. Minä olen puoliksi itsekin ulkomaalainen Suomessa, ja olen täällä kohdannut paljon rasismia myös kirkon sisällä. Täällä palstallakin suomalaiset katoliset valittavat kuinka "ulkomaalaiset" pilaavat kirkon.

Aikamoisia juttuja kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, oletteko TE saaneet katolisen kasvatuksen? Minä nimittäin olen :) Itseasiassa lapsuudessani olen myös isäni kotimaassa asuessani käynyt katolista tyttökoulua vuosia ja vanhempani olivat erittäin tiukkoja uskonnollisen kasvatuksen suhteen... He vain opettivat minulle kuinka tärkeää on olla pitämättä itseään parempana kirkon vuoksi.

Suvaitsevaisuus ei ole sama asia kuin kirkon kieltäminen. Minun lapseni saavat hyvin katolisen kasvatuksen, mutta minulle katolisuus ei tarkoita oikeutta ylenkatsoa ei-katolisten lapsia. Minä olen puoliksi itsekin ulkomaalainen Suomessa, ja olen täällä kohdannut paljon rasismia myös kirkon sisällä. Täällä palstallakin suomalaiset katoliset valittavat kuinka "ulkomaalaiset" pilaavat kirkon.

Kiitos Sinulle "Aikamoisia juttuja".

Aikamoisia juttuja kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, oletteko TE saaneet katolisen kasvatuksen? Minä nimittäin olen :) Itseasiassa lapsuudessani olen myös isäni kotimaassa asuessani käynyt katolista tyttökoulua vuosia ja vanhempani olivat erittäin tiukkoja uskonnollisen kasvatuksen suhteen... He vain opettivat minulle kuinka tärkeää on olla pitämättä itseään parempana kirkon vuoksi.

Suvaitsevaisuus ei ole sama asia kuin kirkon kieltäminen. Minun lapseni saavat hyvin katolisen kasvatuksen, mutta minulle katolisuus ei tarkoita oikeutta ylenkatsoa ei-katolisten lapsia. Minä olen puoliksi itsekin ulkomaalainen Suomessa, ja olen täällä kohdannut paljon rasismia myös kirkon sisällä. Täällä palstallakin suomalaiset katoliset valittavat kuinka "ulkomaalaiset" pilaavat kirkon.

Vai että on muka ihan jokin "ansio" olla sosialistishenkisen kotikasvatuksen saanut puolisuomalainen? Ja sitten vielä ylpeillä sellaisella!

Rasismia, rasismia, kaikki on vaan rasismia, sillä ulkomaalaisia ja varsinkaan pakolaisia täydellisempiä ihmisiä maa ei ole koskaan päällänsä kantanut.

Beelö meta, meta kirjoitti:

Vai että on muka ihan jokin "ansio" olla sosialistishenkisen kotikasvatuksen saanut puolisuomalainen? Ja sitten vielä ylpeillä sellaisella!

Rasismia, rasismia, kaikki on vaan rasismia, sillä ulkomaalaisia ja varsinkaan pakolaisia täydellisempiä ihmisiä maa ei ole koskaan päällänsä kantanut.

Olet törkeyden huippu. Katolinen kirkko on kristittyjen kirkko, ei rasistien.

Aikamoisia juttuja kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, oletteko TE saaneet katolisen kasvatuksen? Minä nimittäin olen :) Itseasiassa lapsuudessani olen myös isäni kotimaassa asuessani käynyt katolista tyttökoulua vuosia ja vanhempani olivat erittäin tiukkoja uskonnollisen kasvatuksen suhteen... He vain opettivat minulle kuinka tärkeää on olla pitämättä itseään parempana kirkon vuoksi.

Suvaitsevaisuus ei ole sama asia kuin kirkon kieltäminen. Minun lapseni saavat hyvin katolisen kasvatuksen, mutta minulle katolisuus ei tarkoita oikeutta ylenkatsoa ei-katolisten lapsia. Minä olen puoliksi itsekin ulkomaalainen Suomessa, ja olen täällä kohdannut paljon rasismia myös kirkon sisällä. Täällä palstallakin suomalaiset katoliset valittavat kuinka "ulkomaalaiset" pilaavat kirkon.

"Aikamoisia juttuja", summaat hyvin sen, mitä minä tunnen, kun näen näitä ihmisen pienuudesta todistavia puheenvuoroja. Ei uskoisi, että kristinuskoa voisi kukaan käyttää itsensä nostamiseen toisen yläpuolelle, mutta uskottava se on. Ihmiset rakentavat itsetuntonsa palaset mistä voivat, ja niin vain on, että tässä leikissä myös Kristuksen kirkko joutuu astinlaudan osaan.

Asialle ei mahda mitään. Näitä kirkon sanoman väärentäjiä ei ole niin paljon kuin nimimerkkien määrästä näyttäisi, mutta minulle toimitetun aineiston perusteella näyttää siltä, että asiasta ei saa keskustella. Tuntuu merkillisen breshneviläiseltä, että tosiasioita ei saa kertoa julkisesti, mutta niin on.

Aikamoisia juttuja kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, oletteko TE saaneet katolisen kasvatuksen? Minä nimittäin olen :) Itseasiassa lapsuudessani olen myös isäni kotimaassa asuessani käynyt katolista tyttökoulua vuosia ja vanhempani olivat erittäin tiukkoja uskonnollisen kasvatuksen suhteen... He vain opettivat minulle kuinka tärkeää on olla pitämättä itseään parempana kirkon vuoksi.

Suvaitsevaisuus ei ole sama asia kuin kirkon kieltäminen. Minun lapseni saavat hyvin katolisen kasvatuksen, mutta minulle katolisuus ei tarkoita oikeutta ylenkatsoa ei-katolisten lapsia. Minä olen puoliksi itsekin ulkomaalainen Suomessa, ja olen täällä kohdannut paljon rasismia myös kirkon sisällä. Täällä palstallakin suomalaiset katoliset valittavat kuinka "ulkomaalaiset" pilaavat kirkon.

"Ihan mielenkiinnosta, oletteko TE saaneet katolisen kasvatuksen?"

Ihan totta. Koska en ole koskaan syyllistynyt aborttiin, en tuon "logiikan" mukaan saisi sanoa aborttia vastaan puolta sanaa - enhän voi tietää miltä se "tuntuu".

"vanhempani olivat erittäin tiukkoja uskonnollisen kasvatuksen suhteen... He vain opettivat minulle kuinka tärkeää on olla pitämättä itseään parempana kirkon vuoksi."

Ei täällä kukaan ole väittänyt olevansa parempi kuin muut. Sen sijaan täällä on kyllä ollut puhetta siitä ketkä ovat katolisille lapsille hyvää seuraa ja ketkä eivät. Luulen, että kuka tahansa normaali vanhempi kantaa huolta siitä kenen seurassa lapset kasvavat.

"Suvaitsevaisuus ei ole sama asia kuin kirkon kieltäminen."

Väärällä suvaitsevaisuudella opetetaan lapsi hyväksymään se mikä on syntiä, väärin ja tuomittavaa. Kun kaikkea pitää "suvaita", pitäisi sitten myös "suvaita" Jumalan, uskomme, kirkkomme, moraalin ja meidän itsemme vihollisia sekä heidän toimintaansa. Sellainen ei ole katolisen uskon mukaista. Me opetamme lapsillemme selkeästi sen mikä on oikein ja mikä taas on väärin.

"Minun lapseni saavat hyvin katolisen kasvatuksen, mutta minulle katolisuus ei tarkoita oikeutta ylenkatsoa ei-katolisten lapsia."

Kuka sellaista on väittänyt? Omalta osaltani olen korostanut, että ystäväpiiriimme kuuluu erityisesti juutalaisia. En toisiaankaan ylenkatso heitä tai heidän lapsiaan - päinvastoin ihailen heitä suuresti ja sanon suoraan, että monissa asioissa saisimme ottaa heiltä esimerkkiä.

"Minä olen puoliksi itsekin ulkomaalainen Suomessa, ja olen täällä kohdannut paljon rasismia myös kirkon sisällä."

Kuten missä? Minä en ole sellaiseen törmännyt.

"Täällä palstallakin suomalaiset katoliset valittavat kuinka "ulkomaalaiset" pilaavat kirkon."

Paremminkin kirkon pilaavat hiippakuntien ja seurakuntiemme riesana pyörivät lukemattomat pintakatoliset sinkut, joilla ei ole juuri mitään käsitystä katolisesta uskosta ja moraalista saatikka aikomusta seurata kumpaakaan. He eivät ole omaksuneet katolista elämäntapaa.

Kirkollamme ei ole mitään tulevaisuutta täällä Suomessa, jos lapsille ei anneta katolista kasvatusta. Suvaitsevaisuus-kasvatusta tarjotaan joka tuutista, se ei ole katolista.

Turun srk:n jäsen kirjoitti:

Kirkollamme ei ole mitään tulevaisuutta täällä Suomessa, jos lapsille ei anneta katolista kasvatusta. Suvaitsevaisuus-kasvatusta tarjotaan joka tuutista, se ei ole katolista.

"Kirkollamme ei ole mitään tulevaisuutta täällä Suomessa, jos lapsille ei anneta katolista kasvatusta. Suvaitsevaisuus-kasvatusta tarjotaan joka tuutista, se ei ole katolista."

En jaksa jatkaa tätä keskustelua sen saavuttamien sävyjen vuoksi. Totean nyt kuitenkin, että ehkä emme (tarkoitan tämän keskustelun osanottajia) loppujen lopuksi edes ole kovin kaukana toisistamme asenteiden osalta.

En minäkään ns. suvaitse vapaata kasvatusta, "viherpunikkeja", alkoholin lotraamista, huumeita enkä montaa muutakaan asiaa. En kuitenkaan käytä niiden vastustamiseen ylenmäärin päivittäistä energiaani. En toivo mahdollisten tulevien lasteni ajautuvan huonoon seuraan, mutta en myöskään halua käyttää täällä keskustelupalstalla enkä muuallakaan termejä kuten roskasakki yms. Myönnän kyllä kasvokkain käydyissä keskusteluissa kuluvanakin kalenterivuonna käyttäneeni em. termiä.

Minusta olisi hyvä, jos katolilaisille lapsille olisi enemmän seurakuntien tarjoamia harrastuksia tarjolla sekä mm. päiväkoteja. Näihin ryhmiin voisi ajautua myös näiden "roskasakkiperheiden" lapsia, jotka voisivat saada erilaista kasvatusta ja uudenlaisia kavereita näiden harrastusten kautta. On totta, että jos katolilaisen perheen lapsi ajatuu porukkaan, jossa on vaikka 8 lasta/nuorta niin ryhmäpaine tekee kyllä tehtäväänsä monessa mielessä. Pitäisin siis parempana tilannetta, jossa katolisen kirkon askartelu- tai liikuntakerhossa kävisi 7 katolilaista ja 1 ei-katolilainen...

H Moilasena kirjoitti:

"Kirkollamme ei ole mitään tulevaisuutta täällä Suomessa, jos lapsille ei anneta katolista kasvatusta. Suvaitsevaisuus-kasvatusta tarjotaan joka tuutista, se ei ole katolista."

En jaksa jatkaa tätä keskustelua sen saavuttamien sävyjen vuoksi. Totean nyt kuitenkin, että ehkä emme (tarkoitan tämän keskustelun osanottajia) loppujen lopuksi edes ole kovin kaukana toisistamme asenteiden osalta.

En minäkään ns. suvaitse vapaata kasvatusta, "viherpunikkeja", alkoholin lotraamista, huumeita enkä montaa muutakaan asiaa. En kuitenkaan käytä niiden vastustamiseen ylenmäärin päivittäistä energiaani. En toivo mahdollisten tulevien lasteni ajautuvan huonoon seuraan, mutta en myöskään halua käyttää täällä keskustelupalstalla enkä muuallakaan termejä kuten roskasakki yms. Myönnän kyllä kasvokkain käydyissä keskusteluissa kuluvanakin kalenterivuonna käyttäneeni em. termiä.

Minusta olisi hyvä, jos katolilaisille lapsille olisi enemmän seurakuntien tarjoamia harrastuksia tarjolla sekä mm. päiväkoteja. Näihin ryhmiin voisi ajautua myös näiden "roskasakkiperheiden" lapsia, jotka voisivat saada erilaista kasvatusta ja uudenlaisia kavereita näiden harrastusten kautta. On totta, että jos katolilaisen perheen lapsi ajatuu porukkaan, jossa on vaikka 8 lasta/nuorta niin ryhmäpaine tekee kyllä tehtäväänsä monessa mielessä. Pitäisin siis parempana tilannetta, jossa katolisen kirkon askartelu- tai liikuntakerhossa kävisi 7 katolilaista ja 1 ei-katolilainen...

"En toivo mahdollisten tulevien lasteni ajautuvan huonoon seuraan, mutta en myöskään halua käyttää täällä keskustelupalstalla enkä muuallakaan termejä kuten roskasakki yms."

Pelkkä toivominen ei riitä, sen eteen pitää vanhempana nähdä aika paljon työtä ja vaivaa!

Suvaitsevaisuus tuskin tarkoittaa "vihervasemmistolaista" ideologiaa, mutta tällainen yritys määritellä suvaitsevaisuus tarkoittaa hommaforumilaista ideologiaa. Kirkon etu ei todellakaan ole, että hommaforumilainen ideologia esitetään katolilaisena.

Jos Kristus näkisi tuollaisen yrityksen, uskon että hän etsisi nuoranpalasia.

Myös marialainen kirjoitti:

Suvaitsevaisuus tuskin tarkoittaa "vihervasemmistolaista" ideologiaa, mutta tällainen yritys määritellä suvaitsevaisuus tarkoittaa hommaforumilaista ideologiaa. Kirkon etu ei todellakaan ole, että hommaforumilainen ideologia esitetään katolilaisena.

Jos Kristus näkisi tuollaisen yrityksen, uskon että hän etsisi nuoranpalasia.

Sanoinkin, että tällainen määrittely on väärä. Viittasin lähinnä siihen, että ihmiset sortuvat argumentointivirheeseen, jota olkinukeksikin kutsutaan. Tehdään asiasta irvikuva, jota vastaan hyökätään. Olen itse poliittiselta kannaltani oikeistolainen, mutta en toki ole Hommafoorumin tai muunkaan populistisen liikkeen kannattaja. Me emme saisi nostaa itseämme Jumalan paikalle ja tuomita kaikkia muita, jos he eivät ajatttele juuri niin, kuin itse ajattelemme. En puhu tietenkään dogmeista, enkä ole moraalirelativismin kannattaja, joka on mielestäni yksi suurimmista länsimaiden ongelmista.

S.S. kirjoitti:

Sanoinkin, että tällainen määrittely on väärä. Viittasin lähinnä siihen, että ihmiset sortuvat argumentointivirheeseen, jota olkinukeksikin kutsutaan. Tehdään asiasta irvikuva, jota vastaan hyökätään. Olen itse poliittiselta kannaltani oikeistolainen, mutta en toki ole Hommafoorumin tai muunkaan populistisen liikkeen kannattaja. Me emme saisi nostaa itseämme Jumalan paikalle ja tuomita kaikkia muita, jos he eivät ajatttele juuri niin, kuin itse ajattelemme. En puhu tietenkään dogmeista, enkä ole moraalirelativismin kannattaja, joka on mielestäni yksi suurimmista länsimaiden ongelmista.

"Me emme saisi nostaa itseämme Jumalan paikalle ja tuomita kaikkia muita, jos he eivät ajatttele juuri niin, kuin itse ajattelemme."

Vanhempina meidän pitää opettaa lapsillemme SELKEÄSTI oikean ja väärän, hyveen ja synnin, Jumalan mukaisen ja Jumalan vastaisen elämän erot. Jos tämä jonkun mielestä on "tuomitsemista", olkoon sitten niin.

Kysymys ei ole meidän ajattelustamme, vaan kirkkomme uskosta ja opetuksesta. Jos et sitä tahdo välittää lapsillesi, sitten et anna heille katolista kasvatusta.

Myös marialainen kirjoitti:

Suvaitsevaisuus tuskin tarkoittaa "vihervasemmistolaista" ideologiaa, mutta tällainen yritys määritellä suvaitsevaisuus tarkoittaa hommaforumilaista ideologiaa. Kirkon etu ei todellakaan ole, että hommaforumilainen ideologia esitetään katolilaisena.

Jos Kristus näkisi tuollaisen yrityksen, uskon että hän etsisi nuoranpalasia.

"Suvaitsevaisuus tuskin tarkoittaa "vihervasemmistolaista" ideologiaa."

Meidän leveyspiireillämme se tarkoittaa useimmiten juuri sitä eikä mitään muuta.

L.-M. kirjoitti:

"Suvaitsevaisuus tuskin tarkoittaa "vihervasemmistolaista" ideologiaa."

Meidän leveyspiireillämme se tarkoittaa useimmiten juuri sitä eikä mitään muuta.

Olen samaa mieltä.

Haluan näin lukijoiden puolesta kiittää nimim. L.-M.:ää selkeän ja rohkean katolisista mielipiteistä. Luen tätä palstaa säännöllisesti, mutta en juuri uskaltaudu kirjoittamaan.

Meidän katolilaisten pitää puolustaa itse itseämme, sillä muuten ei tässä maassa kukaan meitä ja kunniaamme puolusta. L.-M. osaa ihailtavan hyvin ja tarvittavan kärkevästi tämän taidon. Olen oppinut häneltä paljon, näin suht. uutena katolilaisena.

Olen itsekin naimisissa, joten katolinen lastenkasvatus on minullekin läheinen teema.

kat. salamanteri kirjoitti:

Haluan näin lukijoiden puolesta kiittää nimim. L.-M.:ää selkeän ja rohkean katolisista mielipiteistä. Luen tätä palstaa säännöllisesti, mutta en juuri uskaltaudu kirjoittamaan.

Meidän katolilaisten pitää puolustaa itse itseämme, sillä muuten ei tässä maassa kukaan meitä ja kunniaamme puolusta. L.-M. osaa ihailtavan hyvin ja tarvittavan kärkevästi tämän taidon. Olen oppinut häneltä paljon, näin suht. uutena katolilaisena.

Olen itsekin naimisissa, joten katolinen lastenkasvatus on minullekin läheinen teema.

Samoin. Siunausta kaikille uskon puolustajille, Jeesuksen opetuslapsille.

Yhteenvetona voimme siis todeta myös, että olisit vakuuttavampi, jos et vääntelisi katolista opetusta omien halujesi mukaan.

Toisten nimittely ja pahimman vaihtoehdon olettaminen heistä ei nimittäin ole katolista. Oikeus mielipiteeseen jonkun palstan sääntöjen mukaan ei ole katoliselle mikään puolustus.

Kukaan ei sitä sinulta edellyttänyt, kuten kyllä ymmärrätkin. Toisten nimittely ja pahimman vaihtoehdon olettaminen heistä ei ole katolista.