Iltalehti valehtelee

Tämän päivän (24.8.2012) ILtalehti otsikoi: Kauneusleikkaus pilasi elämäni.

Kyseessä ei ole ollut mikään kauneusleikkaus vaan yhteyskunnan rahoilla rahoitettu laitumisesta aiheutuneiden lerppojen poisto. Laikkaus on siis tehty julkisella puolella.

Leikkausta ei ole tehnyt mikään esteettiseen kirurgiaan perehtynyt lääkäri. Tämä on tätä iltapäiväroskalehtien kirjoittelua. Siihen sitten ympärille kerätään juttua muka kauneusleikkauksista. Haastatelluista lääkäreistä toista haukutaan täällä netissä todella osaamattomaksi ja tylyksi ja lehdessä hän esiintyy asiantuntijana.

Tuollaisilla jutuilla tehtään vain hallaa kauneusleikkauksille. Annetaan kuva että niistä suuri osa epäonnistuu. Ihmisiltä viedään ilo saada monia asioita kauneislekkauksen kautta paremmaksi. Kauneusleikkauksiin ei kuitenkaan pidä addiktoitua. Silloin tulee niitä johannatukiaisia.
13329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Loppuelämä menee kuitenkin leikkauskierteessä jos on vaikka silikonitisuja lähtenyt laitattamaan tajuamatta että se on loppuelämän projekti eikä vaan yksi pikku leikkaus.

Äänestä

So? Yhdet tisut menee parikytä vuotta, siinä ei montaa leikkausta ehdi tai tarvi haluta kun elinkaari jo loppuu.

Äänestä
  • Kumitissit vaikka henki menis.

    Äänestä

  • Näin o kirjoitti:

    Kumitissit vaikka henki menis.

    Juttu luisti heti tisseihin vaikka aloitus koski täysin eri asiaa. Tässä se nähdään missä lukijoiden ajatukset liikkuu.

    Äänestä

Jutussa oli kuitenkin totta toinen puoli. Vain osaaminen merkitsee, eivät tittelit. Lukekaapa osio, jossa kerrotaan hiustensiirrosta. Aukeaman oikeassa laidassa (Iltalehti 24.8.2012.)

Äänestä

On hyvä, jos nostetaan keskusteluun se, miten moni operaatio epäonnistuu. Markkinoinnissa annetaan aivan ylioptimistinen kuva asiasta, samaan tyyliin markkinoidaan kuin vaikkapa ryppyvoiteita. Kaikkienhan oletetaan ymmärtävän, että rypyt eivät voiteilla lähde. Kysymys on kuitenkin ihan toisentasoisesta operoinnista, myös hinnaltaan, joten ei pitäisi antaa kuvaa, että se on helppoa, vaivatonta ja tulos on aina hyvä. Näin ei ole. Ihan Suomessa ja suomalaisissa laillistetuissa lääkäreissä on henkilöitä, jotka eivät osaa hommaa, mutta tekevät sitä silti, koska on helppo tulonlähde. Ja turvallinen tekijälle, koska korvausten saaminen näissä "uskomustieteissä" on kuitenkin monesti vaikeampaa kuin joissakin muissa hoitotoimenpiteissä. Potilaan oikeudet plastiikkakirurgiabisneksessä ovat todella pienet, jos jotain menee pieleen, ja paljon useammin menee, kuin mitä luulisi. Myös tämän lehdessä haastatellun omassa sairaalassa. Ei uskoisi, mutta näin vain on.

Äänestä

Ketkä ne epäammatitaitoiset ovat!!?? Listaa nyt tähän, olen menossa roikkuvan ihon poistoon, rahat on, kohde ei vielä päätetty. Kertokaa ihmeessä, etten koe samaa kuin tuo iltalehden typy.

Äänestä
  • Hei, olin yläluomileikkauksessa yksityisellä. Jälki erittäin ruma ja näkyvä. Jälkitarkastuksessa lääkäri lupasi korjata toisensilmän arven. Toista ei vaan korjannut vaikka pyysin. Rahasti korjauksesta??????!!!!!!!!!!!!. Korjaus ei parantanut juurikaan arpea, joten ihan turhaan teki sitäkään. Luomet leikattu niin, että arven ja ihon väliin jää ns. ryppypoimut. Olisi pitänyt lähteä Viroon. ( hinta vaan 1200e) Suomessa maksoin itseni silpomisesta 1800e. Potilasturva. Niinpä niin hieno sana mutta tulette huomaamaan, ettei siitä ole juurikaan hyötyä, kun plastikakirurgi hutiloi. Rahat meni ja ulkonäkö. Tsemppiä teille.

    Äänestä

  • Tuhottukauneus... kirjoitti:

    Hei, olin yläluomileikkauksessa yksityisellä. Jälki erittäin ruma ja näkyvä. Jälkitarkastuksessa lääkäri lupasi korjata toisensilmän arven. Toista ei vaan korjannut vaikka pyysin. Rahasti korjauksesta??????!!!!!!!!!!!!. Korjaus ei parantanut juurikaan arpea, joten ihan turhaan teki sitäkään. Luomet leikattu niin, että arven ja ihon väliin jää ns. ryppypoimut. Olisi pitänyt lähteä Viroon. ( hinta vaan 1200e) Suomessa maksoin itseni silpomisesta 1800e. Potilasturva. Niinpä niin hieno sana mutta tulette huomaamaan, ettei siitä ole juurikaan hyötyä, kun plastikakirurgi hutiloi. Rahat meni ja ulkonäkö. Tsemppiä teille.

    Kyllä Suomestakin löytyy hyviä yläluomien leikkaajia. Itselleni tuli hienon näköiset silmät ja puoleen hintaan maksamastasi. Tekijä taisi olla juuri tuo artikkelissa muita haukkunut, en ole varma kun en muista enää juttua tarkkaan.

    1200 ekee aika paljon virossa tehdystä työstä... luulin että jotain 600-700€ max

    Äänestä

  • Hienot silmät kirjoitti:

    Kyllä Suomestakin löytyy hyviä yläluomien leikkaajia. Itselleni tuli hienon näköiset silmät ja puoleen hintaan maksamastasi. Tekijä taisi olla juuri tuo artikkelissa muita haukkunut, en ole varma kun en muista enää juttua tarkkaan.

    Uskon, että suomesta löytyy tosi taitavia plastikakirurgeja. Itse valitsisin Terveystalosta plastikakirurgihoitajan suositteleman leikkaajan. Leikkaaja oli joku ulkomaalainen ja tulos on mullakin erittäin hirveä. Oppisin, että supisuomalainen plastikirurgi olisi ollut paras eli hänellä olisi ollut varmaankin suomalainen esteettinen näkemys lopputulokseen. Varoitus kaikille ELKÄÄ VALITKO ULKOMAILTA tullutta tohtoria. Lähinnä rahastavat teiltä fyrkat pois. ps. LOOK kautta yläluomileikkaus 1200e. sis.matkat leikkaus(mahdollinen nukutus sis. hintaan)

    Äänestä

  • hinnasta kirjoitti:

    1200 ekee aika paljon virossa tehdystä työstä... luulin että jotain 600-700€ max

    En edes ajatellut lähteä Viroon yläluomien leikkaukseen koska se olisi ollut useita satasia kalliimpi kuin Suomessa (Helsingissä) tehtynä. Saman sairaalan nettihinnastossa näkyy olevan yläluomileikkauksen hintana 980 € - 1230 €.

    Kaikki suomalaisetkaan lääkärit ei osaa tehdä hyvää silmäluomileikkausta.

    Äänestä

Ei suomalaisuus mitään merkitse. Minun silmäluomeni pilasi Kai Lassila, joka touhulle monessakin paikassa. Jäi isot, näkyvät arvet ja silmät ihan eri paria. Tunaroi myös "korjausleikkauksen". Hyviäkin kirurgeja varmasti on, mutta kun tuloksia ei julkisteta missään, me asiakkaat emme tiedä mitä valitsemme. Korvauksia ei ainakaan Lassilalta meinaa millään saada, eikä vissiin muiltakaan toheloilta :-( Suomessa kirurgeja on todella vaikeaa saada vastuuseen mistään, vaikka olisivat toisen ihmisen ulkonäön pilanneet lopullisesti!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iltapäiväroskalehdet kirjoitti:

Tämän päivän (24.8.2012) ILtalehti otsikoi: Kauneusleikkaus pilasi elämäni.

Kyseessä ei ole ollut mikään kauneusleikkaus vaan yhteyskunnan rahoilla rahoitettu laitumisesta aiheutuneiden lerppojen poisto. Laikkaus on siis tehty julkisella puolella.

Leikkausta ei ole tehnyt mikään esteettiseen kirurgiaan perehtynyt lääkäri. Tämä on tätä iltapäiväroskalehtien kirjoittelua. Siihen sitten ympärille kerätään juttua muka kauneusleikkauksista. Haastatelluista lääkäreistä toista haukutaan täällä netissä todella osaamattomaksi ja tylyksi ja lehdessä hän esiintyy asiantuntijana.

Tuollaisilla jutuilla tehtään vain hallaa kauneusleikkauksille. Annetaan kuva että niistä suuri osa epäonnistuu. Ihmisiltä viedään ilo saada monia asioita kauneislekkauksen kautta paremmaksi. Kauneusleikkauksiin ei kuitenkaan pidä addiktoitua. Silloin tulee niitä johannatukiaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu