Olen käyttänyt Cymbaltaa 60mg alaselän kipuihin. Epäilen, että sen sivuvaikutuksena jatkuva väsymys. Ulkomaiselta saitilta luin tutkimuksesta, jonka mukaan ko. lääke vaikuttaa niin, ettei nukkuessa pääse koskaan ns. syvään uneen. Lisäksi tullut kovia huimauskohtauksia, jos olen unohtanut ottaa lääkkeen tai olen ottanut sen myöhässä.
Nyt haluan siitä eroon lopullisesti. Olen siirtynyt 30 mg annostukseen ja vieroitusoireena jo nyt mm. huimausta, oksettavaa oloa,ripulia ja varsinkin ns.
päänsisäisiä sähköiskuja. Työssä ei pysty keskittymään ja autolla ajaminen
hirvittää tässä olotilassa.
Onko teillä kokemusta, kirjoitetaanko lääkkeestä vieroitukseen sairaslomaa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lääkärihän sen tilanteen sitten arvioi, siis kirjoittaako sairauslomaa vai ei. Ratin taaksehan ei tuossa kunnossa ole asiaa, sen suhteenhan asia on ihan selviö. Eli tuossa kunnossa et aja.
Olin huhtikuussa 5 pv sairaslomalla, kun lopetin lääkkeen.