Itsensä satuttaminen/viiltely

Ei todellakaan kannata aloittaa. Siitä saa kyllä helpotuksen hetkeksi, mutta sitten siihen jää kiinni. Nyt käteni on täynnä arpeja. Vaikka nyt en ole villtellyt kolmeen kuukauteen, enkä vieläkään voi käyttää lyhythihaista paitaa. Nyt ehkä kuvittelet, että pystyt rajoittamaan viiltelyn tiettyyn kohtaan, mutta se leviää kaikkialle.

Myös taloudellisesti on vaikea. Pahimmillaan minulla kului 50€ kuussa ensiaputarvikkeihin.

Mun täytyy myöntää että kyllä se viiltely helpotti sitä pahaa oloa jota koin.

Käsissä on vieläkin jälkiä vaikka viimeisestä viiltelystä on jo vuosia vuosia. Kun iho ruskettuu, niin viiltojäljet jäävät vaalemmiksi ja näkyvät herkemmin.

Minä viiltelin vain käteen ja huomasin että ei tässä ole mitään järkeä. Toivon että sinä olet järkevämpi etkä aloita ollenkaan.

Mä haluan kanssa sanoa, että viiltely tosissaan auttaa pahaan oloon. Ainakin mulla. Olen viillellyt vuoden, enkä näe tässä mitään negatiivista, paitsi se, että edes kuumimpina kesäpäivinä, ei edes rannalla ollessa, voi käyttää kuin ainoastaan pitkähihaisia paitoja.
Okei, onhan tämä melkoisen koukuttavaa, mutta niin on moni muukin asia. Mitä sitten? Poltan myös tupakkaa, ja sanoisin sen olevan paljon pahempi juttu kuin viiltely.
En kuitenkaan kannusta aloittamaan, jos pystyy ilmankin olemaan. Jos tuntuu, että on pakko satuttaa itseään, mielummin vaikka just repii hiuksia tms

Itselläni helpotti oloa ja jäin siihen koukkuun, pahasti. Nyt vimeisestä viiltelystä on kulunut 14 vuotta ja arvet ovat edelleen todella näkyviä, hävettää. Itselläni on jo perhekin ja jännitän aikaa kun lapseni kysyvät niistä.

Helpotus on vain hetkellistä mutta jättää pysyvät arvet koska viillät aina vain syvemmälle. Ei kannata mutta jos siihen ryhdyt niin viillä mieluummin reisiin, ne arvet ei näy kuin uidessa.

Ensinnäkin ensimmäinen kerta oli "kokeilu". Olin jostain saanut päähäni, että viiltely helpottaa epämääräistä pahaa oloa. Luultavasti olin lukenut netistä. Netissä on vaikka mitä, mutta mitäs nyt pentu tajuaa.

Viiltelin ensin kyynärpään alapuolelta. Aika paskaa sinänsä. Olin niin vitun tyhmä masennuspotilas, todellinen vähä-älyinen pentu. Vasta seuraavalla viikolla mieleeni tuli, että en voi mitenkään mennä liikunnan tunnille. Kaikki näkisivät.

Saati sitten, että seurustelisin jonkun kanssa. Hah, vittu mitä uskomatonta paskaa!

Niinpä lintsasin. Ja siitä se sitten alkoi. Tämä muka "urani".

Lopulta vakuutuin, ettei säälittävä viiltoni ole kenenkään maailmaa mullistava asia eikä suuremmin ketään kiinnosta (tai kiinnostaa, uteliaisuuden takia, mut EI muuten) ja pääsin takaisin juttuihin kiinni.

Et silleen.

Eräs ystäväni tytär viilteli ja nyt on muistona koko elämän näkyvät arvet. Nainen ei voi käyttää kesällä paljastavia vaatteita, käydä uimahallssa ja kylpylöissä. Harrasta ennemmin vaikka urheilua ja pura tuskasi puhumalla, kirjoittamalla ym.

Kaikki kerrat mitä olen villellyt, on tullut oltua niin humalassa ettei oikein edes tajunnut mitä on tekemässä. Pahaa oloa sillä oli kai tarkoitus purkaa, toisaalta mukana oli myös näyttämisen halua. Tolkuttoman tilan vuoksi tuli viillettyä liian syvään ja nyt vuosia myöhemmin muistona yhä ammottavat arvet käsissä. Kaduttaa, eikä se olo siitä viiltelystä koskaan sen paremmaksi tullut.. Jos nyt voisin palata ajassa taaksepäin, jättäisin tekemättä.

Itselläni on näkvyissä vuosikausia vanhoja arpia. En ole kyllä mitenkään yrittänyt vaalentaa niitä (jotain voiteitahan on) mutta en usko että niistä pääsee eroon. Kesähelteillä on pahinta. Hikoilen paljon joten nöyryytyksen määrä esimerkiksi töissä kun muilla on t-paita on suuri.

Usiemmat pitävät viiltelyä säälittävänä huomion kerjäämisenä. Eli tulevat tuomitsemaan sinut jos näkevät arvet ja ihmissuhteet tulevat menemään niistä pilalle.

Silti aloitin säännölllisen viiltelyn uudestaan vaikka jo parin vuoden ajan se oli hyvin satunnaista. Kipu ja sen tuoma adrenaliini ja keskittyminen siihen kipuun auttavat pahimman ahdistuksen huipun yli. Mikään muu ei ole oikeastaan koskaan auttanut - ei lääkkeet, ei terapia, ei meditointi, ei liikunta.

Mieti mielummin miksi olet itsellesi vihainen. Etkö ehkä täytä omia kriteerejäsi? Alenna äkkiä kriteerejä ja ala opettelemaan uutta ajatustapapaa. Hoe vaikka itsellesi, että itselleni kelpaan tälläisenä. Jos en kelpaa muille, niin sille ei voi mitään. Opettele kunnioittamaan ja rakastamaan itseäsi. Et saa tehdä itsellesi pahaa. Jos et kunnioita, etkä rakasta itsesi, niin teet pahaa itsellesi ja läheisillesi.
Ehkä sinunkin elämässä on ollut joku henkilö, tai on vieläkin, joka vaatii sinulta enemmän, mihin itse tahdot ryhtyä, tai vihjailee, että et ole mitenkään hyvä siinä ja siinä asiassa. Sellaiset puheet pitää antaa mennä toisesta korvasta ulos, mutta jos itse havaitsee, että tuossa ja tuossa asiassa olisi petrattavaa, niin silloin pitää alkaa harjoittelemaan sitä petraamista. Ei ihminen hetkessä muutu, mutta muuttuu, jos ottaa käyttöönsä sisäiset voimavarat ja luottaa Jumalaan.
Älä aloita viiltelemistä. Itse olen päässyt juuri tupakanpoltosta ja vaikka siitä onkin useampi kuukausi, niin huonona päivänä ajatukseni muistuttavat kuinka oli muka mukava polttaa. Eilen otinkin muutaman savun, mutta toivottavasti en ota enää. Tavoista on vaikea päästä irti. Tarvitaan sisäisen voiman käyttöönottoa ja luottamusta Suurempaan Voimaan.

Uskokaa nyt hyvällä mitä täällä on jo varoiteltu. Te tulette katumaan niitä arpia jälkeenpäin.
Ostakaa vaikka nyrkkeilysäkki ja takokaa sitä ilman hanskoja niin että rystyset on verillä.
Omat arpeni syntyi kyllä ihan itsemurhatarkoituksessa ja kyllähän niistä arvista sai kärsiä. Kävin aluksi kosmetologilla joka neuvoi minulle miten saada niitä häivytettyä mutta kesällä ei mitkään voiteet auttaneet.
Joku mainitsi ettei tatuoinnitkaan auta ja se on totta. Kävin kysymässä ammattilaiselta joka sanoi että väri tahtoo levitä sen arven kohdalla tai ei välttämättä pysy ollenkaan. Onneksi leimaaja oli niin nero että itse arven päälle ei tartte tikata vaan ihan viereen. Viiltojäljet olivat niin identtiset, kaksi kummassakin ranteessa että niihin oli helppo suunnitella tatska.
Nyt on toisessa ranteessa käärme ja toisessa eräänlainen köynnös menevät siis ranteen ympäri molemmat.
Homma toimi ja kukaan ei enää tuijota arpia vaan tatskoja.
Harmi vaan että vasemman käden paria sormea ei saada korjattua niistä meni tunto.

Ota Jeesus elämääsi, niin ei tarvitse viillellä. Paha olo kaikkoaa ja levität hyvää oloa ympärillesikin.

TIEDÄTKÖ MIKSI HULLU HAKKAA PÄÄTÄNSÄ SEINÄÄN ? SIKSI KUN LOPETTAA NIIN TUNTUU HYVÄLTÄ !

Minua ainakin auttaa hetkellisesti jos viillän. Mutta tarvitsee tehdä vain kerran ja sitten ikävä tunne menee ohi. Olen todellakin yrittänyt lopettaa tätä inhottavaa tapaa, mutta löydän itseni aina uudestaan veitsi kädestä... Älä missään nimessä aloita sitä.

Mene vaikka ulos lenkille ja juokse itsesi hikeen asti.. tahi hakkaa halkoja tai tee jotain muuta ruumiillista työtä..

Tuollaiset mistä oot kirjoittanut ei oo ihan tervettä.. käy lääkärin juttusilla..

T'äytyy tarkistaa, onko kilpirauhanen terve. Onnea ja menestystä toivotan. XXX

Mulle jäi viiltelystä hyvinkin selvät arvet vaikken ole yli kahteen vuoteen enää ollenkaan viillellyt, lähes kolmeen "kunnolla". Vasen käsivarteni ranteesta kyynärpäähän molemmilta puolin näyttää edelleen ihan riekalaiselta, kun iho on erikokoisia ja -suuntaisia vaaleita ja hiukan koholla olevia arpia täynnä. Syvin 3½ vuotta sitten tehty kuultaa edelleen osin punaisena ja jäi inhottavasti koholle, kun en silloin mennyt tikkattavaksi. Ei kannata. Aina löytyy parempiakin konsteja itseinhon turruttamiseen.

Ethän halua sellaista tehdä.Mistä tiedät jos siellä jossain olisi vieläkin pahempaa.Hae apua itsellesi

Terveen ihmisen normaali tunne on hyvän olon tunne. Jos tunnut pahaa oloa, jotain on jo mennyt vikaan. Hyvän olon tunne voi olla samaa luokkaa kuin pikku humala. Tai oikeastaan se on parempi, koska ei ole humalassa.
Älä siis missään tapauksessa luule, että pahan olon tunne kuuluu normaaliin elämään. Jos tunnet pahaa oloa, sinun on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Siitä voisi kirjoittaa paljonkin ja on kirjoitettu. Sinun täytyy vain etsiä ja löytää niitä.
Terve keho antaa siis hyvänolon tunteen ja se tuntuu monissa tilanteissa. Mitään ylimääräisiä nautintoaineita ei tarvita, mutta liikunta antaa hyvänolon tunnetta.
Itsensä viiltelijät ovat tietysti tyhmiä, mutta minkäs niille voi tehdä?

Mä ymmärrän, että ihminen etsii ennemmin helppoja ratkaisuja. Sääliä saa ilmaiseksi. Eli, kun ollaan masentuneita, eli elämä on mitä se oikeasti on: taistelua, vaikeuksia, takaiskuja ja epäonnistumisia, niin aletaan sitten raivoamaan tai viiltelemään ja dokaaminen on aina helppoa. Niissä on vain yksi huono puoli: ne on tyhmiä ja lyhytnäköisiä ratkaisuja jotka eivät auta.
Masennus ja ahdistus on paskamaisia tunteita mutta hei, tervetuloa maaplaneetalle, tämmöstä täällä on. Ihmisen elämä on tämän pallon helpoimpia, joten välillä oikein nyppii että se on semmonen vikisijä.

Se mikä AUTTAA, on ratkaisut, mitkä vievät eteenpäin, ovat pitkäkestoisia ja mitkä eivät hävetä 10 vuoden päästä, kun ne arvet näkyy edelleen. Mutta yksikään niistä ei ole niin helppo ja vaadi niin vähän aivoja.
Sinäkin tiedät tuon taipumuksesi, mutta sen sijaan, että tekisit mitään oikeaa elämällesi, toimit kuin vajaaälyinen. Kuitenkin osaat kirjoittaa ihan hyvää tekstiä, eli ei uskois sua vajakiksi.
Anteeksi että sanon vajaaälyiseksi, mutta lue itse:
- revin ja riehun enkä hallitse itseäni
= saa pakkoliikkeitä ja reaktioita kun raivostuttaa
- ajattelin viillellä itseäni
= en osaa ajatella mitään ratkaisuja, joten ajattelin satuttaa itseäni
- ahdistaa ja masentaa
joten en ainakaan korjaa elämääni, tee mitään sen eteen ja aion rypeä itseäälissä.

Sen sijaan, että sä tekisit mitään älykästä, sä teet noin. Joo, ei tartte iso vika olla kun on päässä, ja kun vielä toimii sen vian mukaan, vaikka tietää sen, niin menee vielä paremmin.

KAIKKI epäonnistuvat, kohtaavat vaikeuksia, ja vaikeita aikoja, jokainen vuorollaan. Jokatoisella on vanhemmat jotka eivät vaan välitä. Jokainen tosi pahoista vaikeuksista kärsivä ratkaisee hetken niitä tyhmästi ja lyhyt näköisesti.
Nyt voit valita, oletko tyhmä vai älykäs. Kärsimätön vai kärsivällinen. Lapsellinen vai alat kasvaa.

Eli lopeta toi p*ska. Ala tehdä jotain parempaa, hanki harrastuksia, elämä, opiskele, mene töihin, tai työharjoitteluun, tee jotain, mene ihmisten pariin, ja osallistu nettikursseille...
Käyt terapeutilla, mutta se ei vielä riitä: sinä olet fyysisesti liian laiska. Se raivo on agressiivisuutta, mitä et saa purettua. Sinun pitäisi alkaa vetää himospinningiä ja juosta, käydä puntilla ja treenata ainakin 5 kertaa viikossa niin, että oikeasti tulisi hiki. Mene kuntonyrkkeilyyn. Niin että satutat itseäsi terveesti, eli treenaat niin että se adrenaliini virtaa ulos, joudut taistelemaan: lähde lumimyrskyssä lenkille, niin tiedät. Olen juossut itsekin semmoisessa, ja silloin saa kyllä satuttaa itseään jos aikoo kotiin päästä. Se on totta, keuhkot repee ja itku tulee, mutta etkös sä tuskaa halunnut? Lopeta siis toi nynnyily ja ala tekemään jotain oikeesti haastavaa.
Sitten sinun pitää panostaa syömiseesi. Paska syöminen antaa paskan olon. Paista kasviksia, syö niitä. Syö vain täysjyvää tästä lähtien. Panosta monipuolisuuteen ja ota puolikas poretabletti joka päivä. Syö raejuustoa, enemmän kasviksia kuin lihaa, syö 6 kertaa päivässä, ja treenin jälkeen mielellään jotain proteiinia hyvästi.
Kuulostaako ihan vit*uilulta? Ei ole. Tupakka ja viina lisää masennusta, liikunta ja hyvä ruoka vähentää sitä.
Niin, ellet tietty halua sääliä itseäsi ja olla nyssy-ressukka-suomi-nuori, joka päätyy itsesäälinsä takia eläkkeelle 20-vuotiaana kun äiti ei enää imetä.

Ala puhua sille terapeutille noista asioista ihan oikeasti, ja sano, että haluat toimintasuunnitelman, miten pääset paskasta POIS etkä lässytystä ja sairaaksi analysointia. Haluat vaikka vittuilua, mutta haluat pois, haluat parempaa.
Tee itsellesi 5 vuoden suunnitelma, mitä teen, miten teet sen, ja sitä rataa. Tee ainakin 4 vaihehtoa itsellesi, mitä haluat tehdä ja miten korjaat, jos yksi tie ei avaudu.

Ala harrastaa enemmän jotain tervettä, haasta itsesi, oikeasti. Tolla tavoin se on Sun elämäs mikä menee ja mitä sitten? Täällä on 7 miljardia ihmistä ja sä olet hyttysen pieru siinä määrässä. Eli jos sä et huolehdi itsestäsi, kukaan ei huolehdi.

Ei, toi ei ole iso juttu. Toi on just se, mihin joka ikinen ongelmanuori pystyy. Alat ryyppäämään ja vetämään röökiä niin olet just se perusluuseri, joka on tosi kova tyyppi ja tosi pimee ja tosi erikoisen masentunut: ja teitä on 13 tusinassa (tusina on 12).
Just niin. Ei ole mikään ihme vetää kaikki läskiksi, luovuttaa, viillellä jne. on ihme selvitä. SE olisi iso juttu. Toi, mitä sä nyt teet, on teennäistä kuraa.

Anteeksi vaan, jos kuulosti epäempaattiselta tai kovalta, mutta ei millää pahalla. Tää on vaan mun mielipide. Ja joo, mä tiedän ihan tasan tarkalleen mistä puhun. Suurin osa ajaa ihan itse itsensä avuttomiksi, masentuneiksi, pahentaa tilannettaa, ajaa itsestään syrjäytyneen mielisairaan, ja tekee itsestään huonoa elämää elävän huonon ihmisen. Pahimmillaan ajaa itsensä itsemurhaan. Edes yrittämättä muuta.
Oikeasti mieleltään sairaita on 1% ja se siitä.

ÄLÄ IKINÄ!!! Joudut häpeämään loppuelämäsi niitä arpia!

Itse olen myös viillellyt, mutta en todellakaan häpeä arpia.
Ei kiinnosta mitä muut ajattelevat, koska minulla on ollu paha olla ja se helpotti. Ne ovat osa minua. Mutta en todellakaan suosittele, koska siihen jää koukkuun ja se voi olla jopa hengenvaarallista.

Aika moni tekee tota samaa ja päätyy lopulta itsemurhaan, ei kaikki. Näin käynyt jo kolmelle kaverille jotka oli hyviä tyyppejä. Ne on nyt paremmassa paikkassa. He puhui siitä että tämä maailma on pas*a paikka ja että tämä on se helvetti jossa nyt elämme, ei mikään muu. Ne sana ja ajatukset kaikuu monien korvissa.

Kun kuuntelin kavereiden ajatuksia niin kyllä niissä järkeäkin oli. Fiksua porukaa jotka ei todellakaan halunnut asettuvat yhteiskunnan ja korruptiovaltion loputtomaan byrokraattisen koneen pelinappulaksi joka jatkuvasti kiusasi ja piinasi. Ei kaikki jutut ollut hullun tai sairaan puhetta. Puheet oli samoja yhteiskunnallisia ja hyvinvointiin liittyviä kuin kenellä tahansa ihmisen. Näilläkin palstoilla on kevereiden kirjoituksia vielä heidän kuolemansa jälkeenkin.

Vallitsevasti tilanteesta kertoo se tosiasia ett' Suomessa tehdään itsemurhia 3-4 päivässä ja kasvu on vain kiihtymässä. Nuoret ymmärtävät varmasti mikä on heille hyväksi ja parhaaksi. He haluavat pois kaikin keinoin ja ymmärrän heitä täysin. Ei tuskassa ole kiva elää jos elämä on tuhottu. En mene ketään tuomitsemaan tai estämään jos joku jotain tekee. Elämän on kuitenkin täynnä valintoja niin elämisen kuin itsemurhankin suhteen.

Maailma olisi paljon parempi paikka jos ihmiset eivät olisi ilkeitä toisilleen. Ilkeys, kateus ja ahneus, epärehellisyys sekä yhteiskunnalliset asiat, kuten byrokratia ja korruptio tuovat kovat liian suuren taakan nuorille jotka vanhenevat tuosta. He ymmärtävät päivä päivältä paremmin yhteiskuntajärjestelmää ja tajuavat missä koneistossa he ovat mukana tässä yhteiskunnassa. Tuo on vain jäävuoren huippu, ongelmia on muitakin kuin kateus ja raha ja velka.

Jokainen nuori on yksilö ja aikuinen tietää mitkä asiat tuntuvat huolestuttavan, tuntuu raskailta, painavat sydäntä jne. En pidä siitä että nuoria vähätellään ja nuijitaan monessa asiassa maanrakoon. Näin itse sitä nuorena ja osaan nähdä, tuntea ja kokea asiat nyt aikuisenakin samalla tavalla. Nuorten vanhemmat eivät tue nuoria riittävästi. Asioiden pitäisi olla toisin. Nuoret ovat tulevaisuus ja siihen hallituksen tulisi panostaa.

Maailma on vain menossa huolestuttavaan suuntaan joka ei hyvää lupaile lapsille, nuorille, aikuisille eikä kenellekään. Liian moni tunnusmerkistö puhuu sen tosiasian puolesta. Sitä muutosta ei tarvitse edes nähdä kun sen voi tuntea ja aistia.

Tosi noloo XD älä kirjota tollasta potaskaa.

Kun sairastin masennusta, oli pääoireena ahdistus. Se oli äärimmäisen hallitseva tunne, tuntui että sekoan. Usein tein itselleni fyysistä hallaa, hakkasin päätäni, jalkoja, käsivarsia, koska kova kipu työnsi ahdistuksen pois tieltään. Jossain vaiheessa huomasin, että suru on paljon tehokkaampi ja helpommin aiheutettava tunne. Aloin uskotella että kaikki vihaavat minua, että olen huono, kamala, paha. Ajattelin kaikkia epäonnistumisiani ja surullisia elämänvaiheitani, ajattelin kuinka läheiseni kuolevat yksi toisensa jälkeen. Suru on tehokas ahdistuksen syrjäyttäjä, koska se on niin voimakas tunne. Kuitenkin se on helpompi kestää kuin ahdistus.

En oikein osaa sano mikä minut paransi. Ehkä lääkkeet, ehkä terapia, tai ehkä se oli Jumala. Olin tuollon uskossa ja olen edelleen. En halua luoda kellekkään valheellista kuvaa, että rukoileminen ja Jeesuksen etsiminen parantaisi masennuksen tuosta vain. Totaalisesti uskoon paukahtava voi kokea hetkellistä helpotusta, mutta masennuksen ja ahdistuken taustalla on aina syynsä, jotka eivät poistu vaikka kuinka rukoilisi.

Joka tapauksessa, masennuksesta voi parantua. Tai ainakin oireita voidaan helpottaa. Koen edelleen ahdistusta, joskus jopa päivittäin, mutta hyvä ajat kestävät aina vain kauemmin ja kauemmin.

auttaa kyllä hetkellisesti mutta VAIN hetkellisesti. pahaa oloakin pahempi on se olo joka tulee kun tajuaa mitä on itelleen mennyt tekemään. tulee kauhia morkkis ja silti se saattaa tapahtua uudestaan.

Hi***oako terapeutilla käyt jos et puhu pahasta olostasi siellä.
Ei ole mikään ratkaisu. Henkinen tuska purkautuu fyysisen tuskan kokemukseen.
Mutta ei se oikeasti auta kuin hetken. Ihan niin kuin suklaalevy, viinapaukut, pillerit.
Ja ikinäikinä et saa enää entistä itseäsi takaisin. Tulee arpi, arpia, arpien lauma.
Kaikki näkee, tietää mistä on kyse. Pitää peittää. Ja tuska on edelleen sisällä eikä oikeasti ole kadonnut.
Sun pitää uskaltaa kohdata se ahdistus-kaipuu-paha olo ja tuntea siitä tuleva tuska.
Uskaltaa kohdata henkinen tuska koska se ruumiin tuska ei sitä helpota ja pian
tuska on aina vaan syvemmällä, peitettynä sillä arpiverkolla, eikä edes syvempi ja syvempi viilto sitä ulos päästä.
Puhu terapeutillesi!

Jos pahaa oloa haluaa purkaa, niin huutaminen ei tee haavoja. Muitakin keinoja on, kuten kirjoittaminen tai valittaminen ylipäätään. Valittaminen on se tavallinen tapa ja hyvin yleinen. Kannattaa miettiä, miksi se on sinulle liian vaikeaa?

" Ystävä hyvä", tuska ei siitä vähenny vaan lisääntyy. laita kädet ristiin, ihan vain "huvin" vuoksi ja pyydä JUMALA AUTA MINUA. Koet ihmeen ,sinulta poistuu tuo kivun havittelu...

Kokemuksen suulla

miksi pidetään oudompana kun mies viiltelee?

Hei, jos olet tosiaan tosissasi kun kirjoitit tuon aloitusviestin. ota yhteyttä. Tällaisilla palstoilta et saa vastauksia. [email protected]

Jospa hieman hillittäisiin keskustelua vaikka menikin etusivulle.
Nuorin tänne kirjoittanut sanoo olevansa 11-vuotias mikä hieman järkyttää minua.

Muuten ihan hyvä että aihe nousi esille.

Mutta pieni laulu ei satuta ketään : ) http://www.youtube.com/watch?v=3i40rxJlOnc&feature=plcp

sepä se - tunteminen

Kylläpä pysäytti nähdä tämmönen juttu etusivulla. Nimittäin eilen tartuin ekan kerran TODELLA terävään itsetehtyyn puukkoon ja työnsin sen nilkkaani. Olen ollut todella paskana ja masentunut ainakin puoli vuotta kun haluan lapsen ja mieheni ei, ja nyt kaikki se stressi ja pelko siitä että mies ei halua koskaan lasta mun kanssa on purkaantunut ihan silmittöminä raivokohtauksina, olen raapinut itseäni ihan verille saakka. Ja eilen meni taas niin eeppiseksi mun masennut, viha ja itseinho, että revittyäni hiuksia totesin ettei tuo satuta tarpeeksi, ja hain sen puukon ja sumeilematta pistin itseäni sillä nilkkaan. Valitsin paikan ihan tietoisesti, sillä muut ei mun nilkkojani näe.

Joten, kyllä, olen satuttanut itseäni viiltelemällä, ja kyllä, se toi juuri sillä hetkelle jotain sairasta tyydytyksen tunnetta kun näin veren valuvan ja tuntin kipua. Nyt kun kävin uimahallissa, ei todellakaan ollut enää hyvä olo, nilkka sattui vedessä ja huomasin että mua tuijoteltiin kun olen niin raapaleilla ja mustelmainen.

En osaa auttaa sinua, aloittaja. Ymmärrän ihan täysin miltä susta tuntuu. Tiedän, millaista on kun haluaa tuntea sitä kipua, ja kyllä se sillä hetkellä auttaakin, mutta myöhemmin ei. Olen joskus vuosia sitten painellut ulos ovesta ja mennyt kävelemään tai lenkille jos oli tuollainen olo, ehkä se auttais sua nyt? Ja minuakin, nyt kun tarkemmin mietin..... Mutta puhu nyt ainakin lanttumaakaris kanssa. Tiedän, että ne on joskus tosi ärsyttäviä hiljaisine äänineen ja stereotypioineen, but trust me, kyllä sillä ihmisellä on varmasti kokemusta ja ainakin se voi tuoda sulle uuden näkökulman asiaan.

Pyydä Jumalalta apua Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus tietää ongelmasi ja hauaa auttaa....huuda häntä avuksi...han kyllä auttaa sinus. Kerro, että haluat vahingoittaa itseäsi...Jeesus vastaa sinulle, että minä valmistin sinut ylen ihmeelliseksi.......pyydä häntä vapauttamaan sinut....hän on vapahtaja , hän sen tekkee...hän sanoo myös, että hän tahtoo pelastaa sinut ihan kokonaan...henskesi...sielusi sekä ruumiisi!
Pyydä Herralta ohjausta....hän ohjaa sinut sellaisen ihmisen luokse, joka auttaa sinua eteenpäin.
Herra sanoo:"Älä tee itsellesi mitään pahaa!" Hän rakastaa sinua mittaamattomasti, koska hänet revittiin ja pieksettiin sinun tähtesi ja hänet ristiinnaulittiin ja hän kuoli SINUN tähtesi! Hän heräsi kuolleista ja meni Isän Jumalan luokse taivaaseen....kohta hän tulee maanpäälle takaisin! Tämä on kuin satua, mutta miljoonat ja taas miljoonat väristä, rodusta, iästä ja sukupuolesta riippumatta ovat kohdanneet hänet...Jeesuksen Kristuksen!
Minulla oli syömäongelma.....kun tulin uskoon huomasi vapautuneeni siitä. Jeesus teki sen, johon en itse pystynyt!

Viiltely ei kannata. Itse tein niin ja kadun sitä, sillä ei se loppupeleissä auta yhtään. Inhottaa kun ei oikeastaan voi pitää lyhythihaisia paitoja, ja usein koitankin peitellä niitä jälkiä meikkivoiteella jos haluan pitää tietynlaisia paitoja/toppeja. Kumpa ajassa vois vaan palata taaksepäin ja jättäisin kaiken tekemättä.

veä perseet

Ihan sairasta, mene kiireesti päivystykseen ja hae psykiatrista apua. Miksi käyt terapeutilla jos et ole hänelle rehellinen?

Se kihelmöivä tunne kun 6-vuotiaana löysi piirongin laatikosta partakoneen terän ja teki viiltoja käsivarteen ja sai hakea mummolta laastarin...Huumaavampaa tunnetta ei ole. Toinen hyvä on pistää muut tekemään se, vaikkapa luomien poiston tai tatuointien muodossa, niin ja lävistykset myös samaa sarjaa. Voitais jutella asiasta. Olisi varmaan paljon yhteistä.

Paras tapa purata aggressiota (kotona) on puristamalla tyynyä.

Kyllä viiltely hetkeks helpotti, mutta siinä se sit olikin. Arvet jäi ja ahdistus.
Mäkin kävin terapiassa, mutta musta mun viiltelely oli mun asia. Pitkän ajan päästä sanoin siitä jotain terapeutille ja se tajus olla hiljaa. Sitte tuli ne suuret surut, eikä sen jälkeen ole tarvinnu viiltää. Se meni niinko mielen puolelle se juttu ja se on vielkii kesken.
Tsemppii!

Ihmiselle tarjotaan lapsuudesta lähtien ajatuksia siitä mitä hänen elämässään tulisi tehdä, ja tämän takia hänen oma tahto vajoaa tiedottomuuteen. Koska yhteys omaan tahtoon ja itseen katkeaa tällä tavalla, ihminen voi siitä huonosti. Useimmat unohtavat tuon kehityksen ja oman tahdon olemassaolon, ja siksi he kykenevät elämään jollakin tasolla siedettävän tasapainoista elämää (joka ei kuitenkaan ole oma elämä). Joillakin oma tahto pyrkii sitkeästi esille, ja siksi henkilö on ristiriitaisessa tilassa, jossa oma tahto pyrkii yhteen suuntaan ja opitut ajatukset sekä ympäristö pakottavat toiseen.

Pysyvä ratkaisu ongelmaan on mielen puhdistaminen ulkoisista ajatuksista, sillä tämän myötä ristiriita katoaa aidolla tavalla. Olen lukenut erästä kirjaa, joka todella toimii mielen selkeyttämisessä, suosittelen että tutustus siihen myös. Lisää kirjasta täällä: www.alkuajatus.org

Itseään voi satuttaa muutenkin.

Juokse.
Pahana päivänä - Juokse kunnes oksennat.
Tavallisen vain juokse.

Toimii!

Keksi jotain kivaa tekemistä :) Viiltäminen ei ole koskaan mikään helpotus elämään. Se ei vie tuskaa ja pahaa oloa pois sun sisältä, jos niin teet, vaan se pahentaa tilannetta.
Jos viiltelet ittee, niin huomaat sen jossakin elämän vaiheessa, että se oli sun virhe tehdä niin.
Kokemuksesta : pelastin ystävän hengen kertomalla hänen viiltelystä ammattiauttajalle. Hän oli jo sillalla siinä vaiheessa, ku sai tarvittavan avun. Menetin ystävän, kun kerroin asiasta, mut pelastin hänet kuitenkin! Mitä ystävä voi muuta tehdä?!
Joten toivon, että älä koskaan edes kokeile viiltämistä!!

Tee niin kuin Forrest Gump ja juokse paha olo pois, kun meri tulee vastaan käännyt takaisin ja jatkat juoksemista.

Minä viiltelin nuorempana.

Puhuin terapeutin kanssa, joka ehdotti mm. ulkoilua, puhumista, lukemista. Kokeilin kaikkea niitä, mutta ahdistus ei lähtenyt. Kävelin 10 kilometriä illassa ja yritin päästä itseni herraksi. Loppujen lopuksi olin fyysisesti ihan piipussa, mutta paha olo jatkui edelleen. Yritin puhua asiasta ystävien, perheen ja itse terapeutin kanssa ja ne leimasivat mut sairaaksi, koska halusin satuttaa itseäni. No, mihin sitä tukeutuu, kun ammatti-ihminenkin kääntää selkänsä?

Vaihtoehtoisesti yritin syödä pahanoloni pois. Lihoin 15 kiloa, eikä olo helpottunut vieläkään. Manguin itselleni mielialalääkityksen, mutta olin enemmän pöllyssä kuin tässä maailmassa. Siinä meinasi mennä koko elämä siivuiksi.

Lopuksi yritin alkoholia ja sain palkaksi jokapäiväisen krapulan. Ratkesin huumeisiin ja uin korviani myöden velkakierteessä. Mikään nautinto-aine ei vienyt ahdistustani pois, vaikka kuinka yritin.

12 vuotta siihen meni, että sain itsestäni viiltelyn karsittua. Onhan ne arvet julman näköisiä, mutta en silti ole lakannut käymästä uima-halleissa ja rannoilla. Antaa ihmisten tuijottaa, jos itse on syntynyt kultalusikka perseessä, eikä koskaan kokenut sitä tuskaa, kun ei pääse omaa itseään pakoon.

eiköhän sitä kannata mennä suoraa sinne laitos hoitoon. tuollaisen suunittelu ja ajattelu on jo sairasta paskaa. hanki itsesi sairaala hoitoon. niin pian ku voit.. ei ole pitkä elämä sulla.. miten edes viitsit laittaa ja kysellä tollaista paskaa täällä

ja vielä yks asia.. alkoholiin ei kannata koskea tuossa mielen tilalla. eikä edes ollenkaan. ja jos on tekemisenpuute.. ala harrastaa esim jotain itsepuolustus lkajia. tai esim salilla ala treenaa.. itäömaiset lajit opettaa mielen hallintaa jne.. salilla saa lihaksia ja voimaan.. pura nohin ne ajatukset.. mutta kumminkin ala harrastaa sellaista lajia missä saat olla monen ihmisen kanssa samaan aikaan. lenkkeilyä sun ei kannata alkaa harrtaa.. koska olet silloin yksin ja ajatuksen viliseen jne.. nim. rakkaudella rautaan

Juuri kukaan täällä ei ymmärrä tästä aiheesta mitään. Lähinnä koska ovat itsekkäitä tiedän-kaiken-kaikesta- ihmisiä, jotka eivät ole koskaan olleet masentuneita. Siis oikeasti masiksessa. Vuosia. Luulette, että masentunut voi vain päättää, ettei nyt enää masenna. EI VOI. Vaan helppohan se on anonyyminä, onnellisena kirjottaa... Voi vaan toivoa, että saatte joskus jostain raskaasta esineestä. Joka liikkuu kovaa. Päähän. Sama uskonto-kiihkoilijoille.

Mutta... alottajalle, ei enää välitetä noista hölmöistä.
En kannustas ikinä ketään viiltelemään, enkä sinuakaan. Tosin oon aika varma, että kohta tulee itte alotettua. Mutta järki mukana, desinfioin sekä välineet että haavat ennen ja jälkeen.
Arvista - miks pitäs peitellä ja hävetä? Jos käykin niin, että joskus ei enää tunnu miusta pahalle, ja oon suht onnellinen, mut on arpia, niin tulen olemaan aivan helvetin ylpeä niistä. Ne näyttää, että olen selviytyjä, etten päätynyt mullan alle liian aikaisin. Jos viiltely auttaa, tulen tekemään sitä. En häpeämään "sota-arpiani".

Auttaa vain hetkellisesti? Niin on myös lääkkeiden laita, ja kaiken muunkin. Tottakai on hyvä liikkua ja vahtia ruokavaliotaan. Mutta ei noista kumpikaan napsauta päälle hyvää oloa kuin katkaisimesta. Vähitellen muutos tapahtuu. Syy aloittaa heti. Siis terveet elämäntavat :)

Ihmiset eivät voi ymmärtää näitä juttuja, ja siksi pelkäävät. Ja sitten vihaavat. Viimeisenä haukkuvat. Niin se menee. Älkää välittäkö. Älkää hävetkö. Etsikää joku paikka, jossa voitte saada todenmukaisen kuvan tilastanne (itelle ei taida löytyä, täällä eivät "tukihenkilöt" edes lukeneet terkkarilla täyttämääni kyselyä, ja passittivat matkaan. "Et sinä ole masentunut." Jaa-a, vaan kun olen.) Viiltely ei ole se juttu, joka johtaa itsemurhaan. Itsari tapahtuu, jos ei mikään oo auttanu. Ja melkein aina johtuu siitä että ihminen jätettiin yksin, ei otettu tarpeeks vakavasti.

Sanotaan siis... mieluummin musiikkia, kavereita, ja harrastus kuin viiltely. Mutta mieluummin viiltely kuin itsari.

ja todellakaan jumala ei ole tälläisesssä asiassa mikään pika parannus keino. jos sitä odotat. niin saat odottaa.. niin kauan että kyllästyt siihen. ala harrastaa ja puhu kunnon lääkärille.. jne.. ja edelleenkään yliluonnollisia asioita EI OLE OLEMASSA..

Keksi jotain kivaa tekemistä :) Viiltäminen ei ole koskaan mikään helpotus elämään. Se ei vie tuskaa ja pahaa oloa pois sun sisältä, jos niin teet, vaan se pahentaa tilannetta.
Jos viiltelet ittee, niin huomaat sen jossakin elämän vaiheessa, että se oli sun virhe tehdä niin.
Kokemuksesta : pelastin ystävän hengen kertomalla hänen viiltelystä ammattiauttajalle. Hän oli jo sillalla siinä vaiheessa, ku sai tarvittavan avun. Menetin ystävän, kun kerroin asiasta, mut pelastin hänet kuitenkin! Mitä ystävä voi muuta tehdä?!
Joten toivon, että älä koskaan edes kokeile viiltämistä!!

ja älä edes kuuntele noita viiltelijöitä, ja yliluonnollisiin uskojia. ja ihmisiä jotka ALISTAA sut alas.. kaikki viiltelijät MENKÄÄ HOOITOON..

Itselläni on kanssa taipumusta purkaa sydänsuruja satuttamalla itseäni.

Valitettavasti tällä palstalla et saa kuin asiantuntemattomia neuvoja täydellisellä tietämättömyydellä.
Parasta kun pirautat vaikka Aurooran palvelevaan puhelimeen ja kerrot asiasi ja tarinasi (p. 09 310 65721). Heillä on ainakin enemmän asiantuntemusta aiheesta,
.

Älä missään nimessä tee sitä. Pilaat elämäsi. Hae apua
terapiasta ja vaikka terveyskeskuksesta. Elämänvalmennus auttaa takaisin raiteille.

Siis tarkoitan ÄLÄ missään tapauksessa viillä itseäsi. Soita tuohon Aurooran numeroon 09 310 65721 ja toivon, että Suomi24
jatkossa estäisi tällaiset itseään vahingoittavien keskusteluiden kirjoittamisen.

Täällä tulee sellaisia kommentteja, että ne ovat täysin asiattomia.

Ateisti43v ei tainnut huomata, että sitä apua ei aina saa. Ei toimi näin: soitat terapeutille - menet käymään - puhut muutaman kerran - puf! olet terve. Siellä on töissä vain ihmisiä, ei enkeleitä. Ei siellä aina välitetä.

Suosittelisin kaikille tutustumista Emilie Autumniin. Hän jos kuka on masennuksesta selviäjä. Tai sitten ihan vaan musiikkinsa vuoksi. Uskomattoman pätevä viulisti.

Mun paha olo menee ohi kärsimällä.

Syö mieluummin kylmää perunaa tai kunnon perunasalaattia. Se rauhoittaa kummasti. Tutkittu juttu.

Mun paha olo menee ohi riehumalla tanssiparketilla. Samalla tapaa uusia ihmisiä ja voi pitää hauskaa. Auttaa myös tressiin.

Viiltely on pissisten juttu. Yökkis.

Jos on tarpeeksi paha olo niin tilaa aika lääkärille. Hän määrää rauhoittaavaa tarvittaessa tai nukahtamislääkettä.

Lääkeisiinkin voi jäädä koukkuun joten ei turhiä mömmönsyöntejä kuitenkaa.

Tuska kuuluu elämään siinä missä ilokin.

Kuitenkin iloa pitäisi olla paljon enemmän kuin tuskaa.

Mene vaikka hallituksen puheita kuuntelemaan , kun kipua haluat.
MUTTA POISTA TUO AVAUSKUVASI.

Oksattavaa, kun lisäät viiltelykuviasi tänne kaikenikäisten nähtäväksi, sinä itsetunnoton homo. Hyppää sillalta, ja tee palvelus.

Perun kaikki aiemmat puheet ,olet kuvaraukkasika. Kamerasi voit syödä, kun et sillä osaa kunnon kuviakaan ottaa.

t. U.Dese

Viiltelyä ei kannata aloittaa! Se ei todellakaan ole ratkaisu ongelmiin vaan luultavasti aiheuttaa niitä pidemmän päälle lisää. Mun mielestä sun kannattaisi ilman muuta puhua terapeutillesi, hän on ammattilainen ja osaa auttaa sua tuollaisessa tilanteessa.

Viiltely saattaa hetkellisesti helpottaa oloa, mutta se on vähän kuin lumetta, koska taustalla olevat ongelmat ei poistu viiltelemällä mihinkään. Viiltelyn laukaiseviin ongelmiin pitäisi puuttua, niitä pitäisi hoitaa jottei enää ylipäätään tulis tarvetta satuttaa itseään.

Viiltelyyn jää koukkuun, kyllä. Siihen liittyy riskejä: haavat voi tulehtua, voi viiltää liian syvään. Ja arvet, ne ovat tosiaan seurana loppuelämän. On kamalaa joutua käyttämään pitkähihaisia, miettiä mitä pukisi juhlatilaisuuksiin, piilotella vartaloa.

Toivon todella, että saisit puhuttua terapeuttisi kanssa halustasi viillellä. Viiltely ei oo ratkaisu ongelmiin ja se on kehno selviytymismetodi.

Mä en ymmärrä, miksi kaikki sanoo, että niitä arpia pitää sitten hävetä?! Olen itse viillellyt yli 10 vuotta sitten. Silloin se helpotti muuten niin pahaa oloa, koska en osannut käsitellä tunteitani muulla tavalla. Mutta nykyään arvet ovat itselläni usein näkyvillä (käsissä ja jaloissa). Pidän niitä muistutuksena siitä, että nykyään asiat ovat erilailla ja minulla on hyvä olla. Ja olen päässyt yli siitä kaikesta entisestä. Mielelläni kerron muille tarinani, jos tulevat arvista kyselemään. Teen töitä nuorten parissa, ja ainakin luulen auttaneeni muutamia nuoria kertomalla omaa tarinaani liittyen viiltelyyn. Ihminen, kuka ei ole viillellyt koskaan, ei voi tuomita toisia niin tekeviä, eikä tule koskaan tietämään, miltä se tuntuu. Heidän on siis paras pitää mölyt mahassaan, koska eivät osaa oikeita asioita kuitenkaan sanoa.
Kannattaa siis vaan hyväksyä arpensa ja elää sen mukaan! Viis siitä, mitä toiset miettivät. Ahdasmielisyyttä löytyy aina...

Jeba, tässä mennään taas paasauksen puoelle ja vedetään mukaan jumalat sun muut.
Kimmakaveri nyppi ittenesä puolikulis, ripsetkin meni.Sitä ahdisti eikä siitä se ollu enää ku puolet siitä Marista jota mä rakastin. Hiton pikkihiljaaa terapainjeesillä ja hiekkasäkin takomisella se sai takasin ittensä. Niin sain mäkin ja sen naisen jota koko ajan rakastin ja rakastan. Koko ikäni.
Voimia viiltelijöille (toivottavasti ei tartte), minkä reitin ny sit valkkaatte. Meitä autto puhuminene, jotain muuta jeesaa ehkä joku ihan muu.

Jos on tuollasia oloja jo, kannattaisi puhua lääkärille ja mennä vähäksi aikaa suljetulle.
Noilla asioilla ei ole koskaan leikkimistä ja kuka leikkii, jos tekee tai ajattelee tuollaisia, se kertoo jostain pahan olon tuottavista syistä ja ne syyt tarvitsee saada selville/kautta käsiteltyy ne pahan olon tunteet ammattiauttajien kanssa.

Olen kuullu jostain mikä viiltelee iteensä ahdistuksessaan. Pitäs purkaa ahdistus muihin, ni ois itellään hyvä olla.

Höpsis tuolle ylläolevalle epäilijälle, ja :

Mä voin toimia sun 'sielunhoitajana', otetaanpa suorilta raamatullinen ulottuvuus mukaan, on muuten ihme, ettei oikeestaan kukaan tiedä, tai ei ainakaan koskaan ota puheeksi tätä:

Kun Jumalan mies Elias tappeli Baalin ja Aseran pappeja vastaan Karmelin vuorella ja taivaalta tulella vastaavan Jumalan vastaus viipyi ja viipyi, tarkoituksella siis, niin tapahtui seuraavaa: Baalin papit sekosivvat ja tulivat hurmoksiin, ja NYT TARKATKAA :

- tapansa mukaan papit viileksivät itseään, niin että heistä vuosi verta -

Toi ylläoleva paikka siis Ensimmäisestä Kuningasten Kirjasta 18. luvun 28. jakeesta, lukekaapa huviksenne koko luku, on todella mielenkiintoista nähdä, miten vastaus tulee.

Siis juuri tällä tavalla KAIKKI luonnonkansat, tai kansat jotka eivät tunne yhtä ja oikeaa yliluonnollisesti toimivaa Jumalaa, toimivat. Juuri näin kaikki pimeään kääntyvät ja uskomuksiin uskovat kansat, lopulta, käyttäytyvät. Tämä on samalla siis aina, yksi saatananpalvonnan malli, joka aina, siis AINA pyrkii tuhoamaan ihmisen. Haluatko lisää selityksiä? Hope not.

No mikä neuvoksi?

Näin sanoo Herra, ja nyt, Aloittaja, just sulle(minä, kirjoittaja en siis puhu nyt, vaan Jumala mun käden kautta) :

Käänny Kiputsi minun puoleen. Minä rakastan sinua. Pyyteettömästi. Sun ei tarvitse enää viillellä itseäsi eikä millään muullakaan tavoin satuttaa ja osoittaa vihaa kroppaasi kohtaan, vaan tämä mun sua rakastavan Jumalan käsky nyt itseäsi rakastamaan. Jeesuksen hyvä käsky rakastaa on ylitsekäymättomän hyvä, koska se katsoo aina hyvään tulevaisuuteen, sunkin kohdallasi.

Ja tämä Jumalan palvelija sai käskyn just rukoilla sun puolesta kiputsi, että pääsisit pakkomielteestäsi eroon ja saisit aloittaa uuden elämän. Pöytä vanhoista notkuvista siis puhtaaksi vaan, ei taaksepäin katsomisia, vaan katse tulevaisuuteen. Jatkan sun muistamista Kiputsi ja kerro jos pääset irti ikävästä tavasta, jookosta.

Mene hyvä ihminen pian lääkäriin ja kerro hänelle mitä on mielessäsi. Saat apua joka vie moiset sairaat ajatukset-----

Kun aloitin, itsekkin päätin että viiltelen vain jalkoihin. Ajallaan pienestä naarmusta kasvaa aina vaan syvempi, tulee tarve tehdä aina vain pahempaa jälkeä. Ja auttoihan se henkiseen kipuun.

No, uskoisi sinunkin tietävän että kun tarpeeksi sekaisin on, on ihan sama mihin sitä menee siinä tunnetilassa viiltelemään. Itsekkin päädyin sitten käteen tekemään viillon, ei edes ollut syvä ja siinähän se arpi loistaa aina muistuttamassa minua entisestä elämästäni, arvet kun ei tosiaan kymmenien vuosienkaan päästä vain lähde pois.

Lopetin sillä lupasin poikaystävälleni lopettavani ja ne arvet tosiaan eivät ainakaan minua kauniimmaksi tee. Ja oli erittäin vaikeaa päästä eroon viiltelystä vaikka lääkitys ja ammattiapu rinnalla olikin.

Vähän vastaavaa kokenut., Itse oon käyny aika kovan " koulun " läpi käynyt. Nyt oon nelikymppimen, ja elämä potkii päähän edelleen, mutt, oon tai koitan aatella asioita toisella tapaa,.. esim, mun elämästä..Ensirakkaus kuoli Turun telakalla, kolautti nuppis, ja hukkus, toinen hirtti itsensä, ja kolmas sai syytteen tapon yrityksestä. En kiellä, oon vaikee tapaus, mutt ,?? mikä mua vaivaa?? Yksinäisyys, vaikka on aviomies, että ihana koiruus, oon kumminkin surullinen. Ystäviä ei oo, siis todella Ystäviä! Mutt, oon lopettanut noi ns. typerät itsemurha yritykset, ja koitan jaksaa eteenpäin, pullo kerrallaan.,..

Jokainen puhuu vain omista ;: kun mie tein sitä ja mie tein tätä ja lääpä lääpää... toki omat kokemukset on tosi hyvii, mut jos niitä kirjottaa humalassa, niin mun mielestä sille on ihan oma palsta, siis humalaisille!!, kirjottakoot siellä!

Jos haluat elää,opettele vapaamieliseksi,ja rakenna niin vahvat aivot,että alkaa tuntua hyvältä.Ainoastaan tämä toimii,jos haluat vähänkään onnellisuutta elämääsi.Älä kuuntele näitä suomettajia,jotka vähät välittää sun oikeista tunteista.
Kaikki muu on feikkiä.Mieti mikä tekee sut oikean onnelliseksi,and go for it.

Aika sekainen ja harhainen olet - en halua huomiota mutta kuitenkin?

Jos tuntuu, että haluat päästellä, laita lenkkarit jalkaan ja juokse aluksi vaikka 10km ja jos ei viha ja vitutus vähene lisää matkaa. Lenkin jälkeen saunaan ja vanha vihta mukaan, kyllä se siitä viha ja muu apatia katoaa mun itseään saunassa vihdalla viuhtoo.

Viiltely on teinien hommia - eikä siitä kukaan kostu, ei edes silmäkulma.

Apatia, viha, ilo, suru ym tunteet kuuluvat elämään, aina ei ole elo ruusuilla tanssimista... pitää vain oppia tuntemaan itsensä ja tavat millä omaa oloa voi kohentaa, muuta ei voi sanoa.

Olen nyt yli 25v. Viilsin itseäni 16-17v. Minulta ei koskaan lähtenyt nuo arvet, eli ovat vieläkin slvästi nähtävissä ihossa.

Paha olo siitä tulee vielä vanhempanakin, että on osannut olla näin typerä.

Älä viiltele itseäsi. Pistele mielummin vaikkapa neuloilla itseäsi. Jos pistelet jalkapohjaan, sieltä voi vahingossa löytyä vaikkapa akupunktiopiste, mikä tuottaa hyvää oloa ja laukaisee stressiä.

Huh huh. Nyt järki käteen ja ota siihen terapeuttiin yhteyttä. Jos hän ei ole sinulle sopiva auttaja pyydä joku muu terapeutti. Ainoa toimiva terapia lähtee siitä että puhut kaikki asiat avoimesti hänelle ja hän puhuu sinulle. Hopi hopi toimeen nyt.
Ei mitään viiltelyä !!!! Kyllä Sinä siitä olosta pääset pois.

Ylläpito hoi!

HETI pois tuollaiset puukkokuvat .

Joku järki pitää olla sielläkin.

Viiltelyllä haet vain huomiota itsellesi. Saat huomiota mutta sen jälkeen sinua ei enään pidetä viisaana ,vaan jotenkin olet "viksahtanut", siis älä ota tahallaan koko elin iäksesi naitetta ,ettet ole oikein terve...

jaksamista sinulle ja katse eteenpäin, siellä on hyvä tulevaisuus ja elämä sinullekin!

Minulla jo aikuinen tytär,jolla oli hankala murkkuikä.Välit isänsä kanssa kiristyivät äärimmilleen ja hän haki ulospääsyä pahasta olostaan viiltelemällä.Rumat arvet jäi käsiin ja sieluun..Nykyisin hän on peittänyt arvet tatuoinneilla ja totta kai katuu viiltelyään..Ollaan asiasta puhuttua,isänsä ei ole kyennyt asiasta puhumaan vieläkään..Jos sinulla noin paha olla,mene lenkille ulos! Juokse niin että sattuu ja pian huomaat,että paha olosi alkaa helpottamaan! Puhu asioista jollekin,vaikka ihan ammatti-ihmiselle..Älä käännä pahaa oloasi itseäsi vastaan..Tarvitse nyt apua ja heti! Voimia syksyyn,nyt on mitä ihanimmat lenkkeilyilmat!!

En suosittele. Ensimmäisen kerran viiltelin 14-vuotiaana, 10 vuotta sitten. (Nyt ikää 24v). Viiltelyä jatkui kausittain noin 16-vuotiaaksi saakka. Sitten ajattelin, että se on aivan typerää, ainoastaan huomiota hakevat teinit tai muuten täysin vajaat ihmiset tekevät niin. Häpesin arpia ja pidin pitkähiaisia ja päätin lopettaa viiltelyn.

Viiltelystä kuitenkin jää aivoihin viesti, että se helpottaa kipua. Jos myöhemmin tulee tilanne jossa ahdistut aivan äärimmillesi, se voi olla vaistomaisesti ensimmäinen asia mihin tartut. Olin sitten "jo" 21-vuotias kun puhkesi kova riita miesystävän kanssa, riitelimme koko illan ja yön ja tilanne meni siihen että olimme jo eroamassa. Lukittauduin vessaan itkemään ja olo oli niin paha, etten keksinyt enää mitä tehdä. Sitten jostain alitajunnasta tuli se viiltelyn helpottava viesti ja kun tiesin miesystävän menneen jo nukkumaan, viiltelin itseäni. Myöhemmin häpesin mitä olin tehnyt, piilottelin muutaman päivän käsivarsia ja pidin pitkähiaista. No, asuimme miehen kanssa yhdessä joten tajusin etten noita jälkiä voi enää kauaa piilotella. Mietin, kumpi olisi nolompaa - se että mies huomaa, vaiko tunnustan ja kerron itse. Päätin siis tunnustaa asian, ehkä se oli oikea ratkaisu mutta voi vaan kuvitella miehen ajatukset.
Hän oli kuitenkin 27-vuotias, järkevä ihminen ja ei mitään mielenterveydellisiä ongelmia taustalla, eli oli todellakin pettynyt ja vihainen.

Olisin kovasti halunnut jättää viiltelyn sinne teini-ikään, olisi helppoa sanoa että se oli silloin 14-16 vuotiaana kun oli vaikeaa. Mutta yhden kontrollin pettämisen takia en voi sanoa niin, kun menin viiltämään itseäni vielä 21-vuotiaana. Samalla meni myös luottamus itseeni, voinko sitten luottaa itseeni enää muulloinkaan?

En ole viillellyt sen jälkeen taas, kolmeen vuoteen ja se oli se yksi kerta. Ei tee mielikään, ja ajattelen olevani niin vahva etten tee niin vaikka joudun tilanteeseen missä olen äärimmäisen ahdistunut. Mutta niinhän kyllä ajattelin silloinkin.

Älä viiltele! Juuri sen takia että vaikka nyt sinulle on "ihan sama" myöhemmin voit haluta oikeasti päästä eroon itsesi satuttamisesta ja sitten satutatkin itseäsi, niin menetät luottamuksen itseesi vuosiksi.

Ali-ihmisten hommaa. Hae lekurilta bentsoja niin olo helpottaa, päivän juttu. Itse sekaannun elukoihin.

viiltelet niin viiltele sitten tarpeeksi syvältä niin olo paranee. Jos et jaksa tarpeeksi syvältä niin kaulasta ei tarvitse kovinkaan syvälle viillellä, varsinkaan jos viiltää molemmin puolin. Tuska helpottaa nopeasti ja tulee raukea ja helpottunut olo, ikäänkuin leijuisi pois. Kannattaa viillellä jo pelkästään tuon tunteen takia.

Jeesus tuo rauhan sydämeen. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen

Lähde pitkälle lenkille vaikka kävellen ja mieti siellä ihan kaikkea muutá mukavaa. Se helpottaa ja kipua saat alkuunsa jäseniin heti seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Jatkossa rupeat jopa nauttimaan lenkkeilystä.

Älä missään nimessä aloita tuollaista sairasta viiltelemistä, se on ihan höpö hommaa...

Älä ittees mitään viiltele vaan osta se ja ammu ittes!Ei tartte miettiä tollasta paskaa

Älä viiltele. Viiltelyarvista saa sekopään ensivaikutelman ja ne löytyvät kyllä jaloistakin. Hanki itsellesi vaikka ratsupiiska, millä läimit omaa takamustasi kestokyvyn rajoille.
Voit myös liittyä jäseneksi johonkin BDSM-kerhoon, jossa sitten ilmoittaudut kipuhakuiseksi orjattareksi. Siitä saat ilon irti ja lystiä on toisillakin. Helsingissä SMFR, Jyväskylässä Bizarre club, Turussa Turun paletti, Tampereella Rsyke, Lahdessa Ketjureaktio, Vaasassa Vaski, Porissa Carucelli. Aktiviteettia löytyy myös Kuopiosta ja Oulusta.

Ruumiillinen kipu on kai sitten helpompi kestää ku henkinen tai hengellinen kipu. Pjoo, oon mäkin toisinnaan hakannu itteeni, vaikka halolla kyynärvarteen ja haarukalla ympäri kehoa. Viillon syntyminen on minusta niin helevetin inhottavan tuntonen kokemus ettei oo käyny mielesäkkään vasite viiltää.

arvet ovat ikuisia,ellei niit peitä voiteilla tai muuten kalliisti koita poistaa.entä kun ikää tulee lisää ja pahan olon saa kanavoitua jotenkin vähemmälle tai kokonaan pois ja meet töihin.muut ihmiset leimaavat sinut suoraan ns.itsetuhoiseksi jne.jota et sitten enää olisi...kivun tunne syö tuskaa,mutta siihen tunteeseen voi jäädä koukkuun.juokse ittes näännyksiin,lyö nyrkkeilysäkkiä mut ei ihoon....pliissss

Parhaiten pääset eroon pahasta olosta hirttämällä itsesi. Siis rohkeasti vaan köysi kaulaan ja matka Hellvettiin alkakoon!
Hii-op!

En mä nyt näin hullu ole - en kuulu tähän joukkoon.

Hyvä idea alota vaan. Kyllä siitä saa sitä tunnetta mitä etsit :)

Mitä ihmettelen on et miksi suurin osa ihmisistä on sitä mieltä et arpia pitäis jotenki hävetä? Onko se joku häpeän aihe et on ollu joskus vaikeaa elämäs? Itse viiltelin kerran, tasan yhden kerran ja sain pahat arvet aikaan. Häpesin aluksi, mut nykyään tajuan että turha hävetä menneisyyttään ja asiaa jolle ei mitään voinut.

Kannattaa miettiä omaa asennetta. Onko se niin et arvet kädessä tekee toisesta huonomman ihmisen jonka ois syytä hävetä?. Epäonnistua ei nykyään saa, ja jos epäonnistuu sitä pitäis vielä hävetä.

Nimenomaan ei kannata. Viiltely aiheuttaa vain hetkellistä helpotusta ja pitempään ahdistusta. Edelliset arvet voivat syyhyttää itseäsi viiltämään lisää ja myöhemmin kaduttaa.
Voit viiltää myös väärin ja kuolla verenhukkaan. Haluatko kuolla?

Minä selvisin hengissä pahasta masennuksesta puhumalla ja purkamalla kaiken uuden terapeutin ja perheen kanssa. Viilsin kerran koska halusin kivun siirtyvän pois, eikä tunne edes alunperin ollut hyvä vaan kaduin jo valmiiksi, eikä oikeasti syvällä tuntemasi kipu lähde mihinkään.
Kerroin myös välittömästi perheenjäsenelle jonka johdosta minut vihdoin passitettiin lievään hoitoon tai joku semmonen, kauas pois tilanteesta jossa olin aina ahdistunut, ja vaikka kuinka pahalta se tuntui silloin, se oli paras käännytys elämässäni. Löysin arvoni uudelleen ja vihdoin ymmärsin itseäni ja tunteitani ja elämäntilannettani ja kaikkien osallisten merkitystä siinä.

Itse viiltelin silloin, kun on tosi paha olla, ahdistaa, masentaa ja pelottaa koko maailma. Mulla se jäi tavaksi. Siittä on tosi vaikee päästä irti, joten en suosittele, että edes kokeilet.

Elä sie kiputsi huolehi, ota Omena. Muista hymy.

Kannattaa viiltää tarpeeksi syvälle niin loppuu se ahdistus. Voiko vittu olla turhempaa touhua kun itsensä viiltely...voi olla esim. tähän ruikutusketjuun kirjoittelu.

HIeman kevennystä aiheeseen.
En tiedä miksi tämä tuli mieleen kai se johtuu noista arpien näkyvyydestä.

Vaimon kanssa peuhattiin ja asentoa vaihtaessa hän onnistui motata minua kyynärpäällä suoraan silmään. MInä näin tähtiä se isku tuli todella lujaa ja kyynärpäähän on todella kova.
Tuloksena oli todella komea punoittava musta silmä se turposi lähes umpeen.
Aamulla työpaikan kahvihuoneessa sainkin kaiken huomion ja tietysti olin kelannut miten selitän silmäni. Tyypillinen kaapinovi ei oikein toimi ja olisin voinut miehekkäästi sanoa että näkisitte sen toisen kaverin.
En minä varmaan ajatellut kun tokaisin että, n..ttiin vaimon kanssa hän innostui liikaa ja löi.
Reaktioita on kai turha mainita.
Ehkä rehellisyys on joskus viisasta sääli ettei jotkut uskoneet.

On kivaa puristella banaania kun ärsyttää.

Minä viillän pahaan olooni. Minulla jäi ainakin tavaksi. Vaikka olen aloittanut terapian ja sen edelletyksenä on, etten viillä, ajattelen viiltämistä joka ikinen päivä. Haluan tuntea edes jotain. Mutta usko minua, ei kannata. Hakkaa vaikka käsillä seinään, mutta älä viillä.

Taidan olla täällä palstalla niitä harvinaisia, jotka puolustaa viiltelyä.

Olen viillellyt vajaa 10 vuotta epäsäännöllisesti. Välillä se yltyi päivittäiseksi, nykyään muutaman kerran vuodessa.

Olen vakaasti sitä mieltä, että jos pääkoppa ei pysy kasassa tavanomasin keinoin, viiltely on ihan hyvä ja sallittu tapa auttaa itseään. Henkistä kipua on helppo siirtää pois fyysiseksi kivuksi, se on mielestäni suorastaan järkevää! Fyysistä kipua ja fyysisiä vaivoja on helpompi hoitaa. Kivun siirtäminen on fiksu teko.

No mites sitten ne arvet.. hohhoijaa. Mitä pahaa niissä on? Jos joku ajattelee sinusta sitten niiden takia pahaa, mitä väliä? Ei sellainen ihminen varmaan muutenkaan olisi mieleesi. Minä en ole saanut yhtään negatiivista kommenttia arvistani. Ne eivät kyllä ole kovin näkyvällä paikalla. Mutta tiedän että jos sellaisen ikävän kommentin saan, se ihminen ei ole seurani arvoinen enää. Ihmisethän on muutenkin täynnä arpia, heti se on huono asia jos se on itse tehty?

Ainoa huono puoli viiltelyssä on se, että siitä jää ikuinen muisto. Jos jossain vaiheessa alkaa kaduttamaan, se kaduttaa sitten loppuelämän koska arvet jaksavat muistuttaa. Minua ei kaduta kuin pari yksittäistä arpea, jotka on liian näkyvällä paikalla. Sadoista viilloista pari osui väärään paikkaan... loppujen lopuksi ei mikään paha moka.

Neuvoni siis on, valitse paikka tarkkaan äläkä anna sen hekuman viedä.

Minun mielestäni tällainen aloitus pitäisi poistaa suomi24.fi:stä. Viiltely näyttää olevan trendikästä, koska siitä puhutaan kaikkialla. Kaikki tekee sitä! Nuoret mallioppivat ja matkivat muita. Tällainen keskustelu netissä lisää nuorten viiltelyä. Tällaisesta keskustelusta otetaan mallia ja kokeillaan viiltelyä. Etsitään keinoja ahdistuksen helpottamiseksi ja netistä löytyy viiltely taas kerran.

Viiltelyn jälkeen nuori löytää itsensä suljetulta osastolta ja joutuu pakkohoitoon menettäen itsemäärämisoikeutensa. Jonkun kohdalla viiltely johtaa huostaanottoon. Toinen mahdollisuus on, että kukaan ei puutu ja nuori jatkaa viiltelyä.

Yksi mikä on varma: viiltely ei helpota ahdistusta vaan lisää sitä. Vittumaista sitten lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi isot arvet käsissä ja kaikki näkee mitä olet tehnyt. Ne arvet seuraa loppuelämän ja niitä sitten koitetaan pois lasereilla ja arpivoiteilla.

Myöhemmin nuori huomaa, että ei voittanut itselleen viiltelemällä mitään. Viiltely vaan lisää kärsimystä ja kärsijän roolissa on viiltelijä itse eikä kukaan muu.

Itsehän aloitin kyseisen idiootin asian tekemisen jo ala-asteen puolella, enkä ole vieläkään kunnolla päässyt irti siitä tavasta.
Kyllä, se helpottaa hetkeksi mutta jättää ikuiset arvet ja joskus oikein hävettää.
Ei kannata aloittaa, ei edes kokeilla.
Itsellä kävi niin että kun aloitin hellästi viiltämään itseäni, mutta kerta toisensa jälkeen viillot syvenivät ja levittäytyivät muuallekkin kehooni kuin käsiin esim. kylkiin ja jalkoihin. Joskus vieläkin ajattelen tarttumista terään, vaikka olen ollut jo melko kauan ns. 'kuivilla.'

Tuli muuten mieleen Temple Grandin. Kuka katsoi? Kertoo nuoresta naisesta joka kärsi kasvukivuista ja rakensi itsellensä laitteen joka puristi koko kehoa joka puolelta, se oli samanlainen jota käytetään kun naudat polttomerkitään ja poltettaessa nauta ei voi vahingoittaa itseään. Siis se mimmi rakensi omaan opiskeluyksiöönsä kaikkien kauhuksi ja nauruksi tämän laitteen, ja kertoi sitten muille, kuvitelkaa, että rauhoitun vasta kun tämä puristaa mua.

Eli kyllä meitä tänne mahtuu. Voisin sanoa kaikille sen että älkää ottako vakavasti jos tuskaa tuntuu, ei se niin vakavaa ole, eikä sekään jos itsaria on hautonut tai hautoo. Jokainen ajatteleva ihminen, siis viisas, hautoo tällaisena pintaliidon aikajaksona tässä maailmassa ikäviä, en ihmettele tippaakaan. Itse omalta kohdaltani sen verran että minut usko kaikkein korkeimpaan pelasti, ja pelastaa joka päivä, siis joka päivä uudestaan, etten lopeta omin käsin itseäni. Olen oppinut ottamaan tämän elämän huumorilla, ja kun tuska tulee päälle niin odotan kärsivällisesti että menis ohi pian. Ja sitten sublimoin. Teen siis sijaistoimintoja. Suurin sijaiskärsijä mulla uskon hän joka aivan kuolemaan saakka uskalsi uskollinen olla. Tätä suosittelen kaikille, koska silloin asenne aivan varmasti elämään muuttuu plussan puolelle, ja itsari kolme kertaa päivässä maistuu pilke silmäkulmassa. Hymiöimisiin.

Se tuo jotenkinm kierolla tapaa jonkilaista tyydytydtä hetkeksi...
...sama vaikutus on hitnmoisella rääkillä tai saunomisella.
Pohjimmainen idea on se ajatus JOS mä nyt kuolen ´, niin kaikkia muita v-aa...

koukuttaa ja rumat arvet jää, en suosittele.

Viiltely auttaa vain niin kauan kuin haavat ovat tuoreet ja kivuliaat. Sitten ne kaduttavat ja täytyy miettiä, miten saa ne peitetyksi. Et voi mennä rannalle ja kesällä joudut kulkemaan pitkähihaisissa. Meikkivoiteet peittävät huonosti varsinkin tuoreet haavat. Mitä tummempi iho sinulla on, sen selkeämmin arvet näkyvät ja ihosi ruskettuessa arvet jäävät vaaleiksi.

Sinun täytyy saada vahvoja lääkkeitä ahdistukseesi/masennukseen ja tukea muilta ihmisiltä. Muu ei loppujen lopuksi auta.

kyllä se niin on... että ei se viiltely auta mihinkään.. ja jumala ei ota vastaa., KOSKA EI SELLAISTA ILMIÖTÄ OLE OLEMASSA!!!!! kaikkiin mielenhäiriöihin auttaa vaan amattihenkilö... ei niitä kirjoja lukemalla selvitetä.. sinä et löydä mitään apua.. jos luet jotasin sakelin raamattua.. mikä se edes on.. JOO JA USKON TYRKYTTÄJÄT VOIVAT PITÄÄ SUUNSA KIINNI.. EI MIKÄÄN IHME HEPPU JUMALA OLE VASTASSA.. ku täältä lähetään.. ennenmmin uskos alakertaan. koska maahan sitä tässä ollaan menossa.. ku se aika tulee. eikä paljon haittaa minne..!!! no jos nyt vaikka ameriikan maahan!! siperiassa on liian kylmä.. ja somaliassa on leijjonia ja kirahvejä..!!!! ihan sama tykkäättekö tästä en paljon ressaa siitä.. ja jokainen ihminen hakee huomiota.. varmaan minäkin tällä,Koska olen kyllästynyt kaikkeen väkisen tyrkyttämiseen... kirjotuksen aloittajalle vielä. että hae apua.. VIILTELY EI AUTA MIHINKÄÄN

Lekurilta haet vaan ne vitun bentsot nii ei tartte tollasia kelailla ja valittaa vaa ahistusta jos ei elämästä oikeesti muuta löydä. Son tätä päivää.

muistan kun menin niin sanotusti huonoille teille...sehän sitten aiheutti masennusta ,pahaa oloa ja kaikkea muutakin. ajattelin vain kerrn että voisin viiltää itseäni koska se helpottaisi niinkuin itsensä satuttaminen helpotti silloin kun olin hyvin vihainen itselleni.No viiltely jatkui ja jatkui mutta pääsin siitä irti koska ymmärsin että sehän on ihan järjetöntä että viiltää itseltänsä ranteet auki että muka helpottaisi tai saisi purkaa tunteitaan.toisin ajattelin että yritin sillä kertoa että kuinka huono minun oli olla silloin.

Olen viiltelijä. En kuitenkaan mikään hardcore-tapaus, minua ei ole jouduttu tikkaamaan, enkä esittele aikaansaannoksiani kellekään.

15 vuotta epäsäännöllistä viiltelytaustaa takana, välillä on mennyt vuosia ilman ja nyt olen onnellinen jos saan pidettyä pääni niin kasassa että menee hyvällä tuurilla pari kuukauttakin ilman.

Miksi? Sitä minä itsekin kyselen. Mitään järkeä terään tarttumisesta on turha etsiä, mutta jonkunlaista synkkää tyydytystä siitä ainakin saa ellei muuta.
Minä ansaitsen kivun, ansaitsen vuotaa verta, se on ihan oikein. Inhoan itseäni.
Tai ehkä menin tekemään jotain mielestäni anteeksiantamatonta ja rankaisen siitä itseäni. Pieni arpi jää muistutukseksi.

Haluan kuolla. En halua kuolla. En tiedä mitä haluan, minulla ei ole tulevaisuutta. Pelottaa. En saa otetta mistään. Jos hirveästi alkaa ahdistaa, ikäänkuin katkaisen tilanteen viiltämällä. Hetken pää on tyhjä ajatuksista ja ahdistus hellittää hetkeksi.

Välillä on tullut hetkeksi suorastaan euforinen olo, ihan lyhyt mieletön hyvänolontunne, sitä kai yritän myös tavoittaa.

Nyt viimeaikoina on taas käynyt mielessä, taistelen vastaan vaikka tiedän häviäväni. Teen sen kuitenkin taas joskus jossain kohtaa. Ollakseni rehellinen: haluan sitä. Haluan nähdä verta ja tuntea kipua. Saada taas ehkä pienen arven lisää.
Selviytymistä vai luovuttamista?

Ensimmäisen kerran viiltelin 8-luokalla ja siitä tuli vain pahempi olo silloin. Vuosien mittaan kun on tullut takapakkia niin olen tehnyt sitä aina välillä uudestaan. Nyt olen lukion kakkosella, ja aloitin taas viiltelyn ja teen sitä useimmiten humalassa ja viikonloppuisin, koska minua masentaa. En oo uskaltanut hakea apua enkä uskalla näyttää myöskään heikkouttani.

Viiltely periaatteessa aiheuttaa entistä pahempaa oloa sen jälkeen kun se on tehty, varsinkin aamulla sitten kun muistaa mitä tuli tehtyä viimeyönä. Joskus sitä tietenkin tulee harrastettua selvinpäinkin. Lähinnä viiltelen käsiä, joskus jalkoja. Enkä todellakaan suosittele, koska joudun hengailemaan kesäisin aina pitkähihaisessa koska ne jäljet eivät todellakaan lähde pois vaikka eivät mitään älyttömän syviä ole.. Varsinkin ne vähän syvemmät näkyvät käsissä loppuelämään ja se suoraansanottuna vituttaa aika paljon.

Ja loppujenlopuksi miksi esim. itse ajattelen viilteleväni: koska en tunne että olisin tarpeeksi hyvä ja omasta mielestäni ansaitsen jonkinlaisen rangaistuksen siitä että olen ahdistunut. Syytän itseäni kaiksesta pahasta mitä on tapahtunut vaikka ymmärrän periaatteessa että mikään tapahtunut ei ole pelkästään oma vika. Osa minusta toivoo myös, että joskus uskaltaisin viiltää niin syvän haavan että kuolisin? Minulla ei kuitenkaan ole pokkaa tehdä itsemurhaa niin toivon että niin kävis ees vahingossa, mutta varmaan turhaan. Viiltely on vain koukuttava tapa minkä avulla kostan itselleni sen että vihaan itseäni.

Älä todellakaan aloita.

1. Kauanko olet vahingoittanut itseäsi? Miksi aloitit?
2. Mikä osa kehossasi on kärsinyt siitä eniten?
3. Ajatteletko itsesi addiktina? Miksi tai miksi et?
4. Mitä inhoat eniten itsensä vahingoittamisessa?
5. Mistä nautit itsensä vahingoittamisessa?
6. Mitä mieltä olet arvistasi?
7. Mitkä asiat laukaisevat itsetuhoista käytöstäsi? Miksi?
8. Minkä neuvon antaisit jollekin toiselle liittyen itsensä vahingoittamiseen?
9. Mikä motivoi sinua toipumaan?
10. Oletko yrittänyt lopettaa joskus aiemmin? Mitä teet tällä kertaa eri tavalla?

JOS OOTTE KOSKAAN AJATELLU NIIN ÄLKÄÄ VIILLELKÖ VAAN TAPPAKAA ITTENE SAMAN TIEN. samaa oon joskus ite tehny. oon 12 vuotias mut puhdasverinen psykopaatti. Se on vaan hetken mielihyvä. Se on sama asia kun tappaisit jonkun. Sä tapat sun kättäs tai ihan mitä ny ikinä viilteletkin. Muuttakaa se mitä te ette voi hyväksyä. Mun isä sai aivohalvauksen noin 2 kk. sitten. Jos se ei olis herättäny mua aamulla nii se olis kuollu jo. Jos tapat ittes susta ei voi tulla pelastajaa...
Tässä teille tarina, joka muuttaa teidän elmän lopullisesti. (ei oo oma tarina)

Olin kerran kävelemässä suuren basaarin kujalla, kun näin erään kaupan kassalla myyjän puhumassa pojalle joka oli korkeintaan viisi- tai kuusivuotias.

Kaupan myyjä sanoi pojalle: ”Olen pahoillani, mutta sinulla ei ole tarpeeksi rahaa, jotta voisit ostaa tämän nuken.” Sitten poika kääntyi puoleeni ja kysyi: ”Setä, voisitko tarkistaa eivätkö rahani oikeasti riitä?”

Niinpä laskin pojan rahat ja vastasin: ”Kultaseni, kyllähän sinä tiedät, että sinulla ei ole tarpeeksi rahaa tähän nukkeen.” Poika kuitenkin piti edelleen nukkea kädessään.

Lopulta astelin lähemmäksi poikaa ja kysyin kenelle hän halusi nuken antaa ja hän vastasi: ”Tämä on se nukke, jota minun siskoni rakasti kaikkein eniten ja halusin antaa tämän hänelle syntymäpäivälahjaksi.”
”Minun pitää antaa tämä nukke äidilleni, jotta hän voi antaa sen siskolleni, kun hän menee sinne.” Pojan silmät olivat niin surulliset, kun hän sanoi nuo sanat. ”Siskoni on mennyt Jumalan luo ja isi sanoo, että äiti menee sinne myös hyvin pian. Ajattelin, että äiti voisi viedä nuken siskolleni.”

Sydämeni oli pysähtyä, kun kuulin pojan sanat: ”Sanoin isille, että hänen pitäisi sanoa äidille, että hän ei saa lähteä ennen kuin minä tulen takaisin kotiin täältä.” Sitten poika näytti minulle kauniin kuvan itsestään, jossa hän nauroi suunnattomasti, ”haluan, että äiti vie tämän kuvan siskolleni, jotta hän ei unohtaisi minua.” ”Rakastan äitiäni ja toivon, että hänen ei tarvitsisi lähteä, mutta isi sanoo, että hänen pitää lähteä, jotta hän voi olla yhdessä pikkusiskoni kanssa.” Sitten poika katsoi nukkea uudelleen surullisin silmin.

Otin nopeasti lompakkoni taskustani ja sanoin pojalle: ”Katsotaanoa kuitenkin vielä kerran, jos rahasi kuitenkin riittäisivät.

”Ok” vastasi poika ja niinpä aloimme laskea rahoja uudelleen, olin lisännyt hieman rahaa omasta kukkarostani pojan huomaamatta ja niinpä rahat riittivät nukkeen ja niitä jäi vielä hieman ylikin.
Pieni poika sanoi: ”Jumalalle kiitos, että rahani riittivät.”

Sitten poika vielä jatkoi: ”Eilen illalla pyysin Jumalalta, että rahani riittäisivät tähän nukkeen, jotta äiti voisi antaa sen siskolleni ja Jumala kuuli toiveeni. Toivoin myös, että rahani riittäisivät yhteen valkoiseen ruusuun, mutta en kehdannut pyytää Jumalalta liian paljoa, mutta Jumala antoi minulle tarpeeksi rahaa sekä nukkeen, että ruusuun. Äitini rakastaa valkoisia ruusuja.”

Kun olin saanut ostokseni tehtyä, olin aivan erilaisella mielellä kuin ennen basaariin tuloani. En pystynyt unohtamaan tuota pientä poikaa. Sitten yhtäkkiä muistin jotain, mitä olin lukenut sanomalehdestä: humalainen rekkakuski oli ajanut kolarin henkilöauton kanssa, henkilöautoa oli ajanut nainen ja hänen kyydissään oli ollut hänen tyttärensä. Tytär oli kuollut heti ja nainen oli koomassa sairaalassa, naisen perheen piti päättää irrottaisivatko he hänet hengityskoneesta koska hän ei pystyisi enää heräämään. Voisiko tässä olla kyseessä juuri tuon pienen pojan perhe?

Kaksi päivää tapahtuman jälkeen luin sanomalehdestä, että tuo nainen oli kuollut. En pystynyt hillitsemään itseäni, joten kävin ostamassa kimpun valkoisia ruusuja ja otin selvää missä naisen hautajaisia vietettiin. Menin hautajaisiin katsomaan naisen avonaista arkkua ja siellä hänen vierellään oli valokuva pienestä nauravasta pojasta, hänen kädessään oli valkoinen ruusu ja rinnallaan kaunis nukke. Katsoin naista kyyneleet silmissäni ja poistuin hiljaa, tunsin että elämäni oli muuttunut lopullisesti.

Vielä tänäkään päivänä en pysty käsittämään sitä rakkauden määrää, jota tuo pieni poika tunsi äitiään ja siskoaan kohtaan. Ja vain sekunnin murto-osassa humalainen kuski oli vienyt kaikkein rakkaimmat ihmiset hänen luotaan pois."

mä ainaki viiltelen itteeni ja toda se on sellanen vapauttava kokemus äläkä puhu kenellekkään viillä vaikka kurkku auki givat fiilikset siitä tulee

Itse olen viilellyt ja viiltelen välillä edelleenki. En häpeä arpia käsivarsissani enään, aluksi kyllä, mutta annan olla. Tuijottakoot muut jos haluavat, mä en heidän mielipiteistä välitä.
Kuulun siis heihin, jotka ovat vähänniiku jääny viiltämiseen koukkuun. Jos ei oo terää missään lähellä, tai jos olen lomalla - niinku nyttenki - niin raavin kädet verille.. Oon tottunu siihen kipuun ja haluun tuntee sitä.
Haluan myös rankaista itseäni asioista, joita on tapahtunut monta vuotta sitten. Rankaisen myös itseäni siitä, kun en ole tarpeeksi hyvä yhdelle ihanalle ihmiselle.

Jos en pääse satuttamaan itseäni, mielialani alkaa vaihtelemaan vitusti. Yleensä iltaisin kiukuttelen kavereilleni, eikä se ole kovinkaan mukavaa..

Vaikka itse viiltelenkin, enkä kadu sitä ollenkaan, en suosittele kenenkään alottavan sitä.. siihen jää niin helposti koukkuun ja irti päästäminen nii vitun vaikeeta.

Viiltelin puol vuotta sitten ja jäin kiinni kun siskoni näki arvet. Itse viiltelin, koska mua kiusataan ja tunnen itseni hirveeksi ihmiseksi jota kukaan ei kaipaa ja välillä on käynyt mielessä itsemurha.. Kävin psykologilla ja lopetin viiltelyn. Silti välillä tulee mieleen kun veri virtasi käsistä, kun joka päivä näen arvet kädessäni. Viiltely on helvetin koukuttavaa eikä sitä kannata kokeillakkaan...

Olen viillellyt itseeni hakaneulalla viimeksi eilen illalla, en tiedä mitä minä oikein ajattelin, mutta aamulla kun heräsin käteni näytti rumalta ja mietin miksi minä tein tämän?

Kun eilen ilalla otin likaisen hakaneulan vessan kaapista se tuntui hauskalta idealta "satuttaa" itseään. Olen masentunut, mutta viiltely käteen ei ainakaan auttanut!

Olen jo aiemmin viillellyt käteeni ensin neulalla ja sitten pihalta löytyneellä likaisella viivoittimen palalla, kaverini eivät pitäneet ajatuksesta ja välttelivät seuraani.

Kun tulin kotiin iso-siskoni näki käteni ja kysyi:"Miksi? Ethän enää koskaan tee noin, ethän?" "...en..."

En halua jäädä tästä enää toista kertaa kiinni,joten jos näät tämän viestin vastaa siihen ja kerro miten saan hoidettua sen kuntoon mahdollisimman pian!

Olen viillellyt itseeni hakaneulalla viimeksi eilen illalla, en tiedä mitä minä oikein ajattelin, mutta aamulla kun heräsin käteni näytti rumalta ja mietin miksi minä tein tämän?

Kun eilen ilalla otin likaisen hakaneulan vessan kaapista se tuntui hauskalta idealta "satuttaa" itseään. Olen masentunut, mutta viiltely käteen ei ainakaan auttanut!

Olen jo aiemmin viillellyt käteeni ensin neulalla ja sitten pihalta löytyneellä likaisella viivoittimen palalla, kaverini eivät pitäneet ajatuksesta ja välttelivät seuraani.

Kun tulin kotiin iso-siskoni näki käteni ja kysyi:"Miksi? Ethän enää koskaan tee noin, ethän?" "...en..."

En halua jäädä tästä enää toista kertaa kiinni,joten jos näät tämän viestin vastaa siihen ja kerro miten saan hoidettua sen kuntoon mahdollisimman pian!

http://www.wattpad.com/4825707-how-to-self-harm#.UeTsQI2SKAb

Toivon todella että edes joku joka on suunnitellut itsensä satuttamista näkee tuon.

Ja toivon todella että se kääntää mielesi tuon suhteen. Viiltelemällä ei kannata pahaa olo purkaa. Jo senkin takia että sittenhän kuljet kesät talvet pitkähihaisissa paidoissa ja pitkälahkeisissa housuissa.

,mä alotin viiltelyn 11 vuotiaana...eka me kaverin kans halittii vaa huvin vuoks testata sitä. Sitte mun elämään rupes tulee isoja ongelmia..ja mä aattelin et se saa mut unohtaan tän paskan. No niin mä sit viiltelin. Sen jälkeen joka kerta ku joku asia ahdistaa oon tarttunu terään..se auttaa.mutta vaan hetkeks..2kk sitte ajattelin et nyt tää saa luvan loppua, ja otin paljo jtn lääkkeitä...aattelin että en haluu enää herätä seuraavana aamuna. Kerroin min kaverille siitä et olin ottanu ne lääkkeet. Se soitti mun äitille...ja se vei mut sairaalaan. Sairaalassa ne laitto mut psykiatriselle osastolle kriisi hoitoon. Sielläkin ollessani viiltelin..olin piilottanu terän mun päiväkirjan välii..sieltä ku pääsin pois oon jatkanu viiltelyä enkä vaan voi lopettaa. Oon nyt 13. Ja mulla on arpia reisissä, ranteissa ja nivusissa. Ei kannata alottaa...koska siihen jää koukkuun...ja saattaa käydä niinku mulle...että saa tarpeekseen. Once cutter, forever cutter..

On muitakin tunteita kun kipu..Esimerkiksi lohduttomuus,masennus,epätoivo etc.
Jätä toi pelleile ja vedä vaikka huumeita tai jotain.

Mää oon 17 vuotias ja viiltelen ja satutan itseeni joka päivä jotenkin yleensä viillen tai ammun itseäni kuula aseella ja olen jäänyt koukkuun itseni satuttamisesta kertokaa miten pääsen siitä eroon

up

Sinuna miettisin asiaa ainakin pariin kertaan ennenkuin tartut veotseen ja viillät. Siihen jää laukkuun. Sitä haluaa vain lisää ja lisää. Kannattaa myös puhua jollekulle aikuiselle noista asioista, vaikka omassa tapauksessa puhuminen ei auttanutkaan eikä auta nytkään. Se sattuu ja se auttaa vähäksi aikaa. Sinuna en aloittaisi. Kun kerran sen aloitat paluuta normaaliin elämään ei ole enää koskaan.

Mulla on vakava masennus ja todettu sosiaalinen ahdistus. En oo ikinä aatellu viilteleväni, ettei ihmiset saa väärää kuvaa mun tilaanteesta. Ettei luulla just että teen näin koska haluan huomiota. Mä aina nipistelen mun kättä tosi kovaa, mut siitä kyllä jää jäljet, mut kukaan ei huomaa niitä, koska se näyttää ihottumalta.

En viiltele veitsellä, vaan jollain muulla terävällä asialla. En halua näyttää mulle että mun elämä on yhtä helvettiä.

Ensimmäinen kerta kun viiltelin... olin koulussa, mietin koko aamupäivän miten/millä viillellä. Tartuin tuskissani harppiin, eihän se toiminut. Kotona suoraan koulusta otetun teroittimen kanssa ruuvvimeiselille, ja sillä terä irti. Äärimmäisen helpottava tunne:33

Myöhemmin lopetin viiltelyn, kunnes tämä”tölkkis” tuli tilalle. Taas kädet arvilla:/

Mrlxfe

Minä olen tällä hetkellä 15 vuotias ja mää tiiän masennuksesta ja ni no mun ensimmäise kerra kunnon masennus tuli kun olin 8-10 vuotias ja se alkoi koulun takia suoriutumispaineista ja tunteista että pakko tehä kaikki mitä opettaja sanoo ja että on huono kaikessa ja nii olin vasta 8 v kun kunnolla mulla alko se paska no olin sitte pari kuukautta koulusta pois koska olin (sairas) ja niin hirveet mahakivut että itki vaa kaikki illat eikä pystyny olla, ku kaikillaha on erillaisia oireita nii mulla se on mahakipu mutta se on niin piinaava se kipu tuntuu että revittäs pietareiksi ja se ei oo sitä kipua mitä haluaa tuntea ja mää oon aina ollu ihmine joka ei ees voi vaikla rakastaa perhettä nii paljon nii en vaan voi myöntää mitään masennusta tai kertoa niistä ongelmista kavereille tai perheelle koska pelottaa että ne ei ymmärrä ja muutenkin vaikka ainakin isäni ymmärtäisi koska hänellekin on aina ollu mielenterveys ongelmia ja on pahoja masennuksia ja itsemurha yritys taustaa mutta kun ei vaan pysty puhumaan kellekään, no lääkärissähän sitä kokoajan käytiin ja lääkärit vaa sano että paha masennus on mulla mutta siihen ei vaan puututtu ja kaikki oli jo nii nuorena iha helvettiä no kaikki jatku samallai ja sitte vähä helpotti pariks vuodeks mutta sitte taas alko ne mielenterveys ongelmat myös ja nytkin on vaa itsari ajatukset edelleen mielessä ja minä tiedän että on vakava masennus edellee muttakun ei voi vaa puhua kellekkää koska mää en vaan pysty koska en halua olla heikko ja kun on masennus nii sillonhan se ei oikeasti ole heikko vaan liian väsynyt kun on yrittäny kaikkensa mutta en halua siltikää olla kenekää mielestä liia heikko ja monelle kavereille en vaa voi kertoa mistään tollasesta muutenkaan koska kaikki ihmiset on erilaisia ja ne ei vaa ymmärtäisi esim kun koulussa oon väsyny ja oon sellane ihmine että tunteet vaa purskaantuu niin turhasta pienestä asiasta niin paljo että sitä tunnetta ei vaa voi tajuta itekkää ja käsitellä kun se on nii iso oon kuullu tosta ja siihen hä on lääkityksi annettu monelle mutta ku ei vaa voi mennä kellekkää puhumaan koska nii no se on vaa mulla sellasta no siis jatketaan tuoho aijempaa että ku on väsyny ja vähäkää ärtyny koulussa ja sitte se kaveri sanoo jotaki joka ei oo vaa kivaa kuultavaa ja tulee pahamieli sen takia vaikka se vaa sanoo että ei tarvi hermostua nui helposti muttakun mää en ite voi sitä määrittää miten mää hermostun kun ne tunteet vaa räjähtää joka suuntaa ja nii sitte oon aina tän varmaa viimeisen 8 vuoden aikana vaa miettinyt monestikin mikä on hyvä tapa satuttaa itteään mutta kun se viiltely ei oo ikinä ollu mulle hyvä juttu ja edellee mietin sitä että mikä ois mulle hyvä tapa satuttaa että tulisi parempi olo ja se asia vaikla että juoksee nii kaua että oksentaa ja itkee ja kaikkea no niitä on jo tehty niin monesti että huuto, apu, hätä itku ei vaan auta enään ehkä ennen autto mutta kun sitä tarpeeksi kauan tekee se ei vain enään auta ja mää toivon että vanhemmat ja esim opettajat ei olisi niin vaativia koska nää on yhtiö syitä miks mullakin on niin paha olla tälläkin hetkellä ja sille mää en vaa voi mitään tai vaikla eilen oli taas moneen kuukauteen ihana tunne ja oli ihana päivä ku sai tehä mistä tykkää mutta sekin maksoi taas niin paljon ja tänään taas on ollut aivan helvetti ku on vaa ollu nii paha olla ja se on melkeen suurimmaks osaks joka päivä ja mua pelottaa että ku oon nyt 9 luokalla että käy jotain tai joku tajuaa jotain että kaikki ei oo hyvin niin sillon musta tuntuu että saan liikaa huomiota jos vaikka kävisi koulussa noin nii luultavasti lopettaisin koulussa käynnin taas ja kaikki menis huonosti ja mun äiti ois taas niin pettyny muhun ja joteki enees tiiä miks kirjotan tänn kaikkea ja haluaisin kertoa vaikka mitä mutta sen kerron että monilla ihmisillä elämä ei ole helppoa ja sitte taas on näitä esim mun yks koulukaveri ne on nii rikkaita se saa kaiken mitä haluaa ja aattelee että unelma ois tommone sais iha mitä haluaa vaa ja kyllähän semmonen vaihtasim tähän paskaan koska todella monet ihmiset ei vaan ymmärrä vaikka luule ymmärtävänsä että mitä paskaa tää on mutta toivotaan että parantuisi tästä sairaudesta koska onha tätä sairastettu jo noin 8 vuotta ja päihteitäki on jätetty ja aluksi auttoi mutta ei vaan enään auta sekään murran toivotaan että parannutaam ja kaikille hyvää pus <3

Itse tykkään viiltää kaulaan.

12v poika viiltelee joskus ranteitaan. En tiedä mitä sen kanssa tekisin. Lääkäriin en ainakaan suostu viemään, pilaavat pojan elämän vaan lopullisesti.

Ei kannata, sä kadut sitä heti kun siitä tulee ongelma, mulle on vaikeeta olla raitis ees viikkoa. Kannattaa puhua jollekkin.

En ole viillellyt kuin kerran aion viillellä uudelleen tänään olen isovanhemmilla he eivät huomaa koska heillä on kiireelliset työt. Kävin tänään Jorvissa koska vahingoitin itseäni koulussa ja yritin melkein tappaa itseni. Silloin todettiin etten tartte apua. Viiltely tuottaa mulle sentään jotain tunnetta koska en tunne oikeestaan enää mitään varsinkaan iloa. Älä jää koukkuun itte nipistelen, viiltelen, puren ja lyön kättäni koska on talvi ja käytän pitkähihaisia. Toi jalkaan viiltely idea oli mahtava kiittiii!!!!!! Googlasin miten vahingoittaa itseään ja löysin tän en jaksa kuunnella sitä puhetta miksei kannata tehdä sitä olen yrittänyt tappaa itteni kahdesti. Onnea sulle ja kaikkea hyvää

Olen 12v ja viiltelen auttaa paskaa oloo mutta ranteissa kestää parantua mun vanhemmat ei tiiä mutta haluisin kertoo mun ongelmista niille.mä voisin mennä koulu kuraattorille mutta pelkään että ne kertoo mun vanhemmille. Mulla on kaikkia ongelmia mitä voi olla kroppa ongelmia ja sit veilä mum perheenjäsenet haukkuu mua läskiks ja kaikkee

Ensimmäinen kertani kun vahingoitin itseäni tapahtui yöllä salaa vanhemmiltani saksilla. Ajattelin silloin että eihän tää mitään pahaa oo et en mä tähän jää koukkuun tai mitää. Nykyäänkin saksilla, puukolla tai muuten vaan terävillä asioilla lähes jokapäiväistä satuttamista. Siihen jää koukkuun älkää ikinä alottako!

Omien kokemusten perusteella, haluan sanoa, että ei TODELLAKAAN kannata aloittaa, koska siihen jää riippuvaiseksi. Itsellä oli/on semmoinen tilanne, että jos esim itkettää tai on paha olla yns nii heti ei muutaku joku terävä käteen, yleensä itsellä on ollut aina käytössä lyijytäyte kynä, sen pää on tosi tosi terävä, ja joskus jos on tosi paha mieli otan mukaan lyijyä. On kuitenkin monta kertaa tullut veitselläkib vedettyä. Itselläkin oli suunnitelma: ”viiltelen vain tähän käteen VÄHÄN” . Sitten yhtäkkiä koko kroppa on täynnä viiiltoja.

Hei! Itse aloitin viiltelyn noin puolivuotta sitten ja alkuun se oli vai satunnaisia hetkiä, ehkä kerran kuussa tai kahdessa. Sen jälkeen aloin tehdä sitä useammin ja aina kun on pienikin ahdistus niin purin sen viiltelyyn. En ole koskaan ajatellut, että haluaisin tappaa itseni, mutta viiltely helpottaa stressiin, ahdistukseen ja itseihnoon hetkeksi. Kadun sitä, että ylipäänsä aloitin tämän touhun, mutta toisaalta sitä on todella vaikea lopettaa. Nykyään viiltelen useasti viikossa ja en ole siihen tyytyväinen. Hetkessä se tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, mutta sen jälkeen kadun sitä. Haluaisin lopettaa, mutta en kuitenkaan pystyisi. ÄLÄ ALOITA VIILTELYÄ!

Jos menetät terveytesi, sitten ymmärrät kuinka suuriarvoista on terveys. Tollaset tollot saa mun puolesta suksia hevon kuuseen.

Oon ite miettiny jo pitkään viiltelyä vahvojen lapsuus traumojen ja mun kehon vihaamisen takia

Minäkin olen miettinyt että viiltelen itseäni

Oon ja teen edelleen. Yritän aina olla viiltelemättä mutta minulla on kuormitustsja uupumusta. Aina kun on minulla huono mieli teen näin.

No siis viiltelyä tuli ensimmäisen kerran tehtyä 8 vuotiaana kiusaamisen ja pahan stressin/ahdistuksen takia :,)...

Minäkin viillän itseni koska olen tehnyt ikäviä leikkauksia suomalaisten tukiin olen perseestä

No se tuntui hyvältä. Minut jätettiin luokkaan välkän ajaksi (omasta tahdostani) ja silloin päätin että aijon tehdä sen. Löin kättäni hyllyyn, pöytiin (tiiän tää ei oo vakavaa mut mun käsi näytti kamalalta tän jälkeen ja vieläkin) seinään pulpetteihin ja tuoleihin. Myös viiltelin ihoani tuskin terävällä korkilla. Oli käsi HYVIN punaisena. Tajusin addiktoituneeni siihen, ja alan tekemään sitä lisää. Nytten käsi on mustelmilla. Päätin turvallisuuden vuoksi piirtää perhosen ranteeseen (Eli jos piirrät perhosen ranteeseen, niin se on lupaus siitä ettet t@pa itseäsi)