Kuinka paljon naisen perhetausta vaikuttaa kiinnostavuuteen, voisitko jopa dumpata naisen koska tämä ei ole "sopivasta" perheestä?
Toki elämänmalli opitaan monesti kotona joten ymmärrän kyllä että perhetaustalla on merkitystä. Itse olen kasvanut perheessä, jossa on/oli alkoholiongelmaa, mielenterveysongelmia, väkivaltaa ja talousongelmia. Itse olen mielestäni kuitenkin suht tasapainoinen, olen töissä, en juurikaan käytä alkoa, harrastan paljon, elän terveellisesti ja "normaalisti".
Isäni kuitenkin sekoilee pitkin kyliä ympäripäissään ja itsellänikin on ollut nuorempana pari masennusjaksoa.
Mutta tällä hetkellä pärjään hyvin. Voiko tämä perhetaustani olla kuitenkin este seurustelulle kunnollisen miehen kanssa?
Toinen asia mikä askarruttaa on se, etten ole seurustellut kuuteen vuoteen (olen nyt 25). Opiskeluaikoina oli tuo masennus ja masennuslääkkeiden sivuvaikutuksena seksuaaliset halut katosivat täysin (yllättävän vaiettu aihe kun ottaa huomioon kys. lääkkeiden yleisyyden). Muutenkin opiskeluaikona tykkäsin keskittyä opiskeluun. Sittemmin jätin nuo lääkkeet pois. Nyt olen ollut pari vuotta töissä ja katsastellut miesmarkkinoita.
Kuitenkin on alkanut tuntua etten ansaitse miehiä. 25-v. kokematon nainen, jolla on vielä huono perhetausta...
Taustan merkitys
8
216
Vastaukset
- Kummajainen kakkonen
Kyllä vaikuttaa perhetausta. KYLLÄ.
Naisena olen saanut kuulla suuresta koosta kaiken ikää anopin yms. taholta. Päätin sitten etten koskaan mene sellaisen miehen sukuun jossa on paljon siroja ihmisiä.
Suuri pienten keskellä. Ei toimi. - Stormfront 88
''...Voiko tämä perhetaustani olla kuitenkin este seurustelulle''
>miksi olisi?
''...kunnollisen miehen kanssa?''
> Ääh, ei taas näitä *kunnollisia* etsiviä XP
''...Kuitenkin on alkanut tuntua etten ansaitse miehiä...''
>meitä ei *ansaita*, muttei me mitään itsestäänselvyyksiäkään olla.
Huono itsetunto ja apaattinen maailmankuva ei kuitenkaan vedä puoleensa ketään, joten kannattaa unohtaa sellaiset täysin.
Pidä kuitenkin mielessä, ettet tee sitä virhettä että alitajunnallisesti hakeudut isäsi kaltaisten tuittupäiden seuraan ja aloita kierrettä uudestaan. - Huupo
Jos olet ns. sinut itsesi kanssa ja tulet toimeen omillasi ja olet taustastasi huolimatta fiksu tyttö, niin voi olla hyvinkin että "kelpaisit".
Vanhempasi eivät kuulosta välttämättä sellaisilta joiden kanssa haluaisin olla tekemisissä, joten jos ovat kovastikin mukana kuvioissa, niin voisihan tuo negatiivisesti vaikuttaa. Lähtökohtaisesti jos tiedän naisen olevan kovinkin epäsosiaalisesta ja ongelmallisesta perheestä, olen hieman varautunut, kuinka fiksu nainen sitten on, kuten sanoit, elämänmallia opitaan kotoa.
Tapauskohtaista. - jätkäaSDFAF
En harrasta naisia nykyään, mutta joskus vielä viitsin ja silloin homma toimi jokseenkin näin.
Sama se minulle on periaatteessa. Jos olen kiinnostunut naisesta niin ei kai se tarkoita että minun täytyy sitoutua jotenkin hänen perheeseensä. Käytännössä traumalapsuus kuitenkin heijastuu käytökseen aikuisenakin. Kun opin tuntemaan jonkun, joka alkuun vaikutti kiintoisalta, niin ei sitä traumailua ehkä sitten jaksakaan katsella pidemmän päälle.
Kaikkia ei kuitenkaan vaikkapa joku liiallinen säyseys, alistuvuus ja mielistely haittaa. Ne miehet, joiden kasvatus on päinvastaisella tavalla huono: pilallle hemmottelua, varmaan arvostavat kun nainen taipuu sopivasti tahtoon ja osoittaa ihailua pikkuasioidenkin johdosta. - -yksinäinen_
Kiitos vastauksista.
Nää on sellasia asioita, joita en tietenkään ekoilla tapaamiskerroilla paukauta päin naamaa tai välttämättä tee ollenkaan numeroa aiheesta. Eikä ole jäänyt minkäänlaista mieskammoa, suurta traumaa ym. joka heijastuisi koko ajan käytöksestäni, olen kuitenkin luonteeltani melko positiivinen. Lisäksi äitini on eronnut isästäni, mennyt uusiin naimisiin ja on saanut elämänsä raiteilleen.
Mutta kyllä tää tausta ja menneisyys jossakin vaiheessa tulee selville, vaikken niin hirveästi vietä aikaa perheeni kanssa, niin samassa kaupungissa kuitenkin eletään. Lainaan mm isälle rahaa koko ajan ja hän soittelee muutenkin usein kännissä. Eli kyllä mies saa selville minkälaisia sukulaisia mulla on.
Toisaalta, vaikka ihminen olisikin alkkis, ei se häntä kokonaisuudessa määritä. Meillä oli lapsena paljon virikkeitä ja meidät on kasvatettu kohteliaiksi ja muut huomioiviksi. Eli ei nyt ihan täysin "pilalla" olla. Joskus (tai oikeastaan aika usein) ihmiset tuppaavat kuitenkin määrittelemään toisia ympäristön ja taustan perusteella ja onkin surullista jos minutkin kategorisoidaan automaattisesti roskasakiksi ilman että itse voin vaikuttaa asiaan.- VierumäenVilliKissa
Vastaan, vaikka nainen olenkin; ihmiset omat arvot ja pyrkimykset ovat tärkeimpiä.
Tiedän paljon myös ns. hyvistä taustoista olevia ihmisiä, joilla noita arvoja ja pyrkimyksiä juurikaan ole, joten pep*lleenhan se helposti menee.
Ja jokaisessa suvussa on niitä "mustia lampaita", joita muut katsovat hiukan nenänvarttaan pitkin.
Jos jonkun mielestä ainoa ja merkitsevä määreesi on perhetausta.. mitä se kertoo ihmisestä..? - jooo,
VierumäenVilliKissa kirjoitti:
Vastaan, vaikka nainen olenkin; ihmiset omat arvot ja pyrkimykset ovat tärkeimpiä.
Tiedän paljon myös ns. hyvistä taustoista olevia ihmisiä, joilla noita arvoja ja pyrkimyksiä juurikaan ole, joten pep*lleenhan se helposti menee.
Ja jokaisessa suvussa on niitä "mustia lampaita", joita muut katsovat hiukan nenänvarttaan pitkin.
Jos jonkun mielestä ainoa ja merkitsevä määreesi on perhetausta.. mitä se kertoo ihmisestä..?"Jos jonkun mielestä ainoa ja merkitsevä määreesi on perhetausta.. mitä se kertoo ihmisestä..? "
voihan sellainen olla vaik joku uskonnollinen hihhuli. ja muitakin mulkkuja on.
"Toisaalta, vaikka ihminen olisikin alkkis, ei se häntä kokonaisuudessa määritä."
tämä oli hyvin sanottu. muuten en kyllä näkisi kohdallasi minkäänlaista ongelmaa ainakaan itseni suhteen.
Eipä se tausta vaikuta, jos sen ei anna vaikuttaa paljoa nykyisyyteen. Se mikä merkkaa on nykyisyys eli tuollainen ap:n mainitsema tilanne olisi kyllä täysin hyväksyttävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä haluun vaa oikeesti kuulla
Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär862327Mitä tapahtunut?
Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?231540- 781494
Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!
https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os3391308- 581265
Valmistaudu syyskuun OrpoPurraan: Hamstraa näitä ennen syyskuuta - Isossa osassa tuotteita hinnat..
..ovat kallistumassa, jopa satojen eurojen lovi IL: Hamstraa näitä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/175f5038-fe22-498271228Melko hyvin tunnen jo hänet
Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi851174Ikävöin kyllä
En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.331066- 621059
Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa
Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?2241021