Lääkkeemme ovat lapsen ulottuvilla.

Nyt kun täällä on ollut puhetta aseiden pitämisestä lasten ulottuvilla, niin otetaanpa esille toinen, hiukan vastaavanlainen asia. Lääkkeet lasten ulottuvilla.

Provoksi huuteleminen alkaa aina, kun joku kirjoittaa keskustelupalstoille jotain sellaista, jota joidenkin muiden on vaikea uskoa todeksi. Niin se varmaan alkaa nytkin. On helppoa torjua mahdottomana pidetty ja omaa, opittua maailmankuvaa järkyttävä asia mielestä sanomalla, että tämä on vain provo. Se takaa itselle mielenrauhan. Silti tämä ei ole provo.

Olen perheenisä, jolla on 11-vuotias poika. Meidän perheessämme on koko pojan elämän ajan ollut sellainen käytäntö, että päivittäin käytetyt lääkkeet pidetään keittiön tiskipöydän päällä, aina yhdessä samassa nurkassa. Ja näsäviisaille tiedoksi, että kyse ei ole psyykenlääkkeistä. Kyse on bisoprololista, amlodipiinista, parasetamolista, ibuprofeenista ja insuliinista. Ajoittain siellä on ollut myös glukosamidia. Meillä tabut eivät ole tabu.

Miksi näin? Siksi, että jos lääkkeet piilotetaan vessan lääkekaappiin, ja niitä otetaan sieltä salaa päivittäin, lapsi alkaa kuvitella, että isällä ja äidillä on jotain salattavaa. "Mikähän toi kaappi on? Onko siellä karkkia? Mitä ne ottavat sieltä salassa multa? Mistähän mä löytäisin sen kaapin avaimen?"

Jos lääkkeet sen sijaan ovat avoimesti näkyvillä ja niitä otetaan avoimesti, ja jos lapselle perinpohjaisesti, lapsen ymmärtämällä tavalla, pienestä pitäen selitetään, mitä nämä aineet ovat ja miksi isän ja äidin pitää niitä ottaa, mutta lapsen ei, hänelle ne menettävät mystisen kiehtovuutensa. "Ai jaa, tää on jotain aikuisten juttuja, ei mitään kivaa".

Voin vakuuttaa, että meillä tämä on toiminut. Poika ei ole koskenut lääkkeisiimme kertaakaan. Ei vain ole kiinnostunut. Selitimme hänelle asian selkokielellä siinä vaiheessa, kun hän alkoi ylettyä tiskipöydälle. Selitimme sen uudestaan silloin, kun hän myöhemmin joutui itse ottamaan ensimmäistä kertaa lääkettä, parasetamolia korkeaan kuumeeseensa. Nyt hän on 11 ja tajuaa asian kristallinkirkkaasti. Yhä, kuten aiemminkin.

Ymmärrän, että kaikissa perheissä tämä käytäntö ei toimi, ja siksi on tärkeää, että ne perheet, joissa se ei toimi, säilyttävät lääkkeensä lukitussa lääkekaapissa. Me valitsimme avoimuuden politiikan, ja meillä se on toiminut, mutta en suosittele tätä mille tahansa perheelle.
24131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Meidän tontilla kasvaa valkokärpässieniä paljon, ja vastikään eilen sanoin lapsille että älkää edes koskeko noihin sieniin niillä tappaa itsensä jos syö niit.

Mutta sen jo tietävätkin olen sitä joka vuosi sanonut.
Kuolla voi mihin vain vaikka jättäisit naulapyssyn rakennukselle hetkeksi aikaa niin joku lapsi voi sen ottaa ja tapattaa itsensä,jo pelkkä muovipussikin oi olla vaarallinen.

Mutta kukaan ei olisi kieltämässä edellämainittuja jos niin kävisi.
En silti jättäisi aseita vartioimatta mutta ei niitä kieltää tarvitse.

Ps saimme muuten 10l sangon täyteen kanttarelleja ,omilta mailta .

Äänestä
  • Viisaasti toimittu. Joku muu olisi tullut vauhkoksi ja mennyt ja tallonut kärpässienet liiskaksi ihan varmuuden vuoksi, mutta miksi istuttaa lapsiin fobioita, kun voi asiallisella ja järkevällä opettamisella neuvoa karttamaan vaaraa, kuten sinä teit? Mitä ajattelet lääkkeistä?

    Äänestä

  • Isä, 44. kirjoitti:

    Viisaasti toimittu. Joku muu olisi tullut vauhkoksi ja mennyt ja tallonut kärpässienet liiskaksi ihan varmuuden vuoksi, mutta miksi istuttaa lapsiin fobioita, kun voi asiallisella ja järkevällä opettamisella neuvoa karttamaan vaaraa, kuten sinä teit? Mitä ajattelet lääkkeistä?

    Eipä meillä juuri lääkkeitä syödä, buranaa on kaapissa samassa laatikossa on myös laastareita joita lapset joskus käyttävät

    Lapseni ovat hyvin viisaita jatiedostavat kyllä vaarat, en usko koskisivat mihinkään lääkkeisiin ilman meidän lupaa.

    Äänestä

  • Tosimies. kirjoitti:

    Uskon sen. Olen seurannut kirjoituksiasi täällä ja huomannut, että kirjoitat hyvin skarpisti ja olet asialinjalla.

    Äänestä

  • Isä, 44. kirjoitti:

    Uskon sen. Olen seurannut kirjoituksiasi täällä ja huomannut, että kirjoitat hyvin skarpisti ja olet asialinjalla.

    Kiitos, meitä samanmielisiä on harvassa.

    Äänestä

Jos lääkäri määrää lapselle lääkettä ja purkissa mainitaan, että pidettävä lasten ulottuvilta, niin voiko sitä lapselle edes antaa?

Äänestä
  • Heh, hyvä kysymys! Ehkä vanhempien suorittama annostelu kuitenkin sallitaan...

    Äänestä

  • Voi antaa, mutta sun pitää annostella se hänelle puhallusputkella vähintään 5 metrin päästä!

    Äänestä

Ei kai kukaan lääkekaappia vessassa pidä?

Äänestä
  • Itse asiassa aika moni tuntemani perhe pitää. Se lienee yleisempikin käytäntö. Voihan sitä tietysti pitää vaikka eteisen tai keittiön seinässä.

    Äänestä

  • Isä, 44. kirjoitti:

    Itse asiassa aika moni tuntemani perhe pitää. Se lienee yleisempikin käytäntö. Voihan sitä tietysti pitää vaikka eteisen tai keittiön seinässä.

    Minulla on autotallissa. Siellä on laastaria ja viinapullo. Aina on auto kuntoon tullut!

    Äänestä

  • Ai jos jollain on lääkekaappi vessassa, lääkkeet suljetuissa purkeissaan tai koteloissaan läpipainopakkauksissaan, niin mitä väliä onko paskanhajua vai ei! Ei kai sit hammasharjojakaan voi säilyttää ja käyttää vessassa...

    Äänestä

  • bbhbhgkkghjknhh kirjoitti:

    Minulla on autotallissa. Siellä on laastaria ja viinapullo. Aina on auto kuntoon tullut!

    auton korjaaja? :D

    Äänestä

  • No entä kirjoitti:

    auton korjaaja? :D

    Eiköhän sekin? Mitä nyt aamulla vähän käynnistyshäiriöitä? ;) :D

    Äänestä

  • Anpiliivipöl kirjoitti:

    Ai jos jollain on lääkekaappi vessassa, lääkkeet suljetuissa purkeissaan tai koteloissaan läpipainopakkauksissaan, niin mitä väliä onko paskanhajua vai ei! Ei kai sit hammasharjojakaan voi säilyttää ja käyttää vessassa...

    No mä oon yleensä käyttänyt hammasharjoja kylläkin lähinnä suussani! Varsinkin kun mulla on vessaharja erikseen.

    Äänestä

  • TimppaTT kirjoitti:

    No mä oon yleensä käyttänyt hammasharjoja kylläkin lähinnä suussani! Varsinkin kun mulla on vessaharja erikseen.

    todettu, TimppaTT.

    Äänestä

on ihan hienoo! Kaikki ei osaa kasvattaa tolleen.

Äänestä

tyylillään.

Äänestä
  • Mihin sinä pyrit nostamalla tyhjänpäiväisillä kommenteilla vanhoja ketjuja ylös?

    Äänestä

  • osaatko vastata? kirjoitti:

    Mihin sinä pyrit nostamalla tyhjänpäiväisillä kommenteilla vanhoja ketjuja ylös?

    !

    Äänestä

MITÄ VTTUA TÄÄ NYT OIKEIN ON? Seppo Myllis on jumalaattori!

Äänestä
  • No kun ei vaan ole. Mitä horiset jostain nimimerkista ja miksi

    Äänestä

Minä sairastuin vakavasti kun nuorimmat lapseni olivat ihan pieniä ja päivittäin pitää ottaa useita lääkkeitä joten kyllä ne ihan esillä on ollu jo vuosikausia eikä ole lapset koskaan niihin koskenut. Eikä lapsenlapsetkaan kylässä käydessään mun lääkkeisiin koske, asia on heille selitetty ja asia ovat ymmärtäneet niinkuin omat lapsenikin.

Äänestä

Joo meilläkin on aina ollu kaikki huumeet ja viinat sekä röökit ja piiput ympäri kämpää leväällään niin että kakaratkin on niillä leikkinyt.Ollaan vaan sanottu että niistä lähtee sit iha pelloille jos niitä syö!Ei oo koskaan niillä edes tullu mieleen maistaa ku ne on kattellut meidän vanhempien touhuja,on vissiinki ajatellu että toi on jotai tylsää aikuisten juttuja...?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Isä, 44. kirjoitti:

Nyt kun täällä on ollut puhetta aseiden pitämisestä lasten ulottuvilla, niin otetaanpa esille toinen, hiukan vastaavanlainen asia. Lääkkeet lasten ulottuvilla.

Provoksi huuteleminen alkaa aina, kun joku kirjoittaa keskustelupalstoille jotain sellaista, jota joidenkin muiden on vaikea uskoa todeksi. Niin se varmaan alkaa nytkin. On helppoa torjua mahdottomana pidetty ja omaa, opittua maailmankuvaa järkyttävä asia mielestä sanomalla, että tämä on vain provo. Se takaa itselle mielenrauhan. Silti tämä ei ole provo.

Olen perheenisä, jolla on 11-vuotias poika. Meidän perheessämme on koko pojan elämän ajan ollut sellainen käytäntö, että päivittäin käytetyt lääkkeet pidetään keittiön tiskipöydän päällä, aina yhdessä samassa nurkassa. Ja näsäviisaille tiedoksi, että kyse ei ole psyykenlääkkeistä. Kyse on bisoprololista, amlodipiinista, parasetamolista, ibuprofeenista ja insuliinista. Ajoittain siellä on ollut myös glukosamidia. Meillä tabut eivät ole tabu.

Miksi näin? Siksi, että jos lääkkeet piilotetaan vessan lääkekaappiin, ja niitä otetaan sieltä salaa päivittäin, lapsi alkaa kuvitella, että isällä ja äidillä on jotain salattavaa. "Mikähän toi kaappi on? Onko siellä karkkia? Mitä ne ottavat sieltä salassa multa? Mistähän mä löytäisin sen kaapin avaimen?"

Jos lääkkeet sen sijaan ovat avoimesti näkyvillä ja niitä otetaan avoimesti, ja jos lapselle perinpohjaisesti, lapsen ymmärtämällä tavalla, pienestä pitäen selitetään, mitä nämä aineet ovat ja miksi isän ja äidin pitää niitä ottaa, mutta lapsen ei, hänelle ne menettävät mystisen kiehtovuutensa. "Ai jaa, tää on jotain aikuisten juttuja, ei mitään kivaa".

Voin vakuuttaa, että meillä tämä on toiminut. Poika ei ole koskenut lääkkeisiimme kertaakaan. Ei vain ole kiinnostunut. Selitimme hänelle asian selkokielellä siinä vaiheessa, kun hän alkoi ylettyä tiskipöydälle. Selitimme sen uudestaan silloin, kun hän myöhemmin joutui itse ottamaan ensimmäistä kertaa lääkettä, parasetamolia korkeaan kuumeeseensa. Nyt hän on 11 ja tajuaa asian kristallinkirkkaasti. Yhä, kuten aiemminkin.

Ymmärrän, että kaikissa perheissä tämä käytäntö ei toimi, ja siksi on tärkeää, että ne perheet, joissa se ei toimi, säilyttävät lääkkeensä lukitussa lääkekaapissa. Me valitsimme avoimuuden politiikan, ja meillä se on toiminut, mutta en suosittele tätä mille tahansa perheelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu