Jos painovoimakumoin on olemassa,

niin kuin nämä jenkki elokuvat väittää,pitäisi lainsäädännöllä suurvallat saada yleistämään tekniikka ja purkamaan salaukset,jotta pystyttäisiin rakentamaan lentäviä autoja,ja kulkunopeudet saataisiin nousemaan tuntuvasti sitä myötä.Ainakaan minun verorahojani ei enää käytettäisi tieverkoston yllä pitämiseen euroakaan.Luulen että pakko vakuutuksistakin voidaan luopua törmäyksenestolaitteiden ansiosta.
Vielä parempi,jos niissä voi käyttää ns.free energiaa,ei polttoaine maksuja.
Ja periaatteessa tarvitset vain yhden aluksen elämäs aikana,korroosionesto mahdollista rakentaa niin,että ei enää ruostevaurioita.

Tietysti salausta perustellaan sillä,että myös terroristeille avautuisi ydinaseen kuljettamiseen mahdollisuus mihin tahansa ilman että kukaan pystyisi tietämään yhtään mitään.Mutta uskon että teknisesti tämäkin ongelma olisi nykyisin hoidettavissa oikeanlaisen tutkaverkon ja säteily tunnistimien avulla,joten estettä paljastamiselle ei pitäisi olla.
Ja lisäksi luonto pelastuisi.
Moninkertaiset edut.
Ottakaa kantaa ehdotukseen.
En keksi kuin positiivisia vaikuttimia.
1277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä etuja. Mutta autoteollisuus estää tuonkaltaisten markkinoille pääsyn. Mitä sanoisikaan öljyteollisuus?

Rakennusteollisuuden etujen nimissä rakennetaan hometaloja. Kohtahan ne saa urakoida uudelleen. Kunnat kyykkyyntyvät rakennusvelkoihin. Näin se on meinattu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10818965#comment-56974239

Suuren teollisuuden lopettaminen ei onnistu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Flying cars kirjoitti:

niin kuin nämä jenkki elokuvat väittää,pitäisi lainsäädännöllä suurvallat saada yleistämään tekniikka ja purkamaan salaukset,jotta pystyttäisiin rakentamaan lentäviä autoja,ja kulkunopeudet saataisiin nousemaan tuntuvasti sitä myötä.Ainakaan minun verorahojani ei enää käytettäisi tieverkoston yllä pitämiseen euroakaan.Luulen että pakko vakuutuksistakin voidaan luopua törmäyksenestolaitteiden ansiosta.
Vielä parempi,jos niissä voi käyttää ns.free energiaa,ei polttoaine maksuja.
Ja periaatteessa tarvitset vain yhden aluksen elämäs aikana,korroosionesto mahdollista rakentaa niin,että ei enää ruostevaurioita.

Tietysti salausta perustellaan sillä,että myös terroristeille avautuisi ydinaseen kuljettamiseen mahdollisuus mihin tahansa ilman että kukaan pystyisi tietämään yhtään mitään.Mutta uskon että teknisesti tämäkin ongelma olisi nykyisin hoidettavissa oikeanlaisen tutkaverkon ja säteily tunnistimien avulla,joten estettä paljastamiselle ei pitäisi olla.
Ja lisäksi luonto pelastuisi.
Moninkertaiset edut.
Ottakaa kantaa ehdotukseen.
En keksi kuin positiivisia vaikuttimia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu