Vanhuksista on tullut bisnestä

surullinen totuus

4

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pian hoivaa kaipaava
      • George the Godless

        Missään nimessä tuo epärealistinen porukka ei ole ainakaan minun valintani. Kyseessä ovat aivan samanlaiset propellipäät, joita ovat myös senioripuolue, joka käsittääkseni fuusioitui itsenäisyyspuolueen kanssa. Näistä kahdesta porukasta on kuitenkin varmasti seuraa toisilleen kääretorttukahvittelun lomassa.

        Euroon meno oli virhe, se on totta. Järjestelmää ei kuitenkaan voi ajaa alas yhtäkkiä, kuten perussuomalaiset ja itsenäisyysporukka haluaa, ilman vakavia taloudellisia seurauksia, joistä kärsisivät myös ja etenkin vanhukset. Oma veikkaukseni on se, että euro hajoaa pikkuhiljaa. Ensin jokin maa lähtee ja jäljelle jääneet järjestävät uuden väliaikaisen yhteisvaluuttajärjestelmän markkinoita rauhoittaakseen kunnes jossakin vaiheessa yhteisvaluutan hajoaminen tulee taloudellisesti järkevämmäksi kuin sen ylläpito. Suomen kannalta Saksan päätöksillä on jatkossa ratkaiseva vaikutus.

        Eurosta ja EU:sta eroaminen, saati sitten totaalinen rajojen sulku ja Karjalan palauttaminen, eivät ratkaise perusongelmaa: Vanhuksia on liian paljon.

        "Luonnonmukaisen ravinnon merkitys terveydelle on tunnustettava ja luomun saatavuus kaikille on taattava."

        Luomutuotanto on huomattavan kallista suhteessa nykyaikaiseen maatalouteen, missä käytetään mm. lannotteita. Millä rahalla puolue kuvittelee takaavansa luomuruoan kaikille? Suomi ei kykene tuottamaan omavaraisesti ravintoa koko väestölleen luomutuotannolla. Ilmeisesti joidenkin mielestä on parempi, että ihmiset kuolevat luonnonmukaisesti nälkään.

        "Ilmainen julkinen terveydenhoito kaikille."

        Ilmaista julkista terveydenhoitoa ei ole olemassakaan, vaan se toteutetaan verorahoilla.

        Älkää vain vanhukset äänestäkö tätä porukkaa, jos todella haluatte säilyttää hyvinvointivaltion.


    • SE SAMA MUORI
    • JK

      NIINKÖ

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3797
    2. 209
      3058
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2594
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1475
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      176
      1388
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe