Soini ylistää itseään etulinjan komentajaksi

Soini antaa IL:n haastattelussa itsestään rohkean päällikön kuvan joka käy taistoon joukkojensa kärjessä:

"Olen sellainen johtaja, että en osaa mennä muuten kuin itse edellä."
1365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vähän turhanpäiväinen rutina, vaalit tulossa - eiköhän jokainen puoluejohtaja pyri tuollaista "kuvaa" antamaan?

Mitä Te "lössykät" oikein itkette, jatkuvasti aivan "älyttömiä" avauksia?

Äänestä

kuin Sandi-sarjan afrikkalainen heimopäällikkö.

"....Wallace (1875-1932) oli erittäin tuottelias jännitys- ja seikkailukirjailija, joka ehti julkaista mm. 175 romaania. Luutnatti Romuluu kuuluu Sandi-romaanisarjaan, joista käsiini ovat päätyneet edellämainitun lisäksi Sandi, Joen kansa sekä Bosambo. Sarjan päähenkilö on brittiläisessä siirtomaa-Afrikassa toimiva komissaari Sanders eli Sandi, joka hallitsee pienen valkoisten upseerien komentaman mustan sotajoukkonsa ja konekiväärien avulla valtavaa maa-aluetta Joella, jonka pikku heimokuningaskunnat käyvät alituista sotaa toisiaan ja välillä siirtomaahallintoa vastaan. Muita tärkeitä hahmoja ovat mm. Sandin liittolainen, Ochorin kuningas Bosambo, entinen monrovialainen varas ja vankikarkuri, neuvokas ja häikäilemätön opportunisti eli synnynnäinen valtiomies..."

Äänestä

Ripuloivan tollodemun puntti ja syystä!

Äänestä
  • höyryää pihalla. Se on persun aamukakka - tekee sen siihen pihalle joka aamu.

    Äänestä

Kyllä kunnonihmisiltäkin tulee aika usein iso jytky, mutta eivät he ylpeile sillä aiheella kuten persut.

Äänestä
  • Hei, vähän ymmärrystä persuille. Mutta eihän se persu voi muuta tehdä asiansa pihalle kun Soini on jo edeltä käsin mennyt vessaan istumaan kun ei muuta osaa kuin mennä edeltä tämä eturintaman sankari. Mitä jää sitten peruspersulle jäljelle kuin mennä äkkiä pihalle. Kuka sitä nyt housuunsa...

    Äänestä

Kun Timppa tööttää suolikaasulla edestäpäin Porilaisten marssin, siinä on kenttäväki takanapäin nöyränä ja hiljaa. -Näin se menee pieruooppera soinilandiassa.

Äänestä

Malliesimerkki palstalla pyörivästä muutaman multipersoonan antipersun kyvykkyydestä, ihmetyttää että mikään puolue haluaisi näillä älynlahjoilla varistettuja tyyppejä riveihinsä, nämähän ovat kuin jotain teinejä.
Ja pelkäävät Soinia ja Persuja niin helvetististiettä :)

Äänestä
  • Ainoa. mitä kannattaa pelätä, on Soinin ennustus siitä, että Kreikka kaatuu maanantaina. Ja Soinihan on aina oikeassa. Jos siinä kaatumisessa jää kreikkalaisten alle, niin sitten voi käydä huonosti.

    Äänestä

Kuka on possu-Ponteva?

Äänestä

Hyrrätakki Timo on aina keulilla vastuuta paetessa. Pakoilu ja kaljoittelu ovat Timo bravuureja.

Äänestä

Toimittajien juottaminen ei mene hukkaan, heistä saa viinalla hyviä vaalivankkureiden vetäjiä, - senkin persujen isä jumala Soini hyvin tietää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


joukkojen eessä kirjoitti:

Soini antaa IL:n haastattelussa itsestään rohkean päällikön kuvan joka käy taistoon joukkojensa kärjessä:

"Olen sellainen johtaja, että en osaa mennä muuten kuin itse edellä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu