Uskominen

Olen juuri ripiltä päässyt nuori ja mietin miten nähdä kaikki tämä. Päässä pyörii miljoonia kysymyksiä joita en osaa muotoilla lauseiksi ja en tiedä mitä oikein tekisin. Toisaalta tekisi mieli uskoa, mutta haluaisin kokea jotain että varmistuisin asiasta, vaikkei uskoa kuulu minkään "ihme tekojen" varaan ripustaa. Haluaisin tietää miten te muut olette tulleet uskoon?

Uskoon kasvaminenkin on sellainen asia mitä en voi käsittää. Olen jo nyt päättänyt, että jos joskus saan lapsia, niin heitä en uskoon kasvata sen enempää kuin on pakko. Minut on pienenä kastettu, mutta perheeni ei ole mikään uskovainen. Äiti kuuluu kirkkoon, isä ei. Koulussa kuulee väkisinkin kristinuskosta ja minusta kaste on nykyään niin perus-juttu, ettei sillä ole mitään arvoa. Eihän sen ikäiset vauvat muista mitään kokemastaan. Antaisin toki lapseni mennä rippikouluun ja halutessaan hän voi saada kasteenkin, kun ymmärtää mistä on kysymys ja oikeasti haluaa sitä. Se on varmasti aivan erilainen ja hieno kokemus.


Ennen riparia minulla oli uskonnoista aika epämiellyttävä kuva ja ajattelin että uskovaiset ovat heikkoja, koska tarvitsevat "jonkun ylemmän voiman" selvitäkseen. Yllätyin kun tapasin ihmisiä, jotka eivät oikeasti "tarvitsisi" uskoa mihinkään, siis minun silloisesta näkökulmastani. Mietin mahtoivatko he olla muuten vahvoja ihmisiä vai tekikö usko heistä sellaisia kuin he olivat?

Otin koko leirin vastaan aivopesu-meiningillä, olin avoin uusille jutuille, mutta uskoin vakaasti, ettei tässä voi mitään perää olla. Jotenkin sen viikon jälkeen ajatukset ovat kuitenkin hyppineet maasta kattoon, eikä tiedä mihin uskoa. Mitä jos uskon väärin? Onko sillä oikeastaan edes väliä? Ei se elämää huonoksikaan tee? Mistä tiedän että tämä on se oikea? Onko tuo tai tämä asia "oikein" kristityn näkökulmasta? Mistä tietää, että kirkon työntekijät ovat ymmärtäneet raamatun "oikein"? Mikä on oikein? Jos omatunto sanoo, että jokin asia ei ole väärin, niin onko se oikein?

Olisi luultavasti liian helppoa keskustella Jumalan kanssa suoraan miten asiat ovat, eikä kuulla muiden ihmisten valistusta. Sitä kai se uskominen on, uskomista. Mutta en tiedä onko uskominen hienoa, jos ei voi olla varma mihin uskoo. Itsensä vakuuttaminen sellaisesta mikä ei ole varmaa on enemmänkin itsensä pettämistä? En voi kasvattaa uskoani sellaiselle pohjalle, se murenisi ensimmäisen vastoinkäymisen myötä. Tarvitsen jotain enemmän.

Eniten ajatukseni poikkesivat riparipappini kanssa, kun hän piti oppitunnin seksistä ja seurustelusta. Näin kärjistettynä hän toi homot ja lesbot ilmi niin, että he ovat sekasikiöitä joilla on lapsuudessaan jotain traumoja ja siksi kieroon kasvaneita. Minusta törkeää opettaa 15-vuotiaille vaikutteille altteille lapsille sellaista (osa riparilaisista olivat minuakin helpommin johdateltavissa). Seksi on kuulema vain lisääntymistä varten (mikä on ristiriidassa kortsujenkin kanssa, onko väärin käyttää kondomia, sehän estää luonnollisen lisääntymisen?).
Toinen juttu, avioliittoon vihkiminen. Pappi saarnasi seksin kuuluvan vasta avioliittoon ja kunka se turvaa elämän (puolison kuollessa perii hänet). Ja jos ei ikinä mene naimisiin, niin olkoon ilman seksiä koko elämänsä. Ja selitti kovaan ääneen kuinka munattomia sellaiset miehet ovat, jotka eivät kosi vaimojaan tms.
Olin aivan puulla päähän lyöty. Ei ole todellista! Tuollaista paskaa jauhaa ja suurin osa riparilaisista otti vastaan kaiken! Ensinäkin avioliitto ei turvaa mitään! Nykyään on niin helppo purkaa avioliittoja, että aviotonkin pari voi olla yhtä palavasti (palavammankin) rakastuneita ja uskollisempia toisilleen kuin jokin toinen aviopari ikinä. Jos toista oikeasti rakastaa ei siihen mitään vihkimistä välttämättä tarvita, häät on muutenkin ihan yliarvostettu juttu. Suurin osa menee naimisiin tajuamatta mistä edes on kysymys. Jos ei vaikka ole uskovainen, niin voi yhtä hyvin tehdä testamentin ja siten turvata kumppaninsa elämän, jos jotain sattuisi. Revin suurinpiirtein hiuksia päästäni, mutta pysyin hiljaa, koska oli mennyt pahasti sukset ristiin jo aiemminkin papin kanssa samalla leirillä. Kysynpä siis mitä mieltä te olette seksistä ennen avioliittoa? Entä avioliitosta yleensä? Homoista ja lesboista? Kortsuista? Mistä vain... Olen ihan ulkona kaikesta. Jos tässä jutussa ei ollut päätä eikä häntää, niin ei voi mitään. Sittenpähän tiedätte miltä minusta tuntuu.