KGB on pesiytynyt Suomeen. Onko se SDP?
Persulit ja Rasistit
1293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ensinnäkin haluan esitellä itseni, sillä rekisteröity nimimerkkini "hallava_hevonen" ja myös "raakkuna1" on delekoitu kokonaan pois nettikirjoittelun mahdollisuudesta. Niin nyt tahdon kansalaisoikeuksieni mukaan, kunniallisena kansalaisena olla käsittelemässä suomelle tärkeitä aiheita palstallamme. Ja sellaiseksi katsottakoon tämän valitsemani palstakirjoittajan kysymys "KGB on pesiytynyt. Onko se SDP?" Niin voin kertoa että olen monestikkin esityksissäni käsitellyt tätä aihetta, joskin tuonut esiin suomea varten räätälöidyn KGB:n suunnitelman. Ja onhan se totta että SDP:stä voidaan täydellä oikeutuksella esittää tuollainen kysymys.
ylläpito bannaa koneesi, niin ettet pystisi kirjoittamaan hulluuksiasi tälle palstalle. Kuuluisit mielisairaalaan, mutta kyvytön virkavalta odottaa sinun tekevän jonkun rikoksen.
Tahdon käsitellä tätä aihetta tässä keskusteluketjussa laajemminkin. Ja palatakseni vielä tuohon esitettyyn kysymykseen, niin aloitetaan kuitenkin kertomalla hieman KGB:n periaatteista ja toimintatavoista jotka ovat jossainmäärin kyllä tulleet tunnetuiksi, mutta nyt tämän Sofia Oksasen uusimman kirjan kautta meille suomalaisille avautuu paremminkin rajan takaisen Kremlin Turvallisuuspalvelu KGB:n toiminta vaikkapa virolaisten henkilöiden kohdalla, jotka ovat asettuneet venäjälle asumaan ja työskentelemään.
KGB on vanhan neuvostoliiton hallintoytimen Turvallisuuspalvelu, ja voidaan kyllä hyvin perustellusti väittää että tämän päivän Venäjän Turvallisuuspalvelu FSB on jossainmäärin samankaltainen, sillä tietty laatutekijä toimintojen suhteen on tunnistettavissa tänäänkin. Niinpä voidaan sanoa että vaikka yleisessä puhekielessä, tai puhuttelussa ei käytetä enää "Toverit" nimitystä lainkaan, kun puhutellaan Kremlin hyväksymiä henkilöitä, niin silti tuo sama henki on tunnistettavissa heidän kohdallaan joille on myönnetty venäjän kansalaisuus, ja pätevytensä mukaisesti punnittu yhteiskunta hyödyllisiksi jäseniksi, joille voidaan myöntää virkatehtäviä hoidettavaksi, sekä tietenkin osallistumista hallitsevaan keskiluokkaan, jolla on varsin hyvä toimeentulon taso. Ja venäjällä tunnetaan kyllä varsin hyvin Viron Arjalaisten henkilöiden yhteiskunnallinen pätevyys, ja silloin on ymmärrettävää että Kreml on tahtonut käyttää julkaisemansa Kodumaa (Kotimaa) lehden lukijoiden kautta mahdollisuutta löytää Virolaisia henkilöitä venäjältä, jolloin Kremlin Turvallisuuspalvelu oli heti asialla suorittamassa tarkistustoimenpiteitä sekä kuulustelemassa henkilöä. Ja voin varmuudella väittää että jos kuuluustelussa ilmeni haluttomuutta, tai KGB:n mielestä väärää kansalaisasennetta Kremlin hallinnon laajapohjaista ohjelmaa ja poliittiista linjausta kohtaan, niin kyseinen virolainen henkilö pakoitettiin luopumaan työstään ja toimeentulostaan, sekä kaikintavoin tehtiin selväksi että venäjä ei hyväksy kyseistä henkilöä, ja koko perhe pakoitettiin muuttamaan pakkotoimien avulla poies venäjältä. Voidaan siis väitää että kohtuullisen turvallinen toimintaperiaate on ollut käytännössä, ja se on taannut Kremlille aika hyvin poliittisen turvallisuuden hallintonsa kohdalla, vaikka valtakunnasta löytyisi hyvinkin päteviä poliittisia ehdokkaita, jotka demokratian nimissä voisivat nousta hallitsevaan asemaan korkeimmassa päätöksenteossa.
Mutta on se vaan vittumaisen vintturainen miinusvaltio, vai mitä.
Kaikkien muitten mustamaalaaminen on persujen taktiikkaa. Se onkin niitten ainoa taktiikka.
Laittaisitko faktoja, ei mutu tuntumaa.
Jonkin verran (huvittuneena) olen seurannut keskusteluja mediassa, niin kyllä se mustamaalaus tuntuu olevan vasemmalle laidalle (vas, sdp, vihr) kovin luonnollinen asia.
Nyt valehtelet ! Kannatan ja äänestän Perussuomalaisia, mutta olen samaa mieltä edellisen kanssa siinä, tällä palstalla eniten paskaajauhaa juuri meikäläiset. Perussuomalaisiin on pesiytynyt fasistit ja rasistit. Missäpä ne muualla majailisivat kun omaa puoluettaan eivät saa aikaan, kannatuksen vähäisyyden vuoksi.
yksi esimerkki, hulluista persuista. Kirjoittaa joka päivä ja valehtelee niinPerkeleesti.
Saattaa olla myös
Voi olla myös RKP eli KRP.
Olet aivan oikeassa, sillä SDP:llä on ollut valtionrikolliset kontaktit Kremlin hallintoon, ja tuo Kremlin toimivalta on toteutunut Sosdem. Ent. Presidentti Koiviston ohjauksen kautta koko poliittiseen toimijaryhmään, ja ohjaten varsin vaikuttavasti Sosdem. Ent. Presidentti Tarja Halosta. Ja niin ollaan luotu totalitaarinen poliisivaltio systeemi, jossa on ollut jopa yli 1000 siviilipoliisia, ja jokaisella valtion kustantama siviiliauto. Ja sitten tietenkin koko Suomen poliisi organisaatio on muodostunut tukemaan tuota.ns "Pimeää Sosdem linjausta" joka ei ole ollut eduskunnan käsittelyssä lainkaan, eikä edes julkisessa foorumissa kirjoitetun sanan muodossa.
Vihreisiin on liittynyt useampikin entinen taistolainen.Jäljet johtanevat sinne.
Tunnistatkos muka taistolaisuutta Raakkunassa, ja kaipailetkos kunnon miestä omiin riveihisi vihreissä. Niin et ole ainoa Vihreiden nais edustaja, joka on todennut ettei heillä ole kunnon poliittisia miesehdokkaita riveissään.
Niin tuota, haluan kuitenkin selventää että Raakkuna on aito Suomen Kansallistietäjä, ja minulla on hallussani aivan kaikki tieto, aivan kaikesta. Ja kun puhun asiantuntemuksella vaikka neuvostoliiton aikaisesta KGB Turvallisuuspalvelun toiminnasta, niin ei suinkaan tarkoita että olisin kahlannut läpi vasemmistolaisuuden huippuaikaa käsitteleviä kirjoja lainkaan. Ja miksi sanonkaan että taistolaisuus oli vasemmistolaisuuden huippuaikaa. Niin tarkoitan että silloijhn uskottiin aidosti sosialismiin, ja Karl Marx oli tukeva perustus, ja suomen nuoriso oli tuolloin intomielisesti muokkaamassa täydellistä poliittista järjestelmää, joka sopii koko suomeen.
KGB (ven. Комитет государственной безопасности CCCP, Komitet gosudarstvennoi bezopasnosti SSSR kuuntele ääntämys?), SNTL:n valtion turvallisuuskomitea oli Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi vuodesta 1954 vuoteen 1991. Se vastasi ulkoisesta turvallisuudesta ja tiedustelusta lukuun ottamatta sotilastiedustelua, joka kuului GRU:lle.
Valko-Venäjällä turvallisuuspoliisi toimii edelleen venäjäksi KGB:n nimellä
http://fi.wikipedia.org/wiki/KGB