Ystävät tekevät väärin minua kohtaan.

sadsad:((

Olen 16-vuotias tyttö ja mulla on 2 hyvää ystävää ja lisäksi paljon kavereita.
Toinen hyvä ystävä on nyt vaikka anna ja toinen tiina.
Olemme aina annan ja tiinan kanssa olleet kolmisin ja tehneet kaikkea kivaa. Yhtenä päivänä he olivatkin vaan kaksin ja jättivät minut yksin. He unohtivat minut ainaki 3-4 kuukaudeksi kokonaan ja olivat vaan kaksin ja pitivät hauskaa. Heille tuli kesän ajaksi riita ja olin onnellinen, koska he molemmat olivat kanssani vuorotellen ja meillä oli hauskaa.
Nyt he ovat sopineet ja taas ja minut on unohdettu:( Olen ihan palasina ja en tiedä jaksanko tätä. Olen ollut hyvä ystävä ja kuunnellut heidän molempien murheita ja lohduttanut heitä ja nyt olen heille kuin ilmaa. En haluaisi menettää ainakaan tiinaa,koska tiina on kunnollinen ja kiltti, mutta anna saa hänet tekemään tyhmyyksiä (polttamaan tupakkaa ja juomaan) Kun olen tiinan kanssa kaksin hän on tosi mukava ja kaikkea, mutta kun anna on mukana hän on ylimielinen ja kamala. He myös suunnittelevat kaikkea tekemistä kaksin kun olen vieressä, mutta evät pyydä minua. Se tuntuu niin pahalta:( Olisi ihan kamalaa lopettaa ystävyys varsinkin tiinan kanssa, koska minulle ei jäisi ketään:(
Nytkin vaan itkin kirjoitteassani tätä. Minulla onaina ollut ystäviä, mutta nyt kaikki ovat unohtaneet minut. Tuntuu, että se johtuu siitä kun en halua polttaa/juoda.

7

220

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mnmnnngj

      "Tuntuu, että se johtuu siitä kun en halua polttaa/juoda."

      Hei, oot kuules tosi fiksu, ku et oo ruvennu juomaan etkä polttaa. Äläkä aloitakaan sen takia, et kaveris tekevät niin.....

      • sadsad:((

        En todellakaan meinaakkaan aloittaa, mutta jotain tässä asiassa pitää muuttua! Pelkään, että ystäväni suuttuu jos otan tämän asian esille. Kun kysynkin voiko tiina olla niin hän vaan alkaa sanoa: ÖÖÖÖÖ..... HMMMMMMM.....
        Olen kohta ilman ystäviä.


    • Älä masennu, tyttö! Ei tuollaiset ihmiset ole mitään hyviä ystäviä, jos tuolla tavalla syrjäyttävät sinut ja käyttäytyvät huonosti sinua kohtaan. Parempi olla ilman päihteitä kuin olla tuollaisten tyyppien kanssa. Saat kyllä vielä parempia ystäviä itsellesi.

      • sadsad:((

        Totta, mutta mistä niitä kavereita löytää?:(


    • mnmnnngj

      Voisitko aloittaa jonkun harrastuksen mitä kautta löytäisit uusia kavereita???

      • sadsad:((

        Olen juuri aloittamassa teatterin ja harrastan valmiiksi jalkapalloa.
        Toivotaan, että teatterista löytyisi mukavia kavereita. Jalkapallossa niitä onkin, mutta en pidä heihin yhteyttä.


      • mnmnnngj
        sadsad:(( kirjoitti:

        Olen juuri aloittamassa teatterin ja harrastan valmiiksi jalkapalloa.
        Toivotaan, että teatterista löytyisi mukavia kavereita. Jalkapallossa niitä onkin, mutta en pidä heihin yhteyttä.

        No mitä ite tunnen ihan näyttelijöitä, nii ovat aivan mahtavia tyyppejä.... Luulenpa, että löydät teatterin kautta mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia!!! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3040
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      943
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      817
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      766
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      559
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      48
      526
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      465
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      460
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    Aihe