Tässäpä mallia otettavaksi muillekin paikkakunnille kuinka tulee huolehtia nuorisokasvatuksessa vanhenpien henkilöiden sekä tehtävään palkatun henkilökunnan valvovansilmän alla.
Tosin tähän etuoikeutettujen ryhmään päästäkseen on ensin hankittava lupaavan näköiset paperit, mutta se ei liene nykyisin ylittämätön ongelma.
----
Missä vika, kun 16-vuotiaille ja jopa nuoremmille tarjoillaan ravintolassa alkoholia humaltumiseen asti? Ravintoloissa? Portsareissa? Vanhemmissa? Alkoholilupia valvovissa viranomaisissa?
– Skarppaamisen varaa on koko yhteiskunnalla, sanoo asiaan perjantaiyönä havahtunut turkulaisisä.
Oman 16-vuotiaansa seikkailuja selvittämään lähtenyt mies kertoo törmänneensä turkulaisessa ravintolassa lastentarhaan.
– Monivuotisena junioriurheilun vastuuhenkilönä tunnistin sieltä hetkessä kymmenkunta 1995 tai myöhemmin syntynyttä. Puolenyön jälkeen.
Kaikki alkoi, kun miehen 16-vuotias poika tuli kotiin humalassa. Yöllisessä keskustelussa selvisi, että poika oli ollut ikätoveriensa kanssa juomassa siideriä ja shotteja ravintolassa. Ravintolakuitit todistivat kertomuksen.
– Ajoin siltä istumalta, keskellä yötä, kyseiseen ravintolaan tapaamaan vuoropäällikköä. Kerroin hänelle tilanteesta ja siitä, että 16-vuotiaalleni oli tarjoiltu humaltumiseen asti heidän ravintolassaan. Hyvin ystävällinen ja yhteistyökykyinen mies pyysi anteeksi omasta puolestaan, mutta sanoi, ettei voi tehdä sitä ravintolan puolesta: ”Tilanne on vaikea.”
Tämän jälkeen mies meni yhdessä vuoropäällikön kanssa näyttämään poikansa kuvaa ovella vuorossa olleelle portieerille.
– Kysyin, oliko hän päästänyt poikani sisään. Hän vastasi sananmukaisesti ja rehellisesti näin: ”En muista, mutta ohje on päästää sisään tyypit, joilla on lupaavan näköiset paperit.”
Isä soitti kahdelle baarissa tapaamansa lapsen vanhemmalle keskellä yötä ja pyysi näitä hakemaan omat alaikäisensä kotiin. Lisäksi hän ilmoitti alaikäisille anniskelusta Aluehallintoviraston alkoholitarkastajalle.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/385349/Turkulaisisa jarkyttyi kaupungin yossa ravintolassa tuli vastaan lastentarha

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä isä kun piti huolta !