Uudet lieksalaiset ovat löytäneet metsät

Kuulin, että uudet lieksalaiset ovat löytäneet tai löytämässä metsien aarteet. Todella hienoa, kerätköön he marjoja ja sieniä sitten omaan käyttöön tai myyntiin, ihan sama, kunhan sato ei jää metsiin mätänemään. Ja jos myyntiin keräävät, sieltähän ne tulevat meidän kaikkien hyväksi.

Suosittelen samaa tällä palstalla ruikuttaville kanta-asukkaille.
49495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Niin se vain on että metsä on tänä vuonna ollut melkoinen vilja-aitta. Sinne mahtuu keräilijöitä ja ei ole värillä väliä! Itse asiassa eilen kun veimme puolukoita ja sieniä myytäväksi - totesimme että missä on nuori väki - meidän urhot ovatko he keräämässä marjoja ja poimimassa sieniä - ei todellakaan.
Hienoa että uudet lieksalaiset ovat mukana opettelemassa tätä marjastuksen ja sienestyksen jaloa tosin katoavaa taitoa.

Ei kuulkaa uniongelmat vaivaa kun päivän metsässä taapertaa. Suosittelen kaikille lämpimästi.

Äänestä

Eilen oltiin metsässä reilu kuusi tuntia.
Hyvä isä, että nukutti. Ei meinannu saunaan jaksaa.
En muistanu kattoo kelloa kun menin maata, mutta siinä se oli yheksän ja kymmenen välillä.
Tänä aamuna heräsin vasta kaheksan jäläkeen.

Kohta lähen taas mehtään. Aamulla alkaa työt yheksältä joten saan taas nukkua pitkään.

Äänestä

Siis tarkoititko että negroidit olisivat olleet keräämässä marjoja....Aika vaikea uskoa. Mutta toisaalta kerääväthän esim mustalaiset Saksassakin marjoja. Sielä tosin houkutuksena toimii se, että se on varastamista.

Äänestä
  • Ei tiällä mitkään -oidit marjoja kerree vuan immeiset. Vaen saethan tuota ropakantoosi tuas kerran yrittee syötellä, vuan huti tuli. Tuas yhen kerran.
    Johan tuossa otsikossahii sanotaan, jotta uuvet lieksalaeset. Kun minun mummo ol nuori sillon tiede ja tutkimus oli niin alkeellista, jotta hyö kuvittelivat olevan semmonen "rotu" kuin negridit. Onneksi on paljon vettä virranna Lieksanjoessa ja nyt jokkaenen täyspäenen ymmärtää, jotta se oli vaen sosiaalinen konsruktio, vaella toellista tieteellistä pohjoo.

    Kumma että niin viisaella eläjillä kun "marjastaja-" ei satu ies sanaston taevutusmuojot kohilleen. On niin somasta!

    Hyvin tulloo puolukkoohi, sienistä huastamatakkaa.

    Äänestä

  • Sivusta puutun sorry kirjoitti:

    Rodun biologisuudesta:

    http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Ihmisrotuja ei voi perustella biologialla/1135267148068

    Sosiaalisesta konstruktiosta:

    http://video.google.com/videoplay?docid=-8471383580282907865#

    Lisäksi tuhannet muut artikkelit ympäri maailmaa.

    Jos osaa lukea tietää, että homo sapiens viittaa ihmiseen ei koiraan silloin puhuttaisiin Canis lupus familiarisista.

    Tuossa Petter Portinin jutussahan sanotaan, että ihmispopulaatioilla on ilmiselviä eroja. Jostain syystä vasemmistolainen Portin ei halua kuitenkaan käyttää sanaa "rotu" vaan keksii kiertoilmauksen "etninen ryhmä". Kyllä rotu on edelleen tieteessä käytettävä hyödyllinen käsite. Rotuhan tarkoittaa kahden ihmispopulaatin geneettistä eroa.

    Etkö näe, että kiinalaiset ovat erinäköisiä kuin eurooppalaiset? Suosittelen käyntiä psykiatrilla, jos et eroa huomaa.

    Äänestä

  • Ajattelija2008 kirjoitti:

    Geneettisesti erot ovat suurempia saman "rodun" sisällä kuin ns. "rotujen" välillä.

    Kun et näy ymmärtävän alkeellisintakaan kieltä ei voi mitään. Kuorella kun ei ole sisältöön merkitystä.

    Äänestä

  • Ei kaikki muumit.... kirjoitti:

    Voisiko foorumin moderaattori lopettaa tieteellisesti paikkansapitävien viestien sensuroimisen? Tai sitten pestautua Orwellin 1984-kirjan elokuvaproduktioon ajatusrikollisia jahtaamaan?

    Rotujen sisällä on suuria vaihteluja, mutta niin on myös rotujen välillä. Lynnin ja Vanhasen mukaan suomalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on 97, kun taas Saharan eteläpuolisen tummaihoisen rodun keskimääräinen älykkyys on 75.

    On yleinen harhaluulo, että rotujen väliset erot ovat vain ulkonäköeroja.

    Mainitsin jo, että eurooppalaisissa on Neandertalin ihmistä 4 %, kun taas Saharan eteläpuolisessa tummaihoisessa rodussa 0 %. Mitä muuta tämä on kuin rotuero?

    Lukisit sinäkin nimimerkki "Muumit laaksossa" näistä asioista, niin ymmärtäisit.

    Negroidien asuttamissa valtioissa eli Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimääräiset älykkyysosamäärät ovat matalampia kuin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Itä-Aasian maissa.

    . The Worldwide Pattern of IQ Scores. East Asians average higher on IQ tests than Whites, both in the U. S. and in Asia, even though IQ tests were developed for use in the Euro-American culture. Around the world, the average IQ for East Asians centers around 106; for Whites, about 100; and for Blacks about 85 in the U.S. and 70 in sub-Saharan Africa.

    http://www.eurekalert.org/pub_releases/ ... 042505.php

    Äänestä

  • Ei kaikki muumit.... kirjoitti:

    Geneettisesti erot ovat suurempia saman "rodun" sisällä kuin ns. "rotujen" välillä.

    Kun et näy ymmärtävän alkeellisintakaan kieltä ei voi mitään. Kuorella kun ei ole sisältöön merkitystä.

    http://www.newscientist.com/mobile/article/dn22234

    Tuossa on tieteellinen artikkeli, jonka mukaan D-vitamiinin vaikutus hedelmällisyyshoitoa saavaan naiseen riippuu naisen rodusta. Nämä kahelit, jotka väittävät ettei rotuja ole olemassa, voisivat kertoa, miten tuo tieteellinen tulos on mahdollinen.

    Äänestä

  • tuumiva tupauuno kirjoitti:

    Negroidien asuttamissa valtioissa eli Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimääräiset älykkyysosamäärät ovat matalampia kuin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Itä-Aasian maissa.

    . The Worldwide Pattern of IQ Scores. East Asians average higher on IQ tests than Whites, both in the U. S. and in Asia, even though IQ tests were developed for use in the Euro-American culture. Around the world, the average IQ for East Asians centers around 106; for Whites, about 100; and for Blacks about 85 in the U.S. and 70 in sub-Saharan Africa.

    http://www.eurekalert.org/pub_releases/ ... 042505.php

    "Negroidien asuttamissa valtioissa eli Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimääräiset älykkyysosamäärät ovat matalampia kuin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Itä-Aasian maissa."

    Vetäisit sitten yhtäläisyysviivan rasistisen asenteesi kannalta sopivaksi katsomaasi paikkaan.

    Tuo väittämäsi ei näet pidä paikkaansa.
    Nykytiedon mukaan älykkyyttä ei voida mitata, eikä osoittaa numeroilla, koska vaikeusasteeltaan samantasoisilla testeillä saadaan samalta henkilöltä toisistaan poikkeavia tuloksia.
    Myös taustalla olevalla koulutuksella on merkittävä vaikutus.
    Näin ollen kyseessä ei ole älykkyystesti.

    Noilla testeillä voidaan mitata oikeastaan vain kognitiivisia kykyjä ja niitäkin vain suuntaa antavasti, mutta siinä leikissä ei sitten länsimainen heppu pärjää kovinkaan hyvin vaan onpahan aika lähellä sitä samaa tasoa kuin tuossa kommentissa parjatut ihmiset.

    Sillä kognitiivisen kyvykkyyden saralla pätevimmät löytyvät tuolta Kiinan, Japanin ja Korean suunnalta. Taustalla lienee mm. konfutselaisuuden eli kulttuurin vaikutus. Tällaista on esitetty.
    Kyseessä on hypoteesi, mutta hyvin vahva sellainen.

    Äänestä

  • Ajattelija2008 kirjoitti:

    http://www.newscientist.com/mobile/article/dn22234

    Tuossa on tieteellinen artikkeli, jonka mukaan D-vitamiinin vaikutus hedelmällisyyshoitoa saavaan naiseen riippuu naisen rodusta. Nämä kahelit, jotka väittävät ettei rotuja ole olemassa, voisivat kertoa, miten tuo tieteellinen tulos on mahdollinen.

    ... lapsi hyvä, mnipuloimalla.

    Äänestä

  • Kaikkee ne keksii kirjoitti:

    "Negroidien asuttamissa valtioissa eli Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimääräiset älykkyysosamäärät ovat matalampia kuin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Itä-Aasian maissa."

    Vetäisit sitten yhtäläisyysviivan rasistisen asenteesi kannalta sopivaksi katsomaasi paikkaan.

    Tuo väittämäsi ei näet pidä paikkaansa.
    Nykytiedon mukaan älykkyyttä ei voida mitata, eikä osoittaa numeroilla, koska vaikeusasteeltaan samantasoisilla testeillä saadaan samalta henkilöltä toisistaan poikkeavia tuloksia.
    Myös taustalla olevalla koulutuksella on merkittävä vaikutus.
    Näin ollen kyseessä ei ole älykkyystesti.

    Noilla testeillä voidaan mitata oikeastaan vain kognitiivisia kykyjä ja niitäkin vain suuntaa antavasti, mutta siinä leikissä ei sitten länsimainen heppu pärjää kovinkaan hyvin vaan onpahan aika lähellä sitä samaa tasoa kuin tuossa kommentissa parjatut ihmiset.

    Sillä kognitiivisen kyvykkyyden saralla pätevimmät löytyvät tuolta Kiinan, Japanin ja Korean suunnalta. Taustalla lienee mm. konfutselaisuuden eli kulttuurin vaikutus. Tällaista on esitetty.
    Kyseessä on hypoteesi, mutta hyvin vahva sellainen.

    Paskat mistään testeistä mutta kyllä rotu kuin lajikin osaa juonitella itsensä eduksi
    asiassa kuin asiassa ilman tieteellistä analyysiäkin ja siihenhän kateus perustuu
    ilman sitä ei ole edistystä millään saralla .

    Äänestä

  • Manipuloimalla... kirjoitti:

    ... lapsi hyvä, mnipuloimalla.

    Ihan selkein tulos on tänään Hesarissa. Koulustason myötä ns. "älykkyystestien" tulokset paranevat. Olen sata varma, että kiertokoulun käynyt ukkini olisi saanut huonommat tulokset kuin minä, jolla on korkeakoulututkinto. Mutten ole yhtään varma, etteikö hän olisi saanut samoja tai parempia tuloksia, jos hänellä olisi ollut samat opinnot takanaan. Sama ruokavalio, sama sosiaalinen ympäristö jne. Sama homma se pätee näissä provojen afrikoissa. Sitten kun samoissa olosuhteissa kasvaneiden välillä osoitetaan ihon värin vaikutus "älykkyyteen" niin sitten kannattaa provoilla. Ei hetkeäkään aiemmin.

    Olisiko se tietynlaista älykkyyden puutetta, ettemme ole onnistuneet kehittämään kulttuurisidonnaisuuksista riippumatonta "älykkyystestiä"? Minulla on vielä muistissa kuinka monet lieksalaiset aikoinaan joutuivat työkykyarvioinneissa ns. palikkatesteihin, joissa piti hahmottaa moniulotteinen kuvio. Se oli äärimmäisen nöyryyttävää ja tarpeetonta ikänsä pientilaansa hoitaneelle emännälle ja isännälle.

    Äänestä

  • Kaikkee ne keksii kirjoitti:

    "Negroidien asuttamissa valtioissa eli Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimääräiset älykkyysosamäärät ovat matalampia kuin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Itä-Aasian maissa."

    Vetäisit sitten yhtäläisyysviivan rasistisen asenteesi kannalta sopivaksi katsomaasi paikkaan.

    Tuo väittämäsi ei näet pidä paikkaansa.
    Nykytiedon mukaan älykkyyttä ei voida mitata, eikä osoittaa numeroilla, koska vaikeusasteeltaan samantasoisilla testeillä saadaan samalta henkilöltä toisistaan poikkeavia tuloksia.
    Myös taustalla olevalla koulutuksella on merkittävä vaikutus.
    Näin ollen kyseessä ei ole älykkyystesti.

    Noilla testeillä voidaan mitata oikeastaan vain kognitiivisia kykyjä ja niitäkin vain suuntaa antavasti, mutta siinä leikissä ei sitten länsimainen heppu pärjää kovinkaan hyvin vaan onpahan aika lähellä sitä samaa tasoa kuin tuossa kommentissa parjatut ihmiset.

    Sillä kognitiivisen kyvykkyyden saralla pätevimmät löytyvät tuolta Kiinan, Japanin ja Korean suunnalta. Taustalla lienee mm. konfutselaisuuden eli kulttuurin vaikutus. Tällaista on esitetty.
    Kyseessä on hypoteesi, mutta hyvin vahva sellainen.

    Älykkyyttä voidaan kyllä mitata kulttuurista riippumattomilla testeillä melko hyvin. Adoptiotestit USA:ssa ovat osoittaneet, että Saharan eteläpuolisen afrikkalaisrodun, eurooppalaisrodun ja kiinalaisrodun älykkyyserot ovat geneettisiä. Kasvuperheellä ei ole juuri mitään vaikutusta.

    Lukisit näistä asioista, niin ei tarvitsisi levittää vääriä luuloja.

    Äänestä

  • Sattuva HS kirjoitti:

    Ihan selkein tulos on tänään Hesarissa. Koulustason myötä ns. "älykkyystestien" tulokset paranevat. Olen sata varma, että kiertokoulun käynyt ukkini olisi saanut huonommat tulokset kuin minä, jolla on korkeakoulututkinto. Mutten ole yhtään varma, etteikö hän olisi saanut samoja tai parempia tuloksia, jos hänellä olisi ollut samat opinnot takanaan. Sama ruokavalio, sama sosiaalinen ympäristö jne. Sama homma se pätee näissä provojen afrikoissa. Sitten kun samoissa olosuhteissa kasvaneiden välillä osoitetaan ihon värin vaikutus "älykkyyteen" niin sitten kannattaa provoilla. Ei hetkeäkään aiemmin.

    Olisiko se tietynlaista älykkyyden puutetta, ettemme ole onnistuneet kehittämään kulttuurisidonnaisuuksista riippumatonta "älykkyystestiä"? Minulla on vielä muistissa kuinka monet lieksalaiset aikoinaan joutuivat työkykyarvioinneissa ns. palikkatesteihin, joissa piti hahmottaa moniulotteinen kuvio. Se oli äärimmäisen nöyryyttävää ja tarpeetonta ikänsä pientilaansa hoitaneelle emännälle ja isännälle.

    Ei täällä kukaan ole provoillut paitsi sinä. Heikoilla tiedoillasi kirjoitat puuta heinää.

    Tuolla aikaisemmassa viestissäni viittaan adoptiotutkimuksiin USA:sta, joiden mukaan kasvuperheellä ei ole juuri mitään vaikutusta älykkyyteen. Sen sijaan rodulla on suuri vaikutus älykkyyteen.

    Koulutuksella lienee lievä älykkyystestipisteitä nostava vaikutus. Teollisuusmaiden hyvä ravinto nostaa älykkyyttä aivan kuten ihmisten pituutta.

    Äänestä

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt ......

Äänestä

Kyllä ne on yhä thaimaalaisia jotka lieksassakin marjoja poimii!
Yhtään somalimyyjää ei ole kukaan marjanostaja, nähnyt joten se siitä!

Äänestä

Eilen ajelin 160 km autolla pitkin metsäteitä, joka paikassa on puolukkaa missä on kangasmetsää ja hakkuaukeita!
4 sankollista poimittiin puolukkaa, tehtiin nuotio, paistettiin makkaraa ja kahviteltiin!
Oli kerrassaan hieno päivä ilmojenkin puolesta! Menipä päivä huvassa! Outoa oli kun ei ketään ollut ajokoiran kanssa metsällä vaikka jänisjahti alkoi eilen? Taitavat säästellä koiriaan susien pelossa?

Äänestä
  • Eilen kerättiin siipan kanssa vli 100 kg puolukkaa joka on vielä ihan normaalia. Toisilla päiväkeruut menetvät lähemmäksi 200 kg - tosin majoja pitää olla paljon.
    Päivän anti oli aika hyvä ja uni tuli ilman iltasatuja. Sinne vaan kaikki ketkä kynnelle kykenevät -on hyvää kuntoilua- saa raitista ilmaa- ja vähän vaivanpalkkaakin mydessäsi marjat.

    Äänestä

Ei kannata kerätä myyntiin, maksavat huonosti ja bensa on kallista! Talkoiksi menee ja selkä kipeytyy!

Äänestä
  • Sossu elättää peruslieksalaisen.
    Miksi siis vaivautua metsään.
    Jää enemmän aikaa kiukutella maahanmuuttajista, sossusta ja vaikka mistä joutavasta.
    Niin ja jää enemmän aikaa kaljoitteluun... ja täällä pöljäilyyn.

    Äänestä

Puhut ihan asiaa, miksi lähteä noukkimaan marjoja jollekkin trokarille? Kerätköön myyntiin marjansa kuka haluaa, minä en myy yhtään! Mukavampi se on kotona olla kuin metsässä itikoiden syötävänä!

Äänestä
  • Ei tähän vuodenaikaan enää montaa itikkaa ole. Kyllä puolukan keruulla hankkeille pääsee. Tunnissa reilu kymppi puhtaana käteen.

    Äänestä

Mikä oli päivän hinta lieksassa puolukasta roskineen ja puhdas joko ostavat agentit

Äänestä

Puolukka 1,20e roskineen puhdistetun hinta oli laskenut jo 1,50e
Bensaa kuluu mutta tänään 7 sangollista kahdestaan ennen sadetta siinä kyllä hajosi jo poimuri mutta mukana oli ilmastointiteippiä muuten nuo muovist on leluja metässä josta on heti sakarat poikki ja kaupassa ei ole kunnollisia myynnissä.
Pari ostajaa ainakin on Lieksassa asemalla ja ST 1

Äänestä

Hyvä vinkki kiitos .

Äänestä
  • Vielä vinkkinä tuosta teipistä se on hyvä laitta syylän päälle ja antaa olla tiiviisti niin syylä irtoaa ja kovettumat pehmenee jaloista

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Vielä vinkkinä tuosta teipistä se on hyvä laitta syylän päälle ja antaa olla tiiviisti niin syylä irtoaa ja kovettumat pehmenee jaloista

    Minulla on vasemmassa kädessä 2 syylää. Auttaako teippi käsisyyliin? Mikä teippi on paras ja tepsivin vanhemmalle yli 50 vuotiaalle ihmisellen? Vai onko tämä huijarin puhetta eli vitsi?

    Äänestä

  • Aino Kaste kirjoitti:

    ilmastointiteippi syylän päällä tepsii.

    Äänestä

  • niu67bfu68ol kirjoitti:

    ilmastointiteippi syylän päällä tepsii.

    Asiasta pois mutta juuri tuo harmaa teippi jota saa eri kokoisena koska se rulla myös maksaa on hyvä, mutta aina on tarvetta. Teippi saa olla syylän tai kovettuman päällä paikallaan ja heti vaihdettava jos teippi irtoaa.Kun syylä on muodostunut väriltään jo pehmeäksi tai kovettuma voi sen rapsuttaa pois.
    Kuitenkin jopa lääkäri totesi asian minulle ja tepsi aikanaan. MK

    syylät ovat papilloomaviruksen aiheuttamia ja posistoon on eri menetelmiä kuten 40% salisyylihapolla kyllästetty laastari ja vahvempi 30-70% trikloonirietikkkahappoa.
    Joskus tarvitaan jo sitten kovempia keinoja esim polttoa sähköneulalla jäädyttämistä nestemäisellä typellä ja laserkirurgia joka on asiantuntijoiden hommaa jopa kirurgisesti.
    Kuitenkin on syytä kiinnitää huomiota kenkiin ja jalkojen hoitoon koska virus tarttuu kosteissa tiloissa.

    Mutta oikein hyvää säätä ja marjankeruuta jonne itse lähden Markku

    Minulla on syylät käsissä, mitenkä kengät ja jalkojen hoito voipi siihen vaikuttaa. Vai kaskuiletko eli pilkkaatko sinä minua?

    Tehoaisiko tuo teippi myös kyyliin?

    Sittehän tämä sivusto hiljeneekin. Joka on ainoa positiivinen juttu täällä yksinkirjoittelun SM sivustolla.

    Äänestä

  • Aino Kaste kirjoitti:

    Minulla on syylät käsissä, mitenkä kengät ja jalkojen hoito voipi siihen vaikuttaa. Vai kaskuiletko eli pilkkaatko sinä minua?

    Aino Kaste pyydän anteeksi jos olet asiani ymmärtänyt väärin olen todella kertonut sen hyvin lyhyesti ja voinet kokeillä samaa menetelmää myös käsiin.
    On tietysti olemassa erilaisia uskomuksia kuten ennen rihmalangan tekeminen syylän ympärille ja aamusylki syylään mutta kuten totesin kirjoituksessani Papiloomaviruksesta se on painettua tekstiä kyseisestä asiasta.MK

    Marjoja keräsimme tällä välin 10 ämpäriä ja jo tuli nälkä mutta kenties nyt uudelleen raittiiseen kauniiseen ilmaan kuntoilemaan.MK

    Äänestä

Vuonna 92 maksettiin puhdistettu puolukka 15mk kilo eli 2,5e.Eipä kiinnosta kerätä huonomalla hinnalla kuin 20v sitten.

Äänestä
  • maksettu. Se oli 6- 8 markkaa puhtaasta.
    Hinta pyöri samoissa lukemissa monta vuotta ja vaihteli tietysti sadon mukaan.
    90- luvun puolivälissä hinta putosi paljon, mutta nousi sittemmiten.

    Kantani on että vätykset pois marja- ja sienimetsistä.
    Teillä ei ole mitään asiaa sinne.

    Äänestä

  • Ei muuten kirjoitti:

    maksettu. Se oli 6- 8 markkaa puhtaasta.
    Hinta pyöri samoissa lukemissa monta vuotta ja vaihteli tietysti sadon mukaan.
    90- luvun puolivälissä hinta putosi paljon, mutta nousi sittemmiten.

    Kantani on että vätykset pois marja- ja sienimetsistä.
    Teillä ei ole mitään asiaa sinne.

    Lieksassa marjasta maksettu aina huonosti,markka aikaan jopa 4mk hinta ero oli nurmekseen verrattuna.Ainostaan Jorma Töyrylä piti hinnan kohtalaisena silloin kun hän oli ostomiehenä täällä.Marjan hinnat minulla ylhäällä joka vuodelta huippu vuodesta 76 lähtien,silloin roskaisesta sai jopa 17mk.Kuhmossakin ostajat jopa aseiden kanssa tappelivat kuka marjat saa.

    Äänestä

Riistohommaahan se tuo puolukan osto on? Säälittää Thaimaalaiset poimijat kun tulevat tänne keräämään, sitten joku nihilisti välittää niiden marjat ja maksaa vielä vähempi kuin nämä paikalliset ostajat, eli ahne paskiainen vetää välistä!

Äänestä
  • Mutta täytyy muistaa, että Thaimaassa elää yhdellä eurolla päivän. Eli jos poimii kymmenen kiloa ja saa kilosta euron, niin elää ruhtinaallisesti Thaimaassa kymmenen päivää. Keräys intoa ei voi mitenkään verrata kanta Suomalaiseen, koska hyötysuhde on eri. Joten voitte lopettaa täysin turhan paikkakuntalaisten haukkumisen.

    Äänestä

Ei sitä silti tarvitse ihmisiä orjana pitää! Vaikka eläisi miten niin kyllä siitä työstä pitää saada se mikä kuuluu eikä olla rosvona välissä varastamassa!
Trokarit voisi itse mennä kykkimään marjojen perään eikä olla rosvoamassa!

Äänestä
  • Sinähän voit ottaa ne thaimaalaiset hommiin ja maksaa reilummin.
    Älä huuda, - ole esimerkkinä.

    Äänestä

  • No kuule kirjoitti:

    Sinähän voit ottaa ne thaimaalaiset hommiin ja maksaa reilummin.
    Älä huuda, - ole esimerkkinä.

    Mene ja tee hae kuntoa
    Meidän on pakko harastuksen maksamiseen hakea lisärahoitusta metsästä jotta voimme osallistua laulukisaan hotellilaskuun,
    Tämä on monena vuonna ollut mahdollisuus mutta joskus ei jos sato on heikko.
    Kuitenkin meillä on metsää ja jos karehdit esim kyytistä niin lähde mukaan sen ilomielin tarjoan, pidän yhteistoiminnasta ja talkoista johon olen oppinut jo äidinmaidossa,
    Heko tissi on aina mielessä MK

    Äänestä

Katselin tuossa välittäjien hintoja mitä maksetaan puolukasta,kyllä lieksan hinnat on alakantissa.Esim bandedosa pohjamaalla maksaa puhtaasta 2€ hyrynsalmella ostajat roskasesta 1,40 oulussa puhtaasta 1,90 kuopio puhdas 1,90 että heikot hinnat lieksassa.

Äänestä
  • On kuitenkin sekin huomiotava se asia onko missä marjoja.

    Käväisin juuri pohjanmaalla ja siellä ei ole marjoja kuten aikaisempina vuosina.
    Joskus täällä ei ollut puolukkaa edes omiksi tarpeiksi niin nekin kävin noukkimassa pohjanmaalta kyläillessäni siellä.
    Eli tuo vertailu hinnoissa ei siten vastaa sitä mitä menee aikaa kerätessä puolukkaa tai pitääkö lastata rekkaan ja mennä myymään ne eteenpäin kyllä siitäkin kustannuksia tulee.

    Äänestä

Täälläpä on kin ahneimmat ostajat! Ja niille pitäisi antaa marjat imaiseksi ja olla orjatyövoimaa keräämässä!

Äänestä

MARJAN POIMINTA ON ULKO MAALAISILTA KIELLETÄVÄ JA SOSSUN AKOILLE ON KURI SAATAVA !! MUISTAKAA TÄMÄ KUNON VAALITTULOSSA !!!

Äänestä

METSÄN ANTIMIA SAAVAT KERÄTÄ KAIKKI JA KURI JA JÄRKI SAATAVA TÄLLE PERUS MIKÄ.........................

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jokamiehen oikeudet kirjoitti:

Kuulin, että uudet lieksalaiset ovat löytäneet tai löytämässä metsien aarteet. Todella hienoa, kerätköön he marjoja ja sieniä sitten omaan käyttöön tai myyntiin, ihan sama, kunhan sato ei jää metsiin mätänemään. Ja jos myyntiin keräävät, sieltähän ne tulevat meidän kaikkien hyväksi.

Suosittelen samaa tällä palstalla ruikuttaville kanta-asukkaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu