Perussuomalaiset ovat työväenluokkaisin puolue yhdessä vasemmistoliiton kanssa.
Peräti 40 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä kuuluu työväestöön (joka sisältää lähinnä suorittavan työn tehtäviä, niin sanottuja haalarihommia). Vain vasemmistoliiton kannattajakunta on yhtä työväenluokkainen kuin perussuomaiset.
Sen sijaan valkokaulustyöntekijöiden eli toimihenkilöiden ja johtajien joukossa perussuomalaisten kannatus on kuudesta suurimmasta puolueesta vähäisintä.
Samassa tutkimuksessa havaittiin, että perussuomalaisiin samaistuville toiseksi läheisin puolue on SDP: 20 prosenttia niistä, jotka ilmoittivat ykköspuolueekseen perussuomalaiset, valitsi kakkoseksi SDP:n
Lähde, Yhteiskuntapolitiikkalehti no4 /2011:
http://www.stakes.fi/yp/2011/4/rahkonen.pdf

Vastaukset 7
Vanhimmat
Entisille kommareilla ja nykyisillä persuilla on yhteistä suuri ja pahaääninen suu. Ja tietysti se että omivat "kansan" itselleen. Ovat monesti ihan hyvissä palkoissakin mutta empaattisuus puuttuu kokonaan. Työpaikoilla ensimmäisenä käyttämässä kaikki edut, mutta muille niitä ei hyväksytä. Siitä johtuu myös tämä Kreikka-fanaattisuus, ON SE NIIN VÄÄRIN! Kaikki muistaa kakarana kuinka jotkut asiat oli NIIN väärin. Useimmat ihmiset kasvaa tuosta ulos, mutta persut ovat tuossa jääneet kakaraasteelle. VOI ITKU; ON SE NIIN VÄÄRIN!
"Entisille kommareilla ja nykyisillä persuilla on yhteistä suuri ja pahaääninen suu. "
Ensinnäkin suuriosa PS:n nykyisistä kannattajista on entisiä kokoomuslaisia, kepulaisia ja demareita ja se on todettavissa ihan faktana äänestystuloksia analysoimalla eduskuntavaalien jälkeen.
Kommunistien määrä nyt on suomessa nykyään lähes olematon ja kyllä niistä suurimman osan sitoo Suomen kommunistinen puolue, Vasemmistoliitto ja Kommunistinen työväenpuolue, että vähän realiteettia please.
Mitä sitten tulee siihen, että on suuri ja pahaääninen suu, niin kyllä ne ainakin tällä palstalla tuntuvat olevan aivan muita, kuin PS:n kannattajia.
Ainakin paikallinen maineen menetys on samaa luokkaa: ennen vanhaan tulipalokommunisti ei saanut paikkakunnalla töitä, nyt on persu samanlainen kirosana.
Persut ne pahimpia kommareita juuri onkin.
Me ps ei olla komukoita, inhotaan niitä. ollaan isämmaallisia ja uskotaan jumalaan, kommari ei usko. on ateisti, meille kirkko ja uskonto on pyhä!
punikkihan sä ott vaikka voissa paistais.
Persuissa on tekouskovaisia (Soini, Hakkarainen) ja ateisteja (Halla-aho) jne. Eli kommunisteja ovat pohjimmiltaan.