Teoriani selittää monta asiaa: ihmeteot, ylösnousemuksen, taivaaseen ottamisen, Jeesuksen toisen tulemisen. Jeesus palaa keskuuteemme avaruusaluksella.
Jeesus oli muukalainen ulkoavaruudesta
Minulla on teoria!
761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sillä on totuutta.
Jeesus, Poika, on Jumalan, Isän, rakkaus meitä kohtaan, Sana joka tuli lihaksi, ihmiseksi, yhdeksi meistä, ihmiseksi joka kärsi, kuoli ja nousi ylös, jotta syntimme olisivat sovitetut ja meillä olisi ikuinen elämä Luojamme kasvojen edessä. Jeesus Kristus on maailman tarkoitus.
Minulla on teoria
Sellainen kuningas ei palla millään aluksella,hän tulee pyhiensä kanssa valkoisella hevosella.
Joka on herrain herra ja kuningasten kuningas,sellaisella voimalla ja kirkkaudella että maaja taivakin pakenevat hänen katsettaan,jota ihmisne ei enään kestä,vain vanhurskaat ovat samankaltaisia.
Järkevältä kuulostava teoria mutta yksi propleema muut elämää sisältävät planeetat on niin kaukana ettei niistä voi tulla tänne avaruus aluksilla. Toiseksi jos elämä Planeetoilla vaatii Jumalan ominaisuuksia sisältävän lajin niin sillä on iso merkitys kuinka pitkälle ja mihin suuntaan ne on kehittyneet.
Minullakin on teoria joka ei ole mun ainoastaan ;D
Jeesus on jumalan ainoa poika, lihaksi tullut jumala eikä todellakaan mikään alien!
Olen samaa mieltä kanssasi.
Tuolla joku kirjoitti Jeesuksen tulevan valkoisella hevosella. Miksi ei tulisi. saattaahan olla että se alus muistuttaa hevosta, siitä tulkinnta.
maagikko
Tämä oli tarkoitettu nim.m. Minulla on teoria.
maagikko