Lähetystyöstä

Minnekään ei kannata lähteä, tai lähettää, kenenkään sellaisen tai ketään sellaista, jota ei todella ole kutsuttu lähtemään ja viemään ilosanomaa.

Näistä asioista ja muustakin, ilosanomasta ja muusta, mikä kuuluu taivasten kuningaskuntaan (valtakuntaan) opetetaan seuraavalla sivustolla, jota kannattaa lähteä lukemaan ennakkoluulottomin silmin ja avoimella sydämellä, sillä sivustolla on painavaa asiaa apostoliudesta ja profeetallisuudesta seurakunnassa, ja on kyse asioista jotka Herramme itse opetuslapsilleen opetti ja toi esiin ja jota tulee jatkaa nykyäänkin, sillä Jumalan sana on sama eilen ja tänään, ikuisesti. Sivusto on: http://sinetti.israelinhuone.com/
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Abbas Rocky, Kuunsirpin soturi Näki unen, jossa oli kaksi miestä kiipeämässä köysiään pitkin ylös. Toinen miehistä vaivatta kipusi kohti taivasta, mutta toinen tippui aina vähän matkaa kivuttuaan maahan. Köyttä pitkin vaivatta etenevä mies oli Jeesus. Vaikeuksissa oleva mies Muhammed. Jeesus ojensi Muhamedille kätensä auttaakseen tätä. Kysyin mitä tämä tarkoittaa? Unessa Abbas kuuli äänen sanovan. ”Tuo mies ei johon luotat, ei kykene auttamaan edes itseään. Ala työskennellä minulle.” Lue juttu; RV lehti N.ro 39, Fidan lähetystyöliitte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apostolista kamaa kirjoitti:

Minnekään ei kannata lähteä, tai lähettää, kenenkään sellaisen tai ketään sellaista, jota ei todella ole kutsuttu lähtemään ja viemään ilosanomaa.

Näistä asioista ja muustakin, ilosanomasta ja muusta, mikä kuuluu taivasten kuningaskuntaan (valtakuntaan) opetetaan seuraavalla sivustolla, jota kannattaa lähteä lukemaan ennakkoluulottomin silmin ja avoimella sydämellä, sillä sivustolla on painavaa asiaa apostoliudesta ja profeetallisuudesta seurakunnassa, ja on kyse asioista jotka Herramme itse opetuslapsilleen opetti ja toi esiin ja jota tulee jatkaa nykyäänkin, sillä Jumalan sana on sama eilen ja tänään, ikuisesti. Sivusto on: http://sinetti.israelinhuone.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu