Maailman elokuvat järkyttävässä harhassa!

Tämä on tietysti ihan tuttu asia, ja vaikka itse kykenenkin toisinaan melko tunteettomasti seuraamaan joitakin murhaleffoja, niin viime aikoina on alkanut vain JÄRKYTTYÄ koko ajan enemmän tästä maailman menosta. Tämä ei ole tietysti vain elokuvaa, murhaaminen on tehty jotenkin sankarilliseksi siirroksi, kun ihmiset puolustavat petomaisesti elämäänsä, tai vain rahapussiaan, tai naisensa oikkuja, ja bisneksiään... Muslimimaissa on vast'ikään tehty järkyttäviä asioita, suomessa murhataan 8-vuotiaita tyttöjä, tai ainakin yksi, ja Auviset sun muut Viikinkinimen omaavat Norjassa pistetään vain vankilaan lepäämään ja suunnittelemaan ajatuksilltaan jotain aivan järkyttävää harhaa maailmamme varalle.
Maailmamme on syntinen ja langennut. Murhaamiselle on tietysti ihan luonnonlaki se, ja OIKEIN se että sellaista vieläkin tapahtuu, koska kohtelemme muitakin eläimiä todella julmasti ja säälittömästi, myös meitä itseämme pitää silloin tällöin ja joissakin piireissä niin kohdella. Raamatun vanhan testamentin pyhät ja profeetat oikein kehuskelivat sillä, kuinka monta "vihollisihmistä" murhasivat, ja kuinka monta kansaa saivat tuomittua....
Ajattelet tietysti, että Aki on nyt pieni poika, joka ei tätäkään luonnonlakia osaa noudattaa, ja olet oikeassa, en osaa, koska armeijan kertausharjoituksinkaan en päässyt, koska olin saanut "hullun paperit" ennen sitä. Sitä en itsekään tiedä, miten nykyään toimisin, jos minun olisi puolustettava itseäni, jossakin tappelutilanteessa, ja tilanne olisi siinämäärin tasaväkinen(toisella ei liian ylivoimaisia aseita, eikä liian montaa miestä tai naista vastassa), ettei kannttaisi vain yrittää "luikkia pakoon".... Shakkipelissä tosin näen, etten ole sen pyhempi häviötä pyytäneitä, kuin kukaan muukaan säälimätön murhaaja.... Ellen tekisi, siinäkin, todella koomisia virheitä välillä, olisin minäkin vain jokin - maailman paras älytappaja ja murhaaja..... En silti hyväksy, esim. shakkipelistä, mitään murhasamaistuksia, nappulathan pistetään vain laudan ulkopuolelle, ei ne minnekään "kuole".... Siksi en tietysti saa lapsiakaan ja perhettä, kun en sellaista hyväksy, mutta Jeesus antoi eräässä evankeliumissaan luvussaan 20:30-38 lupauksen minun kaltaisillenikin....

Miksi ihmiset haluavat koko ajan katsoa elokuvissaan sen PAHIMMAN PYHÄN HENGEN PILKAN JA SYNNIN, MURHAN? Haluavatko he itse tehdä samaa, vai jäädä sitten tuomitsemaan ja syyttämään itsensä ja ne petoihmiset kuoliaaksi?
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta älkää unohtako, jos tuomitsette ihmisyyden kunnian, kuoleman ja murhaamisen, ei tule enää lapsia, vaan elämme vanhemmaksi, mutta ei se ole enää niin onnellista, jos niitä Babylon baby-äpäröitä ei joka nurkassa kulje kuseksimassa ja sirkuttamassa kivoilla pienillä äänillään!

Äänestä

Tai lyhyesti: Miksi tosiasioista kiinnostunut katsoisi elokuvia?
Mihin elokuvia oikestaan tarvitaan?

Äänestä
  • Miksi evokkius ja fiktiot sopivat samaan evokin ruutikalloon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakstori kirjoitti:

Tämä on tietysti ihan tuttu asia, ja vaikka itse kykenenkin toisinaan melko tunteettomasti seuraamaan joitakin murhaleffoja, niin viime aikoina on alkanut vain JÄRKYTTYÄ koko ajan enemmän tästä maailman menosta. Tämä ei ole tietysti vain elokuvaa, murhaaminen on tehty jotenkin sankarilliseksi siirroksi, kun ihmiset puolustavat petomaisesti elämäänsä, tai vain rahapussiaan, tai naisensa oikkuja, ja bisneksiään... Muslimimaissa on vast'ikään tehty järkyttäviä asioita, suomessa murhataan 8-vuotiaita tyttöjä, tai ainakin yksi, ja Auviset sun muut Viikinkinimen omaavat Norjassa pistetään vain vankilaan lepäämään ja suunnittelemaan ajatuksilltaan jotain aivan järkyttävää harhaa maailmamme varalle.
Maailmamme on syntinen ja langennut. Murhaamiselle on tietysti ihan luonnonlaki se, ja OIKEIN se että sellaista vieläkin tapahtuu, koska kohtelemme muitakin eläimiä todella julmasti ja säälittömästi, myös meitä itseämme pitää silloin tällöin ja joissakin piireissä niin kohdella. Raamatun vanhan testamentin pyhät ja profeetat oikein kehuskelivat sillä, kuinka monta "vihollisihmistä" murhasivat, ja kuinka monta kansaa saivat tuomittua....
Ajattelet tietysti, että Aki on nyt pieni poika, joka ei tätäkään luonnonlakia osaa noudattaa, ja olet oikeassa, en osaa, koska armeijan kertausharjoituksinkaan en päässyt, koska olin saanut "hullun paperit" ennen sitä. Sitä en itsekään tiedä, miten nykyään toimisin, jos minun olisi puolustettava itseäni, jossakin tappelutilanteessa, ja tilanne olisi siinämäärin tasaväkinen(toisella ei liian ylivoimaisia aseita, eikä liian montaa miestä tai naista vastassa), ettei kannttaisi vain yrittää "luikkia pakoon".... Shakkipelissä tosin näen, etten ole sen pyhempi häviötä pyytäneitä, kuin kukaan muukaan säälimätön murhaaja.... Ellen tekisi, siinäkin, todella koomisia virheitä välillä, olisin minäkin vain jokin - maailman paras älytappaja ja murhaaja..... En silti hyväksy, esim. shakkipelistä, mitään murhasamaistuksia, nappulathan pistetään vain laudan ulkopuolelle, ei ne minnekään "kuole".... Siksi en tietysti saa lapsiakaan ja perhettä, kun en sellaista hyväksy, mutta Jeesus antoi eräässä evankeliumissaan luvussaan 20:30-38 lupauksen minun kaltaisillenikin....

Miksi ihmiset haluavat koko ajan katsoa elokuvissaan sen PAHIMMAN PYHÄN HENGEN PILKAN JA SYNNIN, MURHAN? Haluavatko he itse tehdä samaa, vai jäädä sitten tuomitsemaan ja syyttämään itsensä ja ne petoihmiset kuoliaaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu