Asiallista keskustelua työstä...

Kertokaa, kun täällä haukutte linja-autonkuljettajan työtä, sen rasittavuutta, arvostuksen puutetta, pitkiä päiviä ja kiirettä, että mikä sitten on ns. hyvä "perusduuni"?

Itse olen bussikuskina viihtynyt, vaikka päivät kieltämättä ovat pitkiä.
42286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

itse ajaneena 25 vuotta voin vain todeta tämän työn menneen jatkuvasti vain kuljettajan kannalta huonommaksi.
tämä päivä on kuin muinoin itä-saksan STASIN aikaa olet kaikenlaisen kyttäyksen alaisena mm,kameravalvonta joka alunperin piti olla kuljettajien turvaksi,mutta nyt sllä valvotaan kuljettajan toimintaa realiajasssa samoin matkustajien,mielestäni tämä on jo salakatselua .on ajoseuranta laitetta,on gps laiteet ,ja alkometrit .
samoin eräissä yhtiöissä on menty niin pitkälle,että ajomestaritkin ovat hoon soomi henkilöitä eli et saa suomalaisena omalla äidinkielelläsi tietoa.
teet niin tai näin on syyllinen aina kuljettaja...

Äänestä
  • itse taas yli 30 vuotta ajaneena katson että kuskin työt on parantuneet. kalusto parempaa, palkat ovat kehittyneet hyvin ja kuljettajien turvallisuuteen panostetaan jatkuvasti mm. tallentavat videot ja turvaohjaamot. Työpäivtkin ovat. ksm. ihan normaaleja. Pitkiä päiviä on, mutta ei niitä liikaa ole 2viikko jaksoa kohden. Kuljettajamateriaali on valitettavasti huonontunut entisestä.

    Äänestä

  • s------a kirjoitti:

    itse taas yli 30 vuotta ajaneena katson että kuskin työt on parantuneet. kalusto parempaa, palkat ovat kehittyneet hyvin ja kuljettajien turvallisuuteen panostetaan jatkuvasti mm. tallentavat videot ja turvaohjaamot. Työpäivtkin ovat. ksm. ihan normaaleja. Pitkiä päiviä on, mutta ei niitä liikaa ole 2viikko jaksoa kohden. Kuljettajamateriaali on valitettavasti huonontunut entisestä.

    Luepa nimim. s-----a kirjoitukseni "linja-autonkuljettaja työn hyvät puolet".
    Huomaat ettei työpäivät ole lähellekään normaaleja.

    Jos ymmärrät asioita muiden alojen palkanmaksusta, niin huomaat kuinka bussikuskeja raakasti sahataan LAILLISESTI silmään palkanmaksussakin. FYFFEE ei kerry siten kuin muilla aloilla.

    Yhdessä 12 tunnin työpäivässä kuski jää ilman kahta 50% ylityö- ja yhtä 100 prossan ylityötuntia.
    Hölmö sellaiseen on tyytyväinen.

    Pitkiä päiviä on tilissä 5-7 ja jokainen niistä on liikaa. Muuta ei noina päivinä ehdi. Ei voi edes kuntoilla!

    Kuljettajamateriaali tulee muiltakin aloilta PAKON sanelemana. Sillä hetkellä muuta hommaa ei ole. He lähtevät;kuten minäkin; heti pois muille aloille kun niitä aukeaa.

    Vanhat alalla ilkänsä olleet patut ovat kaiken edistyksen jarru. Viimeiseen saakka he jarruttavat lyhyempiä työpäiviä.
    Vanhalle patullekin tekisi hyvää tehdä normityöpäiviä jos elämässä olisi muutakin kuin vain bussi...bussi...bussi...

    Hankkikaa itsellenne muutakin elämää! Jaa niin.. siihenhän ei ole aikaa....

    Äänestä

  • Laillista huijausta kirjoitti:

    Kerro vielä kuinka monella alalla tekemättömästä työstä maksetaan ylityökorvaus?
    On sitten aivan itsestä kiinni viitsiikö kuntoilla, ei muusta.

    Äänestä

  • Laillista huijausta kirjoitti:

    Luepa nimim. s-----a kirjoitukseni "linja-autonkuljettaja työn hyvät puolet".
    Huomaat ettei työpäivät ole lähellekään normaaleja.

    Jos ymmärrät asioita muiden alojen palkanmaksusta, niin huomaat kuinka bussikuskeja raakasti sahataan LAILLISESTI silmään palkanmaksussakin. FYFFEE ei kerry siten kuin muilla aloilla.

    Yhdessä 12 tunnin työpäivässä kuski jää ilman kahta 50% ylityö- ja yhtä 100 prossan ylityötuntia.
    Hölmö sellaiseen on tyytyväinen.

    Pitkiä päiviä on tilissä 5-7 ja jokainen niistä on liikaa. Muuta ei noina päivinä ehdi. Ei voi edes kuntoilla!

    Kuljettajamateriaali tulee muiltakin aloilta PAKON sanelemana. Sillä hetkellä muuta hommaa ei ole. He lähtevät;kuten minäkin; heti pois muille aloille kun niitä aukeaa.

    Vanhat alalla ilkänsä olleet patut ovat kaiken edistyksen jarru. Viimeiseen saakka he jarruttavat lyhyempiä työpäiviä.
    Vanhalle patullekin tekisi hyvää tehdä normityöpäiviä jos elämässä olisi muutakin kuin vain bussi...bussi...bussi...

    Hankkikaa itsellenne muutakin elämää! Jaa niin.. siihenhän ei ole aikaa....

    Ja monellako muulla alalla on 12 tunnin päivien vastapainoksi 5-6 tunnin päiviä?

    Äänestä

  • old_profile_53886 kirjoitti:

    Ja monellako muulla alalla on 12 tunnin päivien vastapainoksi 5-6 tunnin päiviä?

    Lähes kaikilla muilla aloilla saa maksimissaan 8 tuntistenkin päivien lisäksi ne paljon puhutut pekkasetkin. Ei tarvitse vastapainoa kun työpäivät itsessään jo siedettäviä. 12 tuntiahan on jo puolitoista normaali-ihmisen päivää.

    Äänestä

Yksikin Pitkä päivä on liikaa, olen ajanut 34 vuotta bussia ja olen loppu.
Ajoajat on kiristetty ihan äärimilleen, vanha mies joutuu pitämään pulloa mukana, johon virtsata, kun ei aikaa wc käyntiin, onko tämä normaalin ihmisen työolot?
Ajotapaa kytätään koko ajan erilaisilla mittareilla ja matkustajat soittelee ja valittaa, ennen ei ollut näin, ennen kuljettajaa arvostettiin.
Töyssyjä on tullut kaduille ja näihin joutuu melkein pysäyttämään auton ja silti seurantamittari heilahtaa punaiselle, aivan älytöntä! aikataulu on myöskin laadittu niin, että aina myöhässä, jos noudattaa rajoituksia!
Aamuvuoro alkaa usein
kello 5 ja loppuu kello 17 tai kello 6 ja loppuu kello 18, mitä ihmisen elämää tämä on?
Kielimiehet, jotka kehuu saa vedellä tumppuun rauhassa, minä en, saappaat jalassa kaadutaan rattiin, sekö on elämän tarkoitus?

Äänestä
  • Ne ajoajat ovat juuri niin kireitä kuin monet kuskit haluavat;ajavat ylinopeutta ja päin punaisia jne. pysyäkseen aikataulussa. Niin ne aikataulut eivät ikinä löysty. Ja jos ajat rauhallisesti niinkuin kuuluisi, ja lähes pysähdyt niihin töyssyihin niinkuin kuuluisi, saat auton käyntiin alkolukosta huolimatta jne. niin mitä se kyttääminen haittaa?? Eikö monessa muussakin ammatissa työtä tehdä niinkuin työnantaja toivoo??

    Äänestä

  • kaitsu valehella. Vitut sä mitään pulloa pidä mukanas, ja kuselle pääset sillo ku kusettaa. Jokaisella kuskilla on aikaa tarpeilleen, joka muuta sanoo ni varmasti valehtelee.Tuo esittämäsi ajotapa seuranta on vaan sunkin etu, sillä se osin auttaa muodostamaan todellisia ajoaikoja, joten asennoidu oikein. Toisekseen niillä koitetaan luoda sellainen toimintamalli jolla turvataan sekä työnantajan, että myöskin työntekijöiden tulevaisuus. katsos kaitsu kun kaikki mitä saadaan säästöön , voidaan käyttään toimintojen jatkumiseen ja niiden kehittämiseen. ts. teet siinä vaan itsellesi plussaa, kun noita mittareita sekä ymmärrät, että myös arvostat.

    jk. etkä sä oikeesti oo vielä ajanut edes 10 vuotta.

    Äänestä

  • elä kehtaa kirjoitti:

    kaitsu valehella. Vitut sä mitään pulloa pidä mukanas, ja kuselle pääset sillo ku kusettaa. Jokaisella kuskilla on aikaa tarpeilleen, joka muuta sanoo ni varmasti valehtelee.Tuo esittämäsi ajotapa seuranta on vaan sunkin etu, sillä se osin auttaa muodostamaan todellisia ajoaikoja, joten asennoidu oikein. Toisekseen niillä koitetaan luoda sellainen toimintamalli jolla turvataan sekä työnantajan, että myöskin työntekijöiden tulevaisuus. katsos kaitsu kun kaikki mitä saadaan säästöön , voidaan käyttään toimintojen jatkumiseen ja niiden kehittämiseen. ts. teet siinä vaan itsellesi plussaa, kun noita mittareita sekä ymmärrät, että myös arvostat.

    jk. etkä sä oikeesti oo vielä ajanut edes 10 vuotta.

    tiedätkö, että työnantajalla ei ole mitään motiivia edes muodostaa sellaisia aikatauluja joita toivoisitte, vaan 5min linjalta myöhästyminen on hyväksyttävää taloudellisista syistä. Vitut teidän ressistä. Joka asia tilastoidaan niin tarkkaan, että ne tietää tarkalleen kauanko linjan ajamiseen menee. Ja se on laskettua, että kuski pystyy vähän lyhentämään sitä linjaa, jos noin niinku pääasiassa pysyy kuitenkin aikataulussa normaaliajolla. Se on teidän haaveajattelua, että asia olis jotenkin muuten. Näitä samoja juttuja kuuntelin 10v sitten, eivätkä ole muuksi muuttuneet.

    Luulen, että suurin vitutuksen aihe alalla on palkaton työ, eli sidonnaisuudet ja ylipitkät ruokatauot. Jos sidonnaisuudet olisi työaikaa, jaksotyöaika laskisi normaalille tasolle ja ihmiset jaksaisivat työssään paremmin. Tai vaikka jaksaisivat muutenkin, niin ainakin jäisi aikaa elämälle, ja olisivat tyytyväisempiä. Erikseen ne jotka haluavat elää ratissa.

    ps. 10 vuoden ajokokemus ei ole tarpeellista, eikä myöskään kommenttisi. Väitän, että vuoden kokemus on yhtä hyvä kuin kymmenen vuoden kokemuskin.

    Äänestä

  • elä kehtaa kirjoitti:

    kaitsu valehella. Vitut sä mitään pulloa pidä mukanas, ja kuselle pääset sillo ku kusettaa. Jokaisella kuskilla on aikaa tarpeilleen, joka muuta sanoo ni varmasti valehtelee.Tuo esittämäsi ajotapa seuranta on vaan sunkin etu, sillä se osin auttaa muodostamaan todellisia ajoaikoja, joten asennoidu oikein. Toisekseen niillä koitetaan luoda sellainen toimintamalli jolla turvataan sekä työnantajan, että myöskin työntekijöiden tulevaisuus. katsos kaitsu kun kaikki mitä saadaan säästöön , voidaan käyttään toimintojen jatkumiseen ja niiden kehittämiseen. ts. teet siinä vaan itsellesi plussaa, kun noita mittareita sekä ymmärrät, että myös arvostat.

    jk. etkä sä oikeesti oo vielä ajanut edes 10 vuotta.

    Kaitsu puhui asiat, juuri kuten ovat. Nim. Elä kehtaa, oli taas Kihara, aukomassa lärviään, häen mielestään ei mitään parannuksia tarvita, kun vaan kantaa nisua pomoille, niin kaikki hyvin. Kihara on kihara, mutta ihmiset ratin takana huutavat apua.

    Äänestä

  • Sontasaavi? kirjoitti:

    Sinulle sontasaavi(miten oletkaan osannut valita itsellesi sopivan nicin) kerron, että ennen tätä päivää en ole tällä palstalla käynyt pitkiin aikoihin. Syykin on yksinkertaisen selvä. Täällä kun tuntuu mellastavan vain ne joilla ei ole ilmeisesti mitään älyllisesti rakentavaa keskutelutaitoa tai sanomaa asettaa tälle palstalle. Pelkkää diipadaapaa, ja siinä kaikki. Kun ja jos sulla on asettaa vst. praktiikkaa alalta, niin otan mieleläni vastaan haasteen keskusteluun, mutta jos ei niin sitten oot kyllä ihan omillasi.

    Äänestä

  • Jännä kun minun tekemisistäni eivät matkustajat valita, päinvastoin tulee hyvää palautetta.

    Niin ja miksi teet työtä, josta et pidä?

    Äänestä

kaikki on kuskin syy. ei hyvä

Äänestä

Kukaan ei vastannut kysymykseeni, että mikä sitten on se hyvä perusduuni..??

Jos aikataulu on niin kireä, ettei vessassa ehdi käymään, on ongelma silloin HSL:n (tai kuka missäkin ajaa), ei kuljettajan. Sitten lähdetään myöhässä, ei siinä sen kummempaa. Ei siinä omia hermojansa kannata menettää.

Itse tykkään ajaa ihan "normaalisti"... En väen väkisin olla tientukkona, mut en myöskään kaahata niin, että matkustajia hirvittää. Ihan normaalia ajoa.

Onhan niitä päiviä, että v*ituttaa, itse kullakin, mutta pointtini nyt olikin se, että eikö tämä nyt ole kuitenkin aika hyvä duuni verrattuna moneen muuhun hommaan, joihin max 6kuukauden koulutuksella pääsee?

Enkä tajua tota, että kuljettajaa muka kytätään jatkuvasti... Onhan niissä kaikenmaailman ecolinerit ym., mutta itse en niistä välitä tuon taivaallista. Hoidan työni ja thats it! Kertaakaan ei kukaan ole tullut huomauttelemaan kulutuksesta tms.. Mulla on päivässä tasan yksi aikataulu, se on se aika, jolloin työ alkaa. Muista ei yksinkertaisesti kannata stressata.

Äänestä

Työnkuvaan ...kytätään sinua kuin rikollista puhallutetaan matkustajien läsnäollessa ja filmataan kuin pervolassa eli enää puuttuu persekamera joka viedään anukseen kun vuoro alkaa.SAIRASTA SUOMESSA

Äänestä
  • Fikkari sä sen sanoit ja ääneen.Meidän työ on todella sitä että meitä alistetaan näillä helvetin helyillä enkä usko että edes lentäjät joutuu moiseen simputukseen junamiehistä puhumattakaan.Hsl on mennyt vaatimuksillaan liian pitkälle eikä ihmisen yksityisyyttä saa tällä tavoin LOUKATA.Luottamus ja työsuojelumiehet herätkää nyt puolustamaan työntekijää.

    Äänestä

  • SCANIAKI kirjoitti:

    Fikkari sä sen sanoit ja ääneen.Meidän työ on todella sitä että meitä alistetaan näillä helvetin helyillä enkä usko että edes lentäjät joutuu moiseen simputukseen junamiehistä puhumattakaan.Hsl on mennyt vaatimuksillaan liian pitkälle eikä ihmisen yksityisyyttä saa tällä tavoin LOUKATA.Luottamus ja työsuojelumiehet herätkää nyt puolustamaan työntekijää.

    SCANIAKI ja muut vst. Eikö ole nuo helyt juuri sitä, mitä olemme vaatineet ns. turvaksemme? Nuo kamerat autoissa ei ole ns. interaktiivisessa toimessa, vaikka ne on tallentavia. Jos ja kun kerran kuski toimii kuten kuskin pitää toimia, eli tehdä työnsä siten kun on ohjeistettu, niin miksi sitten kavahtaa noita kameroita? Miten tuo somputus toteutuu tai miten siinä loukataan yksityisyyttä tai miten tuo kuskin turvallisuuteen tehty panostus olisi alistamista? Se että firmat haluaa taloudellisuuttaan parantaa, on myös kuljettajien etu. Sillä mitä taloudellisesti paremmin pärjäävä talo on, niin sitä turvatumpi on myös kuskin työpaikka.Polttoaineetkaan kun eivät ole millekkään talolle ilmaisia ja niiden itramäärä on kuitenkin huikea.MM. Nobinalla kuluu naftaa n. 14 miljoonaa litraa/vuosi. Se kun kerrotaan vaikka alennuksineen n. 1,22€/lt niin se tekee jo yli 17 miljoonaa €. Mitä taas mennään noihin puhallutuksiin, niin siinäkin ajetaan sekä kuljettajan, matkustajien, että myös yhtiöiden hyvinvointia ja uskottavuutta. Tietysti jos on jollain ainainen pelko narahtamiseta puhallutuksen suhteen, niin on jo aika sitten itse tehdä asianmukaisia päätelmiä ja lopettaa ajaminen jossa kuitenkin on päivittäin satojen ihmisten henki / terveys kyseessä. On oikeastii hyvä että busseihin on tullut ja tulee lisää noita alkolukkoja, joilla ennakoivasti ehkäistään tilanteet joiden seuraukset voivat olla sekä henkisesti, että fyysisesti mittaamattomia.

    Äänestä

  • UPDATE_10074686 kirjoitti:

    Kahara sä oot vaan niin yksinker....n että et tajunnu mitä juttu koski.Alkotestejä voi tehdä muutenkin kun ihmisten läsnäollessa eikä se todella ole mitään muuta kuin kuljettajan alentamista.Mitäs jos vielä katottas onko pili kunnossa ja jos nainen niin onko pöksyt kastunu? Tää vaan on sitä sairasta suomea josta riittää nauramista pitkin eurooppaa.

    Äänestä

  • Pierufiltteri kirjoitti:

    ei ilmeisesti itse taaskaan oivaltanut putsata filtteriään, sillä kähärä juuri tuossa kommentoinnissaan toi selvästi ilmi sen, että autoissa on nykyisin ns. alkolukot, joita on käytettävä ennenkuin ajoon pääsee.Nuo alkolukot ovat enemmin lainsäätäjien, kuin työnantajien toimesta tulleita"helyjä" joten jos ja kun niiden suhteen esittää kritiikkiä, niin se pitää suunnata lainsäätäjiä ja sitä kautta HSL.n suuntaan. Henkilökohtaisesti ko. puhalluslaitteet eivät tuota mitään tai millään tasolla ongelmaa.

    Äänestä

  • pierufiltteri kirjoitti:

    Työantajan pitää myös hommata puhallluspillejä, jokaiselle kuljettajalle Henk.koht. tämä on on tärkeää ottaa hygienasyyt huomioon. Eli jos ei ole puhalluspilliä kuljettajan, ei tarvitse samaan likaiseen pilliin puhaltaa toisen jälkeen, tähän on OIKEUS, eli mitään herpestä tai kuppaa ei tarvitse hankkia, toisten käyttämästä likaisesta puhallussuuttimesta,
    Pikku Firmoissa on tämä ongelma ja kuljettajalla on oikeus , kieltäytyä ajoon lähdöstä ennenkuin puhtaat puhalluspillit paikalla
    Hsl:n on tämä asia hoidettava ja kuljettajat, muistakaa tämä, kenenkään ei tarvitse toisen jälkeen puhaltaa samaan pilliin, vaan auto jää siihen, kunnes puhtaat pillit toimitetaan paikalle.

    Äänestä

  • Puhalla Pilliin kirjoitti:

    ikiomaan pilliiisi, sillä ainakin meillä on jokaisele kuskille jaettu henkilökohtaiset pillit jotka voi välillä pestä, joten hygienia on siten vain itsestään kiinni.

    Äänestä

  • voit puhaltaa ihan kirjoitti:

    ikiomaan pilliiisi, sillä ainakin meillä on jokaisele kuskille jaettu henkilökohtaiset pillit jotka voi välillä pestä, joten hygienia on siten vain itsestään kiinni.

    Pillit pitää olla kertakäyttöisiä sillä hepatiitit ym ei lähde saippualla!Poliisikin vaihtaa pillin joka kerta uuteen kun tehdään uusi puhallus.Mites peset pillin kun pitää puhaltaa monta kertaa päivässä ja likainen pilli on taskussasi?Hsl on näin jättänyt terveysriskin itämään.

    Äänestä

  • Hoitsu jenna kirjoitti:

    hieman tarkentaa , sillä ns., kestopillien suhteen nuo jokaiselle jaetut on ihan eri juttu´. Jos ja kun käytät omaa pilliä jonka välillä huuhtelet, niin sulla ei ole tarvetta miettiä mitään hepatiittia jos et itse sitä jo valmiiksi kanna. Tietty "hoitsuna" sulla on tietty vaara olemassa.

    Äänestä

Pitääkö oikein rautalangasta vääntää malli?

Ylityöt voivat kertyä eri malleilla eri lailla. Riittää kun on ta:n käytettävissä.
Nykyisin on liukuvat työajat melki alalla kuin alalla. Viikolla voi olla pitempiä päiviä jollonka ylitöitä niistä ei makseta. Vastapainoksi pääsee sitten aikaisin pois perjantaina (tai muulloin) tai ei tule ollenkaan.
Tiliin pitää kuitenkin tehdä 80 tuntia. Päälle menevät ovat niitä YLITÖITÄ.
Ja pekkaset silti kertyvät.
On myös malli jossa KAIKKI tunnit jotka työpäivän aikana menevät päälle kahdeksan (8) tunnin ovat YLItyötunteja. Tehdään sitten työtä tai ei!!!! Sekin riittää palkanmaksuksi kun työmaalla ollaan.
2 ensimm. on 50% ja sitten alkaa tulla 100%.
Kuskilla nämä tunnit ovat POHJAPALKKAA !!!

KUNTOILUSTA: Jos työstä tulee suoraan kotiin (20 min matkaan) ja kello on 19:30 ja aamulla taas työ alkaa 07:00 niin EI PYSTY KUNTOILEMAAN koska palautumisaikaa ei ole. Ei saa unta. Eikä päivän aikana tauoilla tosiaan pysty kovasti kuntoilemaan. Kokeiltu on. Vain kevyttä hietöntä liikuntaa voi harrastaa.

Kun 12 tunnin päiviä (työtunteja 7-10, loput tunnin ruokatauko ja sidonnaiset) on 5-7 kpl on jokainen liikaa. Tiliin voi tulla 3-5 kpl lyhyempiä 6-9 tunnin päiviä ( joissa on tunnin palkaton ja sidonnaiset) TYÖtunteja ei paljoakaan.
Joskus on alle viiden tunnin päivä, jolloin ajetaan tukka putkella tauotta tuo aika tai nojutaan palkattomalla tauolla jonkin aikaa.

Listani voin antaa näkyviin kun saan alan vaihdettua. Siitä sitten näette....

Äänestä
  • Ketä pelkäät, kun et listaa uskalla laittaa näkyviin?

    Äänestä

  • Siis miten olet voinnut saada alle 5 t päivään vielä palkattoman tauon?

    Laita vain lista esille ei tarvitse olla aivan uusin, jos noin paljon pelkäät, vai ajatkos koko ajan mukamas samaa listaa?

    Äänestä

Juu en tiedä mikä on hyvä perusduuni, kyllä mä bussikuskin
työtä pidän hyvänä duunina ja harmittaa se teidän puolesta
että alaa pilataan liikaa kilpailutuksilla.

Ps, teillä joillakin on jo parempi liksa kuin meillä perusambulanssi duunia tekevillä.
Mutta vastapainona meillä ei ole niin raskaita työaikoja että
alaa en vaihda :)

Äänestä

"meillä ei ole raskaita työaikoja.."
Jaa ei vai?!?
Mites on 12 tuntinen työaika perjantaina/lauantaina 16:50-04:40 ?????
Puol viis saa vielä kesäaikana työn hyvinä puolina ihan vaan huvikseen nostella nukkuvat koslasta tallinseinää vasten ja talvella taas varrota poliisia korjaa ne lämpösempään. Ettei tuu syytettä heitteillejätöstä.

Yöllä viimeset tunnit ovat kaikkein raskaimmat kun niitä isottelevia huutajia on katsellut muutaman tunnin. Ainakaan minä siedä pätkääkään suunsoittoo. Muutenkin siihen aikaan alkaa olla paukut aika loppu. Sitten vielä kaikki oksennukset ja muut p#skat.
En ole poliisi enkä järkkäri enkä rupee painimaan ellei kimppuun käydä. Kerran eräs hinttari alkoi isotteleen ja meinas koittaa huitasta pullolla. Vanhana itsesuojelukouluttajana opetin poikaa oleen ihmisiksi ja kappas vain, poitsun ranne sanoi naks.

Että näin miellyttäviä ja helppoja 12 tuntisia vuoroja tekee ihan ilokseen eikä mieleen koskaan yön aikana vaihtaa alaa.

Äänestä

Kahteen viikkoon on laitettu 5 Kaksitoista tuntista päivää Akt miehille samat sarjat p...

Äänestä

5kpl 12 tuntista,? Ja paljonko nuo 12tuntiset päivät pitävät sisällään ns. ajettuja tunteja? Ihan noin mielenkiinnosta, ettet vaan keksi tunteja. Täällä kun heitetään niin erikoisia tuntirakennelmia välillä....
Rehellisyys maan perii!

Äänestä
  • 9 tunnista eteenpäin sidonnaisuutta löytyy 5 tuntia kaavaan yli 90 tuntia

    Äänestä

10 kertaa 22.5 tekee 225e 5 kertaa 15 tekee 75e 225e - 75e tekee 150 e Ei ole ihme että kuljettajilla teetätetään ylitöitä puoli ilmaiseksi 150 kertaa kuljettajien määrä esim 800 tekee 120.000 e Tällä tyylillä se AKT pelaa työnantajan pussiin Järki käteen .

Äänestä

Noo sittenhän sulla on loput 2vkon jaksopäivistä lyhyitä. Kerkeät harrastamaan kaikea mukavaa, ja kerätä voimia tuleviin koitoksiin :) Hyvä!!

"onko lasi puoliksi juotuna puolityhjä vai puolitäysi"

Äänestä

Onko puolipäiväraha ok vai kokopäiväraha ??

Äänestä
  • Ruvetaan tekemään pelkkiä 12 tuntisia päiviä ja pidetään useampi vapaa päivä sitten jos tässä on muka jotain järkeä 2 * 12 tekee yhden vapaapäivän .

    Äänestä

  • lisää vapaa päiviä . kirjoitti:

    Ruvetaan tekemään pelkkiä 12 tuntisia päiviä ja pidetään useampi vapaa päivä sitten jos tässä on muka jotain järkeä 2 * 12 tekee yhden vapaapäivän .

    ed. viesti on hyvä. Minulle myös sopisi mainiosti esim. 8 töitä ja 6 vp. Harmi vaan, ettei nykyisin saa niin juurikaan tehdä.... : (

    Äänestä

Nythän tehdään 12 tunnin päiviä ja vain kaksi vapaata viikossa, joskus voi olla pitempi putki ja vain yksi vapaa, välissä lyhyitä pätkäpäiviä, jotka voidaan sjoittaa, vaikka iltavuoroon, eli silloinkin olet koko päivän kiinni!
Miltä tuntuu tavalliselta työntekijältä ajatus, että aamuvuoro alkaa kello 6 ja loppuu kello 18, sen jälkeen olet aivan rättiväsynyt, ei aikaa, eikä virtaa harrastaa ja seuraavana aamuna taas samanlainen päivä, sitten iltavuoro, joka alkaa kello 12 ja loppuu kello 19, miten jää tässä aikaa harrastaa, tai perheen kanssa?
Vuorot ja työpäivien pituudet syvältä ja ai, niin onhan täällä se Helbin kuljettaja, joka kehuu, kuinka jaksaa hyvin ajaa joka aamu lyhyen aamuvuoron, voi, voi kauheaa, hänellä on liikaakin aikaa iltapäivällä ja aamuherätykset, voi kauhiaa. Muut Kärsii ja tämä Masa Headhilli on kanssa vähän niinkuin pintamiehiä...
Alaa vaihtavat ne jotka pääsevät muihin normaalin ihmisen töihin.

Äänestä

Mitä se kertoo sinusta ihmisenä, jos et osaa keskustella, kuin v'''''''''''malla? tai muuten haukkumalla hlöä? Ehkäpä sivistymättömyys, kasvatus, ym.?? Onko osa meistä kuljettajista jäänyt teinitasolle, nehän eivät osaa sanoa paljon muuta kuin "kirosana jokatoinen sana", eli se keskustelutaito on vielä iän ja kokemuksen, sivistymättömyyden takia hakusessa. Niin ja teinit luulevat, että ovat niikuin koviksia kun uskaltavat kirolla ja v'''''uilla...

No ,jos olisin samaa mieltä vuoroista , niin tätäkään viestiä minun ei tarvitsisi kirjoittaa, eikö niin?
Niin voisiko joku vastata; pitäisikö kaikkien olla kaikista asioista samaa mieltä?? Yksinkertainen kysymys....onnistuuko vastaus keltään...anyone?

Äänestä
  • Onnistuu. Minä en ole mielestäni haukkunut täällä ketään, enkä ole puolustellut pitkiä päiviä, niitä on toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Samoin lyhyitä päiviä, toisilla on, toisilla ei. Ja se että olen tuonut omat työvuoroni julki, lienee tälläkin keskustelupalstalla sallittua? Sellainenhan tämä tietääkseni on, eikö? Ja edelleenkin minäkin olen ajanut 17 vuoden aikana aamua, iltaa ja ruuhkaa siinä missä muutkin, nykyiseen työhöni (johon kuuluu paljon muutakin kuin ajamista, ja huom. ilman valmisteluaikoja ym.) olen ajautunut siksi että olen kiinnostunut työssäni muustakin kuin vain ajamisesta, ja osaan siksi paljon muutakin. Tästä syystä työaikani ovat mitä ovat, itse en niitä saa valita... Jos tämä ei joillekin sovi niin valittaa voi työnantajalleni, täällä siitä tuskin on kenellekään iloa...

    Äänestä

  • old_profile_53886 kirjoitti:

    Onnistuu. Minä en ole mielestäni haukkunut täällä ketään, enkä ole puolustellut pitkiä päiviä, niitä on toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Samoin lyhyitä päiviä, toisilla on, toisilla ei. Ja se että olen tuonut omat työvuoroni julki, lienee tälläkin keskustelupalstalla sallittua? Sellainenhan tämä tietääkseni on, eikö? Ja edelleenkin minäkin olen ajanut 17 vuoden aikana aamua, iltaa ja ruuhkaa siinä missä muutkin, nykyiseen työhöni (johon kuuluu paljon muutakin kuin ajamista, ja huom. ilman valmisteluaikoja ym.) olen ajautunut siksi että olen kiinnostunut työssäni muustakin kuin vain ajamisesta, ja osaan siksi paljon muutakin. Tästä syystä työaikani ovat mitä ovat, itse en niitä saa valita... Jos tämä ei joillekin sovi niin valittaa voi työnantajalleni, täällä siitä tuskin on kenellekään iloa...

    Eli asioista saa ja voi olla erimieltä!!!

    Äänestä

oot pomojen lellikki

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yks kuski vaan hsl.. kirjoitti:

Kertokaa, kun täällä haukutte linja-autonkuljettajan työtä, sen rasittavuutta, arvostuksen puutetta, pitkiä päiviä ja kiirettä, että mikä sitten on ns. hyvä "perusduuni"?

Itse olen bussikuskina viihtynyt, vaikka päivät kieltämättä ovat pitkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu