Kreikan nuorista 55 %:a työttöminä

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/09/1611360/kreikan-nuorista-55-prosenttia-tyottomana

Tällainen maa ei voi menestyä jatkossakaan, joka uhraa nuorensa vanhempien ahneuden edessä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yksikään vastuullinen poliittinen päättäjä ei voisi muualla toimia kuten Kreikka.Toisinsanoen Kreikan olisi pitänyt erota emusta jo ennen kriisin puhkeamista tai välittömästi sen tullessa akuuttiin vaiheeseen.Oma valuutta olisi pelastanut sen mitä pelastettavissa yleensä olisi ollut.Drakma olisi kellunut aluksi todella paljon ja tuontitavarat kallistuneet huimasti.Hyvät puolet olisivat kuitenkin voittaneet elintason romahduksen,sillä juuri heikolla valuutalla se vähäinen vienti olisi saatu edes jotenkin vetämään ja ihmisille työtä.Nyt ihmiset ovat toivottomuuden partaalla eikä mitään parannusta ole näköpiirissä.Tosin jos Kreikkalaiset olisivat toimineet kuten oli sovittu,ei heillä tälläistä kriisiä olisi lainkaan.Jossitella voidaan,mutta ainut totuus on se ettei kreikkalaisilla päättäjillä puolueista riippumatta ole minkäänlaista todellisuuden tajua eikä huolta kansalaistensa tulevaisuudesta.Eliitti (poliittinen) näyttää porskuttavan kuin mitään hätää ei olisikaan,vaikka maa on kaaoksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koko etelä-eurooppa kirjoitti:

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/09/1611360/kreikan-nuorista-55-prosenttia-tyottomana

Tällainen maa ei voi menestyä jatkossakaan, joka uhraa nuorensa vanhempien ahneuden edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu