EKP tuli apuun.
Maailmanloppu peruutettiin.
Sorry, Soini.
EKP tukee kriisimaita!
55
186
Vastaukset
- rahaa markkinoille
EKP:n tavoitteena on laskea kriisimaiden, kuten Espanjan ja Italian valtionlainojen korkoja, ja helpottaa euroalueen kriisiä.
Euroopan keskuspankki EKP on päättänyt ostaa euroalueen maiden joukkolainoja ilman rajoituksia- La divina commedia
6.9.2012 alkoi sitten tapahtumaketju, jossa tulevaisuuden veronmaksajat eivät tule ymmärtämään ekonomistien ja poliitikkojen halua aiheuttaa inhimillistä kärsimystä epäonnistuneilla valuuttakokeiluilla.
Turhaa toivo! EKPn tekohengitys ei tule vähentämään työttömyyttä millään lailla vaan valtioiden velan kasvattaminen vain lisää verotusta ja hirttosilmukka kiristyy.Todellinen Euron devalvaatio saadaan vain aikaan valtioiden välisellä sopimuksella lisätä rahaa suoraan jäsenvaaltioiden hallituksille ilman takaisinmaksua.Vanha sanonta velka veli otettavissa veljenpoika maksettaessa ei näytä olevan enää kenekään muistissa.EU on velkasosialistinen tukihelvetti joka palautetaan reaalitalouteen vain euron romahdusmaisella devalvaatiolla ,missä rahaa jaetaan valtioille vaikka väkiluvun mukaan.
kissamies57 kirjoitti:
Turhaa toivo! EKPn tekohengitys ei tule vähentämään työttömyyttä millään lailla vaan valtioiden velan kasvattaminen vain lisää verotusta ja hirttosilmukka kiristyy.Todellinen Euron devalvaatio saadaan vain aikaan valtioiden välisellä sopimuksella lisätä rahaa suoraan jäsenvaaltioiden hallituksille ilman takaisinmaksua.Vanha sanonta velka veli otettavissa veljenpoika maksettaessa ei näytä olevan enää kenekään muistissa.EU on velkasosialistinen tukihelvetti joka palautetaan reaalitalouteen vain euron romahdusmaisella devalvaatiolla ,missä rahaa jaetaan valtioille vaikka väkiluvun mukaan.
EU ei ole sosialistinen vaan porvarillinen talousliitto, jossa herrojen arvovalta estää demokraattisen ajattelun ja talouden.
kuksaa2 kirjoitti:
EU ei ole sosialistinen vaan porvarillinen talousliitto, jossa herrojen arvovalta estää demokraattisen ajattelun ja talouden.
Ei arvovalta vaan organisaatio.
Tärkein elin on ministerineuvosto = maiden pääministerit.
Seuraavana on komissio = EU-virkamiehet.
Viimeisenä on parlamentti (= äänestetyt), joka on vain neuvoa antava elin.
Vain kahdella ensimmäisellä on varsinaista valtaa, eikä kumpaankaan ole väkeä valittu demokraattisesti. Pääministerejäkään ei ole demokraattisesti valittu EU-TEHTÄVIIN vaan kansallisen politiikann johtoon.
"Länsimainen demokratia" on siis nykyisin euroopan kohdalla aikalailla samanlaista kuin "kiinalainen demokratia".La divina commedia kirjoitti:
6.9.2012 alkoi sitten tapahtumaketju, jossa tulevaisuuden veronmaksajat eivät tule ymmärtämään ekonomistien ja poliitikkojen halua aiheuttaa inhimillistä kärsimystä epäonnistuneilla valuuttakokeiluilla.
Tuo tapahtumaketju alkoi jo vuonna 2002.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4576
Tarkoitus saattaa hyvinkin olla että Goldman-Sachs tekee USA-putsauksen myös Euroopalle.
http://www.presseurop.eu/en/content/article/1177241-our-friends-goldman-sachs
http://www.zerohedge.com/news/just-what-mario-draghi-hiding-ecb-declines-respond-bloomberg-foia-request-greek-goldman-swaps
- LOL .
Arvaappa kenen taskusta ne EKP:n rahat tulevat? ;)
EKP voi lisätä rahan määrää tietokoneella ilman setelipainatusta,mutta ongelma ei ratkea velkaa lisäämällä valtioille jotka eivät pysty maksamaan nykyisiäkään lainojaan.Sijoittajat sen jo tietävät eivätkä osta vessapaperia espanjasta tai Italiasta tai Kreikasta mutta tuota vessapaperia voidaan lisätä uudella lainoituksella jota ei koskaan pystytä maksamaan takaisin.Kova talouskuri ja lisälainoitus ovat jo keskenään ristiriidassa nin että hölmöläinenkin se tajuaa.Vain romuuttamalla tukihelvetin ja valtavan joutomiesarmeijan voidaan palata reaalitalouteen ,mutta sitä eivät korkeatuloiset loiselätit halua
kissamies57 kirjoitti:
EKP voi lisätä rahan määrää tietokoneella ilman setelipainatusta,mutta ongelma ei ratkea velkaa lisäämällä valtioille jotka eivät pysty maksamaan nykyisiäkään lainojaan.Sijoittajat sen jo tietävät eivätkä osta vessapaperia espanjasta tai Italiasta tai Kreikasta mutta tuota vessapaperia voidaan lisätä uudella lainoituksella jota ei koskaan pystytä maksamaan takaisin.Kova talouskuri ja lisälainoitus ovat jo keskenään ristiriidassa nin että hölmöläinenkin se tajuaa.Vain romuuttamalla tukihelvetin ja valtavan joutomiesarmeijan voidaan palata reaalitalouteen ,mutta sitä eivät korkeatuloiset loiselätit halua
Juu, ongelmamaiden lainat pitäisi saada jotenkin tolkulliselle tasolle, että niillä olisi mahdollisuus maksaa ne takaisin. Tarkoittaa vaikkapa sitä euron sopimusta 60% bkt:sta. Se käytännössä tarkoittaa osittaista velkojen alaskirjausta, eikä mitään kuristamisohjelmia, jotka tuottavat tulosta ehkä joskus vuonna 2030. Iteki olisin kaivannut tuota devalvaatiota euroon, että saataisiin rahaa enemmän kiertoon, mutta nythän ekp imuroi rahat toisesta päästä takaisin kierrosta -> tarkoittaa Suomelle kiristyvää rahapolitiikkaa ja se tarkoittaa Suomen taloudelle vaikeuksia ja Jugneri vain hurraa.. voi elämän kevät.
- voimmeko mitään?
Suomi on veloissa korviaan myöten, kauheinta asiassa on se ettei kukaan
tunnu edes tietävän minkälaisista summista on kyse.
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116063-rytinasyksy-alkoi-kenen-kantti-kestaa-euron-pystyssa-pitamisessa
"EKP, ERVV ja EVM yrittävät pitää systeemiä pystyssä perussopimuksen vastaisesti yhteisvastuuta kasvattaen. Rajansa silläkin. EKP saattaa vielä ostaa hetken lisäaikaa, mutta ei paljon"- hyster = trukkimerkk
Ei pidä muuten paikkaansa, että Suomi olisi pahasti velkaantunut valtio EU:n sisällä. Tosin v. 2013 valtionvelka kasvaa vielä monilla mrd €uroilla, mutta hallinnassa sekin on.
- Korruptokratiaa!
Ajatelkaa jos minulla olisi rosvoliiga jossa ryöstön uhrit vapaaehtoisesti keskustelevat miten voisivat täyttää liigani vaatimukset omaisuuden ja päätösvallan maksimaalisesta luovuttamisesta jengini jäsenille??
Eikä siinä kaikki, vaan haukkuisivat anoppinsa ja lastensa hevon kuuseen, koska nämä sanovat että miksi annamme seuraavan talven kaurat ryöstökoplalle, sekä käskemme sheriffin pysyä pois täältä? - laittomat sopimukset
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/talouslaakkeet.php
"
Päätöksentekoon osallistuneet eivät pysty välttämään vastuutaan.
EU-kansanäänestys oli valtionhallinnon virallisiin dokumentteihin perustuen vaalipetos ja EU-päätöksentekoon liittyy salaisia asiakirjoja. Demokratian toimimisen perusedellytys on, että julkisen hallinnon asiakirjat ovat julkisia. Lähihistorian tapahtumat eivät valtiosääntö-oikeudellisesti koskaan vanhene. Huijaten tehdyt sopimukset eivät milloinkaan ole olleet oikeudellisesti päteviä. Keskustalaisille totuuden selviäminen on kova paikka, koska omat ovat pettäneet, mutta voin vakuuttaa, että muutkin puolueet ovat olleet mukana." - PASSKAT JÄTETTÄVÄ
Eurokriisi saattaa kestää 20 vuotta, niinkuin on tapahtunut vaikkapa Japanissa.
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/08/23/eurokriisin-kanssa-elettava-ehka-vuosikymmenia/201236281/12
Kenenkä ruokkijamaan persse ensinnä lakkaa kestämästä? Vaikka jo ensi kesänä, tai sitten 3 vuoden kuluttuakin, kun edelleen vaan kriisimaita ruokitaan EKP:ltä tulevalla rahavirralla.
Rahalla jota kriisimaat eivät ikinä aio eivätkä pysty eivätkä halua maksaa takaisin.
Vahvojen talouksien pitää nyt vaan ravistaa paskat irti punteistansa roikkumasta, ja jatkettava täysillä matkaa. Menestyvät taloudet näyttävät mallia muille, ja vetävät lopulta heikommatkin maat jalkeillensa. - OIKEUSTOIMETKO?
"Suomen korkea valtiojohto teki petoksen ulkopolitiikasta määränneen presidentti Koiviston johdolla.
EU-jäsenyyden ja EMU-petoksen suunnittelu ja toteuttaminen on törkeä valtiopetos.
Valtiopetoksesta puolestaan seuraa;
ettei Suomella ole mitään EU-juridisia velvoitteita EU:hun.
ettei EKP:llä ole määräysvaltaa velkojen osittamiksi Suomen Pankille.
Jutta ja Jyrki vastaavat sopimustaan asioista henkilökohtaiseti, kuten Ryti aikanaan Rippentrop-sopimuksesta.
Vastuussa on ensisijaisesti ulkopolitiiasta HM 33 §:n mukaan määrännyt presidentti Koivisto.
Suomen eroaminen petoksella tehdystä jäsenyydestä ei ole
EU-juridinen ongelma, vaan Suomen sisäinen asia. Valtakunnan oikeus."
UUSI-SUOMI / SEPPÄSEN BLOKIA KOMMENTOI J, JAAKKOLA - Korkealta pudotaan?
Koivisto panksteri valtasi suomen jo kauan sitten, Kreikka ja Italia saivat Goldman Sachs-panksterit valtioiden yllimpään johtoon aisoistaan päättämään vasta nyt.
EKP alkaa painaa lisää seteleitä, mikä aiheuttaa inflaatiota. Se ei haittaa Kiinan eikä Venäjän taloudellista kehitystä, sillä ihmiskunnan talouspoliittinen tulevaisuus on
tässä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10857419- irtilaittomuudesta
"
http://ipu.fi/kuinka-voimme-lahtea-eusta/Suomen valtiojohdon mielestä EU-jäsenyys on “peruuttamaton”. Kuitenkin eurosta ja EU:sta lähtemiseen riittää eduskunnan enemmistöpäätös. EU:n ulkopuolella kauppa käy ja ihmiset voivat liikkua kuten ennenkin."
Miten on yleensä mahdollista, että samasta asiasta voi olla niin monenlaisia
tulkintoja, eikö ole mitään sääntöjä, vika taitaakin olla siinä ettei niitä ole
tähänkään mennessä noudatettu. Euro ei kaadu ennen dollaria.
Ota huomioon, että EU:n kaikki jäsenvaltiot ovat porvarillisia, niinpä EU-herrojen arvovalta on demokratian vastakohta.- OIKEISTO JYRÄÄ
> Ota huomioon, että EU:n kaikki jäsenvaltiot ovat porvarillisia
Juu, eikä täällä enää ole edes olemassa vasemmistolaisia puolueitakaan missään koko Euroalueella.
Meilläkin viime vaalien jälkeen Vasemmistoliitossa 2 kansanedustajaa halusi pitää kiinni vasemmistolaisista ihanteista ja arvoista. Heidät erotettiin puolueesta, ja oli pakko perustaa oma 2 -henkinen Vasenryhmä Eduskuntaan.
Paavo Arhinmäki vei jäljelle jääneen 12-henkisen eduskuntaryhmänsä Porvarilliselle linjalle. Toteuttamaan kovaa Kokoomuksen sanelemaa pankkitukipolitiikkaa. - vastuunkantajako?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Ryti
Jaakkola mainitsee rippentrop sopimuksen, löydät sen linkin kautta,
Ryti tuomittiin kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen (kuulostaa kauhealta)
josta hänet armahdettiin myöhemmin.
Minulle ei oikein selvinnyt miksi, ottiko hän syyttömänä syyt niskoilleen,
ja jos niin auttoiko se maatamme? - ekp=huipputyperää
ekp on täydellistä keinohengityslaite,eivät tajua tulevaisuutta ja maailman muutosta
kaikkialla.
kaikki vain rumaa peliä,mutta todellisuudesta oikeasti ei hajuakaan.
miten ihmeessä velkoja ostamalla voi euroopan muuttaa, se on mahdottomuus
tämän ja tulevaisuuden muutosten kamppailuissa.
entinen aika ei palaa,kuten on uskottu historiasta. nyt koko maailma on aivan erilaisen myllerryksen kohteena,jossa länsimaat poljetaan suohon velkoineen. Ota huomioon, että Yhdysvallat on maailman velkaisin valtio.
Onpa kivaa, että ihmiskunnan tulevaisuus, Rauha ja Rakkaus, ratkaistaan sielunlakini takia aseilla eikä rahalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10857419
Syyria on muuten vasta poikosten leikkiä. Ha.- Velat niskaamme
>> miten ihmeessä velkoja ostamalla voi euroopan muuttaa, se on mahdottomuus
tämän ja tulevaisuuden muutosten kamppailuissa.>>
Tuossahan EKP:n Velkakirjojen ostamisessa ostetaan Italian ja Espanjan 3 v. velkakirjoja rajaton määrä.
Tällöin Espanja ja Italia alkavat maksaa korkoa velkakirjan haltijalle, eli EKP:lle, velkakirjassa mainitun koron, esim 4% vuotuista korkoa.
Tämä Eurokriisi ei vaan ole ohi 3 vuoden päästä. Italia ja Espanja taistelevat työttömyytensä kanssa edelleen v. 2015. Ne ruinaavat Unionilta apua jatkossakin. Joten silloin pitää jatkaa nidien erääntyvien velkakirjojen määräaikaa uudella 3 v ajanjaksolla.
Lopulta lainoista ei haluta enää maksaa sitä 4% korkoakaan. Ja maat alkavat vaatia että velat on annettava niilla kokonaan anteeksi.
Sen "anteeksiantamisen" maksavat silloin muut Euromaat, Saksa, Hollanti, Suomi jne. Tätä samaa asiaa tarkoittavat "Eurobondit", eli yhteinen velka kaikille euromaille.
Saksan Angela Merkel sanoi kesäkuussa että "Eurobondit tulevat vain kuolleen ruumiini ylitse." Nyt Merkel antoi kuitenkin suostumuksensa tälle EKP:n kautta väkisin tuoduille Eurobondeille.
- x -
Suomelta ja sen Eduskunnalta ei kysytty yhtään mitään, eikä kysytä jatkossakaan. Tällaista tulee olemaan elämä EU-Liittovaltiossa, jonne Kokoomus haluaa Suomen väkisin viedä.
Jossakin kaukana mannermaalla tehdään suuria päätöksiä, sodasta ja rauhasta ja kaikesta muustakin, vaikka ydinjätteiden sijoituspaikoista. Ja Suomella ei ole käytännössä mitään vaikutusvaltaa näihin asioihin. Kaikki asiat ja päätökset tulevat meille pakotettuina. - IPU-nainen
Täällä on monta hyvää kommenttia, joista tärkein on, erotaan eurosta.
Aloittajan ajatusta en ymmärrä yhtään, miten se voi olla Suomelle hyväksi,
että meidänkin laskuumme ostetaan eurobondeja, ihan meiltä kysymättä,
riittääkö se, että tuo toiminta on vastoin persujen tahtoa.
Vastaa ja kerro faktat, miten Suomi hyötyy tästä, perustele mielipiteesi.- näytä faktaa
Suomelle hyväksi? Eurosta eroaminen vai?
Näytäppä jotain laskelmia mitä se sitten tulee maksamaan!
Mitä Suomelle tapahtuu jos EU erotaan. Luuletko että se käy noin vain?
Suomi on pieni maa, me tarvitaan muita. Me tarvitaan isompaa yhteisöä.
EN ole myöskään nähnyt faktaa että miten Suomelle kävisi, jos
lähtisimme - kierre loppumaton
näytä faktaa kirjoitti:
Suomelle hyväksi? Eurosta eroaminen vai?
Näytäppä jotain laskelmia mitä se sitten tulee maksamaan!
Mitä Suomelle tapahtuu jos EU erotaan. Luuletko että se käy noin vain?
Suomi on pieni maa, me tarvitaan muita. Me tarvitaan isompaa yhteisöä.
EN ole myöskään nähnyt faktaa että miten Suomelle kävisi, jos
lähtisimmemihinkään erityiseen konkretiaan ei nyt eikä huomenna eu:ta tarvita. se on yksinkertaisin fakta. suomi pärjää varmasti paremmin ilman eu:ta,joka todella pilaa kaiken elämän. mieluummin pohjoismaat yhteen,kuin koko sekasikiö eriväri
mielinen eurooppa.
isompi yhteisö tässä ajassa on koko maailma,ei eurooppa.
tulevaisuus ei rakennu enää entisin keinoin,mutta sitä eurotollot ei todella halua ymmärtää.
miten ihmeessä suomi ja muut pohjoismaat ovat selvinneet parhaiten v. 2001 asti?
ehkä vain saksa ja ruotsi oli ns. paremmalla tolalla,mutta ei nekään kaikessa. eu on pilannut jo nyt euroopan täydellisesti.
siitä seuraa vain huonoa,mitkään velkakaupat vain pelkällä "maalaisjärjellä" ei kerrassaan voi luoda kuin pahaa ihmisille.
miksi "yhtä-äkkiä" tuli eu tarve. se älyttömin teko ikinä suomen päättäjiltä,suora petos kansaa vastaan.
eurooppa katuu nyt ja ikuisesti nykytoimia,joita uskomattomat johtokonnat tekee.
eu on pelkkää valtapeliä vailla järjen hiventä. - me-262
kierre loppumaton kirjoitti:
mihinkään erityiseen konkretiaan ei nyt eikä huomenna eu:ta tarvita. se on yksinkertaisin fakta. suomi pärjää varmasti paremmin ilman eu:ta,joka todella pilaa kaiken elämän. mieluummin pohjoismaat yhteen,kuin koko sekasikiö eriväri
mielinen eurooppa.
isompi yhteisö tässä ajassa on koko maailma,ei eurooppa.
tulevaisuus ei rakennu enää entisin keinoin,mutta sitä eurotollot ei todella halua ymmärtää.
miten ihmeessä suomi ja muut pohjoismaat ovat selvinneet parhaiten v. 2001 asti?
ehkä vain saksa ja ruotsi oli ns. paremmalla tolalla,mutta ei nekään kaikessa. eu on pilannut jo nyt euroopan täydellisesti.
siitä seuraa vain huonoa,mitkään velkakaupat vain pelkällä "maalaisjärjellä" ei kerrassaan voi luoda kuin pahaa ihmisille.
miksi "yhtä-äkkiä" tuli eu tarve. se älyttömin teko ikinä suomen päättäjiltä,suora petos kansaa vastaan.
eurooppa katuu nyt ja ikuisesti nykytoimia,joita uskomattomat johtokonnat tekee.
eu on pelkkää valtapeliä vailla järjen hiventä."eu on pelkkää valtapeliä vailla järjen hiventä."
Kyseisestä valtapelistä puheen ollen:
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/09/08/nain-suuri-ja-mahtava-on-brysselin-lobbaajien-verkosto/201237248/12
-Onnistunut lobbaus jää pimentoon, paljastunut lobbaus taas on aina huono uutinen tekijöilleen. Lobbaajien vaikutusvallasta EU:ssa kertoo jo sekin, että niiden rekisteröityminen päätettiin vuonna 2008 pitää vapaaehtoisena. Vain noin viidennes lobbaajista on ilmoittautunut.
Ps. Euvostoliitto? Ehkäpä ennemminkin suuri ja mahtava lobbaajien liitto, siittä on "pienyrittäjiä suosivat" EU-direktiivit tehty.
- persut,näytön paikka
Jaakkola kommetoi Pesosen blokia, kuinka erota EU:sta. linkki ylenpänä
"
Morjesta vaan!
Kun Markasta luopumiseksi ei ole olemassa lakiesitystä, niin ei ole lakiesitystä.
Tästä seuraa, että eduskunnassa ei ole Markasta luopumisessa ollut enemmistöä eikä vähemmistöä.
Valtiopetoksellisen toiminnan perkaamiseenkaan ei tarvita eduskunnan enemmistöä.
Riittää, että löytyy 10 kansanedustajaa ja perustuslakivaliokunnan kannanotto.
Mutta jotta homma etenisi, pitää asiaa rummuttaa sosiaalisessa mediassa" - minä vain tavis
http://ipu.fi/euron-kriisi-ja-demokratian/
"Oma rahayksikkö on itsenäisyyden välttämätön edellytys. Ilman omaa valuuttaa, omaa korkopolitiikkaa, riippumatonta keskuspankkia, itsenäistä verotusta ja omaa finanssipolitiikkaa ei kansakunta ole itsenäinen. Eurokriisiä yritetään hoitaa pankkikriisinä, budjettivajekriisinä ja kansantulokriisinä. Kysymys on paljon suuremmasta. Ei ihme, että tähänastiset hoitotoimet ovat muistuttaneet vuotavan
valtimon tukkimista pikasiteellä".
Näin Keijo Korhonen . Avaa linkki, proffa puhuu
valtimon tukkimista pikasiteellä."- ota selvää asioista
höpöhöpö - ei rahayksikkä mitään itsenäisyyttä ratkaise,täyttä roskaa!
Vanhanajan oma raha ja korkopolitiikka ON MENNEN AJAN JUTTUJA!
Kirjoittaja on jumittunut jonnekin 80-luvulle, HERÄTYS!
Oliki devaltaavio hyvä asia, oliko 90-luvun kriisissa Suomen oma
raha hyvä juttu? NO EI OLLUT!
Markan arvo romahti ja toi lukuisia konkursseja, joista osa on vasta
viime vuosina selvittynyt. Täydellinen fiasko!
- jospa vain?
Jäsenet
Puheenjohtaja:
Koskinen, Johannes /sd 30.06.2011 -
Varapuheenjohtaja:
Mäkelä, Outi /kok 30.06.2011 -
Muut jäsenet:
Ahvenjärvi, Sauli /kd 30.06.2011 -
Brax, Tuija /vihr 30.06.2011 -
Filatov, Tarja /sd 30.06.2011 -
Jokinen, Kalle /kok 03.05.2011 -
Kantola, Ilkka /sd 30.06.2011 -
Kauma, Pia /kok 03.05.2011 -
Kivelä, Kimmo /ps 03.05.2011 -
Kontula, Anna /vas 30.06.2011 -
Kopra, Jukka /kok 03.05.2011 -
Lohi, Markus /kesk 30.06.2011 -
Nauclér, Elisabeth /r 30.06.2011 -
Packalén, Tom /ps 03.05.2011 -
Piirainen, Raimo /sd 30.03.2012 -
Saarakkala, Vesa-Matti /ps 03.05.2011 -
Tölli, Tapani /kesk 30.06.2011 -
Tässä perustuslakivaliokunta, Jaakkola tossa ylenpänä sanoi, että tarvitaan
kymmenen edustajaa ja perustuslakivaliokunta, viemään asioita eteenpäin,
näiden edustajien käsissä olisi nyt suuria päätöksiä,löytyykö tahtoa? - EKP = olet sinä itse
> EKP tukee kriisimaita!
Koko viestiketjun otsikko on aivan väärä. Kyseinen EKP on vain rahansiirron välikäsi, se ei varsinaisesti tue kriisimaita.
Oikea otsikko olisi tämä:
"SUOMALAINEN VERONMAKSAJA TUKEE KRIISIMAITA JA NIIDEN PANKKEJA - Rahojen siirtämisen pohjoisista maista eteläisiin maihin hoitaa EKP-pankki."
Suomalaisilla ei ole MITÄÄN syytä vahingoniloon nyt. Rahat eivät ole siirtymässä Etelän maihin EKP-pankin holvista. Vaan rahat viedään omasta taskustasi, kerätään verotuksen kautta suoraan palkastasi.- kansako tollo
noin se asia selkeasti sanottuna on,on,on ja on.
eu on noidanhehä ja euroopan mätäpesäke mm. suomalaisia kohtaan.
miksi me hyväksytään nykypeli?
- aivan loistavaa
AIVAN LOISTAVAA!!
tämä tarkoittaa mm sitä että korot pysyvät matalina,
ei rasita asuntovelallisia!
Toiseksi, euron kurssi rahoittuu, joka tietää hyvää vientiteollisuudelle.
Kolmas, kun kriisimaita tuetaan, ne pankit eivät kaadu eikä
superlama iske Eurooppaan! - Älä ole tyhmä
Köyhä kansa menee taas retkuun. Se EKP ei lappaa omaa rahaa vaan ihan sitä samaa rahaa kuin Katainenkin ts. kansalaisten verorahoja.
- 2xLomamatka vuodessa
> Kolmas, kun kriisimaita tuetaan, ne pankit eivät kaadu eikä
> superlama iske Eurooppaan!
Koko Eurokriisi on seurausta siitä että eteläiset maat Kreikka, Italia, Espanja saivat maksukykyynsä nähden liian HALPAA lainaa. Maan talouden kokoon liian suuria lainoja, Kreikan lainat ovat 160% maan BKT:hen verrattuna, joka on mahdoton lainakuiorma minkään maan maksaa, edes korkoja eivät pysty enää maksamaan.
Tuo EKP:n aloittama setelirahoitus takaa että Eurovääristymän aiheuttanutta HALPAA rahaa on edelleen jaossa, vaikka maksukykyä ei ole.
Vääristymä pääsee edelleen jatkumaan, ja sitä jatkuu kenties seuraavat 3..10 vuotta. Samat maat velkaantuvat samaa vauhtia edelleenkin.
Nyt vain Suomi ja suomalainen veronmaksaja maksaa tuon lystin. Suomelle kertyy nyt 3..5 mrd € suuruinen maksuvelvoite joka vuosi.
Tuo 3..5 mrd € oleva rahasumma on jatkossakin se "jäsenmaksu", joka Suomen on maksettava, jos aiotaan Eurossa pysyä.
Rahana se on jokaista Suomen 2.3 miljoonaa palkansaajaa kohden maksettavaa tulee 2200 euroa vuodessa, joka vuosi. Parin etelänmatkan verran rahaa suomalaisen lompakosta jatkuvasti.
Ruotsalaiset naapurimme eivät maksa penniäkään, vaikka ovat samalla EU-alueella kuin mekin. - Liksasta -10% pois
"Rahana se on jokaista Suomen 2.3 miljoonaa palkansaajaa kohden maksettavaa tulee 2200 euroa vuodessa, joka vuosi. "
Oho, on näköjään Euroopan pelastamisessa hinnat nousseet.
Muistan kun joku laskeskeli vuonna 2010 että Kataisen Kreikkaan lähettämät 1.5 mrd euroa tekevät jokaista työssäkäyvää suomalaista kohden 650 euroa. Tuon kertarahan piti silloin riittää, ja sillä padotaan kriisi jäämään vain Kreikan alueelle.
Huh huh, nyt hintalappu olisi siis jo 2200 euroa, ja se raha pitää maksaa joka vuosi? Alkaa oleen siinä mielessä aika rasvainen hinta, kun omat bruttotulotkin on vuodessa vaan 23.000 euroa, ja siitä vielä verot pois päältä.
. - huimaaaa
kyllä sataa ääniä koko ajan persujen laariin, katso vaan kuntavaalien tulos persut saa 38 % äänivyöryn
- kätyrit hoi
arhinmäki ja räsänen ovat myös maan ja kansan pettureita..
- Suuret juhlat tulee
> kyllä sataa ääniä koko ajan persujen laariin, katso vaan kuntavaalien tulos persut saa 38 % äänivyöryn
Se on aivan selvää että Persuille tulee ihan megalomaaninen voitto ensi kuussa.
Aloitettu EKP:n lisävelkaannuttamisen kampanja markkinoi suoraan Perussuomalaisten laariin. Saksasta saadaan sivustatukea, siellä kansalaiset ovat aivan raivona EKP:n päätöksen jälkeen.
Toivottavasti Persut eivät mene vaalivoittonsa jälkeen aivan sekaisin.
Vaan saavat viikon...parin kestäneen voitonjuhlinnan jälkeen kuitenkin kuntarivinsä taas koottua kasaan. - viisaat miehetpuhuu
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116292-kuinka-voimme-lahtea-eusta
"
Morjesta vaan!
Kun Markasta luopumiseksi ei ole olemassa lakiesitystä, niin ei ole lakiesitystä.
Tästä seuraa, että eduskunnassa ei ole Markasta luopumisessa ollut enemmistöä eikä vähemmistöä.
Valtiopetoksellisen toiminnan perkaamiseenkaan ei tarvita eduskunnan enemmistöä.
Riittää, että löytyy 10 kansanedustajaa ja perustuslakivaliokunnan kannanotto.
Mutta jotta homma etenisi, pitää asiaa rummuttaa sosiaalisessa mediassa."
tämä vielä kerran, persut voi saada ison voiton jos he toimivat nyt,
ei kai ole vaikeaa löytää 10 EU vastaista edustajaa-- vai onko? - LUKEKAA LISÄÄ
KORJAUS PESOSEN JUTTUUN, JÄI SANOMATTA ETTÄ TUO OTE ON
JORMA JAAKKOLAN KOMMENTTI PESOSEN JUTTUUN. - Suomi irti EU:sta
Imekää percettä kaikki EU:n rakastajat!
Helevettihin koko saa-ta-nan keksintö! - kirottu EU
Euro tuhoaa suomalaisten eläkkeet: http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115944-euro-tuhoaa-suomalaisten-elakkeet
- Rahat eläkkeistä
Luottokelvottomille EU-velkamaille annetaan rajaton luottovara!
Luototus on EKP-pankin junailema, mutta se raha otetaan suoraan suomalaisten palkansaajien ja eläkeläisten lompakoista. - kurjat on ajat
Lukekaa myös kommentit: http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116063-rytinasyksy-alkoi-kenen-kantti-kestaa-euron-pystyssa-pitamisessa
- EU ryöstää meitin
Kellä on säästöjä, niiden ostovoima tulee hupenemaan kuin tuhka tuuleen!
- jaettu kurjuus
Olisi mielenkiintoista tietää mikä olisi Suomen ja euroopan tilanne nyt jos
Suomi olisi sanonut ensimmäisen apupaketin aikaan, että me toimimme
tehtyjen sopimusten mukaan, eli emme ole mukana avustamisessa?
Tämä kiinnostaa kovasti, koska olen ymmärtänyt ettei suomella ollut juurikaan
sijoituksia avustettavissa maissa.
Saksan ja Ranskan pankit tästä on kai hyötyneet,mutta mikä on Suomen
hyöty, tai niiden kansalaistenkaan joita avustetaan.
Suomen tilanne on kuitenkin se joka eniten kiinnostaa.
Kertokaa te jotka tiedätte minua enemmän? - Eurokonkurssi
>>Olisi mielenkiintoista tietää mikä olisi Suomen ja euroopan tilanne nyt jos
Suomi olisi sanonut ensimmäisen apupaketin aikaan, että me toimimme
tehtyjen sopimusten mukaan, eli emme ole mukana avustamisessa?>>
Slovakia on Euromaa, ja se sanoi ekalle tukkipaketille juuri noin, emme maksa. Perusteluna oli että Kreikka on monin verroin rikkaampia maa kuin entinen itäblokin maa Slovakia. Mitään kummempia seuraamuksia ei tullut Slovakialle.
Toiseen tukipakettiin Slovakia osallistui mukana. Se sai jotakin pieniä omia myönnytyksiänsä, mutta on se mukana maksajamaiden listoilla roikkunut.
>> Saksan ja Ranskan pankit tästä on kai hyötyneet,mutta mikä on Suomen
hyöty, tai niiden kansalaistenkaan joita avustetaan.>>
Ruotsi ja Tanska eivät maksaneet penniäkään, ja siinä ne mennä hyrskyttävät maailmassa edelleen. Ruotsin talous etenee oikein kohisten.
Suomi lähti samasta lähtötilanteesta v. 2010 kuin nuo kaksi naapuriamme. Mutta Suomi pahalainen on sitonut omaa varallisuuttaan jo 60 miljardin edestä tähän nykyiseen Eurokonkurssiin. Miedän velkavastuumme on nousemassa 100 mrd € saakka, nykyisen "rajattoman" EKP-setelirahoituksen alettua.
Jos nykyisillä tiedoillaan pääsisi Suomi päättämään uudelleen, ja oltaisiiin vuoden 2010 tilanteessa, niin olen melko varma että edes SDP:tä ja Kokoomusta ei saisi enää tekemään samaa typeryyttä uudelleen, ja lähtemään tukipaketteihin mukaan, vaan Slovakian malliin kieltäytyisimme osallistumasta.
Aivan varma en silti ole siitä että miten noiden kahden johtopuolueemme opetetut KOK-SDP simpanssit nyt menettelisivät.
Ehkä ne kuitenkin taas vaan lähtisivät mukaan. Ja Suomi ajettaisiin tieten tahtoen ihan samaan passkakuoppaan ja samaan velkatilanteeseen kuin missä nytkin ollaan
Suomen johdon typeryydestä en tosiaan tiedä.
Mutta siitä olen n. 100% varma että jos Saksan johtajat pääsisivät päättämään v. 2010 tilanteen uudelleen, niin ne eivät EU:n puolesta panisi tikkua ristiin. Saksa päästäisi Kreikan ajautumaan vararikkoon ja IMF:n hoidettavaksi.
Se Kreikan vararikko olisi pienempi ja edullisempi paha, kuin nykyinen toivottomaan liejuun ajettu Euroopan laajuinen konkurssilama.- jos-ja-jos
jälkiviisaus ja jeesustelu on turhinta mitä voi olla
nyt on nyt
- keinot keksitään
Kiitos avartavasta vastauksesta, ehkä tästä jotenkin selvitään.
Josjossille, ellei edes jossitella, niin mitään ei ole opittu. - Irti Eurosta
> jälkiviisaus ja jeesustelu on turhinta mitä voi olla
>
> nyt on nyt
Aivan näin on asia. Suomella on JUURI NYT samanlaisia päätöksenteon mahdollisuuksia kuin oli käsissä myös vuonna 2010.
Suomi voi päättää tulla järkiinsä, ja alkaa pudistella tätä europainajaista niskoiltansa pois. Meidän ei tosiaan tarvitse olla mukana sellaisessa jonka tiedämme tai arvioimme maalle haitalliseksi.
Euroalueesta ei ole Suomelle enää mitään hyötyä. Euron kustannus on noussut järjettömästi sen yli, että olisi enää järkevää jatkaa tässä Euro-konkurssissa mukana.
Ikävä myöntää, mutta kaikki 4 muuta Pohjoismaata ovat olleet järkevämpiä tai onnekkaampia, kun ovat onnistuneet pysymään Euroalueelta pois. Suomen pitää alkaa ohjata omaa kohtaloansa takaisin tuohon Pohjoismaisen linjan suuntaan.
Nyt Suomi on omalal kurssillansa tuhon tiellä. Jos jäämme tähän makaamaan, aikuiseksi kasvaneet lapsemme tulevat ihmettelemään, että miksi ihmeessä te iskä ja äiskä lähditte tuohon tyhmyyteen mukaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532464Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖312104Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt821703Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3071588Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle181376- 1411319
- 701137
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231018Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu111003Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.131000