Vihreät ja vasurit hyppii innoissaan."
Talous Suomesta on katoamassa työpaikkoja uuden EU-direktiivin takia.
Metsäyhtiö UPM aikoo siirtää osan paperintuotannostaan pois Suomesta EU:n rikkidirektiivin tuomien kustannusten vuoksi.
UPM:n toimitusjohtaja kertoo, että 300 000 tonnia vuosittaista paperinvalmistusta lähtee Suomesta, mikäli suunniteltu rikkidirektiivi toteutuu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
metsäteollisuus tulee ajaa alas. Metsät säästyvät ja voidaan perustaa kaksikymmentä uutta kansallispuistoa, joissa sudet metsästelevät onnellisina hirviä.
Rahaahan on aina saatu sossusta ja voidaanhan taas korottaa ansiosidonnaisia, niin viherpunikit pärjää paremmin?
Urpilainen kasvattaa velkaa 1-miljardi kuukausi vauhdilla.
Ei se sosialistin toiminta voi kauaa kestää.
Ei se raha puussa kasbva kuin eliitille vain.
esim Satu Hassi pisti ylijääneet kulukorvauksensa omaan taskuun
5v aikana 350 000 €.
Heille raha on vain kuin ilmaa jota hengittää.
Siitä ei tovereilla pulaa
painaa painokoneella
tarpeen mukaan
muuttaa vain pehmeämmäksi jälkikäyttöä ajatellen
rahaa voi
7.9.2012 11:39
0
Sulje
painaa painokoneella
ja nollia
7.9.2012 12:41
0
Sulje
tarpeen mukaan