Katotaas taas kuinka kapitalisti rääkäisee kovaa

Sehän on nyt täysin lukemattakin selvää ettei antipunikilta ikinä löydy minkäänlaisia todellisia ja oikeita perusteluja yhtään mihinkään.

Ja mitään lähde-ja viitetietoja antipunikki sinulta on aivan turha edes kysellä.
Sillä ethän sinä antipunikki edes ymmärrä itse mitä nämä mainitsemani lähde-ja viitetiedot oikein ovatkaan.
6084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Tässä nyt loistava persustelu vaikkapa työttömyydestä.

"Esimerkiksi suuri työttömyyshän on pelkästään vain kapitalismin merkkituote ja siihen täysin elimellisesti kuuluva osa"

Tätä todella suurta työttömyyttähän antipunikki ei ole ikinä pystynyt perustelemaan yhtään mitenkään.

Äänestä
  • Todella korkeat työttömyysprosentihan juuri ovat kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän pahin ongelma ja vitsaus.

    Eikä edes minkäänlaisia haluja tai keinoja näytä olevan kapitalisteilla olevan tuon korkean työttömyyden torjumiseksi ja ehkäisemiseksi.

    Äänestä

  • totta.. kirjoitti:

    Todella korkeat työttömyysprosentihan juuri ovat kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän pahin ongelma ja vitsaus.

    Eikä edes minkäänlaisia haluja tai keinoja näytä olevan kapitalisteilla olevan tuon korkean työttömyyden torjumiseksi ja ehkäisemiseksi.

    "Todella korkeat työttömyysprosentihan juuri ovat kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän pahin ongelma ja vitsaus."

    Totta. Nykyisellä työn tehokkuudella ja tuottavuudella harvassa maassa tarvitaan koko työvoimaa oman tarpeen ja vientitarpeen tyydyttämiseksi. Sosialistiset viritelmät välttivät tämän pulman loputtomalla tehottomuudellaan työvoiman käytössä. Ja kun työntekijälle ei tarvinnut kummoistakaan palkkaa maksaa (eli se kuuluisa lisäarvo meni suureksi osaksi valtiolle) niin ihmisiä pystyi työllistämään vaikka vahtimaan aidantolpan pystyssäpysymistä. Ja näin usein myös tehtiin:-) Kun esim. Venäjä siirtyi kapitalistiseksi niin johan alkoi työttömyyttä löytyä sielläkin.

    "Eikä edes minkäänlaisia haluja tai keinoja näytä olevan kapitalisteilla olevan tuon korkean työttömyyden torjumiseksi ja ehkäisemiseksi."

    Nykyaikainen markkinatalousmaa koostuu työllisyyden osalta julkisesta sektorista ja yksityisestä sektorista. Yksittäinen yritys pyrkii toteuttamaan liikeideaansa mahdollisimman pienin kustannuksin. On aika absurdia olettaa, että tällaisen yrityksen pyrkimys olisi maksimaalinen työllistäminen. Työttömyyttä on nykyaikaisessa yhteiskunnassa varsin vaikeata poistaa kokonaan markkinataloudessa ja paluuta takaisin sosialistiseen tehottomuuteen ei ole.

    Äänestä

  • lipfert kirjoitti:

    Niin, elämme kapitalismin kriisiä, se on järjestelmäkriisi, lainakriisi, finanssikriisi.

    Mistä se oikein johtuukaan?

    Se johtuu varsin pitkälle siitä, että vastavoima puuttuu.

    Se oli aiemmin Neuvostoliitto ja SEV maat.

    Nyt sosialismia ei Euroopassa ole.

    Neuvostoliitto romahti.

    Ei sen takia, ettei se olisi toiminut, vaan siksi, että Neuvostoliiton poliittinen eliitti ei kyennyt, eikä halunnut nähdä ja ymmärtää ihmisen arkea.

    Nyt on täysin sama tilanne EU:ssa.

    Vaihtoehtoa ei näe mikään vasemmistokaan, kun se ei siihen usko.

    Vasemmistohan tukee, ainakin suomessa EU:ta, kapitalismia, osallistuen kriisirahastoihin, oli kyse sitten vakuuksista tai ei.

    Vastakkain yhä edelleen on kaksi yhteiskuntajärjestelmää: sosialismi ja kapitalismi.

    Vastakkain on kaksi luokkaa porvaristo ja työväenluokka, joiden edut ovat täysin vastakkaiset.

    Ei tämä vastakkainasettelu ole mihinkään muuttunut.

    Vasemmisto, joka on nykypäivänä täysin hukassa poliittisesti ei edes mieti missä mennään ja mikä olisi vaihtoehto.

    Ei se silti tarkoita ettei vaihtoehtoa muka ole edes olemassa.

    Vaihtoehtohan on se tuttuakin tutumpi sosialismi.

    Se ei ole ihmisoikeuksia rikkova kuten porvaristo sanoo…tai rikkoo se…nimittäin ei päästä porvaristoa rikastumaan toisen kustannuksella, hyötymään toisen työntuloksesta, ei päästä keinottelemaan.

    Ei sosialismi silti estä yksityistä yrittämistä, päinvastoin.

    Kapitalismi estää varsin tehokkaasti ainakin yksityisen pienyrittämisen.

    Suuri on kaunista, sanoo kokoomuskin Kataisen suulla.

    Pitää laajentua, etsiä uusia markkinoita, globalisoitua…

    Ei pidä, ei, sanon minä.

    Mitä Suomi on hyötynyt globalisaatioista?

    Suuryritystoiminta on käytännössä loppunut suomesta kokonaan, tai siirtyneet halpamaihin.

    Työpaikat ovat rajusti vähentyneet Suomessa, 20 vuodessa.

    Seurausta rahan markkinoiden vapauttamisesta, sekä työvoiman vapaa liikkuminen, työnantajain tahdon mukaisesti.

    Suomessa on nyt vuonna 2012 yli 400 000 työtöntä.Ja tuo luku nousee joka päivä lisää.

    Oikeasti.

    Tukityöllistetyt, kurssitetut ja muut toimintakeskuspelleilyt huomioon otetut, ei ne ole oikeasti todellisuudessa missään työmarkkinoilla.

    Jos Pätkätyöläiset vielä kun otetaan huomioon…luku vain suurenee.

    Samaan aikaan Suomeen tuodaan Virosta, Puolasta, Venäjältä…lähinnä halpaa työvoimaa.

    Palkkaa ei makseta noille minkään työehtosopimuksen mukaan, ja teetetään järjettömästi ylitöitä samalla palkalla…ja usein työnantajat ei maksa mitään veroja ym…muita työnantajalle kuulvia maksuja...

    Kaiken kukkuraksi samassa firmassa suomalaisia työläisiä painostetaan tekemään samoin…eli ”joustamaan”.

    Äänestä

  • Kapitalismin kriisi kirjoitti:

    "Niin, elämme kapitalismin kriisiä, se on järjestelmäkriisi, lainakriisi, finanssikriisi."

    Höpö höpö. Eihän tässä edes ole mitään erityisempää kriisiä.

    "Mistä se oikein johtuukaan? Se johtuu varsin pitkälle siitä, että vastavoima puuttuu.Se oli aiemmin Neuvostoliitto ja SEV maat.Nyt sosialismia ei Euroopassa ole.Neuvostoliitto romahti."

    Niin teki. Satojen miljoonien orjuutettujen ihmisten onneksi!

    "Ei sen takia, ettei se olisi toiminut, vaan siksi, että Neuvostoliiton poliittinen eliitti ei kyennyt, eikä halunnut nähdä ja ymmärtää ihmisen arkea."

    Ei, vaan siksi, että NL keskitti suurimmat resurssinsa hyödyttömään kilpavarusteluun samalla kun itse järjestelmä oli huipputehoton.

    "Nyt on täysin sama tilanne EU:ssa."

    Ei ole. Väärä tulkinta. Jokunen etelän maa vain tyrii nakkinsa.

    "Vastakkain yhä edelleen on kaksi yhteiskuntajärjestelmää: sosialismi ja kapitalismi."

    Ei ole. Sosialismi on kuollut ja kuopattu. Vain P-Korea on jäljellä ja sellaista menoako todella kaipaat?

    "Vastakkain on kaksi luokkaa porvaristo ja työväenluokka, joiden edut ovat täysin vastakkaiset. Ei tämä vastakkainasettelu ole mihinkään muuttunut."

    Tuo on ikivanhaa liturgiaa. Vastakkainasettelua ei ole ja tämän päivän työläinen saa työstään (ja siitä lisäarvosta) verrattomasti paremman korvauksen kuin edesmenneissä sosialistisissa viritelmissä. Väitäkö, että niissä järjestelmissä oikeasti maksettiin kunnolla? Monellako työläisellä oli vaikkapa auto?

    "Vasemmisto, joka on nykypäivänä täysin hukassa poliittisesti ei edes mieti missä mennään ja mikä olisi vaihtoehto. Ei se silti tarkoita ettei vaihtoehtoa muka ole edes olemassa. Vaihtoehtohan on se tuttuakin tutumpi sosialismi."

    Uskotko tuohon itsekään? Teillä oliyli 70 vuotta aikaa todistaa, että homma pelaa ja se ei pelannut. Kukaan ei kaipaa sitä enää! Ja turha on tulla ihmisille selittämään, että 'pojat tekivät sen aikoinaan väärin, mutta annas kun me teemme ja vältämme virheet'. Ei teitä kukaan enää usko. Kannatuskin on alle puoli prosenttia!

    "Se ei ole ihmisoikeuksia rikkova kuten porvaristo sanoo…tai rikkoo se…nimittäin ei päästä porvaristoa rikastumaan toisen kustannuksella, hyötymään toisen työntuloksesta, ei päästä keinottelemaan."

    Ei niin. Se rikastuttaa poliittista yläluokkaa eli etujoukkoa eli politbyroota, joka täydentää itse itseään ja kukkoilee keulilla. Loppurahat menevät ylisuureen armeijaan ja virkakoneistoon. Työläiselle jää käteen vain muru teidän tehoriistonne jäljiltä.

    "Ei sosialismi silti estä yksityistä yrittämistä, päinvastoin."

    Tähän asti se on tehokkaasti estänyt kaikilla tasoilla! Kohta varmaan lupaat matkustusoikeuden ja vapaat vaalit:-)

    "Kapitalismi estää varsin tehokkaasti ainakin yksityisen pienyrittämisen."

    Päinvastoin! Kapitalismin tunnus on 'yrittämällä onneen'! On lupa rikastua.

    "Suuryritystoiminta on käytännössä loppunut suomesta kokonaan, tai siirtyneet halpamaihin."

    Ei ole. Sen sijaan halpa liukuhihnatyö ja sekatyö katoaa. Meidän pitää sen sijaan tehdä sitä, mitä muut eivät osaa.

    "Jos Pätkätyöläiset vielä kun otetaan huomioon…luku vain suurenee."

    Pätkätyö on ilmiö, jota pitää jatkossa rajoittaa lainsäädännöllä.

    "Samaan aikaan Suomeen tuodaan Virosta, Puolasta, Venäjältä…lähinnä halpaa työvoimaa."

    Kuka tuo? Eiköhän ne ihmiset matkusta ihan itse? Ei niitä valtiovalta tänne tuota.

    "Palkkaa ei makseta noille minkään työehtosopimuksen mukaan, ja teetetään järjettömästi ylitöitä samalla palkalla…ja usein työnantajat ei maksa mitään veroja ym…muita työnantajalle kuulvia maksuja..."

    Kyseessä on kelvottomat pikkufirmat ja tähän pitää tiukasti jatkossa puuttua.

    "Kaiken kukkuraksi samassa firmassa suomalaisia työläisiä painostetaan tekemään samoin…eli ”joustamaan”. "

    Katso edellinen lause. Homma pitää kitkeä pois, jolloin myös moinen painostus (sikäli kun sitä edes on) katoaa.

    Tuntuu arvoisa "lipfert" melkein pelottavalta kun tällä palstalla joku vastailee komukoille kuin olisin itse kirjoittanut. Vain muutamaan kohtaan olisin muotoillut vastauksen hieman toisin.

    Esim. ... vapaat vaalit.. sijaan olisin kirjoittanut .... vapaat monipuoluevaalit.

    Pätkätyökään ei ole yksinomaan paha asia vaan sopii hyvin joillekin kuten opiskelijoille ja vaikkapa pienten lasten vanhemmille koska aikaa jää enemmän lapsille. On tietysti kyse myös siitä miten pätkätyö järjestetään.

    Äänestä

  • lipfert kirjoitti:

    "Niin, elämme kapitalismin kriisiä, se on järjestelmäkriisi, lainakriisi, finanssikriisi."

    Höpö höpö. Eihän tässä edes ole mitään erityisempää kriisiä.

    "Mistä se oikein johtuukaan? Se johtuu varsin pitkälle siitä, että vastavoima puuttuu.Se oli aiemmin Neuvostoliitto ja SEV maat.Nyt sosialismia ei Euroopassa ole.Neuvostoliitto romahti."

    Niin teki. Satojen miljoonien orjuutettujen ihmisten onneksi!

    "Ei sen takia, ettei se olisi toiminut, vaan siksi, että Neuvostoliiton poliittinen eliitti ei kyennyt, eikä halunnut nähdä ja ymmärtää ihmisen arkea."

    Ei, vaan siksi, että NL keskitti suurimmat resurssinsa hyödyttömään kilpavarusteluun samalla kun itse järjestelmä oli huipputehoton.

    "Nyt on täysin sama tilanne EU:ssa."

    Ei ole. Väärä tulkinta. Jokunen etelän maa vain tyrii nakkinsa.

    "Vastakkain yhä edelleen on kaksi yhteiskuntajärjestelmää: sosialismi ja kapitalismi."

    Ei ole. Sosialismi on kuollut ja kuopattu. Vain P-Korea on jäljellä ja sellaista menoako todella kaipaat?

    "Vastakkain on kaksi luokkaa porvaristo ja työväenluokka, joiden edut ovat täysin vastakkaiset. Ei tämä vastakkainasettelu ole mihinkään muuttunut."

    Tuo on ikivanhaa liturgiaa. Vastakkainasettelua ei ole ja tämän päivän työläinen saa työstään (ja siitä lisäarvosta) verrattomasti paremman korvauksen kuin edesmenneissä sosialistisissa viritelmissä. Väitäkö, että niissä järjestelmissä oikeasti maksettiin kunnolla? Monellako työläisellä oli vaikkapa auto?

    "Vasemmisto, joka on nykypäivänä täysin hukassa poliittisesti ei edes mieti missä mennään ja mikä olisi vaihtoehto. Ei se silti tarkoita ettei vaihtoehtoa muka ole edes olemassa. Vaihtoehtohan on se tuttuakin tutumpi sosialismi."

    Uskotko tuohon itsekään? Teillä oliyli 70 vuotta aikaa todistaa, että homma pelaa ja se ei pelannut. Kukaan ei kaipaa sitä enää! Ja turha on tulla ihmisille selittämään, että 'pojat tekivät sen aikoinaan väärin, mutta annas kun me teemme ja vältämme virheet'. Ei teitä kukaan enää usko. Kannatuskin on alle puoli prosenttia!

    "Se ei ole ihmisoikeuksia rikkova kuten porvaristo sanoo…tai rikkoo se…nimittäin ei päästä porvaristoa rikastumaan toisen kustannuksella, hyötymään toisen työntuloksesta, ei päästä keinottelemaan."

    Ei niin. Se rikastuttaa poliittista yläluokkaa eli etujoukkoa eli politbyroota, joka täydentää itse itseään ja kukkoilee keulilla. Loppurahat menevät ylisuureen armeijaan ja virkakoneistoon. Työläiselle jää käteen vain muru teidän tehoriistonne jäljiltä.

    "Ei sosialismi silti estä yksityistä yrittämistä, päinvastoin."

    Tähän asti se on tehokkaasti estänyt kaikilla tasoilla! Kohta varmaan lupaat matkustusoikeuden ja vapaat vaalit:-)

    "Kapitalismi estää varsin tehokkaasti ainakin yksityisen pienyrittämisen."

    Päinvastoin! Kapitalismin tunnus on 'yrittämällä onneen'! On lupa rikastua.

    "Suuryritystoiminta on käytännössä loppunut suomesta kokonaan, tai siirtyneet halpamaihin."

    Ei ole. Sen sijaan halpa liukuhihnatyö ja sekatyö katoaa. Meidän pitää sen sijaan tehdä sitä, mitä muut eivät osaa.

    "Jos Pätkätyöläiset vielä kun otetaan huomioon…luku vain suurenee."

    Pätkätyö on ilmiö, jota pitää jatkossa rajoittaa lainsäädännöllä.

    "Samaan aikaan Suomeen tuodaan Virosta, Puolasta, Venäjältä…lähinnä halpaa työvoimaa."

    Kuka tuo? Eiköhän ne ihmiset matkusta ihan itse? Ei niitä valtiovalta tänne tuota.

    "Palkkaa ei makseta noille minkään työehtosopimuksen mukaan, ja teetetään järjettömästi ylitöitä samalla palkalla…ja usein työnantajat ei maksa mitään veroja ym…muita työnantajalle kuulvia maksuja..."

    Kyseessä on kelvottomat pikkufirmat ja tähän pitää tiukasti jatkossa puuttua.

    "Kaiken kukkuraksi samassa firmassa suomalaisia työläisiä painostetaan tekemään samoin…eli ”joustamaan”. "

    Katso edellinen lause. Homma pitää kitkeä pois, jolloin myös moinen painostus (sikäli kun sitä edes on) katoaa.

    "Eihän tässä edes ole mitään erityisempää kriisiä."

    Eikö todellakaan ole?

    Missä tynnyrissä sinä nyt olet elänyt viimeiset vuosikymmenet?

    Suomessa on nyt ennätystyöttömyys,ennätyspitkät leipäjonot,itsemurhatilastot tuplaantuneet ja rikkaat senkun rikastuvat entisestään,ja köyhät ne senkun köyhtyvät entistä enemmän.

    Ja sinä se kehtaat nyt sitten ihan pokkana väittää ettei mitään erityisempää kriisiä ole.

    Menehän nyt kertomaan noita juttujasi vaikka johonkin leipäjonoon.

    Mutta varo sitten ettei sinulla tule nenä kipeäksi.

    Äänestä

  • niinkö?? kirjoitti:

    ""Eihän tässä edes ole mitään erityisempää kriisiä."
    Eikö todellakaan ole?"

    Ei ole.

    "Missä tynnyrissä sinä nyt olet elänyt viimeiset vuosikymmenet?Suomessa on nyt ennätystyöttömyys,ennätyspitkät leipäjonot,itsemurhatilastot tuplaantuneet ja rikkaat senkun rikastuvat entisestään,ja köyhät ne senkun köyhtyvät entistä enemmän."

    Samassa tynnyrissä kuin sinäkin. Et ole kuullut, että samoista faktoista ihmiset näkevät samat asiat erilailla. Sinun tietenkin viimeisenä sosialismin kannattajana pitääkin nähdä asiat 'multi dramatico'.

    Toki Suomessa on työttömyyttä ja se on nykyisellä työn tuottavuudella väistämätöntä. Mutta kerropa, että eikö sitä olisi myös siinä sinun utopiassasi? Ja muista: utopiassa on palkkataso nykyinen (ellei korkeampi kun kapitalisti ei riistä lisäarvoa!). Kerro nyt!

    Leipäjonoja meillä on ollut jo vuosikymmeniä enkä ole kuullut niiden pituuksien kasvaneen. On hyvä, ettei ylijäämäruoka haaskaannu.

    Itsemurhatilastot tuplaantuneet? Kerro tarkemmin. Tuplaantuneet joka vuosi? Vai missä ajassa. Ihme, että meitä on yhä jäljellä?

    "rikkaat senkun rikastuvat entisestään,ja köyhät ne senkun köyhtyvät entistä enemmän."

    Näinköhän vaan? Mielestäni tilanne on pitkään pysynyt samana.

    Mutta nyt voit kertoa siitä omasta unelmastasi. Kuinka siellä nämä mainitsemasi epäkohdat (jotka taas eivät minua vakuuta) korjaantuvat?

    Äänestä

  • niinkö?? kirjoitti:

    "Eihän tässä edes ole mitään erityisempää kriisiä."

    Eikö todellakaan ole?

    Missä tynnyrissä sinä nyt olet elänyt viimeiset vuosikymmenet?

    Suomessa on nyt ennätystyöttömyys,ennätyspitkät leipäjonot,itsemurhatilastot tuplaantuneet ja rikkaat senkun rikastuvat entisestään,ja köyhät ne senkun köyhtyvät entistä enemmän.

    Ja sinä se kehtaat nyt sitten ihan pokkana väittää ettei mitään erityisempää kriisiä ole.

    Menehän nyt kertomaan noita juttujasi vaikka johonkin leipäjonoon.

    Mutta varo sitten ettei sinulla tule nenä kipeäksi.

    "Suomessa on nyt ..,itsemurhatilastot tuplaantuneet"

    Keksitkö näitä väittämiäsi aivan hatusta? Ei totuuden hiventäkään esim. tässä väitteessä. Pienellä vaivalla pöosot löytämyt metistä seuraavat tiedot:

    "Itsemurhien yleisyys Suomessa
    Itsemurhien määrän viime aikojen huippu Suomessa oli 1 512 vuonna 1990. 2000-luvun alkuvuosina itsemurhia oli enää noin tuhat vuodessa.
    Suomalaiset tekevät aiempaa vähemmän itsemurhia. Vuonna 2010 itsensä surmasi 954 ihmistä, mikä on pienin määrä yli 40 vuoteen.
    Pahin oli vuosi 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa. Erityisen paljon ovat vähentyneet 25–44-vuotiaiden miesten itsemurhat, 1990-luvun alun runsaasta 500:sta noin 200 vuotuiseen itsemurhaan."

    Niin se vain on, että kun todellisuus ei vastaa toiveita niin se 'todellisuus' keksitään sitten omasta päästä:-D

    Noita ei, arvoisa lipfert, voi aina faktaksi lukea, noita komukoiden ja wanna be henkilöiden "faktoja" joilla he pyrkivät asiaansa ja sen oikeutusta puolustamaan.

    He ovat pulassa ja pyrkivät tarttumaan aina siihen oljenkorteen jonka kuvittelevat kelluvan pidempään. Totuushan on ja jonka kaikki, myös he, tietävät jotta koko aatemaailma on tuhoon tuomittu heidän omilla toimillaan ja sitä heidän on vaikeaa myöntää joten syytä pyritään vierittämään muiden niskoille.

    70 vuotta yritystä NL:n alueella ja 40 satelliiteissa ja kukaan ei heihin rakastunut vaan moni pyrki jopa henkensä uhalla pois heidän läheisyydestään. Voimme sanoa sen kokeilun pahasti laskeneen alleen ja tuskin enää nousevan lentoon.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Aivan. On heidän kannaltaan erehdys se, että esittää jobjulaisen tilasdtoidun suureen kuten itsemurhien määrän. Turvallisempaa on väittää leipäjonojen pidentyneen, sillä vaikka niitä on ollut jo kymmeniä vuosia niin kukapa niitä jonoja on mennyt mitteilemaan?

    Äänestä

  • niinkö?? kirjoitti:

    "Eihän tässä edes ole mitään erityisempää kriisiä."

    Eikö todellakaan ole?

    Missä tynnyrissä sinä nyt olet elänyt viimeiset vuosikymmenet?

    Suomessa on nyt ennätystyöttömyys,ennätyspitkät leipäjonot,itsemurhatilastot tuplaantuneet ja rikkaat senkun rikastuvat entisestään,ja köyhät ne senkun köyhtyvät entistä enemmän.

    Ja sinä se kehtaat nyt sitten ihan pokkana väittää ettei mitään erityisempää kriisiä ole.

    Menehän nyt kertomaan noita juttujasi vaikka johonkin leipäjonoon.

    Mutta varo sitten ettei sinulla tule nenä kipeäksi.

    Itsemurhatilastot eivät suinkaan ole "tuplaantuneet". Asia on päinvastoin - itsemurhat ovat Suomessa vähentyneet aikaisempiin vuorikymmeniin verrattuna.

    Äänestä

Mihin Kallen väitteeseen tarvitset lisäperusteluja?
Lainaus väitteestä ja linkki viestiin mukaan.

.................

Äänestä

"Ja lähdetään liikkeelle jo pääosin palstalla olleella tekstilläni."

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10911758

Laitahan nyt sitten lisäperustelujasi kyseiseen asiaan?

Mistä esim.tiedät että kyseessä on aivan 100%:sen varmasti kommunisti?

Ja sinä syytät nyt jotain valehtelusta ilman minkäänlaista todellista näyttöä.Joten laitahan nyt sitten lisäperustelujasi näytille siitä että joku todellakin valehtelee.

Ja sitten vielä tietenkin kaikki lähde- ja viitetiedot näkyville kaikkine linkkeineen palstalle niissä tulevissa lisäperusteluissa

Äänestä
  • Tollo.

    1. et uskaltanut vastata Kallen kysymykseen vaikka ilmeisesti viestisi oli tarkoitettu Kallelle. Näin toimii Änkyrä nykyään aina

    2. lainaus ei ole alunperin Kallen viestistä vaan se on lainaus toverin pluspunikki alias Änkyrän OmaanPesäänPaskojan tekstistä, joten Kallen ei sitä kuulu perustella

    3. "Laitahan nyt sitten lisäperustelujasi kyseiseen asiaan" ei ole kysymys joten sen perään ei laiteta kysymysmerkkiä

    4. tekstistä haisee pahasti läpi Änkyrä OmaanPesäänPaskoja

    ........................

    Äänestä

  • "Mistä esim.tiedät että kyseessä on aivan 100%:sen varmasti kommunisti?
    Ja sinä syytät nyt jotain valehtelusta ilman minkäänlaista todellista näyttöä.Joten laitahan nyt sitten lisäperustelujasi näytille siitä että joku todellakin valehtelee.
    Ja sitten vielä tietenkin kaikki lähde- ja viitetiedot näkyville kaikkine linkkeineen palstalle niissä tulevissa lisäperusteluissa "

    Tässä taas tämä sama vanha kikka, jota arvon toverimme viljelee.

    Kun hän ei osaa itse asiasta sanoa mitään hän takertuu lillukanvarsiin ja alkaa tiukata jotain nimittelytermiä. Kun kyseessä on pelkkä otaksuma henkilöstä, jota kukaan ei tunne niin on täysin absurdia puhua valehtelusta ja lisätodistesta.

    Mutta sellaista se on, että kun asiasta ei mitään osaa sanoa niin täytyy turvautua oljenkorsiin:-)

    Arvaan myös seuraamukset:-D Saan 1 - 2 haukkumaryöppyä osakseni. Muuta hän ei sitten osaakaan.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Tollo.

    1. et uskaltanut vastata Kallen kysymykseen vaikka ilmeisesti viestisi oli tarkoitettu Kallelle. Näin toimii Änkyrä nykyään aina

    2. lainaus ei ole alunperin Kallen viestistä vaan se on lainaus toverin pluspunikki alias Änkyrän OmaanPesäänPaskojan tekstistä, joten Kallen ei sitä kuulu perustella

    3. "Laitahan nyt sitten lisäperustelujasi kyseiseen asiaan" ei ole kysymys joten sen perään ei laiteta kysymysmerkkiä

    4. tekstistä haisee pahasti läpi Änkyrä OmaanPesäänPaskoja

    ........................

    Eipä näytä löytyvän sieltä suunnasta minkään näköistä lisäsevitystä yhtään mihinkään.

    Joten kerrataan.

    "Ja lähdetään liikkeelle jo pääosin palstalla olleella tekstilläni."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10911758

    Laitahan nyt sitten lisäperustelujasi kyseiseen asiaan?

    Mistä esim.tiedät että kyseessä on aivan 100%:sen varmasti kommunisti?

    Ja sinä syytät nyt jotain valehtelusta ilman minkäänlaista todellista näyttöä.Joten laitahan nyt sitten lisäperustelujasi näytille siitä että joku todellakin valehtelee.

    Ja sitten vielä tietenkin kaikki lähde- ja viitetiedot näkyville kaikkine linkkeineen palstalle niissä tulevissa lisäperusteluissa

    Äänestä

  • lipfert kirjoitti:

    "Mistä esim.tiedät että kyseessä on aivan 100%:sen varmasti kommunisti?
    Ja sinä syytät nyt jotain valehtelusta ilman minkäänlaista todellista näyttöä.Joten laitahan nyt sitten lisäperustelujasi näytille siitä että joku todellakin valehtelee.
    Ja sitten vielä tietenkin kaikki lähde- ja viitetiedot näkyville kaikkine linkkeineen palstalle niissä tulevissa lisäperusteluissa "

    Tässä taas tämä sama vanha kikka, jota arvon toverimme viljelee.

    Kun hän ei osaa itse asiasta sanoa mitään hän takertuu lillukanvarsiin ja alkaa tiukata jotain nimittelytermiä. Kun kyseessä on pelkkä otaksuma henkilöstä, jota kukaan ei tunne niin on täysin absurdia puhua valehtelusta ja lisätodistesta.

    Mutta sellaista se on, että kun asiasta ei mitään osaa sanoa niin täytyy turvautua oljenkorsiin:-)

    Arvaan myös seuraamukset:-D Saan 1 - 2 haukkumaryöppyä osakseni. Muuta hän ei sitten osaakaan.

    Nyt uudestaan hiukan paremmalla ja älykkäämmällä viestillä.

    Joten kerrataan.

    "Ja lähdetään liikkeelle jo pääosin palstalla olleella tekstilläni."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10911758

    Laitahan nyt sitten lisäperustelujasi kyseiseen asiaan?

    Mistä esim.tiedät että kyseessä on aivan 100%:sen varmasti kommunisti?

    Ja sinä syytät nyt jotain valehtelusta ilman minkäänlaista todellista näyttöä.Joten laitahan nyt sitten lisäperustelujasi näytille siitä että joku todellakin valehtelee.

    Ja sitten vielä tietenkin kaikki lähde- ja viitetiedot näkyville kaikkine linkkeineen palstalle niissä tulevissa lisäperusteluissa

    Äänestä

  • yritähän sinäkin kirjoitti:

    "Mistä esim.tiedät että kyseessä on aivan 100%:sen varmasti kommunisti?"

    Vaikka lausuma ei ole minun niin selitän hieman, mitä ajan takaa. Joillakin on himohommia syytellä toisia valehtelusta ja tässä on esimerkki puujalasta, jolla tavoitteeseen pyritään.

    Tiedätkö, että mikä on valehtelun määritelmä? Se, että kertoo asian yhdellä tavalla vaikka TIETÄÄ sen olevan toisin. Jos joku arvailee tuntemattoman vastaajan olevan kommunisti niin ei hän tämän mahdollista kantaa atiedä, joten koko väitös on luvalla sanoen absurdi.

    "Ja sinä syytät nyt jotain valehtelusta ilman minkäänlaista todellista näyttöä.Joten laitahan nyt sitten lisäperustelujasi näytille siitä että joku todellakin valehtelee."

    Jospa näytät sen lauseen, jossa syytän ketään valehtelusta. Se ei ole minun tapani. Jonkun muun voi ollakin.

    "Ja sitten vielä tietenkin kaikki lähde- ja viitetiedot näkyville kaikkine linkkeineen palstalle niissä tulevissa lisäperusteluissa"

    Ja höpö höpö. kas kun ei vielä papinkirjaa ja valokuvaa täysin tuntemattomasta henkilöstä?

    Kaksat vain yrittää:-D

    Äänestä

  • yritähän sinäkin kirjoitti:

    Nyt uudestaan hiukan paremmalla ja älykkäämmällä viestillä.

    Joten kerrataan.

    "Ja lähdetään liikkeelle jo pääosin palstalla olleella tekstilläni."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10911758

    Laitahan nyt sitten lisäperustelujasi kyseiseen asiaan?

    Mistä esim.tiedät että kyseessä on aivan 100%:sen varmasti kommunisti?

    Ja sinä syytät nyt jotain valehtelusta ilman minkäänlaista todellista näyttöä.Joten laitahan nyt sitten lisäperustelujasi näytille siitä että joku todellakin valehtelee.

    Ja sitten vielä tietenkin kaikki lähde- ja viitetiedot näkyville kaikkine linkkeineen palstalle niissä tulevissa lisäperusteluissa

    Jos kyse on arvoisa "yritähän sinäkin" kommunistista niin valehtelu on oletettavaa. perustuihan suuri komukokeilu Neukkulakin pelkkään valheeseen jota kansalle syötettiin ja joka osin toimi ennen Väiskin lihatiskiä kun yhteydet ulkomaailmaan katkaistiin totaalisti ja vain valheet jäivät voimaan, komuvalheet.

    Äänestä

Vasta hiljan uutisoitiin 19 biljoonan euron varoista veroparatiiseissa makaamassa.
Kaikista EU:n tukemista kriiseuromaista pakeni ensin maista satoja miljardeja euroja pääomia ulos.
EU-maiden valtionvelat kohoavat tuhansiin miljardeihin.

Mistä tämä kertoo?
Kapitalismi tuottaa pääomia, mutta ei löydä niille lisäarvoa tuottavia sijoituskohteita ja siksi niitä siirretään tuotannosta pois.
Toisaalta se osoittaa koneellisen suurtuotannon valtavan edun ja korkean työn tuottavuuden.
Kolmanneksi luvut kertovat mahdollisuudesta lyhentää työaikaa ansiotasoa alentamatta tai alentaa eläkeikärajaa tai pääomien sijoittamista sosiaaliselle sektorille (terveydenhuolto, vanhushuolto, koulutus yms.) tai tutkimustyöhön tai kehitysmaiden auttamiseen tai ....kaikkea noita yhdessä.

Lukujen lisäksi Suomen eläkerahastot muodostavat kymmenien miljardien potin.
Niitä käytetään kansainväliseen keinotteluun. Eläkevaroista voisi lainata varoja terveyskeskusten, vanhainkotien, liikenneväylien, homekoulujen ym. rahoitukseen. Velka pysyisi valtion sisällä ja olisi satavarma sijoitus.

EU ja euro rakentuivat pääosin NL:n kaatumisen jälkeen. Se suunnattiin poliittisesti liberaalisen talousopin mukaisesti puhtaan sosiaalisesta yhteiskunnasta vapaan avoimen riistokapitalismin suuntaan. Sen lihallinen merkki oli "kova euro" ja sen nimissä tehdyt kovat sosiaalipuolen leikkaukset ja yhtä aikaa valtionvelan suuri kasvattaminen.
Kansanomaisesti sanottuna suuri varainsiirto työltä pääomalle.

Välitilinpäätöksenä 12.09.2012 voidaan todeta noudatetun talouspolitiikan täydellinen epäonnistuminen biljoonien eurojen "itkiessä" toimettomuuttaan.
EU:n on ollut pakko nostaa esille vallankumouksellinen tunnus -tiukka pankkivalvonta koko EU:n alueella-.
Tiukka voi olla vain sellainen, jossa kaikki finassioperaatiot ja yritysten tilit ovat verottajan tutkittavissa kaikissa Eu-maissa. Jos tämä toteutetaan, yritysten "piilottamia" veroja saadaan EU-alueella valtioille vuosittain tuhansia miljardeja.
Porvarit itse ovat todenneet, ettei pääomaa voi enää päästää vapaaksi eikä sen toimiin voi luottaa ja siksi niiden valvonta on tarpeen.

Luvut osoittavat, että eurokapitalismin kriisi on poliittinen kriisi ja syntynyt siksi, ettei sen alueella ole todellisia työväenpuolueita upolustamassa kansan, rahvaan, etuja.

Äänestä
  • Saahan sitä miinuspunkki noinkin vapaassa maailmassa ajatella. Moisesta harhaoppisuudesta tosin sosialismissa tulisi pallo jalkaan kuten ”pimppukapinan” tytöille jälkisosialismissa, tosin nyt vain pari vuotta kun oikeassa sosialismissa ainakin vartti ja perät.

    Eivät valtioiden velat ole kapitalismiriippuvaisia vaan ne periytyvät paljolti siitä sosiaalisesta osasta joka on yhteiskuntaamme rakentunut. Meillä on hoidettu työmarkkinat sosialistiseen tapaan ja noista huonoista tavoista pidetään kiinni kuin hukkuva oljenkorresta. Lisäksi tukiviidakko on opettanut joillekin jottei tarvitse itse ansaita elantoaan vaan annetaan se yhteiskunnan hoitoon.

    Minä en vastusta vaan kannatan yhteiskunnan tukiverkkoa niille jotka sen ansaitsevat eli vajaakuntoisille, lapsille ja joillekin muille erityisryhmille. Sen sijaan työikäisille ja kuntoisille ei pidä maksaa vaan heidät on sijoitettava töihin. Työtä saadaan vain siten, että sitä pystytään myymään muille eli on oltava kilpailukykyinen. Kilpailukyky vaatii kustannustehokkuutta koko tuotantoketjussa mutta varsinainen työkustannus on otettu pyhäksi asiaksi eikä siihen saa puuttua.

    Ehdotankin työajan joustoja samoilla tuntiansioilla ja täten lisää työtä niille joilla sitä ei ole. Sehän olisi sitä solidaarisuutta jota muistaakseni Vappuisin lauletaan ”Kansainvälisessä”. Sitä ei kuitenkaan ole koskaan näkynyt työväenliikkeessä vaan sitä vaaditaan aina vain muilta.

    Kun työeläkelaitoksilla on rahaa muistaakseni noin 160 miljardia niin sen sijoitus tuottavasti on suuri haaste. Inflaation ollessa luokkaa 2 – 3% olisi korkotuoton eläkelaitosten sijoituksista oltava vähintään 4% luokkaa jotta pääomia ei syötäisi. Olisi siis hullua lainata sitä valtiolle joka saa lainaa puoleen hintaan muualta. Tosin itse olen hieman sitä mieltä jotta mahdollisimman suuri osuus valtion lainoista pitäisi olla kotimaisten tahojen hallussa, tulisihan se hieman suurempi korko osin takaisin koska ei menisi ulkomaille vaan kotimaiseen kulutukseen tai sijoitukseen.

    Laskusuhdanteen aikana ei tosiaan ole käyttöä kaikelle pääomalle ja siksi korotkin ovat alhaalla mutta ei niitä pidä jaelle vaan ne pitää pitää valmiina investointeihin nousun alkaessa. Nousut tulisi toki maltillistaa jolloin laskutkin saattaisivat olla maltillisempia.

    Eipä pystynyt NL:n komupuoluekaan kansaa puolustamaan joten loppukaneettisi aivoitus jää tyhjän päälle arvoisa miinuspunkki.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Saahan sitä miinuspunkki noinkin vapaassa maailmassa ajatella. Moisesta harhaoppisuudesta tosin sosialismissa tulisi pallo jalkaan kuten ”pimppukapinan” tytöille jälkisosialismissa, tosin nyt vain pari vuotta kun oikeassa sosialismissa ainakin vartti ja perät.

    Eivät valtioiden velat ole kapitalismiriippuvaisia vaan ne periytyvät paljolti siitä sosiaalisesta osasta joka on yhteiskuntaamme rakentunut. Meillä on hoidettu työmarkkinat sosialistiseen tapaan ja noista huonoista tavoista pidetään kiinni kuin hukkuva oljenkorresta. Lisäksi tukiviidakko on opettanut joillekin jottei tarvitse itse ansaita elantoaan vaan annetaan se yhteiskunnan hoitoon.

    Minä en vastusta vaan kannatan yhteiskunnan tukiverkkoa niille jotka sen ansaitsevat eli vajaakuntoisille, lapsille ja joillekin muille erityisryhmille. Sen sijaan työikäisille ja kuntoisille ei pidä maksaa vaan heidät on sijoitettava töihin. Työtä saadaan vain siten, että sitä pystytään myymään muille eli on oltava kilpailukykyinen. Kilpailukyky vaatii kustannustehokkuutta koko tuotantoketjussa mutta varsinainen työkustannus on otettu pyhäksi asiaksi eikä siihen saa puuttua.

    Ehdotankin työajan joustoja samoilla tuntiansioilla ja täten lisää työtä niille joilla sitä ei ole. Sehän olisi sitä solidaarisuutta jota muistaakseni Vappuisin lauletaan ”Kansainvälisessä”. Sitä ei kuitenkaan ole koskaan näkynyt työväenliikkeessä vaan sitä vaaditaan aina vain muilta.

    Kun työeläkelaitoksilla on rahaa muistaakseni noin 160 miljardia niin sen sijoitus tuottavasti on suuri haaste. Inflaation ollessa luokkaa 2 – 3% olisi korkotuoton eläkelaitosten sijoituksista oltava vähintään 4% luokkaa jotta pääomia ei syötäisi. Olisi siis hullua lainata sitä valtiolle joka saa lainaa puoleen hintaan muualta. Tosin itse olen hieman sitä mieltä jotta mahdollisimman suuri osuus valtion lainoista pitäisi olla kotimaisten tahojen hallussa, tulisihan se hieman suurempi korko osin takaisin koska ei menisi ulkomaille vaan kotimaiseen kulutukseen tai sijoitukseen.

    Laskusuhdanteen aikana ei tosiaan ole käyttöä kaikelle pääomalle ja siksi korotkin ovat alhaalla mutta ei niitä pidä jaelle vaan ne pitää pitää valmiina investointeihin nousun alkaessa. Nousut tulisi toki maltillistaa jolloin laskutkin saattaisivat olla maltillisempia.

    Eipä pystynyt NL:n komupuoluekaan kansaa puolustamaan joten loppukaneettisi aivoitus jää tyhjän päälle arvoisa miinuspunkki.

    Miten sinä miinuspunkki sijoittaisit tuottavasti 160 miljardia euroa? Kai tiedät kun kerran arvostellakin osaat!

    Veikkaan jotta vaikeaa se olisi sinulle jo 160 tuhannenkin kanssa saatikka miljardin.

    Äänestä

Onkohan täällä edes ensimmäistäkään kapitalistia? Onkohan koko Suomessa edes montaakaan?

Miten määrittelet kapitalistin omassa mielessäsi? Mitä mielestäsi vaatii tuohon kastiin pääsy? Pitääkö olla suuripalkkainen, pitääkö omistaa suuryhtiö vai riittääkö pari tonnia säästötilillä ja osuuspankin omistajajäsenyys?

Mitä sinulle oikeasti selviää teksteistä joita et lue? Onko sinulla kykyjä jotka puuttuvat tavallisilta lähimmäisiltämme? Osaatko lukea myös tulevaisuutta kahvin poroista?

Äänestä

"Onkohan täällä edes ensimmäistäkään kapitalistia?"

Äänestä
  • Sen määreen mukaan joka minulla on kapitalistista enkuulu joukkoon. Minä kuulun tavallisiin vapaata Suomea kannattaviin kansalaisiin eli taviksiin.

    Voisitko nyt kertoa mitä vaatimuksia sinä asetat kapitalistille jotta tiedämme mistä puhutaan.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Sen määreen mukaan joka minulla on kapitalistista enkuulu joukkoon. Minä kuulun tavallisiin vapaata Suomea kannattaviin kansalaisiin eli taviksiin.

    Voisitko nyt kertoa mitä vaatimuksia sinä asetat kapitalistille jotta tiedämme mistä puhutaan.

    Ahneita kapitalistipaskoja.

    Pasi ja Hannu opastaa sinua puhumaan parempaa suomen kieltä.

    http://www.youtube.com/watch?v=c7I7ObJ53oU

    Äänestä

  • täsmäohjus. kirjoitti:

    Ahneita kapitalistipaskoja.

    Pasi ja Hannu opastaa sinua puhumaan parempaa suomen kieltä.

    http://www.youtube.com/watch?v=c7I7ObJ53oU

    Et sitten kyennyt! vaan piti mennä jaskapuheisiin alueelle jota normaali ihminen ei käytä vahingossakaan. Taitaa sinua v-tuttaa kun et osaa ilmaista itseäsi kuin joidenkin alatyylisten määreiden avulla.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Et sitten kyennyt! vaan piti mennä jaskapuheisiin alueelle jota normaali ihminen ei käytä vahingossakaan. Taitaa sinua v-tuttaa kun et osaa ilmaista itseäsi kuin joidenkin alatyylisten määreiden avulla.

    Oletko sinä tyäkkäri muka joku normaali ihminen?

    Ja laitahan sitten kaikki lähde- ja viitetieot mukaan näkyville palstalle siitä että sinä tyäkkäri olet muka joku normaali ihminen.

    Äänestä

  • niinkö?? kirjoitti:

    Oletko sinä tyäkkäri muka joku normaali ihminen?

    Ja laitahan sitten kaikki lähde- ja viitetieot mukaan näkyville palstalle siitä että sinä tyäkkäri olet muka joku normaali ihminen.

    Voit katsoa normaalit viite ja lähdetiedot niin näet mitä normaali minun kohdallani tarkoittaa. Etkö todella enää osaa antaa muuta vastausta kuin noita ikivanhoja lähteitä ja viitteitä.

    Jos olet kanssani eri mieltä niin perustele miksi en olisi normaali ja kerro millainen se normaali mielestäsi on! En lähde sinulle mitään keräämään, jos luulet pystyväsi minua juoksuttamaan niin erehdyt pahasti.

    Ei kannata sanoa jottei se edes siihen pystynyt koska itse et pysty tuomaan mitään uutta keskusteluun vaan jauhat samaa jaskaa vuosi toisensa jälkeen.

    Eipä näkynyt nyt sieltä suunnasta minkäänlaisia lähde- ja viitetietoja sinun normaliusuudestasi.

    Joten yritähän uudestaan nyt hiukan paremmalla yrityksellä.
    Sillä sinun normaulisuutesi on nyt kyllä täysin kyseenalaistettu.

    Äänestä

  • yritähän uudestaan.. kirjoitti:

    Olen esittänyt mielipiteen, jos olet eri mieltä niin perustele oma erimielisyytesi. Minä en sinulle lähde mitään perustelemaan enkä todistamaan mutta jos esität järkeen käyvän vastineen niin voimme keskustella. Järkeen käypä saattaa tietysti olla kohdallasi liikaa vaadittu.

    Jos et mitään sanottavaa noiden edellisten lisäksi keksi niin keskustelumme loppuu tähän. Hönttien kanssa kun ei pääse eteenpäin.

    "Eipä näkynyt nyt sieltä suunnasta minkäänlaisia lähde- ja viitetietoja sinun normaliusuudestasi."

    Sinulla ei ole kuin tämä yksi kikka, jota yrität viljellä heikolla menestyksellä.

    J"oten yritähän uudestaan nyt hiukan paremmalla yrityksellä.
    Sillä sinun normaulisuutesi on nyt kyllä täysin kyseenalaistettu."

    Ei ole. SINÄ olet sen kyseenalaistanut (joka on täysin eri asia) eikä sinun mielipidettäsi juuri noteerata. Perusongelmasi on se, että et oikeasti osaa keskustella ja korvaat tämän puutteen joko vaatimalla papinkirjoja tai sitten loputtomilla törkeyksillä.

    Laitapa jotain uutta ajatusta esiin!

    """"""Sinulla ei ole kuin tämä yksi kikka, jota yrität viljellä heikolla menestyksellä.""""""

    Asiahan on täysin päinvastoin kuin sinä nyt kerrot.Menestyshän teidän porvarintollikoiden "kuljetuksessa" on nyt ollut todella loistavaa.

    Sillä eihän teidän onnettomien porvarintollikoiden "kuljettamiseen"todella tarvita muuta kuin yksi kikka.

    Ja te sitten "ajatte" aina ihan täysillä tuohon kyseiseen "miinaan"joka on laitettu pelkästään teitä varten.
    Kuten aivan varmasti sinä nyt itsekkin tämän tosiasian olet huomannut.

    Mutta te täysin ansaitsemattomalla eläkkeellä olevat porvarintollikat olette nyt vain ihan liian helppoja vastuksia meille normaaleille työtä tekeville ja veronsa Suomeen maksaville suomalaisille ihmisille.

    Äänestä

  • onnistumisen iloa kirjoitti:

    "Ja te sitten "ajatte" aina ihan täysillä tuohon kyseiseen "miinaan"joka on laitettu pelkästään teitä varten. Kuten aivan varmasti sinä nyt itsekkin tämän tosiasian olet huomannut."

    Itse asiassa en ole nähnyt kertaakaan kenenkään ajaneen miinaasi, koska se on väittämänä täysin absurdi. Ilmeisesti se on kuitenkin ainoa, jonka osaat keksiä:-)

    "Mutta te täysin ansaitsemattomalla eläkkeellä olevat porvarintollikat olette nyt vain ihan liian helppoja vastuksia meille normaaleille työtä tekeville ja veronsa Suomeen maksaville suomalaisille ihmisille. "

    Tarkoittanet sitten muita, koska itsestäsi ei ole juuri vastusta ollut. Mitä eläkkeeseen ulee niin olen takuulla maksanut valtiolle enemmän veroja ku8in mihin sinä tulet koskaan pystymään ja onneksi Suomenmaassa on sama työeläkelaki kaikille puoluekannasta riippumatta. Eläkettä tulet joskus saamaan itsekin. Toivottavasti se on myös ansaittu.

    Itsehän sinä olet aikoinasi tuon todella kivikkoisen ja vaikean tien valinnut.
    Joten kyllä sinun on nyt vain ihan itse se polkusi kuljettava loppuun asti ilman mitään kitinöitä ja parkumisia.

    Äänestä

  • onnistumisen iloa kirjoitti:

    """"""Sinulla ei ole kuin tämä yksi kikka, jota yrität viljellä heikolla menestyksellä.""""""

    Asiahan on täysin päinvastoin kuin sinä nyt kerrot.Menestyshän teidän porvarintollikoiden "kuljetuksessa" on nyt ollut todella loistavaa.

    Sillä eihän teidän onnettomien porvarintollikoiden "kuljettamiseen"todella tarvita muuta kuin yksi kikka.

    Ja te sitten "ajatte" aina ihan täysillä tuohon kyseiseen "miinaan"joka on laitettu pelkästään teitä varten.
    Kuten aivan varmasti sinä nyt itsekkin tämän tosiasian olet huomannut.

    Mutta te täysin ansaitsemattomalla eläkkeellä olevat porvarintollikat olette nyt vain ihan liian helppoja vastuksia meille normaaleille työtä tekeville ja veronsa Suomeen maksaville suomalaisille ihmisille.

    Jos sinä "onnistumisen iloa" moisesta itsesi toistamisesta tai muiden kopioinnista saat ilosi niin olen syvästi surullinen puolestasi. Elämäsi täytyy olla varsin ankeaa muutoin.

    Voihan se olla niinkin jottei täällä ole noita sinun porvaritollikoitasi vaan ansaitulla eläkkeellä olevia työn täyteisen elämän viettäneitä sinua fiksumpia ansaittua vapaa-aikaansa viettäviä henkilöitä.

    Sinun "pilkkasi" sattuu kyllä eniten omaan nilkkaasi jos luulet saavasi maailmasta paremman edes itsellesi noilla keinoin.

    Voisit myös määritellä miten me saisimme ansaitsematonta eläkettä? Olen varma jottet pysty tähän antamaan mitään älyllistä tai edes järkevää selvitystä. Moisen loanheiton ei voida katsoa kuuluvan järkevän ihmisen repertuaariin joten taidat itse olla se tollikka vaikkakin komusellainen.

    Et siis vieläkään ole saanut uutta ajatusta sillä tämänkin litanian jonka nyt kirjoitit olen nähnyt jo useaan kertaan joskin hieman eri sanoin, ehkä.

    Äänestä

  • älä kitise.. kirjoitti:

    Itsehän sinä olet aikoinasi tuon todella kivikkoisen ja vaikean tien valinnut.
    Joten kyllä sinun on nyt vain ihan itse se polkusi kuljettava loppuun asti ilman mitään kitinöitä ja parkumisia.

    Mistä sinä lipfertin polut tiedät? Me olemme miehiä jotka kulkevat omia polkujaan lipfertin kanssa joskin minä ainakin ilman Malboroa.

    Meillä ei ole tarvetta teidän harrastamiinne kitinöihin ja parkumisiin vaan me elämme yltäkylläisyydessä.

    Joten kaada ittelles vaan!

    Eläkeläiset nyt kumminkin aina ovat se yhteiskunnan heikoin lenkkin.
    Ei ole eläkeläisillä enää mitään annettavaa yhteiskunnalle.Ne ovat avin pelkkä turha menoerä yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • älä kitise.. kirjoitti:

    Itsehän sinä olet aikoinasi tuon todella kivikkoisen ja vaikean tien valinnut.
    Joten kyllä sinun on nyt vain ihan itse se polkusi kuljettava loppuun asti ilman mitään kitinöitä ja parkumisia.

    Minkä ihmeen 'todella kivikkoisen ja vaikean tien'? Mistä ihmeestä oikein höpiset?

    Keksit taas hatusta jonkun 'parkumisen' ja keskittäydyt siihen? Tule sinäkin asialinjalle niin uskallat käyttää sinistä vakionimimerkkiä eikä tarvitse alituiseen hävetä sanomisiasi.

    Äänestä

  • turha menoerä kirjoitti:

    Eläkeläiset nyt kumminkin aina ovat se yhteiskunnan heikoin lenkkin.
    Ei ole eläkeläisillä enää mitään annettavaa yhteiskunnalle.Ne ovat avin pelkkä turha menoerä yhteiskunnalle.

    Emme me ole mikään heikoin lenkki. Yhteiskunta nettoaa runsaasti kun reissaamme eläkerahoilla etelässä. Maistuis varmaan sullekin:-)

    Äänestä

  • onnistumisen iloa kirjoitti:

    """"""Sinulla ei ole kuin tämä yksi kikka, jota yrität viljellä heikolla menestyksellä.""""""

    Asiahan on täysin päinvastoin kuin sinä nyt kerrot.Menestyshän teidän porvarintollikoiden "kuljetuksessa" on nyt ollut todella loistavaa.

    Sillä eihän teidän onnettomien porvarintollikoiden "kuljettamiseen"todella tarvita muuta kuin yksi kikka.

    Ja te sitten "ajatte" aina ihan täysillä tuohon kyseiseen "miinaan"joka on laitettu pelkästään teitä varten.
    Kuten aivan varmasti sinä nyt itsekkin tämän tosiasian olet huomannut.

    Mutta te täysin ansaitsemattomalla eläkkeellä olevat porvarintollikat olette nyt vain ihan liian helppoja vastuksia meille normaaleille työtä tekeville ja veronsa Suomeen maksaville suomalaisille ihmisille.

    Nimimerkki "onnistumisen iloa" kirjoittaa "te täysin ansaitsemattomalla eläkkeellä olevat porvarintollikat" yms.... Mielenkiintoinen näkemys tuo "täysin ansaisematon eläke". Voisiko "Onnistumisen iloa" täsmentää, mitä hän tarkoittaa. Onko eläke aina "ansaitsematonta"? Ja jos ei, niin milloin eläke onkin "ansaittua".

    Tiedonantajan pitkäaikainen päätoimittaja Erkki Susi jää (vai jäikö jo?) eläkkeelle, oltuaan muutaman kymmenen vuotta päätoimittajana.

    Kysymys nimimerkille "Onnistumisen iloa": Onko Erkki Suden eläke täysin ansaítsematonta? Pitäisikö Erkin eläkkeestä leikata vaikkapa 60% ja jakaa ko. määrä vaikkapa Suomi24:n kirjoitteliville, kassalinjala oleville kommareille? Vai olisiko tähän joku muu ratkaisu?

    Äänestä

  • lipfert kirjoitti:

    Minkä ihmeen 'todella kivikkoisen ja vaikean tien'? Mistä ihmeestä oikein höpiset?

    Keksit taas hatusta jonkun 'parkumisen' ja keskittäydyt siihen? Tule sinäkin asialinjalle niin uskallat käyttää sinistä vakionimimerkkiä eikä tarvitse alituiseen hävetä sanomisiasi.

    Lopetahan nyt heti tuo lapsellinen parkumisesi.Ja yritähän käyttäytyäö nyt niin kuin ihmiset.

    Ei tuo lapsellinen parkumisesi ja meuhkaamisesi auta yhtään mitään.

    Äänestä

  • lipfert kirjoitti:

    Emme me ole mikään heikoin lenkki. Yhteiskunta nettoaa runsaasti kun reissaamme eläkerahoilla etelässä. Maistuis varmaan sullekin:-)

    Hyvä kokoomus,ja Hyvä katainen kun vihdoin nostitte eläkeläisten verotusta ja lopetitte eläkeläisten hyysäämisen puolittamalla vanhusten hoitopaikat.

    Kerrankin kokoomukselta ja kataiselta täysin oikea päätös.

    Sillä mitä nyt mitään eläkeläisiä enää hyysää yhtään mitenkään.

    Sillä nehän eivät tuota yhteiskunnalle enää yhtään mitään.

    Pelkkä suuri menoerä on eläkeläiset nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • koithan käyttäytyä kirjoitti:

    Lopetahan nyt heti tuo lapsellinen parkumisesi.Ja yritähän käyttäytyäö nyt niin kuin ihmiset.

    Ei tuo lapsellinen parkumisesi ja meuhkaamisesi auta yhtään mitään.

    Nyt on jäänyt levy päälle ja käytät sanaa parkuminen tavan takaa ja tapasi mukaan täysin ilman perusteita.

    Rikö sinun kannata vetää jo vaihdetta kakkoselle ja aloittaa kiroilu ja törkeydet?Niissä olet hyvä.

    Äänestä

  • hyvä hallitus kirjoitti:

    Hyvä kokoomus,ja Hyvä katainen kun vihdoin nostitte eläkeläisten verotusta ja lopetitte eläkeläisten hyysäämisen puolittamalla vanhusten hoitopaikat.

    Kerrankin kokoomukselta ja kataiselta täysin oikea päätös.

    Sillä mitä nyt mitään eläkeläisiä enää hyysää yhtään mitenkään.

    Sillä nehän eivät tuota yhteiskunnalle enää yhtään mitään.

    Pelkkä suuri menoerä on eläkeläiset nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Aivan. Sinä mielit viedä heidät saunan taakse ja lopettaa? Sehän olisi perivasemmistolainen ratkaisu. Ei tietenkään kannata samalla liikoja muistella sitä, että ajan myötä myös itse vanhenee:-)

    Äänestä

  • lipfert kirjoitti:

    Nyt on jäänyt levy päälle ja käytät sanaa parkuminen tavan takaa ja tapasi mukaan täysin ilman perusteita.

    Rikö sinun kannata vetää jo vaihdetta kakkoselle ja aloittaa kiroilu ja törkeydet?Niissä olet hyvä.

    Lopetahan nyt heti tuo lapsellinen parkumisesi ja valittamisesi.Ja yritähän käyttäytyäö nyt niin kuin muutkin normaalit ihmiset.

    Ei tuo lapsellinen parkumisesi ja meuhkaamisesi auta nyt kyllä yhtään mitään.

    Äänestä

  • lipfert kirjoitti:

    Aivan. Sinä mielit viedä heidät saunan taakse ja lopettaa? Sehän olisi perivasemmistolainen ratkaisu. Ei tietenkään kannata samalla liikoja muistella sitä, että ajan myötä myös itse vanhenee:-)

    Minä olen ylpeä siitä että isoisäni oli aikoinaan lahtari joka kunnostautui erityisesti punikkien lahtaamisessa tammisaaressa.

    Äänestä

  • koitahan käyttäytyä kirjoitti:

    Lopetahan nyt heti tuo lapsellinen parkumisesi ja valittamisesi.Ja yritähän käyttäytyäö nyt niin kuin muutkin normaalit ihmiset.

    Ei tuo lapsellinen parkumisesi ja meuhkaamisesi auta nyt kyllä yhtään mitään.

    Hehe. Et keksi enää edes uusia sanoja toistat edellisen sanoman liki sellaisenaan? Pelkkä toisto tekee sinut onnelliseksi?

  • koitaham käyttäytyä kirjoitti:

    Lopetahan nyt heti tuo lapsellinen parkumisesi ja valittamisesi.Ja yritähän käyttäytyäö nyt niin kuin muutkin normaalit ihmiset.

    Ei tuo lapsellinen parkumisesi ja meuhkaamisesi auta nyt kyllä yhtään mitään.

    Sama sanoma kuin edellinen..

    Äänestä

  • Sama sanoma kuin edellinen..

    Äänestä

Ei löydy ei, kunhan riitelee täällä kommunistien kanssa. Ei paljon muuta tunnu tekevänkään. Tämä siltikin, ettei kommunismi ole enää edes suuri maailmanpoliitinen tekijä.

Äänestä

Kapitalisteja ei ole palstalla näkynyt mutta komut vikisee tavisten kynsissä.

Äänestä

työeläkeläinen:
"Eivät valtioiden velat ole kapitalismiriippuvaisia vaan ne periytyvät paljolti siitä sosiaalisesta osasta joka on yhteiskuntaamme rakentunut. Meillä on hoidettu työmarkkinat sosialistiseen tapaan ja noista huonoista tavoista pidetään kiinni kuin hukkuva oljenkorresta. "

Kerroit täsmällisesti pääoman tämänhetkisen poltiikan sisällön EU:n mittakaavassa.
Ammattiyhdistysliike on pelkäämääsi sosialismia (niinkuin onkin tietyssä mielessä).
Se pitäisi saada nurin ja silloin työmarkkinoilla olisivat vastakkain yksittäinen työläinen ja yritys tai yrittäjä. Oltaisiin kapialismin ihannetilassa jossain 1.800 luvulla.
Toinen mörkö on talouden ja pankkien tilien ja pääomasiirtojen tiukka valvonta. Jotain sillä puolella tulee, koska johtavat eu-porvarit ainakin juttelevat asiasta. Siis juttelukin on selvä epäluottamus markkinoiden vapaudelle.
Talouden ja finanssisektorin valvonta taas olisi askel sosialismia kohti.

1990 Suomessa ei ollut paljonkaan valtionvelkaa. Viiden vuoden kuluttua oli. Silloin valtio kustansi kaikkien valuuttahuijarien ja "vapaan" pääoman liikkuvuuden möhlät. Se maksoi 60 mrd euroa.
Sen jälkeen sosiaaliturvaa on tasaisesti heikennetty ja työehtosopimusten palkankorotukset ovat heijastelleet pääosin inflaatiokehitystä samaan aikaan kun työn tuottavuus on tasaisesti kohonnut.
Vielä ei ole katastrofi mutta sinnepäin mennään. Kreikan tie häämöttää nurkan takana.

Palkkojen ja sosiaalisen sektorin alasajo ei lisää tippaakaan vientiä. Alasajoahan tapahtuu EU:n mittakaavassa. Siitä kilpaillaan ja työttömyys lisääntyy. Nyt jo 18 milj eu-laista on työttömänä.
Jos vienti olisi ihanneratkaisu, kaikki maat viesivät kaikki tuotteensa toisiin maihin. Kaikki ainoastaan veisivät. Kuka tuo tai ostaa? Tyhjennetty talous tarvitsee tuontia. Eli tavaroita kierrätettäisiin. Kierrättäminen toisi lisäkustannuksia.
Viennin ja tuonnin tulisi olla tasapainossa ja valuutta olisi vakaa. Työn tuottavuuden kohoaminen kaikkialla toisi lisätuotetta.
Vienti perustuu erityistavaroiden vientiin ja tuonti siihen, mitä tarvitaan ja jota ei maassa tuoteta. Keskimäärin, veliseni.

Ohjelmasi on siten poliittinnen ohjelma ja osoittaa kapitalismin mädännäisyyttä samaan aikaan kun tekniikka kaikilla aloilla etenee hurjaa vauhtia.

Äänestä
  • Siinä muodossa kuin ammattiyhdistysliike Suomessa esiintyy se ei ole sosialismia koska se ei ole yhteiskunnan ohjauksessa kuten sosialistisissa maissa. Saahan meillä lisäksi perustaa uuden ammattiyhdistyksen jos haluaa mikä ei myöskään ollut luvallista sosialismissa. Siinäkin olet siis väärässä.

    Itse en 40 vuoden aikana kaivannut ay-liikettä vaan pystyin hoitamaan omat asiani itse työnantajieni kanssa joita tosin ei montaa ollut, tuppasin viihtymään työssäni.

    Myöskään säätely ei johda sosialismiin vaikka sitä tehtäisiinkin pankki ja finanssimaailmassa, kyllä liikennesäännöt tarvitaan joka järjestelmässä, onhan meillä laitkin siitä mitä saa tehdä ja mitä ei.

    1990 luvulla tapahtui paljon ja se osoitti sen miten vääristynyttä kauppaa kävimme sosialistisen Neuvostoliiton kanssa. NL:n romahdus vei heiltä mahdollisuuden käydä kauppaa ja koska se oli esittänyt noin 30% meidän kaupastamme olimme pulassa ja ne velat otettiin sen kuopan täytteeksi jonka tuo laman poikanen aiheutti. Meidän kun ei olisi helppoa hyväksyä yht'äkkistä vyön kiristystä vaan rahan puute hoidettiin velalla. Silloin verotulot pienenivät ja menot kasvoivat ainakin osin työttömyyskorvausten johdosta eli velkarahat käytettiin niiden tukemiseen jotka eivät muistaneet vanhaa Josefin ohjetta lihavina vuosina säästämisestä jotta laman aikanakin saa leipänsä.

    Palkan je etujen korotukset ovat vastoin väittämääsi nostaneet osaltaan kustannuksia niin paljon, että kilpailukyky on vaarantunut ja nyt on sisäisen devalvaation aika. Nyt kannattaa ottaa degrowth liike harkintaan koska se on edessä joka tapauksessa miljardi kansojen nostaessa kulutustaan.

    Meillä vienti on ollut se tapa jolla olemme pystyneet nostamaan elintasoamme ja meidän on, jos haluamme edelleen olla hyvinvointivaltio, pidettävä etumatkaa niin tiedossa kuin taidoissakin muuhun maailmaan ainakin jollain alalla. Se on ollut aikoinaan paperi ja muu puunjalostus, se on ollut vaikkapa kännyteollisuus mutta nuo ovat jo vanhaa ja ohimennyttä maailmaa joten sinun ja muiden työikäisten on keksittävä uusia aloja jolla voimme taas hetken olla johdossa.

    Työn tuottavuushan on kasvanut investointien myötä ei sen vuoksi, että Väinö on ahkerampi. Pitää vain olla jotain mihin investoi, vanhaan harvoin kannattaa investoida muutoin kuin ylläpidon vuoksi mutta uusia investointiin johtavia ideoita pitää löytyä.

    Minä tiedän kyllä mihin vienti ja tuonti perustuvat ilman sinun opastustasi, minun suunnittelemiani tuotteita on viety koko maailmaan, kaukaisimmat Uuteen Seelantiin. Ohjelmani, jos sitä edes on, ei ole poliittinen vaan käytännöllinen, sen mukainen jolla tavalla olen toiminut ja saanut jonkinlaista menestystä. Tekniikan kehityksestäkään ei kannata alkaa minua neuvomaan sillä olen kymmeniä vuosia suunnitellut huipputekniikkaa pienessä mittakaavassa elektroniikan alalla. Pieni muoto saattaa tässä kohden olla suhteellinen käsite.

    Jos haluamme säilyttää asemamme on meillä oltava kohtuullinen vientiylijäämä pitkässä juoksussa muutoin degrowth alkaa ensi viikolla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

HEH HEE!! kirjoitti:

Sehän on nyt täysin lukemattakin selvää ettei antipunikilta ikinä löydy minkäänlaisia todellisia ja oikeita perusteluja yhtään mihinkään.

Ja mitään lähde-ja viitetietoja antipunikki sinulta on aivan turha edes kysellä.
Sillä ethän sinä antipunikki edes ymmärrä itse mitä nämä mainitsemani lähde-ja viitetiedot oikein ovatkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu