Eräs "perhe" elelee seuraavasti Hkissä;

Ovat muka eronneet, pariskunnalla on kaksi asuntoa, vaikka asuvat vain toisessa. Ilmeisesti toisessa on jotain pimeitä vuokralaisia, ei kuitteja.
Rva ottaa yh-avustukset kaikesta mahdollisesta.

Kuitenkin perheellä on varaa matkustella monta kertaa vuodessa ulkomailla. Taitaa olla niin että veronmaksajat maksavat perheen ulkomaan matkailut.

TAITAA VERONKIERTO, LAILLINEN JA LAITON, LISÄNTYÄ SUOMESSA. Ei kukaan täyspäinen halua elättää tuollaista paskasakkia.
9137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tunnen puolenkymmentä somaliperhettä, joissa isä on muka muuttanut erilleeen perheestään, mutta käytännössä asuu saman katon alla. Tällä tavalla saadaan perheen äidille asumistuet ym. tuet. Vantaan Hakunilassa.

Äänestä

Vai ei muka "voida käyttää käytettyjä lastenvaunuja"? Minkähänlainen avokätissossu on ollut entisessä kotimaasaan? Tässä velkahtti ilanteessa ohjeet sossujen rahanjakajille, että terve järki peliin ja tarpeeton rahanjako joka älähdykseen seis. On tässä kiristettävä vyötä pienituloisten, eikä ole mahdollisuutta kiristää rahaa olemattomin perustein.

Äänestä
  • Kaikki oli aina uutta, asuntoa ja ak 47:aa myöten. Aina.
    Olette itse meidät tänne vaatineet ja halunneet (ainakin naisenne ovat), joten maksakaa.

    Äänestä

tärkeä tietää, minkä värisiä tekijät ovat.

Äänestä
  • kokonaisuudessaan valkoihoinen suomalainen.

    Äänestä

Poliitikkomme eivät kuitenkaan tee mitään asian korjaamiseksi. Ainoastaan kaulalla punoitus lisääntyy ja otsasuonet pullistelevat.
Suomessa ei siis uskalleta tehdä mitään tämän talousterrorismin pysäyttämiseksi.

Äänestä
  • Vaasassa oli samanlainen tapaus.

    Aviopari muka eronnut, työläiset asuvat vaimon asunnossa.

    No Jykän mielestä me ollaan velkaa kaikille, kunhan ei oma kukkaro laihdu.

    Pitsaa tekivät muun pisneksen peittämiseksi.

    Äänestä

Pitäähän jonkun Helsingissäkin elellä.
Mikä oli mottosi?

Äänestä

On,erittäin yleistä.vaikea todistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ONKO YLEISTÄ ??????? kirjoitti:

Ovat muka eronneet, pariskunnalla on kaksi asuntoa, vaikka asuvat vain toisessa. Ilmeisesti toisessa on jotain pimeitä vuokralaisia, ei kuitteja.
Rva ottaa yh-avustukset kaikesta mahdollisesta.

Kuitenkin perheellä on varaa matkustella monta kertaa vuodessa ulkomailla. Taitaa olla niin että veronmaksajat maksavat perheen ulkomaan matkailut.

TAITAA VERONKIERTO, LAILLINEN JA LAITON, LISÄNTYÄ SUOMESSA. Ei kukaan täyspäinen halua elättää tuollaista paskasakkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu