Sipilä ei tiedä tarkkaan omaisuutensa arvoa

Myös miljonäärinä tunnettu Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo, ettei hän tiedä tarkalleen omaisuutensa ja sijoitustensa arvoa. Ylen TV1:n Ykkösaamussa Sipilä sanoi kuitenkin, että omaisuus on kuitenkin samaa luokkaa kuin takavuosien yrityskaupasta hänelle jäänyt summa.

Sipilä sai vuonna 1996 yrityksensä myynnistä nykyrahassa noin 16 miljoonaa euroa, mistä hän maksoi verot. Sipilä vahvisti, että Helsingin Sanomien arvio noin 10 miljoonan euron omaisuudesta on oikea.

Sipilä kertoo aloittaneensa pääomansa kerääminen jo nuorena lukiolaisena rakennustöissä.

- Sitten tehtiin omakotitalo 1980-luvun puolivälissä Kiiminkiin. Nuukasti kun sen itse teki, siitä jäi pääomia yritystoimintaan.

Tämän jälkeen hän perusti kännyköiden tukiasemiin osia tehneen yrityksen.

- Yrityksen tarina on hyvin perinteinen. Tiukoissa oloissa aloitettiin. Välillä oli 1 706 markaa tilillä ja miljoonan edestä maksamattomia laskuja. Kysyttiin luottamusta pankista ja pankki luotti.

Yritys ponkaisi menestykseen tuotteella, jota ei ollut siihen aikaan vielä muualla.

- Tehtiin komponetti ensimmäisiin gsm-tukiasemiin. Silloin kasvettiin nopeasti 7 hengestä 700 hengen yritykseksi.

Sipilä sanoo, että yritys kasvoi pian yksityishenkilön hartioille liian kovaksi ja hän myi sen amerikkalaiselle ostajalle.

Sipilä kertoo saaneensa aikoinaan tarjouksia sijoittaa myyntivoittojaan veroparatiiseihin. Hän sanoo kuitenkin tyrmänneensä veroparatiisitarjoukset.

- Olen suomalainen ja maksan veroni Suomeen.

Sipilä harrastaa myös hyväntekeväisyyttä säätiönsä kautta. Säätiö on muun muassa tukenut ylivelkaantuneita.
1082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sipilä ei todellakaan ole perustanut tuota kännyköiden tukiasemiin osia tehnyttä yritystä (Solitra Oy) kuten kirjoitetaan, hän on sijoittanut siihen pääomaa ja myöhemmin hankkinut siitä osakkeiden enemmistöosuuden jonka sitten myi lyhyen omistamisen jälkeen. Perustaja oli Lauri Kuokkanen. Sipilän tullessa yrityksen toimitusjohtajaksi kahdeksi vuodeksi ei yrityksessä ollut 7 työntekijää vaan 500 työntekijää joka siis kasvoi 700 työntekijään Sipilän aikana, kun Sipilä sitten ahneuksissaan myi yrityksen niin sen tuotanto suomessa lopetettiin.

Äänestä
  • ja nuo jutut vähistä varoista on siis ajata jolloin Lauri Kuokkanen vielä omisti ja johti yritystä. Tällöin Sipilä oli yrityksessä työntekijänä mutta lähti muualle töihin kun yrityksellä meni huonosti, joten turha Sipilän on mitään sädekehiä itselleen luoda.

    Äänestä

  • Sen, että Sipilä on aito kepulainen. Osaa valehdella sujuvasti. Ei näy uskonnollinen vakaumuskaan sitä estävän.

    Äänestä

Sipilä aloitti Kuokkasen yrityksessä diplomityönsä teolla 1988 ja jatkoi työntekijänä.
Toimitusjohtajana 1992 - 1996.

Äänestä

Minä opin sen tästä ketjusta, että selvästi joku yrittää saada väärillä tiedoilla Sipilän
näyttämään valehtelijalta vaikka väkisin.

Äänestä

Sipiä valehtelee, totuus on tässä:


Amerikkalaisomistus koitui kohtaloksi - HighTech Forum


htf.kaleva.fi/index.cfm?j=371030


Lauri Kuokkaselta Solitra Oy siirtyi 1990-luvun alussa nykyisin Elektrobit Oy:n toimitusjohtajana toimivan Juha Sipilän määräysvaltaan. Sipilästä tuli 1992 ...

Äänestä

Kammottava nähdä, kuinka Ylen toimittajan suupileistä valuu punainen visma.

Äänestä

Tavoitteenani oli pienestä pitäen häikäilemättömästi pelata tili itselleni jo kolmikymppisenä. Tein sen - onnistuin. Ostin, keinottelin ja möin heti kun mahdollista. Nyt harrastan politiikkaa ja hyväntekeväisyyttä. Minua on siunattu. Seitsemän sataa lähti mutta he eivät olleetkaan oikeamielisiä ja tavoitteet tuossa joukossa olivat liian vaatimattomia. Nyt minua arvostetaan.

Äänestä

Sipilä on aina tiennyt miten köyhältä otetaan vähätkin eurot pois.

Äänestä

Kah, enpä tiedä minäkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Köyhien puolue kirjoitti:

Myös miljonäärinä tunnettu Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo, ettei hän tiedä tarkalleen omaisuutensa ja sijoitustensa arvoa. Ylen TV1:n Ykkösaamussa Sipilä sanoi kuitenkin, että omaisuus on kuitenkin samaa luokkaa kuin takavuosien yrityskaupasta hänelle jäänyt summa.

Sipilä sai vuonna 1996 yrityksensä myynnistä nykyrahassa noin 16 miljoonaa euroa, mistä hän maksoi verot. Sipilä vahvisti, että Helsingin Sanomien arvio noin 10 miljoonan euron omaisuudesta on oikea.

Sipilä kertoo aloittaneensa pääomansa kerääminen jo nuorena lukiolaisena rakennustöissä.

- Sitten tehtiin omakotitalo 1980-luvun puolivälissä Kiiminkiin. Nuukasti kun sen itse teki, siitä jäi pääomia yritystoimintaan.

Tämän jälkeen hän perusti kännyköiden tukiasemiin osia tehneen yrityksen.

- Yrityksen tarina on hyvin perinteinen. Tiukoissa oloissa aloitettiin. Välillä oli 1 706 markaa tilillä ja miljoonan edestä maksamattomia laskuja. Kysyttiin luottamusta pankista ja pankki luotti.

Yritys ponkaisi menestykseen tuotteella, jota ei ollut siihen aikaan vielä muualla.

- Tehtiin komponetti ensimmäisiin gsm-tukiasemiin. Silloin kasvettiin nopeasti 7 hengestä 700 hengen yritykseksi.

Sipilä sanoo, että yritys kasvoi pian yksityishenkilön hartioille liian kovaksi ja hän myi sen amerikkalaiselle ostajalle.

Sipilä kertoo saaneensa aikoinaan tarjouksia sijoittaa myyntivoittojaan veroparatiiseihin. Hän sanoo kuitenkin tyrmänneensä veroparatiisitarjoukset.

- Olen suomalainen ja maksan veroni Suomeen.

Sipilä harrastaa myös hyväntekeväisyyttä säätiönsä kautta. Säätiö on muun muassa tukenut ylivelkaantuneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu