Timo Soini hallitsee ja osaa oppositio politiikan ?

Suomenkeskusta on kuin kuoreensa vetäytyvä kaali ,uusi puoluliejohtaja vailla mitään särmää,kuten Vasemmiston Arhinmäki nukkuvia muumioita kumpainenkin . Toista on Perusuomalaisten puolueessa ,siellä ei käydä joutokäyntiä , kone paahtaa täysillä on tekemisen meininkiä .
1660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vasemmistossakin ollaan hiljaa, puolue joka teki täyskäännöksen ,petti äänestätäjänsä heti kun piti päästä hallitukseen ,porvarien ja Demareitten kanssa muistakaa hyvät äänestäjät , seuraavissa vaaleiissa älkää antako ääntäänne näille lieroille , ne joutavat kalan syöteiksi.

Äänestä
  • Pitäsi kauheesti elämöidä perussuomalaistenkaan.

    "Jytkyn takana jymäytys

    Yli puoli miljoonaa äänestäjää vaati muutosta Suomen politiikkaan äänestämällä Perussuomalaisia.

    Merkittävä osa Ps-äänestäjistä halusi Suomen eroon eurosta, monet myös koko
    EU:sta. Perussuomalaisten äänivyöry perustui suurelta osin niihin mielikuviin

    Mitä on tapahtunut eduskuntavaalien jälkeen? EU:sta eroamiseen Ps:n johdon kanta on tullut selväksi: "Emme ole ajaneet eroa EU:sta, vaan vähemmän EU:ta ja
    parempaa EU:ta" (esim. IL 11.6.2011). Vai onko tuo sittenkään tullut selväksi?
    Monet tiedotusvälineet markkinoivat jatkuvasti Ps:ia puolueena, joka vastustaa
    EU-jäsenyyttä. Perussuomalaisten tuki EU-jäsenyydelle peittyy taitavan
    huulenheiton alle. Hokemien jälkeen jää tosiasiaksi hiljainen tuki
    EU-jäsenyydelle, koska eroa ei vaadita.

    Perussuomalaisista ei ole löytynyt halua
    euroeron ajamiseen."

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112992-jytkyn-takana-jymäytys

    "On sanottava ikävä asia: Eduskuntavaalien jytkyn takana oli jymäytys. Monien
    Ps-äänestäjien kohdalla muutosvaatimus on mennyt hukkaan tai toiminut äänestäjän tahtoa vastaan."

    Äänestä

  • Ei kuiteskaan kirjoitti:

    Pitäsi kauheesti elämöidä perussuomalaistenkaan.

    IPUlla näyttävää olevan eväät todella vähissä, kun Pesosen on lähtenyt tällaiselle linjalle. Uskoisin että Pesosen kannattaisi ihan vaalimenestystä ajatellen kirjoitella oman puolueensa ajamista tärkeistä asioista tälläisen turhanpäiväisen loanheiton sijasta. Vai eikö sellaisia ole?

    Äänestä

  • ??????????? kirjoitti:

    Jos muutosta oikeasti halutaan, niin silloin kaikkien muutosvoimien pitäisi puhaltaa yhteen hiileen kuten Persut ja Vasryhmä nyt tekevät eduskunnassa, eikä alkaa hajottaa joukkoja. EU-linja on kuitenkin IPU:lla ja Persuilla ( Vasryhmällä) todellisuudessa lähes sama, joten Pesosen perussuomalaisiin kohdistuva räksytys ei mitenkään palvele liittovaltiota vastustavien asiaa.

    Pesosen kirjoituksen perusteella näyttää vahvasti siltä, että hänelle on tärkeämpää IPU:n kannatuslukujen kasvattaminen ja oma urakehitys kuin koko kansan yhteisen edun ajaminen.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kirjoitti:

    Kyllä se kansanetu lienee yhtä kaukana soinillakin. Se että hölisee typeryyksiä välittämättä sen aiheuttamasta kriisistä on typerää populismia. Toki se myy typerämmän kansanosan edustajille mutta.. Ihan mitä vain äänien eteen ei kannata puhua. Ipu nyt on harmiton höpinä puolue ja niin on persutkin mutta kun jotkut ottaa sen todesta.

    Äänestä

  • ex... kirjoitti:

    Arhinmäen "Vasemmisto"-liitto sitten .

    Espanjan entinen fasistidiktaattori Fransisco Franco varmaan repeilee haudassaan naurusta niin että kirkkomaa vain pöllyää, sen takia että Suomen vasemmisto kannattaa pankkitukea Espanjan suurpankkien omistajasuvuille. Näille samoille jotka olivat falangistien ja Francon fasistihallituksen vankimpia tukjoita! Näin suomalainen vasemmisto tanssii Arhinmäen johdolla Guenican haudoilla.

    Äänestä

  • ??????????? kirjoitti:

    IPUlla näyttävää olevan eväät todella vähissä, kun Pesosen on lähtenyt tällaiselle linjalle. Uskoisin että Pesosen kannattaisi ihan vaalimenestystä ajatellen kirjoitella oman puolueensa ajamista tärkeistä asioista tälläisen turhanpäiväisen loanheiton sijasta. Vai eikö sellaisia ole?

    "kun Pesosen on lähtenyt tällaiselle linjalle...."

    Lukaise sieltä linkin kommenteista, ei faktojen kertominen ole mitään loanheittoa. Lainaan sieltä Pesosta:

    "Tässä ei ole kyse herjaamisesta. Asia on sanottava niin kuin sen näkee.

    Oma oksa ei minua kiinnosta.

    Suurista linjoista on juuri kysymys. En toista enää blogin tekstiä, mutta Perussuomalaisten EU-linja on eri kuin Itsenäisyyspuolueen.

    IPU vaatii Suomen eroamista EU:sta, Ps ei vaadi.

    IPU vaatii Suomen eroamista eurosta ja oman rahan käyttöön ottamista, Ps ei vaadi.

    IPU torjuu sotilaallisen liittoutumisen sekä Nato että EU:n kautta.
    En ole nähnyt Ps:n torjuvan mukanaoloa EU:n rakenteilla olevassa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

    Olisiko asia niin, että suuri osa Ps:n äänestäjistä ja jäsenistä ei tiedä Ps:n linjaa suurissa kysymyksissä?

    Se lienee varmaa, että suuri osa Ps:n kannattajista on IPU:n linjalla."

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112992-jytkyn-takana-jymäytys#comment-1641389

    Äänestä

  • Entäs... kirjoitti:

    Arhinmäen "Vasemmisto"-liitto sitten .

    Espanjan entinen fasistidiktaattori Fransisco Franco varmaan repeilee haudassaan naurusta niin että kirkkomaa vain pöllyää, sen takia että Suomen vasemmisto kannattaa pankkitukea Espanjan suurpankkien omistajasuvuille. Näille samoille jotka olivat falangistien ja Francon fasistihallituksen vankimpia tukjoita! Näin suomalainen vasemmisto tanssii Arhinmäen johdolla Guenican haudoilla.

    Tuopa hauska tulkinta.Eihän meidänkään verot mene hitlerin kumppanille toisessa maailmansodassa,kansalaisiaan vihaavalle hurrille joka teurasti valtavasti köyhälistöä tai me valmisteta göringin mersuja uudessakaupungissa.Minun pesukone on samanmerkkinen kuin se joka valmisti kaasukammion mekaniikkaa olenko siis antisemitisti?Kun koitat olla hauska ja omaperäinen niin älä yritä reisille se sinulla menee.
    Suomenvasemmisto toimii niin suomen kuin euroopan hyväksi.Toimii myös vaikeina aikoina!!

    "... olenko siis antisemitisti?"

    Et, sinähän syöt siionistien kädestä

    Äänestä

  • ?????????? kirjoitti:

    "... olenko siis antisemitisti?"

    Et, sinähän syöt siionistien kädestä

    Ai milloin,miten ja miksi.

    Äänestä

  • ex... kirjoitti:

    Tuopa hauska tulkinta.Eihän meidänkään verot mene hitlerin kumppanille toisessa maailmansodassa,kansalaisiaan vihaavalle hurrille joka teurasti valtavasti köyhälistöä tai me valmisteta göringin mersuja uudessakaupungissa.Minun pesukone on samanmerkkinen kuin se joka valmisti kaasukammion mekaniikkaa olenko siis antisemitisti?Kun koitat olla hauska ja omaperäinen niin älä yritä reisille se sinulla menee.
    Suomenvasemmisto toimii niin suomen kuin euroopan hyväksi.Toimii myös vaikeina aikoina!!

    "Suomenvasemmisto toimii niin suomen kuin euroopan hyväksi"

    Miksi Suomen vasemmisto on ainoa eurooppalainen vasemmisto joka toimii kapitalistien puolesta... tätä ei voi ymmärtää!

    Äänestä

En ole IPUlainen, mutta eipä ainakaan hävettäisi jos olisin. Siellä on ihmisillä vielä selkärankaa eikä takkipyöri niinkuin Pankkituki Paavolla. Minua ei enään hävetä kun lähdin vassista.

Äänestä

Paskapuhetta ? Vasemmiston polhöpopulismia tämä kansakunta on saanut niistä tarpeekseen , nyt tämä lois puolue ottaa vastuuta tämän maan asioista ,on takki todella kääntynyt , tämä puolue on vastustanut kaikkea hyvää ennen edellisiä vaaleja . Paha porvari oli Demarien ohella kirosana jota tää Marikin toisteli jatkuvasti tällä palstalla . Puolue joka kääntää selkänsä ,niille Duunareille jotka tyhmyyksissään tätä puoluetta äänestivät .Nyt tämän puolueen teot on nähty ,äänestäjät antavat lopullisen tuomion seuraavissa vaaleissa

Äänestä

Timo Soinihan puhuu asiaa jota ei vaan millään tahdota ymmartää? tässä Euroopan velkakiikussa roikkutaan vielä pitkään ,ennekuin sen joku katkaisee,nyt pelaataan aikaa sen tietävät kaikki ,Vasemmistolaisista en tiedä koska tämä hallitukseen pääseminen on sokaissut sen vähänkin järjen joka sillä oli edellisessä hallituksessa . Rahoistaan tarkkaa sakemanni on varmasti ensimmäinen joka tämä kiikun katkaisee.

Äänestä
  • Nää urpot luulee että kyykyttämällä kansoja säästöillä ja leikkauksilla kriisi laukeaa! Kun ainoa oikea tapa on ottaa niskalenkki hyvätuloisilta veroa pakoilevilta pelureilta! Siihen olisi ollut jo hyvä mahdollisuus päästämällä Kreikka konkurssiin!

    Äänestä

persut,näytön paikka
7.9.2012 21:28
5
Sulje
Jaakkola kommetoi Pesosen blokia, kuinka erota EU:sta. linkki ylenpänä

Morjesta vaan!"

Kun Markasta luopumiseksi ei ole olemassa lakiesitystä, niin ei ole lakiesitystä.

Tästä seuraa, että eduskunnassa ei ole Markasta luopumisessa ollut enemmistöä eikä vähemmistöä.

Valtiopetoksellisen toiminnan perkaamiseenkaan ei tarvita eduskunnan enemmistöä.
Riittää, että löytyy 10 kansanedustajaa ja perustuslakivaliokunnan kannanotto."

Jos persut haluaa meidät eroon eurosta ja eu:sta, niin ei liene vaikea
löytää 10:tä edustajaa jotka vaativat tämän asian viemistä lakivaliokunnan
tutkittavaksi, ja mahdollisesti valtakunnanoikeuteen, siinä olisi tekemisen
meininki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tekemisen meininki kirjoitti:

Suomenkeskusta on kuin kuoreensa vetäytyvä kaali ,uusi puoluliejohtaja vailla mitään särmää,kuten Vasemmiston Arhinmäki nukkuvia muumioita kumpainenkin . Toista on Perusuomalaisten puolueessa ,siellä ei käydä joutokäyntiä , kone paahtaa täysillä on tekemisen meininkiä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu