Kirkko itse suosittelee sitä omialla sivuillaan:
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Uskontojen_uhrien_tuki,_UUT_ry
Uskontojen uhreille tukea antavien tahojen tulisi olla neutraaleja. Kirkon mukanaolo on selvä osoitus sen vallanhalusta ja pyrkimyksestä vaikeuttaa pienten uskotojen toimintaa, haalimalla porukaa puoliväkisin omiin riveihin.
Myös Vapaa-ajattelija on ottanut asiassa kantaa:
"Eräs erityisesti Reijo Wileniusta, antroposofiaa ja steinerkouluja vastustava ystäväni (joka ei halua nimeään tässä yhteydessä julkisuuteen), soitti minulle ja kertoi Uskontojen uhrien tuki ry:n tilaisuudesta. Ateistiystäväni ihmetteli jo tilaisuuden alussa sitä, että pöytiin oli jaettu evankelisluterilaiset virsikirjat. Vielä hämmästyneempi hän oli, kun tilaisuudessa veisattiin virsiä. "
"Toinen ystäväni, joka katsoo olevansa evankelisluterilaisen uskonnon uhri, ..... pyysi minua ehdottomasti kirjoittamaan asiasta Vapaa Ajattelija –lehteen. Hän oli hyvin loukkaantunut siitä, että Uskontojen uhrien tuki ry siirtää toisten uskontojen uhreja evankelisluterilaisen kirkon uhreiksi. "
”... kirkon pappi Leena Ranta.... aloittaa haastattelunsa moittimalla muiden uskontojen pöydillä olevia jumalia ja kehumalla evankelisluterilaisen kirkon liikkumavapautta. Puheenjohtaja, pastori Leena Ranta toteaa myös, että ”emme ole uskonnottomia tai uskonnonvastaisia”.
"Tämän jälkeen Kauneus ja Terveys –lehdessä on entisen Jehovan todistajan kertomus uskossa olemisen kauheuksista. !"
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_01/pj.html#pappi
”E-S 9.6. 96 kertoi Uskontojen uhrit ry:stä. Valitettava tosiasia, että se järjestö vie pienestä lahkosta suurempaan, vaikka siirto joillekin mormoneille yms. hyväksi olisikin. Järjestö ei näytä lainkaan tajuavan miten se itse ylläpitää ja luo uskontojen uhreja. Valtiokirkko on pahin mahdollinen uskonnollinen järjestelmä ja takuu siitä, että ulkopuolisia painostetaan kaikilla sektoreilla. Ei-kristillisen valtiomahdin kanssa liittoutunut kyllä käyttää itsestään nimeä kristillinen usein jopa rajaten kristillisyyden juuri siihen. Ei ihme, ettei huomata kirkon uhrina oltavan kun on nimenannosta asti valheeseen opetettu. Nimenanto ja kaikki myöhemmätkin ihmisoikeudet kirkon huuhaahan kytketty.”
Entinen Jehovan todistaja ei taatusti tunne oloaan mukavaksi joutuessaan kirkon ihmisen kanssa pohtimaan uskonsa asioita.
Myöskään jokainen entinen todistaja ei ole valmis haukkumaan seurakuntaansa maan rakoon. Aika erikoista tukea olisi jos yhdestä pakkopullasta joutuisi vaihtamaan toiseen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
>> Kirkko itse suosittelee sitä omialla sivuillaan:
Eikö se ole vastuun kantamista? Kirkollahan on itselläänkin mm. lestadiolaiset, joiden piiristä tulee paljon avun tarvitsijoita. Toki asialla on myös se puoli, että kirkon ulkopuolelta tulevat tulisivat kirkon piiriin.
Uskontojen uhrit ry ei keskity selvittämään, mika olisi "oikea tosi tskonto". Se pyrkii auttamaan uskontojen uhreja. Ainoaa oikeaa totuutta saarnaavilta näitä uhreja tuppaa aina tulemaan. Avunhakijoille riittää, että ongema poistuu. Vapaa-ajattelijoiden tavoite on vastustaa kaikkia uskontoja jolloin suurin uskonnon edustaja on luonnollisesti sen pääkohde.
Väkisin hautaan siunaaminen on epäkunnioittavaa, mutta vainajalle siitä ei ole mitään haittaa, eikä hän ole uskonnon uhri. Asian esille ottaminen t ä s s ä yhteydessä ei ollut asiallista.
>> Entinen Jehovan todistaja ei taatusti tunne oloaan mukavaksi joutuessaan kirkon ihmisen kanssa pohtimaan uskonsa asioita.
Mikä mahtaa olla epämukavuuden syy, jos joudut keskustelemaan järjestön luomista ongelmista kirkkoon kuuluvan kanssa? On siellä kirkkoon kuulumattomiakin.
>> Myöskään jokainen entinen todistaja ei ole valmis haukkumaan seurakuntaansa maan rakoon.
Mistä olet saant käsityksen, että loudut haukkumaan entisen seurakuntasi maan rakoon - eikö se ole oma asiasi, miten siihen suhtaudut? Kritiikki kohdistuu useimmiten järjestön oppeihin ja määräyksiin. Paikallisen seurakunan kritisoinnit keskittyvät joihinkin harvoihn ja niissäkin närän aiheuttaja on joku luonnehäiriöinen vanhin. Tällaisen voi asiasta mitään tietämätön hyvin sivuuttaa.
"Väkisin hautaan siunaaminen on epäkunnioittavaa, mutta vainajalle siitä ei ole mitään haittaa, eikä hän ole uskonnon uhri. "
Kyllä hän on uskonnon uhri. Vainajaa ja hänen toivomuksiaan tulee kunnioittaa, se että kuolleelle ei ole haittaa jostain asiasta, ei ole hyväksyttävä perustelu.
"kirkkoon kuuluvan kanssa? On siellä kirkkoon kuulumattomiakin. "
Kenties se, että taho, joka ei itse ole oikeassa raamatun tulkinnassa, onkin yhtäkkiä olevinaan se taho joka toisen onnettomuudella parantelee omia asemiaan, ainakin omissa silmissään?
Ja jos joutuu virsiä laulamaan saadakseen tukea, silloin rikotaan uskonnon vapautta. Tässä on sama juttu kuin kaikissa muissakin kirkon hommissa. Esim. asuntoloissa kaupungit ensin tukevat seurakuntaa, kirkko kiskoo kalliit hinnat tukiasunnoista ja vielä tuputtaa jatkuvasti uskontoa.
"Kritiikki kohdistuu useimmiten järjestön oppeihin ja määräyksiin. "
Kuten tällä palstalla ja veljesseurassa? Siinä tapauksessa ei mene hyvin.
Tuo fraasi on sen verran kulunut, että tekisi mieli kysyä sen käyttäjältä, että eikä jo hävetä.
Oppikysymysten kritisoinnissa sitä paitsi kirkon edustajan on turha repostella muiden väärässä olemisella.
"Tuo fraasi on sen verran kulunut"
Se ei tarkoita etteikö se olisi totta. Haluat vain sivuuttaa aina tämän, ja siksi vetoat fraasin kuluneisuuteen.
Se ei ole totta, fraasi on kulunut ja epätosi.
Jos joku haluaa ohittaa jotain, se olet sinä.
Diktaattori huomauttaa :
Sinä-minä nahistelut pois
Diktaattori seuraa ketjua
minä olen tuomari, minä olen diktaattori
Kommenttisi on asiatonta, spämmiä, eikä taatusti keskustelua palstan aiheesta.
Vaadit toisia keskustelemaan asiallisesti kun samaan aikaan olet itse asiaton.