Suomen etu ? .

seppokaja

Kun Suomi liittyi euroopan unioniin sanottiin usein että on liityttävä että voidaan paikallaolijoina saada paremmin äänemme kuulumaan .Nyt Liisa Jaakonsaari on moittinut Suomalaisia poliitikkoja omaan napaansa tuijottajiksi ja unionon toiminnan sotkijoiksi /vaikeuttajiksi .Jos Jaakonsaari ja muut siellä olevat Suomalaiset eivät sitä tee niin kuka Suomea siellä puolustaa .Onko tällainen Suomen vastaisuus Jaaknsaaren puolueessa vallitseva näkemys .Oma näkemykseni on .Jaakonsaarin ja mahdollisesti samoin ajattelevat äkkiä kotiin .

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvää osviittaa meidän vaikutusvallasta EU:n ytimissä antaa vaikkapa tuo juurikin hyväksytty rikkidirektiivi, joka heikentää meidän raskaan teollisuuden, jonka varassa meidän hyvinvointi edelleenkin pitkälti makaa, kilpailukykyä suhteessa kilpailijamaihin. Kyllä pieni maa on sanelupolitiikan alaisena isompien seassa, varsinkin kun on luovuttu omasta valuutasta ja keskuspankista, jolloin vaikutusvalta omiin asioihin on vieläkin olemattomampi.

      Mielestäni tarvittaisiin jotain vaihtoehtoa EU:lle ja sen yhä byrokratisoituvalle ja vaikutusvallan kehitykselle. Nythän siellä on vallassa hyvinkin federalistisia ihmisiä, vaikka veikkaan, että niiden %-osuus väestöstä on muutoin melko pieni. Itse kannatan, että EU kehittyisi pelkästään talouteen ja vapaakauppaan, minimaalisella byrokratialla. Tämä kehityssuuntahan oli EU:n perustamisen aikoihin myös tapetilla, mutta näyttää vahvasti siltä, että tämä suuntaus on häviämässä, mikä on sääli varsinkin pienten maiden kannalta, sillä niiden vaikutusvalta omiin asioihin pienenee.

    • Molowski

      Pitäisi tosiaan ottaa reippaasti takapakkia, ja palata alkuperäisen sopimuksen mukaiseen EU;hun, ja unohtaa tämä yhteisvastuullinen paskanjauhanta ja velkaantuminen. Mikäli tämä sontaläjä, jota EU;ksi ja euroksi kutsutaan, kaatuu, se lienee osoitus siitä että se ei ole eikä ole ollut elinkelpoinen, joskin helvetillisen kallis kokeilu, mutta jos tätä pelleilyä ei katkaista - se tulee todella kalliiksi, varsinkin meille pikkumaille, joilla oli lähtökohtaisesti asiat suhteellisen hyvin, mutta kiitos Kokoomuksen, enää ei todellakaan ole kovinkaan hyvin ja suunta alas. Tosin on annettava "tunnustus" Kepullekin, joka meitä tähän kurjuuteen oli edellisessä hallituksessa ajamassa - ja sitten SDP, valitettavasti tuosta sakista ei voi kuin todeta . . . voi luoja mitä valehtelijoita !!!!
      Nyt on hallituspuolueiden propagandasta huolimatta, vaikka kuntavaalit onkin, äänestettävä ensin kuntatasolla noiden "tuhopuolueiden" edustusta vastaan, jolloin "valtiollinen" tuhotyöskentely käy hallituspuolueille hankalammaksi, mieluiten niin hankalaksi, että kaatavat sen itse.
      Sitten päästäisiin taas ajattelemaan asioita toivottavasti terveellä järjellä, ja loppuisi tämä EU-kiimaisten hokemat maailmanlopusta jos ei makseta pelurien pelivelkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      221
      3212
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      343
      2880
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      76
      1810
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1738
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      57
      1621
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1406
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      11
      1402
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1300
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      439
      1293
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      107
      1280
    Aihe