Kun Suomi liittyi euroopan unioniin sanottiin usein että on liityttävä että voidaan paikallaolijoina saada paremmin äänemme kuulumaan .Nyt Liisa Jaakonsaari on moittinut Suomalaisia poliitikkoja omaan napaansa tuijottajiksi ja unionon toiminnan sotkijoiksi /vaikeuttajiksi .Jos Jaakonsaari ja muut siellä olevat Suomalaiset eivät sitä tee niin kuka Suomea siellä puolustaa .Onko tällainen Suomen vastaisuus Jaaknsaaren puolueessa vallitseva näkemys .Oma näkemykseni on .Jaakonsaarin ja mahdollisesti samoin ajattelevat äkkiä kotiin .
Suomen etu ? .
seppokaja
262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvää osviittaa meidän vaikutusvallasta EU:n ytimissä antaa vaikkapa tuo juurikin hyväksytty rikkidirektiivi, joka heikentää meidän raskaan teollisuuden, jonka varassa meidän hyvinvointi edelleenkin pitkälti makaa, kilpailukykyä suhteessa kilpailijamaihin. Kyllä pieni maa on sanelupolitiikan alaisena isompien seassa, varsinkin kun on luovuttu omasta valuutasta ja keskuspankista, jolloin vaikutusvalta omiin asioihin on vieläkin olemattomampi.
Mielestäni tarvittaisiin jotain vaihtoehtoa EU:lle ja sen yhä byrokratisoituvalle ja vaikutusvallan kehitykselle. Nythän siellä on vallassa hyvinkin federalistisia ihmisiä, vaikka veikkaan, että niiden %-osuus väestöstä on muutoin melko pieni. Itse kannatan, että EU kehittyisi pelkästään talouteen ja vapaakauppaan, minimaalisella byrokratialla. Tämä kehityssuuntahan oli EU:n perustamisen aikoihin myös tapetilla, mutta näyttää vahvasti siltä, että tämä suuntaus on häviämässä, mikä on sääli varsinkin pienten maiden kannalta, sillä niiden vaikutusvalta omiin asioihin pienenee.
Pitäisi tosiaan ottaa reippaasti takapakkia, ja palata alkuperäisen sopimuksen mukaiseen EU;hun, ja unohtaa tämä yhteisvastuullinen paskanjauhanta ja velkaantuminen. Mikäli tämä sontaläjä, jota EU;ksi ja euroksi kutsutaan, kaatuu, se lienee osoitus siitä että se ei ole eikä ole ollut elinkelpoinen, joskin helvetillisen kallis kokeilu, mutta jos tätä pelleilyä ei katkaista - se tulee todella kalliiksi, varsinkin meille pikkumaille, joilla oli lähtökohtaisesti asiat suhteellisen hyvin, mutta kiitos Kokoomuksen, enää ei todellakaan ole kovinkaan hyvin ja suunta alas. Tosin on annettava "tunnustus" Kepullekin, joka meitä tähän kurjuuteen oli edellisessä hallituksessa ajamassa - ja sitten SDP, valitettavasti tuosta sakista ei voi kuin todeta . . . voi luoja mitä valehtelijoita !!!!
Nyt on hallituspuolueiden propagandasta huolimatta, vaikka kuntavaalit onkin, äänestettävä ensin kuntatasolla noiden "tuhopuolueiden" edustusta vastaan, jolloin "valtiollinen" tuhotyöskentely käy hallituspuolueille hankalammaksi, mieluiten niin hankalaksi, että kaatavat sen itse.
Sitten päästäisiin taas ajattelemaan asioita toivottavasti terveellä järjellä, ja loppuisi tämä EU-kiimaisten hokemat maailmanlopusta jos ei makseta pelurien pelivelkoja.