Keskustapuolueen taholta on isänmaallisuus nostettu nyt varsin vahvana aatteena esille. Keskustelua ei ole kuitenkaan käyty siitä, mitä puolue tarkoittaa käsitteellä isänmaallinen. Tässä viestissäni pohjana on Rousseaun idealistinen yhteiskuntamääritelmä ja hieman myös nationalismin käsittelyä.
Isänmaallisuus on usein määritelty näin: Oman maaperän rakastamista, jopa siten että maan puolustamiseksi ollaan valmiita jopa äärimmäisiin uhrauksiin. Maaperän puolustamista voidaan verrata reaktiiviseen reviirinpuolustamiseen. Luonnonsuojelu nähdään myös maaperänpuolustamisena. Isänmaarakkaus on myös infrastruktuuria ja substanssia ts. rakennettuun ympäristöön ja henkiseenperintöön kohdistuvaa. Isänmaallisuus on viimekädessä kuitenkin yhteisen osakkuuden oivaltamista. Kansalaisia yhdistää sosiaalinen side, ymmärretään siis se, että ollaan samassa veneessä. Sosiaalinen ja taloudellinen sidos vaatii yhteisiä ponnisteluja. Kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu nähdään luonnollisena olotilana, koska osakkuuden vaade on olemassa.
Nationalismi on kansallisuusaate joka perustuu patriarkaalisuuteen ja etniseen puhtauteen. Natiolismiin kuuluu haikailu menneeseen aatepohjaan, joka nähdään puhtaana aitona isänmaallisuutena. Nationalismi vaatii kuitenkin historian unohtamisen ja sen uudelleen kirjoittamisen, muuten aatteellisuus ei aivan niin kirkkaalta näyttäisi.
Keskustapuolueen aatteellisuus on varsin onttoa jos sitä käsitellään puhtaasti yhteiskuntafilosofisesti. Rakkaus maaperään ei juurikaan sisällä luontoarvojen kunnioitusta, mikäli keskustalaisten päätöksientekoa tarkastelee. Osakkuuden oivaltaminen on myös varsin kyseenalaista, puolue on hyvin vahvasti pitäytynyt maaperäisänmaallisuuteen, näin unohtuu valtaosa muista asukkaista. Aluepolitiikka on vinoutunut. Patriarkaalisuus on vahva aatepohja vielä nykyisinkin, keskustalaiset näkevät perheen yksikkönä, jota tulee suojella. Suojelutarpeita perheiden sisällä ei haluta nähdä. Myös heikoimpien vanhuksien tilannetta ei haluta oivaltaa, vaikka laitosvanhukset ovat kiistämättä tämän yhteiskunnan eräs alistetuin tyhmä. Sivistyneisyyteen kuuluisi nimenomaan heikompien puolustaminen.
Keskustapuolueen olisi hyvä huomioida isänmaallisuudessaan koko kuva, enää emme elä agraarikulttuurissa, jossa luonnollisesti olivat ns. perimmäisetarvot voimissaan ja kansallistunne vaati natiolistista mahtipontisuutta. Länsimaiseen yhteiskuntaan kuuluu nimenomaan Rousseaun tyyppinen osakkuusajattelu, vain näin voidaan hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaa.
Isänmaallisuus on usein määritelty näin: Oman maaperän rakastamista, jopa siten että maan puolustamiseksi ollaan valmiita jopa äärimmäisiin uhrauksiin. Maaperän puolustamista voidaan verrata reaktiiviseen reviirinpuolustamiseen. Luonnonsuojelu nähdään myös maaperänpuolustamisena. Isänmaarakkaus on myös infrastruktuuria ja substanssia ts. rakennettuun ympäristöön ja henkiseenperintöön kohdistuvaa. Isänmaallisuus on viimekädessä kuitenkin yhteisen osakkuuden oivaltamista. Kansalaisia yhdistää sosiaalinen side, ymmärretään siis se, että ollaan samassa veneessä. Sosiaalinen ja taloudellinen sidos vaatii yhteisiä ponnisteluja. Kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu nähdään luonnollisena olotilana, koska osakkuuden vaade on olemassa.
Nationalismi on kansallisuusaate joka perustuu patriarkaalisuuteen ja etniseen puhtauteen. Natiolismiin kuuluu haikailu menneeseen aatepohjaan, joka nähdään puhtaana aitona isänmaallisuutena. Nationalismi vaatii kuitenkin historian unohtamisen ja sen uudelleen kirjoittamisen, muuten aatteellisuus ei aivan niin kirkkaalta näyttäisi.
Keskustapuolueen aatteellisuus on varsin onttoa jos sitä käsitellään puhtaasti yhteiskuntafilosofisesti. Rakkaus maaperään ei juurikaan sisällä luontoarvojen kunnioitusta, mikäli keskustalaisten päätöksientekoa tarkastelee. Osakkuuden oivaltaminen on myös varsin kyseenalaista, puolue on hyvin vahvasti pitäytynyt maaperäisänmaallisuuteen, näin unohtuu valtaosa muista asukkaista. Aluepolitiikka on vinoutunut. Patriarkaalisuus on vahva aatepohja vielä nykyisinkin, keskustalaiset näkevät perheen yksikkönä, jota tulee suojella. Suojelutarpeita perheiden sisällä ei haluta nähdä. Myös heikoimpien vanhuksien tilannetta ei haluta oivaltaa, vaikka laitosvanhukset ovat kiistämättä tämän yhteiskunnan eräs alistetuin tyhmä. Sivistyneisyyteen kuuluisi nimenomaan heikompien puolustaminen.
Keskustapuolueen olisi hyvä huomioida isänmaallisuudessaan koko kuva, enää emme elä agraarikulttuurissa, jossa luonnollisesti olivat ns. perimmäisetarvot voimissaan ja kansallistunne vaati natiolistista mahtipontisuutta. Länsimaiseen yhteiskuntaan kuuluu nimenomaan Rousseaun tyyppinen osakkuusajattelu, vain näin voidaan hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Miksi kirjoittelet tänne, sinulle olisi huuhaasaitti paremmin sopiva?
Kepu-satraappi uusitalon uutta itsenäisyyspäivää viettävät keput ja puna-armeija 19. Syyskuuta. Tilaisuuksissa ripotellaan kääriäisen Moskovaan lahjoittama isänmaan multaa.
Kepun isänmaallisuus karsittiin kovalla kädellä ja ruplakassan voimin yli puoli vuosisataa sitten.
Kepun isänmaallisuus merkitsee hehtaaripohjaista tukiaisten jakoa suurmaanomistajille. Kepu on vain mtk:n nyrkki, jolla käydään käsiksi valtion varoihin ja kuluttajan kukkaroon. isänmaa merkitsee mtk-kepulle hehtaareja - ei ihmisiä, ei yleistä etua. Kepu on agraarinen ökyisäntien käsikassaran.
Isänmaallisuuden arvostelu näkyy kumpuavan jostakin Voltairen ajoilta, jolloin niin sanottu valistus kurotti päätään kohti taivaita. Kohti taivaita sikäli, että kaukoputken keksiminen ikään oli osoittavinaan, ettei taivaassa asunut jumalaa, kun ajan alan harrastajat olivat päässeet kurkistamaan taivaan kannelle hieman totuttua syvemmin. Voltairenhan kerrotaan sanoneen isänmaallisuudesta, että se on sekoitus omahyväisyyttä ja ennakkoluuloja”.
Sitten meillä on tietysti Suomessa aivan omat myöhäsyntyiset valistusfilosofit, jotka kilvan rääkyvät joko maatalouden tukiaisia tai sitten jopa isänmaata vastaan, kuten oheisen linkin oppinut analyytikko viisauttaan jaellen. Viisautta, jossa ei sinänsä ole päätä eikä häntää, mutta onpahan sentään katsaus aiheeseen. (http://eeroloy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88334-ikaloppu-isanmaallisuus-ja-keinotekoinen-kansallistunne).
Mitä sitten isänmaallisuudella tarkoitetaan, on jo toinen kysymys. Mitään yksiselitteistä määritelmäähän ei ole, joten isänmaallisuuden arvostelu jo sinällään seisoo komiasti jalat ilmassa. Yhtäältä voidaan nimittäin puhua
isänmaallisuudesta eli patriotismista, joka on määritelty rakkaudeksi tai omistautumiseksi omaa maata kohtaan ja toisaalta nationalismista eli kansallisuusaatteesta, joka korostaa kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Yleensä kai kummassakin.
Johonkin kansaan kuuluvat ihmiset ilmentävät nationalistista ajattelutapaa, mikäli he välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät saavuttamaan tai säilyttämään itsemääräämisoikeutensa. Tältä kannalta katsottuna kaikkinainen riekkuminen isänmaallisuutta vastaan on tulkittavissa suoranaiseksi myyräntyöksi, jopa kaaoksen lietsomiseksi, sillä mikä yhdistää ihmiset kokonaisuudeksi ellei tunne kuulumisesta johonkin. Olenkin jo kauan ihmetellyt mikä mahtaa olla niin sanottu maailmankansalainen, joka ei ole mistään kotoisin? Ilmeisesti hän on joku maatalouden tukiaisia vastustava professori tai sitten joku blogisti, joka ei ole perehtynyt sosiologiaan.
Keskustaa voidaan kaikkia muita puolueita paremmalla syyllä pitää nimenomaan isänmaallisena puolueena, koska Keskustan tavoitteet ja pyrkimykset kattavat koko Suomen, ei vain jotakin Suomen osaa. Keskusta ei myöskään ole mikään itseensä käpertynyt, nurkkakuntainen puolue, vaan keskustalainen suomalaisuus elää tiiviissä vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä niin kotimaassa, Euroopassa kuin koko maailmassakin.
Maailmankansalainen voisi olla vaikkapa Amerikan Yhdysvalloissa asuva tai entisessä Neuvostoliitossa asunut ihminen. Näiden maiden ihmisillä ei ole ollut pitkää yhteistä historiaa, kulttuuria eikä aina yhteistä kieltäkään. Osallisuus johonkin yhteiseen vaikuttaa toisinaan kyllä hyvin keinotekoiselta.
Kepun tavoitteet ovat aina olleet hyvin aluepainotteisia. Tämä näkyykin siinä, että puolueen kannatus on erittäin epätasaista nimenomaan maantieteellisesti tarkasteltuna. Yhteisen osallisuuden osalta monet keplaiset pyrkivät jakamaan meitä suomalaisia vuohiin ja lampaisiin. Tälläkin palstalle moni kepulainen nimittelee meitä muita punikeiksi riippumatta kaiken lisäksi siitä, kannattaako vasemmistoa, Kokoomusta vai jotain muuta puoluetta. Sellaiseen diskurssiin on hyvin vaikea ympätä käsitystä yhteisestä osallisuudesta ja halusta koko maan edun rakentamiseen.
Kultturisesti olemme varsin heterogeeninen kansa yhteisestä kielestä ja talvisodan hengestä huolimatta. Suhtautuminen ympäröivään maailmaan on jakanut meitä yhä selvemmin niihin, jotka näkevät kansallisten etujemme saavutettavan parhaiten käpertymällä protektionistiseen asemamme hahmottamiseen ja niihin fordilaisesti ajatteleviin, jotka näkevät kansainvälisen kehityksen ja tiiviin yhteistyön olevan mahdollista saavutta enemmän ja parempaa. Kun kiinalainen voi hyvin, meillä on toiveita siitä, että hän ostaa suomalaisia tuotteita, mikä taas heijastuu oman hyvinvointimme parantumiseen. Kepulainen ajattelumalli on aina ollut lähempänä protektionismia kuin maailman laaja-alaista ymmärtämistä. On kepulaisissa muutama harva poikkeuskin tästä linjasta ja selvin esimerkki heistä on Olli Rehn.
Osallisuus yhteiseen on kaiken sosiaalisen perusta. Jos taas tarkastellaan valtioita, niin niillä on yleensä oma maa-alue ja yleensä myös yhteinen kieli. Sen sijaan kaikki pakolla tehdyt yhteiskunnat ja yhteisöt ovat yleensä hajonneet. Niin kävi Rooman valtakunnalle, Mongolien valtakunnalle eikä Makedoniaa Aleksanteri Suuren aikaisessa laajuudessa enää ole. Nyt sitten jää nähtäväksi saadaanko pakolla Eurooppaan jonkinlainen Neuvostoliittoa vastaava järjestely aikaiseksi.
Isänmaallisuus nyt vain on yksi voimakkaimpia suuria yhteisöjä koossapitävistä voimista. On ainakin vaikea kuvitella jotakin toista vastaavaa. Tuskin porvarillinen ahneus tähän riittää. Porvarihan lähtee oitis livohkaan, jos saa jostakin muusta valtiosta paremman tuoton kuin kotimaasta. Vrt. suomalaiset suuryritykset.
On outoa, että porvarit syyttävät Keskustaa aluepainottuneisuudesta, kun itse etunenässä ovat ulvomassa Etelä-Suomeen kasaamisen puolesta. Kyllä tämä huuto on ylivoimaisesti Keskustan muuta Suomea puolustavaa ääntä suurempi. Ja kun tätä huutoa toistaa vielä kapitalistinen media suorastaan kurkku suorana, niin huuto onkin kerrassaan mahtava.
Suoranaiseen diktatuuriin saakka on yletty niin sanotussa kuntauudistuksessa, jossa keisarillisella mahtikäskyllä on laitettu Suomen kaikki kunnat uudelleenmäärittelyn alaiseksi ja pakkoyhdistymisen ikeeseen. Tässähän on unohdettu jo demokratian perusasiatkin.
Oman maan käsite on oikeasti varsin monimutkainen, sen sisältöön kuuluu: rakennettu ympäristö, maapohja ja alueen rajojen tiedostaminen, yhteinen kulttuuri, yhteiseksi koetut kielet, toimiva yhdyskuntarakenne, kaikkien kansalaisten näkemisen osana kansakuntaa jne.. Pakolla on varsin vaikea saada yhtenäistä kansaa aikaiseksi, mutta jopa siinä on onnistuttu. Yhdysvallassa on aika voimakas kansallisuustunne ja käsite isänmaasta, vaikka yhteisöt ovat etniseltä taustaltaan varsin erilaisia. Siirtomaa tyyppinen yhdistäminen ei ole onnistunut koskaan ja tuskin sitä koskaan tekekään.
Isänmaallisuus on ainoastaan silloin yhteisöjä koossapitävä voima, mikäli osallisuusajattelu on koko ajan politiikanteossa mukana. Mikäli suomalaisia ajatellaan, silloin mm. puuttuminen jokamiehen oikeuksiin on eräs tekijä, joka vähentäisi väistämättä käsitystä yhteisestä maasta. Keskustapuolue ei ole irtautunut kovinkaan selvästi jos lainkaan MTK.n välillä kaavaleimista joka miehenoikeuden rajoituksista.
Sosiaalisuus on huomattavasti vanhempaa perua kuin isänmaallisuus. Sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyy se, että heikoimmista kannetaan huolta, tämä moraaliarvo on eräs yhteiskunnan koossapitäviä voimia. Nimenomaan sen tajuaminen, ketkä suojelua ja hoivaa tarvitsevat olisi se, johon yhteiskunnassa pitäisi paneutua.
Kuntarajat eivät ole mitenkään merkittäviä, mikäli ajatellaan yhteisöllisyyttä, ne eivät ole tärkeitä edes palveluntarvitsijan näkökulmasta. Kaupalliset palvelut karkaavat taantuvista kylistä, näin tapahtuu myös kunnallistenpalvelujen kohdalla. Joko ihmiset palvelujen perässä muuttavat, tai he joutuvat niitä hieman kauempaa niitä hakemaan. Osallisuusajattelu ei ole sitä, ettei rakenteellisia muutoksia voitaisi tehdä. Kohtuuttomat tulonsiirrot eivät ole oikeudenmukaisia eikä isänmaallisuuskäsite vaadi sitä, että koko alue on asuttu.
Sosiaalisuuskäsitteestä olen eri mieltä kansakuntia koossapitävänä voimana. Sen sijaan perheet, heimot, sukulaisuus ovat paljon laajempi käsite ja arvelen jopa, että kansakunnillakin on alun alkaen jokin kaukainen sukulaisuus, joka ilmenee muiden muassa yhteisessä kielessä. Jotta ihminen siis tuntisi edes kuuluvansa johonkin, niin ensimmäisiä yhdistäviä tekijöitä on juuri yhteinen kieli, jolla kommunikoida.
Osallistumisen merkitys kansakuntien syntyyn taitaa olla peräti keppoinen. Selitys kuulosta peräti porvarilliselta osakeyhtiön jäsenyydeltä, joka kaiken kukkuraksi on sikäli hupaisa, että se voidaan kovan rahanahneuden yllättäessä jopa myydä pois. Sen sijaan isänmaan myyntiä pidetään petturuutena.
Yhteisöllisyyskään ei ole riittävä käsite kuvaamaan isänmaallisuutta. Yhteisöllisyys on pikemminkin peri porvarillista garden party -toimintaa, jolla ei ole sen syvällisempää merkitystä kuin kenties juoruilu naapureiden, tuttavien yms. kanssa.
Mutta kuten mainitsit, niin oman maan käsitteeseen kuuluu muiden muassa rakennettu ympäristö, alueen rajojen tiedostaminen, yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli eritotenkin, toimiva yhdyskuntarakenne jne. Yksi mielestäni isänmaallisuutta kuvaava termi on kansallinen identiteetti, mitä sillä sitten tarkoitettaneenkin. Ainakin psykologiassa identiteettiä pidetään tärkeänä yksilöä strukturoivana tekijänä. Heikko identiteetti merkitsee käsittääkseni peräti sairautta.
Rajat ovat nimenomaan tärkeitä kaikissa asioissa. Ilman rajoja mikään asia ei ole hahmotettavissa miksikään. Kuka voi sanoa olevansa enää suomalainen, jos Suomelta viedään rajat tai peräti itsenäisyys. Sama on laita myös Suomea pienemmässä yksikössä kunnassa. On vain porvarillis-kapitalistista puuta heinää yrittää uskotella jotakin muuta.
Kuntarajat ovat kuntalaisten kannalta tärkeitä siinä missä Suomen rajat suomalaisille. Kyllä porvareiltakin huuto pääsisi, jos Suomen rajat yhdistettäisiin vaikkapa Kiinan rajoihin sillä perusteella, että Kiina on suomalaisten tärkeimpiä työssäkäyntialueita, kuten alkaa jo itse asiassa ollakin. Ja vielä rankempi huuto nousisi, jos porvarit rahan ja median painostuksen saattelema savustettaisiin muuttamaan Kiinaan tekemään kaikkia niitä töitä, joita kiinalaiset itse eivät viitsiai enää tehdä.
Väitteesi ovat hämmästyttäviä, mieleeni tulee erään ajattelijan tokaisu: "mikäli teoriasi ovat ristiriidassa totuuden kanssa, usko totuutta". Rajojen tärkeyden korostaminen on väitteenä epätosi, tämän todistaa historia. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Viro. Virolla oli erittäin lyhyt itsenäisyyden vaihe, maalta hävisi rajat, osittain myös kieli ja kuitenkin isänmaallisuus eli vahvana miehityksen alla. Isänmaallisuus ei ole siis kiinni rajoista, sen on historia todistanut useasti.
Olen lukenut paljon yhteiskuntapolitiikkaa ja -filosofiaa, olen kuitenkin onnistunut välttämään termin kunnallismaaillisuus. Ihmisten arvot eivät ole rajoista kiinni, eivät etenkään maidensa sisällä. Jos sisäiset aluerajat ovat tärkeät, yhteiskuntarakenne on silloin heimoihin/klaaneihin perustuvaa. Kuntarajat ovat meilläkin vaihdelleen tarpeen mukaan, mitenkään uutta ei rajojen siirtely ole. Kansalaiset ovat kiinnostuneempia toimivista palveluista, kuin hallintoalueista joiksi kunnat voidaan lukea. Kysy vaikka lähiympäristösi ihmisiltä, mikä heille on tärkeää.
Suosittelen Mielipidepankin tekstien lukemista, hän on varsin hyvin perustellut käsitteen
Otetaan tähän nyt sitä "puuta heinää". Valittaen minun on todettava, että tässä esittämäni perustuu ihan faktoihin.
Suomalainen identiteetti on ollut vuosikymmenten saatossa heikkolaatuista, jos mittariksi asetetaan synnyinseudun tai kuntarajojen mukainen identiteetti. Historialliset tapahtumat nimittäin kertovat ihan muusta.
Ensimäinen kova takaisku teoriallesi koski vuosia 1870-1930. Silloin nimittäin lähes 400 000 suomalaista hylkäsi identiteettinsä varsin totaalisesti jättämällä synnyinseutunsa pölyt taakseen varsin lopulliseksi osoittautuneella tavalla. Tämä oli suomalaisten suuri vaellusmatka merten taakse USAhan ja Kanadaan. Noin puolet muuttajista lähti Pohjanmaalta eli Kepun nykyiseltä peuskannatusalueelta. Määrä oli sen ajan väestöoloissa huomattava varsinkin, kun maastamuutto keskittyi suuressa määrin Pohjanmaalle. Tai siis sieltä pois.
Toinen vastaava takaisku tuli sitten 1960- ja 70-luvuilla ja jälleen kerran Pohjanmaa oli muuttajien pääasiallinen synnyinseutu. Maastamuuton päävirta meni tällä kertaa lähemmäs eli Ruotsiin, mutta osansa sai tälläkin kertaa Pohjois-Amerikka. Muuttajia oli tälläkin kertaa kaikkiaan 300 000 - 400 000 ihmistä. Rinnakkain tämän kanssa synnyinseutunsa ja entisen kuntansa jätti vähintään yhtä lukuisa määrä muuttajia, jotka matkasvivat muualle Suomeen, etupäässä pääkaupunkiseudulla.
Kolmas muuttobuumi osui näiden kahden suurmuuton väliin, mutta se oli ns. pakkomuutto, joten sitä ei tässä lasketa. Siis Karjalan tyhjentyminen vuonna 1944.
Melkoisesti on siis myllerretty suomalaisia asuinalueita vuosikymmenten aikana. Nykyisen hallituksen kuntaremontti on näihin vapaaehtoisesti tapahtuneisiin muuttoihin verrattuna kärpäsen surinaa ulkohuusin laidoilla eli se ei juuri sisälle kuulu.
Tarina kertoo minusta hyvin sen, että ihmiset antavat piut paut synnyiseuduilleen ja kuntarajoille silloin, kun henkilökohtaiset taloudelliset edut sitä vaativat. Suurissa muuttoaalloissa ne sitä vaativat, vaikka kyse ei ollut mistään nälänhädästä. Länteen lähdettiin nimittäin onkimaan sitä suurta kalaa eikä sinne iahn maha nälästä kurnuttaen lähdetty.
Kepun ja kepulilla tavalla ajattelevien ihmisten on vaikea hyväksyä osakkuusajattelutyyppistä isänmaallisuutta, koska se voi tarkoittaa omista kulttuuritavoista luopumista. Kysymys on siitä, että johonkin vahvasti sitoutuneiden ihmisten on vaikea tunnistaa ja ennen kaikkea tunnustaa maailman ympärillä muuttuneen olennaisesti. Minullakin oli eräs nyt jo manan majoille mennyt tuttava, joka oli loppuun saakka sitoutunut kommunistiseen ajatteluun, vaikka koko kommunismi hajosi ympäriltä kuin korttitalo. Selviltä todisteiltakin ummistetaan silmät. Kepulaisuudessa on paljon juuri tällaista tunnistamattomuutta ja tunnustamisen vaikeutta. Silloin liutaankin uskon puolelle. Ja koska sellaisessa tilanteessa ei enää rationaalisia perusteluja puolustaa omaa näkemystään, frustraatio korvataan fanatismilla, jonka kannatta eristäytyy entistä lujemmin tämän maailman ulkopuoliseksi. Yhteinen osallisuus on silloin kaikin puolin entistäkin hankalampaa.
Frustraatioille pitäisi löytää aina jokin hyväksyttävissä oleva purkautumistie, koska muuten se johtaa radikalisoitumiseen. Tätä vaaraa ei onneksi ole nähtävissä kepulaisilla syrjäseuduilla, mutta se johtuu pelkästään siitä, että asujamisto on niin ikääntynyttä, ettei ajattelu enää oikeintoimi eikä polvi nouse. Kepu lietsoo kyllä nyt voimakkaasti tällaista kansaa jakavaa frustraatikokemusta syrjäseudun ihmisille tekemällä kuntarakenneuudistuksesta elämää suuremman ja uudistuksen tavoitteita suurentelevan toimenpidekokonaisuuden. Tämänlaatuista ja -laajuista kansaa jakavaa agitaatiota ei olekaan pitkiin aikoihin nähty Suomessa. Ei sillä ainakaan yhteistä osallisuutta lisätä.
"Kepun ja kepulilla tavalla ajattelevien ihmisten on vaikea hyväksyä osakkuusajattelutyyppistä isänmaallisuutta, koska se voi tarkoittaa omista kulttuuritavoista luopumista. Ky..."
Osakkuusajattelu.
Osakkuus voidaan myydä, eli vaihtaa rahaa vastaan.
Isänmaallisuus on kaikkea muuta kuin osakkuutta. Isänmaallisuutta ei voi vaihtaa rahaan, eikä sitä rahalla saa.
Se on tunne voimakkaasta yhteenkuuluvuudesta yhteikunnassa ja sen eteen työn tekemistä ja jopa uhrautumista.
Rousseaun osakkuusajattelu on hyvin idealistinen, se ei merkitse sitä, että kansalaisilla olisi osakkeita isänmaastaan. Isänmaallisuus joka perustuu maaperään ja traditionaaliseen yhteiskuntaan on pikemminkin sitä, jossa yhteisöt ovat vaihtotavaraa ja koti on eräs hyödykkeen muoto.
Rousseaun osakkuusajattelu oli aikoinaan ja vieläkin erittäin mullistava, hänen mielestään myös kansalaiset muodostivat isänmaan, jopa siten että vain kansalaiset ja heidän välisensä yhteys ovat isänmaallisuuden perusta, muut kuten maaperä ja kansallinen omaisuus tulevat sen jälkeen.
Osakkuusajattelua on hieman pidemmälle vienyt Rawlsin teoria oikeudenmukaisuudesta. On välttämätöntä huolehtia muiden hyvästä ja kiinnittää huomio heikompiosaisiin, koska keskinäinen välittäminen on yhteisöllisyyden edellytys. Osakkuutta ei voi myydä ja vaikeaa sitä on myös lahjoittaa, se on ihmisen ydinaluetta ja perusturvallisuuden luoja. Näkemys siitä, että elämä kantaa, ellei se sitä tee muut tulevat avuksi vaikkakin sitten yhteiskunnan muodossa, on oikeasti aika tärkeä elementti ihmisten elämässä.
Keskustalle on vieras ajatus siitä, että kaikki asukkaat muodostavat käsitteen isänmaa. Varsin hyvin nuiva suhtautuminen näkyi aikoinaan Anttilan ajattelutavassa, hänhän koki suureksi voitoksi sen, että suomalaiset eivät enää voineet ostaa halpaa ulkomaalaista juustoa. Vastakkainasettelu, tuottajien ja kuluttajien välillä, on keskustalaisten luomaa, tämä juopa ei ole hyväksi, kansalaisten yhteystunnolle -isämaallisuuden käsitteelle. Osa kansasta kokee siten, että maataloustuottajat keulivat toisten kustannuksella jopa hyvinkin röyhkeästi. Vahinko on suuri ja päävastuun siitä kantaa puolue, jonka luulisi nimenomaan ymmärtävän tuottajien asemaa. Suomeen voidaan tuoda elintarvikkeita helposti, mutta kuluttajien vaihtaminen on vaikeampaa. Keskustalaisten olisi hyvä nähdä tämä kansalaisyhteys, muuten puolueen toiminta on epäuskottavaa.
Annat kirjoituksessasi isänmaallisuutta ilmenetävälle osakkuusajattelulle merkityksiä, joita sillä ei ole. Isänmaallinen osakkuus tarkoittaa ennen muuta yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Eria on sitten se, pitäisikö meidän tavoitella ja ylläpitää tällaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, koska sen seurauksena on eristäytymisen ja erillään olon tunteet muita, ulkopuolisia kohtaan. Ihminen on kyllää historiansa aikana pyrkinyt liittoutumaan muiden ihmisten kanssa. Keskiajalla suku oli vielä tärkein liittouma ja valtioyhteisyys heikkoa. Toisanaan valtio on nähty jopa vihollisena, joiden sukujen ja tahojen käsikassarana. Kansallisvaltiot ideana eivät ole ikiaikainen asia. Suvut ja heimot ovat olleet historiallisesti pitkäaikaisempia.
Talouslibrealismi ja globalismi ovat heikentäneet valtioita. Eräänlainen yrityskorporatismi on joka päiväisessä elämässä noussut valtion rinnalle, ajoittain jopa ohi. Sen vastapainoksikin on muodostunut kansainvälinen - ei siis kansallinen - bloggiutuminen. Tämä näkyy esim. ympäristöasioissa ja anarkismissa talousliberalismin ja myös valtiojohtoisuuden vaihtoehtona. Ns. arabikevätkin oli jonkinmoinen ylikansallisuuden ilmentymä, protesti nykyistä menoa vastaan.
Diktatuureissa yhteistä kansallistunnetta on vaikea saavuttaa, koska diktatoorinen hallinto perustuu yleensä enemmän privilegioihin ja sortoon kuin demokratiaan. Mitä isänmaallisuutta sorretuilta voi sellaisissa oloissa odottaa, kun oman kansan jäsenistä löytyy kaikkein pahimmat viholliset? Ei näissä osakkuuksi osteta millään rahalla vaan etuja tasoittamalla.
Se ameriikan maailmankansalainen se vasta protektionisti on, venäläisestä nyt puhumattakaan. Vai oletko jossain törmännyt jenkkiin jolle oman maan asiat eivät olisi number one.
Mitä aluepainotteisuuteen tulee, niin pahiten kyläpolitikointiin syyllistyvät Vihreät, joka käy ilmi heidän kannatuksestaan. Sitähän ei ole kuin pääkaupunkiseudulla ja pikkuisen Turussa ja Oulussa. Eihän mikään muu puolue, ei enää edes Persut, kykene yhtä yksipuoliseen ja aluepainotteiseen politiikkaan.
Enpä olisi kovin varma amerikkalaisten protektionismista. Kyllä sellaistakin välillä esiintyy, mutta myös globaali liberalismi aloitti voittokulkunsa Yhdysvalloista.
Puolueen kannatuksen alueellinen jakautuminen ei yksin kerro mistään kyläpolitikoinnista. Mutta kun kannatus yhdistetään poliittisen sanoman sisältöön, voidaan tehdä jo luotettavampia johtopäätöksi. Vihreilläjän ei ole erityisiä aluepoliittisia painotuksia. Kepulla niitä on senkin edestä.
Kenraali Adolf Ehrnrooth toisteli, että ”Suomi on hyvä maa, se on paras maa meille suomalaisille, ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa”. Kylliksi Suomi on minullekin antanut, ja tarpeeksi paljon muutakin maailmaa olen nähnyt, jotta voin vilpittömästi yhtyä tuon Siiranmäessä ja muuallakin rintamalla isänmaallisuutensa kiistatta osoittaneen, isänmaan puolesta taistellessaan vaikeasti haavoittuneen miehen sanomaan.
Isänmaallisuutta voidaan osoittaa monin tavoin. Enemmän kuin korulauseinen sananhelinä sitä on kaikki rehellinen työ, joka koituu paitsi tekijän itsensä, myös isänmaan hyväksi. Sitä tietysti on myös maanviljelijän työ. Mutta sitä ei ole kepupolitiikan hehtaarilähtöinen isänmaallisuus, jossa hehtaareja omistamattoman duunarin tai muun palkkatyöläisen työtä ei paljon arvosteta. Muutenkin kepupolitiikka on juuri sellaista kuin sanot: haikailua jonnekin menneeseen, joka tietenkin estäisi maan ja kansan tarvitsemaa kehitystä, jotta Suomi olisi nykyistäkin parempi maa. Kepulainen nationalismi ei ole sitä tarvittavaa isänmaallisuutta, sillä siinä ei ole kaipaamaasi osakkuusajattelua, vaan enemmän niitä kielteisiä lieveilmiöitä, joita mainiosti kuvaat.
Vaikka ”kaunis-Aatu” sanoi, että Suomen ainoa puolustaja on Suomen kansa, ei hän sanonut eikä tarkoittanutkaan, ettemmekö voisi pyrkiä saamaan apua siihen tehtävään myös muualta, jos tarve niin vaatisi. Kyllä se on ollut yhtenä vaikuttajana myös meidän liittymisessämme EU:iin, ja varmemmaksi vakuudeksi meidän pitäisi minun mielestäni liittyä myös Natoon. Myös siltä suunnalta, johon kepu on historiassaan poliittisissa tarkoitusperissään mielellään tukeutunut, me varmaan saisimme apua, joka koituisi kohtaloksemme. Tämän tietäen onkin paradoksaalista, että Nato-jäsenyyttä vastustetaan sillä ainoalla perusteella, joka sitä järjellisimmin puoltaisi: Venäjän pelolla;))
Monella taitaa olla Keskustan politiikasta lähinnä ennakkoluuloon perustuvat mielipiteet. Muutoin on vaikea ymmärtää, miten Keskusta olisi jotenkin menneisyyteen katsova puolue. Laitan oheen joitakin keskustalaisia periaatteita, jotka osoittavat, että Keskusta on päinvastaisista väitteistä huolimatta sangen nykyaikainen puolue. Jopa aikaansa edellä:
Ihmisyys ja sen kehitystarve on Keskustalle kaiken yhteiskunnallisen toiminnan ja uudistamisen lähtökohta.
Keskusta syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi edistämään ihmisyyttä, toteuttamaan kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja taistelemaan tasa-arvon puolesta. Keskusta on alusta pitäen ollut sekä aatteellinen puolue että kansansivistysliike.
Sotilaalliseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa Suomi säilyttää päätösvallan omissa käsissään. Suomi toteuttaa omaan turvallisuuteensa ja ihmiskunnan haasteisiin soveltuvaa ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joka on linjassa EU:n yhteisen politiikan kanssa.
Keskustan tavoitteena alkaneella vuosikymmenellä on vahvistaa tasapainoista aluekehitystä. Tavoitteena on hyvän elintason, palveluiden ja työpaikkojen turvaaminen koko maassa.
Luonnonvarojen merkitys maailmassa kasvaa. Ihmisen vastuu luonnosta lisääntyy ja samalla hyvinvointia ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia voidaan lisätä hyödyntämällä luonnonvaroja kestävällä tavalla.
Suomesta tulee tehdä biotalouden, uusiutuvan energian tuotannon ja materiaalitehokkuuden edelläkävijä. Näin edelleen kehittyvästä osaamisesta voidaan kehittää vientiteollisuudellemme uusi vihreä aluevaltaus.
Ruuan, puhtaan veden, bioenergian ja kuitujen lisääntyvä tarve maailmassa avaa myös suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle sekä koko maaseudulle uusia haasteita ja mahdollisuuksia.
Suomi tarvitsee menestyvää, kansainvälisesti kilpailukykyistä pääkaupunkia, joka kilpailee kansainvälisesti pääkaupunkisarjassa ja tietoisesti palvelee koko Uuttamaata ja koko maata.
Vastaanpa vielä tuohonkin, ja sen jälkeen en muutamaan päivään palstalla käy:
Nuo kepun ohjelmista lainaamasi ovat sananhelinää, jollaista voisi monikin puolue jokseenkin tuollaisenaan esittää, monet poliittisten tekemistensä valossa kepua uskottavammin. Olen käsitellyt noita samoja asioita - kepun tavoite- ja periaateohjelmia - myös omassa avauksessani, ja antanut niille tulkintaakin.Ne voit lukea täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10906654
"Suomesta tulee tehdä biotalouden, uusiutuvan energian tuotannon ja materiaalitehokkuuden edelläkävijä. Näin edelleen kehittyvästä osaamisesta voidaan kehittää vientiteollisuudellemme uusi vihreä aluevaltaus."
Sipilän firmahan yrittää tätä parhaillaan, käyttänyt siihen 10 miljoonaa veronmaksajien rahaa, omaa rahaa eivät ole viitsineet käyttää yhtään, mutta osinkoja on kuitenkin maksettu, nyt Sipilä vaatii lisää veronmaksajien rahaa kun tehtaat seisovat käyttämättömänä (Chempolis Oy). Firma ei ole saanut mitään aikaan, ei saa edes tuotantoaan käyntiin vaikka Pekkarinen ja Kepu on lapannut sille veronmaksajien rahoja vuosikausia...pisinesmiehiä oikeen.. eivä't edes häpeä saamattomuuttaan. Myynti 0 euroa.
no tulihan se tollo vielä toisenkin lähtöilmoituksen tekemään. Kapi ei petä, naama ruudussa vahtaa palstaa
Eipä taida muilla puolueilla olla edes "sananhelinän" muodossa noita asioita:D
Ja sehän meitä kiukuttaakin.
Muistuu aivan kouluajat mieleen. Luokista löytyi useinkin oppilaita, jotka päivästä toiseen känisivät, milloin opetus oli liian teoreettista, milloin opetus ei ollut käytännön läheistä, milloin opetuksesta ei ollut mitään hyötyä jne.
Ja totta tosiaan, kouluista lähtee tänäkin päivänä leegio porukkaa, jotka eivät tiedä maailman menosta höykäisen pölähtävää.
Sama pätee näköjään politiikassa. Valtakunnastamme löytyy läjäpäin porukkaa, joka on pihalla kaikesta kuin lumiukko. Ja vain siitä syystä, etteivät pysty, kykene tai osaa tai edes viitsi perehtyä asioihin.
Kenraalin lausuma on nähtävissä vain tietynlaisen historiallisen tilanteessa päteväksi. Samalla se kertoo siitä, että Ehrnrooth tunsi huonosti maamme lähihistoriaakin.
Hänen lausumansa on nähtävä jonkinlaista talvisodan henkeä vasten. Siinä syntyi mahdollisesti se myyttinen yhteenkuuluvaisuuden tunne, kun löydettiin yhteinen vihollinen jokaiselle säädylle. Tämäkään ei ollut ihan yksiseliteistä. Tuoreen tutkimuksen perusteella tiedämme, että pohjoisen Suomen korpikommunistit olivat yhden uskonryhmän lisäksi valmiita auttamaan tätä yhteistä vihollistamme, koska se toisi toivon myös maan sorretuille ja vähäosaisille. Juuri ennen talvisotaa yksituumaisuudesta eli vielä suuria epäilyksiä ja mm. sisäministeri Kekkonen toimitutti epäilyksen alaisia varmuuden vuoksi turvasaäilöön. Toinen ministeri eli Väinö Tanner suuttui moisesta ja hänen suuttumuksensa ei niinkään ollut luokkakohtaista vaan sitä, että hän ymmärsi Kekkosen toiminnan murentavan kansan yhtenäisyyttä vaarallisen tilanteen edellä.
Vuonna 1918 puheet yhteisestä kansasta ja yhteisistä eduista olivat jokseenkin hölynpölyä. Tämän asian Ehrnrooth sivuutti, vaikka itse oli tuon ajan aikalainen. Suurella todennäköisyydellä "yhteinen" vihollinen olisi noissa oloissa koettu vapauttajana niille, jotka sisällisodassa olivat hävinneiden puolella. Samalla tapaa Saksa koettiin vapauttaja valkoisten puolella. Saksan sekaantuminen tuohon konfliktiin kertoo hyvin, että oma kansa ei ollut ainoa puolustaja Suomen vapaudelle. Suomi ei myöskään ollut silloin paras maa asua kaikille suomalaisille ja suuri osa suomalaisista pakeni Neuvostoliiton puolelle.
Jos ajattelemme eteläistä naapuriamme Viroa ja sen kohtaloita, voi tuskin sanoa, että oma kansa olisi sen vaiheissa ollut paras turva maan itsenäisyydelle. Viro oli siinä tilanteessa, ettei yksin kerta kaikkiaan olisi mahtanut mitään sille vyörylle, joka kohtasi vuoroin NL:n ja vuroin Saksan suunnasta. On minusta väärin sanoa, että virolaiset olisivat olleet jotenkin nahjusmaisia meihin verrattuna. Minusta kyse oli terveestä kansallisesta itsesuojeluvaistosta ja realismista. Suomella oli realistiset puolustautumismahdollisuudet toisin kuin Virolla, jolla ei ollut mitään toivoa saada apua mistään suunnasta. Avunantajat olivat pelkkiä haukkoja, joiden tavoitteena oli vain hotkaista Viro. Sama koskee Tanskaa ja Norjaakin, jotka olisivat vastarinnalla vain asettaneet koko kansan kohtalon vaakalaudalle. Tietysti se oli Suomenkin osalta kiikun kaakun ja vain hyvä onni pelasti meidät lopulta. Se hyvä onni tarkoitti sitä, että venäläinen älysi sen verran verran, ettei panssarivaunulle kannata yrittää hyökätä merta pitkin kohti Berliiniä.
Olen kanssasi samaa mieltä ja yhdyn Keskustakritiikkiin. Natoon liittymistä en kuitenkaan kannata. Mielestäni Nato on jo nyt liian iso sotilaallinen ja poliittinen mahti, käytännössä sotilasliitolta puuttuu vastavoima.
Liittoutumattomat maat voivat hieman suitsia sotilaallisen vallankäyttöä ja toimia arvostelijoina kun ylilyöntejä tapahtuu. Suomen asema on mielestäni nimenomaan tämän tyyppinen. Natoon liittyminen olisi takaisku rauhankehitykselle, mikäli ajattelemme hieman rajojemme ulkopuolista tilannetta.
En myöskään näe rauhan takeeksi sitä, että yksi suurvalta piiritetään, heidän mielestään vihamielisellä, liittoutumalla. Historia on opettanut ainakin sen, ettei uhkakuvia kannata tarkoituksellisesti luoda. En näe Venäjää nyt ensisijaisesti myöskään uhkana Suomelle, maalla on polttavampia rajakiistoja muualla.
Keskusta ja isänmaallisuus. Muiden puolueiden kuin kepun kannattajat eivät isänmaallisuudest yhtä paljon puhu, eivätkä muut kuin kepulaiset yhtä vähän isänmaallisuutta todellisuudessa osoita. Siis siitä heillä puhe, mistä puute.
Oon miettinynnä, mitä tarkottaa maalimankansalaenen? Ihmisellä ee oo silloin kansoo, ee itentiteettiä, eekä sukuva? Miten tämmöne olio pärjännee kovassa mualimassa? Voisiko Mielipidepankki tae Niinpä. niin valasta tätä asijoo. Mualimankansalaasiksi ee lueta ylleensä pakolaisija, kuitennii nämä polothan ovat juuri niitä tientallella olevia.
Iltapäivää ," Maija maalta", Muistathan Uusi-Ukin täältä oulun seudulta.? Mehän kommunikoimme takavuosina paljonkin. Nyt kuitenkin olen epävarma, oletko sinä todellakin se "Ihan oikea Maija". tuntuu vähän siltä kuin sinä ehkä liikaa korostaisit tuota murrettasi.
Ihan oikea Maija maalta ei käyttänyt noin runsaasti, noita murresanoja. Minäkin uskallan ottaa nyt kantaa tähän Niinpä Niin avaukseen joka on taas pelkkää tosiasiaa. Ottamatta kantaa käsiteltävään aiheeseen, voin vain todeta,"Ollos Ukki huoleton, "Tähtikirjoittasi valveil on".
Senverran kuitenkin haluan aiheeseen sanoa, nyt kun nämä Kepun johtomiehet ovat haastettu "Leivättömän pöydän ääreen", että tämähän ei ole "Kepulandiassa", mitään uutta. Muistammehan, miten Virolaisen Jussin aikaan, kun Keput olivat taas helisemässä Salaojaputkien tiimoilta.
Muistan elävästi kun Virolainen kulki yhtäjalkaa silloisen Maalaisliittolaisen Valtakunnankanselerin kanssa. Silloin ei kukaan edes uskaltanut haastaa Virolaista oikeuteen, olihan Kepu tuolloin valtansa kukkuloilla.
Kepulla oli tuolloin melkein puolet Kansanedustajista, silloin ei mikään Tuomari uskaltanut kapinoida Kepua vastaan, se olisi ollut tällaisen Tuomarin viranmenetys, oli se tuolloin niin ronskia hommaa.
No kuitenkin tämä Suomi niminen valtakunta, salaojitettiin Torniota myöten Veronmaksajien kustannuksella. Nykyaikana tuollainen röyhkeys ei tulisi kuuloonkaan, kyllä näin on näreet.
Suomentajani sanoi, kysymyksen olevan ns.savolaisen. Olen ymmärtänyt savolaisen kysymyksen piilo kettuiluksi. Vastaan kuitenkin.
Maailmankanslainen/kosmopoliitti on määritelmän mukaisesti ihminen, jolla on löysät siteen kotimaahansa ja joka tuntee olonsa kotoisaksi kaikkialla maailmassa.
Kosmopoliitti ilmiönä ei kerro niinkään sosiaalisten suhteiden löystymisestä, se on pikemminkin ilmaus siitä, että maailma samankaltaistuu. Seurapiirit ovat samanlaisia kaikkialla. Kosmopoliitti on käytännössä siirtänyt tapansa moneen maahan ja näin tuntee olonsa hyvin kotosaksi kaikkialla. Länsimaistumisesta on siis kyse.
Todella paljon maailmaa kiertäneet ja nähneet harvoin kuvailevat itseään maailmakansalaisiksi, heillä on vahva identiteetti jonka juuret ovat kotimaassa. Siirtolaisilla on myös voimakkaita tunteita entistä isänmaataan kohtaan, tämän vuoksi mm. Amerikassa on hyvin selvästi etnisesti erottuvia keskittymiä, mm suomalaisia asuinalueta on runsaasti ympäri mannerta.
Oonha se minä. Kokkeilin huvikseni, onko poika niin tosikko kun vakuttaa. Kyllähän se sitäki on, en muistanu ettei Niinpä niin ossoo kunnolla kieltä. Jep. paksuksihan se män.
On mukava lukkee kirjotuksiasi, en oo nähnyt Sinua langoilla aikoihin. Elä lopeta palstalle vistittämistä, en tee sitä minäkään.
Kirjotellaan
Kyllä maailmankansalaisella voi olla suku, kansallisuus ja identiteetti, mutta hän on niihin väljemmin sitoutunut kuin em. asioiden merktystä korostava. Mannerheim oli esimerkiksi melkoinen maailmankansalainen, kun hän loi uransa Venäjällä, toimi sitten Suomessa ja vietti viimeiset päivänsä Sveitsissä. Kirjailija Hemingway oli tunnettu maailmankasalainen, vaikka päättikin sitten päivänsä itse. Monet taiteilijat, diplomaatit ja toimittajat ovat samalla tapaa luonnehdittavissa maailmankansalaisiksi.
Nytpä olet Ukki jälleen oikealla asialla, kun viittasit tuohon salaputkijuttuun 1950-luvulta. Ne, palstalaiset, joille tuo törkeä tapaus ei ole tuttu tai muistissa, klikatkoon auki alla olevan linkin ja sieltä klikatkoon edelleen auki nuo artikkelissa mainitut rötöstelijät. Löytyy mielenkiintoista tietoa muun muassa heidän puoluekannoistaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Salaputkijuttu