Hei! Kymmenen minuuttia elämästäsi! Tämä on sen arvoista!
Tämä artikkeli on uskomaton. Se on äärimmäisen taidokas analyysi Vatikaanin II kirkolliskokouksen vaikutuksesta kirkkoon. Sen luettuani olen alkanut ymmärtää, että konsiilin aikaansaannoksia vastustavista traditionalisteista ja niitä väärinkäyttävistä liberalisteista kummatkaan eivät ole oikeassa. Oikeassa on kirkolliskokous ja sen tulosten soveltajana Johannes Paavali II, jotka ovat kirkolle antamassaan kutsussa paljon pidemmällä Kristuksen tiellä kuin sekä traditionalistien että liberalistien näkökenttä yltää.
Lukekaa! Osoite on tässä:
http://www.crisismagazine.com/feature1.htm
Tämä artikkeli on uskomaton. Se on äärimmäisen taidokas analyysi Vatikaanin II kirkolliskokouksen vaikutuksesta kirkkoon. Sen luettuani olen alkanut ymmärtää, että konsiilin aikaansaannoksia vastustavista traditionalisteista ja niitä väärinkäyttävistä liberalisteista kummatkaan eivät ole oikeassa. Oikeassa on kirkolliskokous ja sen tulosten soveltajana Johannes Paavali II, jotka ovat kirkolle antamassaan kutsussa paljon pidemmällä Kristuksen tiellä kuin sekä traditionalistien että liberalistien näkökenttä yltää.
Lukekaa! Osoite on tässä:
http://www.crisismagazine.com/feature1.htm
Vastaukset 3
Vanhimmat
On aivan totta, että Johannes Paavali II on konsiilipaavi. Nuorena Krakovan arkkipiispana hän oli mukana Vatikaanin II konsiilissa ja vaikutti sen päätöksiin, paavina hän on ottanut konsiilin toteuttamisen ohjenuorakseen. Tämä on asia, joka usein unohdetaan.
Paavi Johannes Paavali II on pyrkinyt saattamaan Vatikaanin toisen konsiilin päätökset voimaan m.m. liturgisen elämän ja jumalanpalveluksen saralla sekä ekumeniikassa. Myös hänen työnsä kolmannen maailman hyväksi sekä esim. naisten ja vähemmistöjen oikeuksien parantamiseksi perustunee konsiiliin. On myös muistettava, että paavina Johannes Paavali II on johdonmukaisesti pistänyt aisoihin konsiilia vastustavat traditionalistit, esim. Lefebren.
Toisaalta asia ei ole aivan näin yksioikoinen. On ollut alueita, joilla paavin asenne konsiiliin on ollut kauniisti sanottuna ambivalentti. Tämä koskee esim. kirkon piispojen kollegiaalisuutta ja paikallisten hiippakuntien roolin kasvattamista. Näissä kysymyksissä paavi on vetänyt tiukan sentralistista linjaa. Kyseessä on joskus ollut suoranainen Gleichschaltung eli yhdenmukaistaminen.
Jos luet saksaa, voisit tutustua Helmut Krätzlin kirjaan "Im Sprung gehemmt. was mir nach dem Konzil noch alles fehlt". Krätzl on eläkkeellä oleva Wienin vihkipiispa, joka nuorena pappina toimi sihteerinä Vatikaanin II konsiilissa. Hän puhuu kirjassaan avoimesti sekä konsiilin vaikutuksesta että niistä kohdista, joissa konsiilin uudistuksia ei hänen mielestään ole viety kirkossa läpi.
Varsinainen ongelma on kuitenkin mielestäni se, että nykyinen maailma on monessa suhteessa hyvin erilainen kuin se kylmän sodan maailma, jossa Vatikaanin II konsiili kokoontui. Maailma on muuttunut, ja ihmisten kysymykset ovat muuttuneet. Eräs katolisen kirkon tragedioista on, että se pyrkii 2000-luvun maailmassa viemään läpi 1960-luvun ideologiaa ja ajatusmaailmaa. Aika on yksinkertaisesti ajanut sen ohi. Samalla katolisen kirkon ongelmaksi on muodostunut se, ettei se käytännössä ole pystynyt lainkaan työstämään Vatikaanin II konsiilin jälkeen esiin nousseita kysymyksiä. Esim. uuden seksuaalieettiset kysymykset, homokysymys ja naiskysymys tuntuvat olevan kirkolle liian suuria ja vaikeita kysymyksiä edes keskusteltaviksi.
Maailma muuttuu nykyään tosiaan nopeammin kuin ennen. Nyt vasta huomaamme kirkon esim. toimivan aktiivisesti okkultismia ja new age -ilmiöitä vastaan, vaikka tämä alkoi olla ongelma jo 60-70-luvuilla. Mutta kylmän sodan päätyttyä - kirkon ollessa suuri vaikuttaja tässä - uskon kirkon voivan paremmin tarttua uuden ajan kysymyksiin. Kuten artikkeli sanoi, kirkko liikkuu hitaasti, kuten aina ennenkin - mutta se on Pyhän Hengen tapa ohjata sitä.
Piispojen kollegiaalisuus on kieltämättä vielä kunnolla implementoimatta, vaikka toisaalta se on lisääntynyt Vatikaanin regulaarin piispainsynodin myötä. Kenties Johannes Paavali II näkee juuri artikkelissa mainittujen ongelmian tulevan ratketa ensin, ennen kuin myös kirkon hierarkialle voi koittaa suurempi vapaus.
Valitettavasti en osaa saksaa. Mutta ehkä joskus opin.
Pah ja pah. 60-luvun lopulla kirkko ja sen jäsenet keskittyivät sosiaalisiin kysymyksiin - ajan hengessä. Ja nykyään, kun aika on se mikä se on, kirkko ja sen uskolliset jäsenet sitä seuraten painottavat enemmän juuri noita seksuaali- ja naisasioita! Kirkko todellakin elää ajassa ja seuraa aikaansa ja antaa kristinuskon vastauksen. Se ei ehkä ole helppo vastaus, mutta sen on oikea vastaus.
Oletteko muuten ajatelleet, että piispa Paul oli piispa jo konsiilin aikaan. Miten hyvin hän sitten seurasi kirkkoa ja kirkon opetusviran muuttuvia painopisteitä?
Jos maailmasta on tullut seksikeskeinen, se ei tarkoita, että se olisi hyvä, ja että kirkonkin olisi hyväksyttävä kaikki, mitä yleinen mielipide hyväksyy. Kirkon tehtävä on myös varoittaa ja asettaa niitä rajoja. Luojan kiitos meillä on edes yksi sellainen instanssi maailmassa!