Itsenäinen Suomi = eurooppalainen Suomi

EU on ominut itselleen paljon käsitteitä, joilla ei ole mitään tekemistä unionin kanssa. Eurooppa-sanaa sotketaan joka yhteyteen, vaikka Eurooppa on maantieteellinen alue ja EU poliittinen rakennelma.

Kun EU-jäsenyyttä markkinoitiin, tuotiin julkisuuteen sanonta: "Suomi menee Eurooppaan." Ei sellaiseen voi mennä, missä on jo. Silloin ajettiin liittymistä tulevaan EU-liittovaltioon. Erityisesti silloin EY/EU kattoi vain pienen osan Eurooppaa, eikä se nytkään kata siitä kuin noin puolet.

Selailen tässä samalla kirjaa nimeltä "Suomi Euroopan sisäovella" vuodelta 1988. Tämän 16 kirjoittajan kokoomateoksen on toimittanut Rauno Larsio. Kirjoittajista nimekkäin on Max Jacobson, muut ovat enimmäkseen yritysjohtajia. Suomen vänkääminen tähän konkurssiyhteisöön alkoi jo tuohon aikaan. Samalla otettiin käyttöön keinotekoinen käsitteistö, jonka keskeinen osa on maantieteellisen Eurooppa-käsitteen sotkeminen EU-rakennelmaan.

Suomi on ollut aina Euroopassa ja tulee olemaan.

Meille sanottiin ennen jäsenyyttä, että "menemme niihin pöytiin, joissa asioistamme kuitenkin päätetään." Tosiasiassa Suomella ei ole ollut mitään sanomista päätöksiin niissä pöydissä noin prosentin äänivallalla. Lisäksi asioista ei usein päätetä edes noissa pöydissä, vaan ne junaillaan pöytien ulkopuolella isojen maiden kesken. Suomen paljon puhutut lainavakuudetkin ovat pelkkää bluffia.

EU:sta on sanottu, että siihen kuuluvat maat ovat yhtä eurooppalaista perhettä. Riitaiselta vaikuttaa tämä perhe.

EU:ta sanotaan arvoyhteisöksi. Mainostetaan, että siihen kuuluvat maat jakavat yhteiset eurooppalaiset (taas Eurooppa) arvot. Noista arvoista ei ole oikein tullut selväksi mitä ne ovat. Joka tapauksessa huonommat kuin perinteiset suomalaiset arvot. Suurella osalla kansaa menee jollakin tapaa huonommin kuin ennen EU-jäsenyyttä. Maailmalla taas EU vie eteenpäin omia arvojaan sotimalla yhdessä USAn ja NATOn kanssa.

Rauha on omittu EU:lle. On annettu ymmärtää, että Saksa ja Ranska olisivat olleet toistensa kurkussa kiinni tämän tästä ilman EU:ta. Näinköhän on. Euroopassa on eletty edellisten sotien jälkeen vakiintuneiden demokratioiden aikaa, eikä ihmisillä ole ollut kiinnostusta hässäköintiin kun on mennyt muuten ihan siedettävästi. Jos Saksa ja Ranska kuitenkin kokevat että tarvitsevat EU-rakennelmaa, ne saavat toki ylläpitää sitä vaikka kahdestaan.

Jatkuva vääntö EU-asioissa on päinvastoin lisännyt kitkaa kansojen välillä, mutta ei vielä sotaan asti.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kun integraatiota vietiin pala kerrallaan eteenpäin, suomalaisille sanottiin jokaisen päätöksen kohdalla että kysymys on vain pienestä yksittäisestä asiasta. Ettei ole mitään perusteita puhua liittovaltiokehityksestä.

Nyt on vaihdettu levyä. Koska niitä yksittäisiä päätöksiä on tehty valtava määrä, olemme tulleet sille kynnykselle, jossa on enää kysymys siitä, myönnetäänkö virallisesti että EU on liittovaltio.

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/09/09/hs-eu-jo-melkein-liittovaltio/201237420/12

IPUssa on tiedetty kaiken aikaa että tämä päivä tulee, että vastapuoli vaihtaa tiedotusstrategiaa ja ryhtyy markkinoimaan liittovaltiota tosiasiallisena faktana.

IPU haluaa Suomen irti EU:sta ja eurosta, mutta muuten kannatamme sujuvaa kansainvälistä yhteistyötä. Pohjoismaiden rooli yhteistyösuuntana epäilemättä vahvistuu. Venäjä on suomalaisyrityksille valtava markkina-alue ja täysin alihyödynnetty tällä hetkellä. Myös EU:n kanssa tullaan käymään kauppaa nykyiseen tapaan ETA-sopimuksen perusteella tai Sveitsin tapaan erillisillä sopimuksilla. Suurin osa suomalaisyritysten ulkomaankaupasta suuntautuu kuitenkin muualle kuin EU-maihin.

Venäjän ja Norjan energiavaroilla tulee olemaan elintärkeä merkitys Suomelle, kun jatkossa Persianlahden tilanne saattaa kiristyä niin että öljykuljetukset loppuvat. Muillakin tuotantoalueilla tilanne kiristyy Kiinan ja muiden suurvaltojen kilpaillessa energiasta. IPU kannattaa siirtymistä uusiutuvaan energiaan kaikilla soveltuvilla keinoilla, mutta muutos ei tapahdu hetkessä ja on poliittista typeryyttä jos suuria energiavaroja omistaviin naapureihin ei pidetä yllä hyviä suhteita.

Äänestä
  • Sieltä hitaasti, mutta kesän uutisia kuitenkin. Islannissa sikäläisen eu vastaisen Itsenäisyspuolueen kannatus on ollut kovassa nousussa ja kyselyissä se oli kesällä jo maan suurin puolue 44%:tin kannatuksella.

    "According to a new poll conducted by Fréttablaðið, if elections were held today the Independence Party would receive 44% of the vote, making it the largest party in the country."

    http://grapevine.is/Home/ReadArticle/New-Parties-Show-Promising-Levels-Of-Support

    Äänestä

  • Islannista kirjoitti:

    Sieltä hitaasti, mutta kesän uutisia kuitenkin. Islannissa sikäläisen eu vastaisen Itsenäisyspuolueen kannatus on ollut kovassa nousussa ja kyselyissä se oli kesällä jo maan suurin puolue 44%:tin kannatuksella.

    "According to a new poll conducted by Fréttablaðið, if elections were held today the Independence Party would receive 44% of the vote, making it the largest party in the country."

    http://grapevine.is/Home/ReadArticle/New-Parties-Show-Promising-Levels-Of-Support

    Veljespuolueellamme menee kovaa, eikä ole mikään ihme.

    Ihme on kyllä se jos suomalaiset eivät kohta herää unestaan ja ala voimakkaammin kiinnostua meidän sanomastamme.

    Äänestä

  • Suomi itsenäiseksi kirjoitti:

    miksi pitäis?? emme halua herätä ipupainajaiseen :D

    Äänestä

  • jаnne kirjoitti:

    Ihan kiva, että nostat näitä asiaviestejäkin ylös, mutta metodisi ovat ehkä jo hieman lapsellisia ;-)

    "Kyselyvaihe

    Humalassa ja psykooseissa ihmiset useimmiten taantuvat alemmille kyselyvaiheiden tasoille. Taantuma onkin erittäin yleinen kognitiivinen torjuntaprosessi."

    http://hikipedia.info/wiki/Kyselyvaihe

    Bulgariassakin on jo alettu ymmärtämään...

    "Bulgaria: Tarkemmin ajatellen, pitäkää euronne, me emme liity

    Bulgaria on kolmas EU-maa, joka reilun viikon aikana on ilmoittanut, ettei aio liittyä euroon "

    http://www.talouselama.fi/uutiset/bulgaria tarkemmin ajatellen pitakaa euronne me emme liity/a2142028

    Äänestä

  • Ooh.. kirjoitti:

    ahhah :D sä haet tietoa oikein hikipediasta?? :D :D no ei ihme et vastustaa euta ja euroa :D

    Äänestä

  • jаnne kirjoitti:

    ahhah :D sä haet tietoa oikein hikipediasta?? :D :D no ei ihme et vastustaa euta ja euroa :D

    kommentissaa hymiö olikin, juurikin tuon hikipedian takia.

    Äänestä

  • Suomi itsenäiseksi kirjoitti:

    Veljespuolueellamme menee kovaa, eikä ole mikään ihme.

    Ihme on kyllä se jos suomalaiset eivät kohta herää unestaan ja ala voimakkaammin kiinnostua meidän sanomastamme.

    Kataloniassakin tahdotaan itsenäisyyttä.

    "Barcelonassa koettiin ennen näkemätön show, kun sadattuhannet katalonialaiset marssivat tiistaina kaupungin kaduilla itsenäisyyttä vaatien."

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288498662198.html

    Äänestä

  • Siksihän siinä kirjoitti:

    kommentissaa hymiö olikin, juurikin tuon hikipedian takia.

    mut en silti halua ipua sössimään maamme asiat :D

    Äänestä

  • Aate laajenee kirjoitti:

    Kataloniassakin tahdotaan itsenäisyyttä.

    "Barcelonassa koettiin ennen näkemätön show, kun sadattuhannet katalonialaiset marssivat tiistaina kaupungin kaduilla itsenäisyyttä vaatien."

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288498662198.html

    tähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Euroopassa pysytään kirjoitti:

EU on ominut itselleen paljon käsitteitä, joilla ei ole mitään tekemistä unionin kanssa. Eurooppa-sanaa sotketaan joka yhteyteen, vaikka Eurooppa on maantieteellinen alue ja EU poliittinen rakennelma.

Kun EU-jäsenyyttä markkinoitiin, tuotiin julkisuuteen sanonta: "Suomi menee Eurooppaan." Ei sellaiseen voi mennä, missä on jo. Silloin ajettiin liittymistä tulevaan EU-liittovaltioon. Erityisesti silloin EY/EU kattoi vain pienen osan Eurooppaa, eikä se nytkään kata siitä kuin noin puolet.

Selailen tässä samalla kirjaa nimeltä "Suomi Euroopan sisäovella" vuodelta 1988. Tämän 16 kirjoittajan kokoomateoksen on toimittanut Rauno Larsio. Kirjoittajista nimekkäin on Max Jacobson, muut ovat enimmäkseen yritysjohtajia. Suomen vänkääminen tähän konkurssiyhteisöön alkoi jo tuohon aikaan. Samalla otettiin käyttöön keinotekoinen käsitteistö, jonka keskeinen osa on maantieteellisen Eurooppa-käsitteen sotkeminen EU-rakennelmaan.

Suomi on ollut aina Euroopassa ja tulee olemaan.

Meille sanottiin ennen jäsenyyttä, että "menemme niihin pöytiin, joissa asioistamme kuitenkin päätetään." Tosiasiassa Suomella ei ole ollut mitään sanomista päätöksiin niissä pöydissä noin prosentin äänivallalla. Lisäksi asioista ei usein päätetä edes noissa pöydissä, vaan ne junaillaan pöytien ulkopuolella isojen maiden kesken. Suomen paljon puhutut lainavakuudetkin ovat pelkkää bluffia.

EU:sta on sanottu, että siihen kuuluvat maat ovat yhtä eurooppalaista perhettä. Riitaiselta vaikuttaa tämä perhe.

EU:ta sanotaan arvoyhteisöksi. Mainostetaan, että siihen kuuluvat maat jakavat yhteiset eurooppalaiset (taas Eurooppa) arvot. Noista arvoista ei ole oikein tullut selväksi mitä ne ovat. Joka tapauksessa huonommat kuin perinteiset suomalaiset arvot. Suurella osalla kansaa menee jollakin tapaa huonommin kuin ennen EU-jäsenyyttä. Maailmalla taas EU vie eteenpäin omia arvojaan sotimalla yhdessä USAn ja NATOn kanssa.

Rauha on omittu EU:lle. On annettu ymmärtää, että Saksa ja Ranska olisivat olleet toistensa kurkussa kiinni tämän tästä ilman EU:ta. Näinköhän on. Euroopassa on eletty edellisten sotien jälkeen vakiintuneiden demokratioiden aikaa, eikä ihmisillä ole ollut kiinnostusta hässäköintiin kun on mennyt muuten ihan siedettävästi. Jos Saksa ja Ranska kuitenkin kokevat että tarvitsevat EU-rakennelmaa, ne saavat toki ylläpitää sitä vaikka kahdestaan.

Jatkuva vääntö EU-asioissa on päinvastoin lisännyt kitkaa kansojen välillä, mutta ei vielä sotaan asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu