Karavaanaritkin kompastelee pallogrillien ja kaljatölkkien seassa siinä kahdenneliön mökkipihallaan ja on niin hemmetin hauskaa!!
Naapurin Mairekin kompastui mäyräkoiraansa ja teloi nokkansa siihen tarassille jääneeseen ekokäymälään, jonka jälkeen pirskeet päätettiin yhteissovun merkeissä lopettaa koska transistoriradiosta loppui patterit ja lapset vaativat iltapalaa.
Kellohan on vasta neljä aamulla. Ja välikaasu Lundberg sai päänänsä ruveta näyttämään, kuinka vaunua oikeasti peruutellaan.
Maisansalossa on aamulla kokoontunut Paateron ryhmä raapimaan tukkaansa!
Naapurin Mairekin kompastui mäyräkoiraansa ja teloi nokkansa siihen tarassille jääneeseen ekokäymälään, jonka jälkeen pirskeet päätettiin yhteissovun merkeissä lopettaa koska transistoriradiosta loppui patterit ja lapset vaativat iltapalaa.
Kellohan on vasta neljä aamulla. Ja välikaasu Lundberg sai päänänsä ruveta näyttämään, kuinka vaunua oikeasti peruutellaan.
Maisansalossa on aamulla kokoontunut Paateron ryhmä raapimaan tukkaansa!
Vastaukset 56
Vanhimmat
Kirjoitusvirheet pilaavat tarinan.
Ei kirjoitusvirheet ainakaan minua häirinneet. Enempi se, että aihe oli jälleen hieman eri tulkinta ihan loppuunkuluneesta aiheesta.
Hommaa tulkki itsellesi, tai selvitä pääsi ensin kun luet
" topias s.1922 "
Opettele kirjoittamaan ja ymmärtämään,miten tietty asia voidaan kertoa kirjoittamalla. Ei tuollaosta " siansaksaa" jaksa porokaan lukea....!!!
Jäikö koulut käymättä ?
Ei jäänyt ,kun en ole vielä aloittanutkaan . Oletko kännissä jo aamusta ?
Alkoholistit kun ei jaksa keskittyä , ainoastaa viinanjuontiin .
Tuollaosta ????Olet oikea äidinkielen ope ja samalla runnkari!!! Onko sanonta Lapista ??
Taitaa ottaa Maisansalon alkoholisteille lujille ??
Ei kännissä sellaista huomaa.
Aloittajalle .
Sinä hallitset äidinkielen hälyttävän huonosti.
Sinulta puuttuu tekstintuottamisen taito.
Tai vaihtoehtoisesti olet todella kovassa humalatilassa.
Mites sinulta onnistuu runkkaaminen ?? Olet kovapoika runkuttelemaan !!!
Tuollaosta !!!! Olisit sopiva herra eduskuntaan !!!
LUE otsikko Jorma ja kalastus.
Vtu siellä virheeni on, eikä Pikkaraisen hallus.
Eipä ole imhe jos tulee kirjotusvirheitä kun niin Ksaania ravitsaa. Liekö rengaspaineetko viturallaan vaiko kartaani. Kuntässä justiinsa Topiasken kansa painellaan Saaknialla yhtellä kätellä yhteksääkymppiä kothi keskisen supermerkkaadoo. Taisiis Topias se sompaa ei me muut kun ollaanvaan.
Tomppa ,Oletko anoppini kanssa nyt liikaa paneskellut ,kun pätkii vähäsen ??
Voi olla, että sinun antamasi Saabin renkaat eivät ole sopivat meidän Skaaniaan ?
Ei ole tullu harrastetua sekstiä sitten kun Helka tippu sinne tielle kattot-avaratelineeltä. Mutta on ne sen Tommssonin pyörät vielä tallessa vaikka sen rovin veikin kaupungin partio Tattarisuolle, piätsikö niitä mallata eturattaiksi?
gtufddhdhfjdhfddffdjrytdfcjryrfjrfyhdfuyjhrftgrfuyjrfujyrfguyjrfuyjrfuyjrftujtrfutdftyrdftyhdrftudfrtujrftujyrftiuhjrgfutjyrf7uyjrfyujrfuyjhrf76uyjrhtfg6ujyhkrtg8yurtkg6yujkrtg6yujrtfg67uyjkrhtfg7yujhrtfg67uyjkhmrtgjykhutrgyujrtfg67yujftg6yujrhfyujrf67uyjrf67uyjrfyujhrf67yujhrfyujhmrfgyujhmfgyujhrfguyjrhtf6yujrfuyjhrfyujhrtfyujhrfjyuyrfyuhjmrtyujr5tyujrf67uyjr4f67uy4jr5tf67uyj4rf76uyjhmer5tfg
Jotenkin tuntuu, että tämän "karavaanari"-palstan voisi aivan hyvin sulkea kokonaan tarpeettomana. Miksi tällaista vähä-älyisten ölinää kannattaa ylläpitää?
Mielenterveyspalvelujen määrärahojen jatkuva alasajo näkyy jostakin syystä liiankin hyvin juuri täällä.
On hyvä, että yksi viisas on porukassa
Kaiki palstat johoinkin nämä sama porukka kirjoitaa joutaa kiinni-pantaviksi. Kuneivät edes hallitse Äitinkieltäänsä vaan pilkut pisteet kirjaimet onvat sekaisin. Ja asijata ei ole, ihan vaan aina haukutaan muita ja hävyttömyyksijä latellaan.
Kuneivät ???
Lautaduuri oli Äitin kielessä.
Tuliko orkku runkatessasi tuollaeosta??
vieläkö sulla ei seiso.
"kuuluu runkkauksen vaimea suhina"
Jos teillä onnettomilla ei ole muuta sanottavaa, niin voisitteko jättää nuokin tuollaiset julkaisematta!
Olemmeko kaikki karavaanareita jotka kirjoittelemme tänne näitä juttuja?Ei toivottavasti.
Kiitos herrani jeesus kysymyksestäsi, joka on ajankohtainen kysymys. Herrani jeesus tule ja pelasta ystäväni, myöskin minut joukon karitsoistasi parhaimman. herrani jeesus uhraan koirani uhrilahjana sinulle herrani jeesus.
Taas oiva esimerkki Heinosen aivoripuloinnista. Ei aiheuta toimenpiteitä.
Herra Tessu joka istut hopissasi. kirottu olkoon sinun nimesi tulkoon sinuun kuppa, mutta tapahtukoon......,sitä ennen
Jorma lääkeidenottoaika.
Voisitko sinä tohtorina määrätä Jormalle eutanasiaa?
Taas on keskustelu kuumimmillaan, on hyvä että tämä netti on olemassa, olisi kallis tekstailla telkkariin
niin, eihän jormallakaan telkkari auki jatkuvasti ole, ei saisi eutanasia määräystä nähdyksi. Osaisiko edes lääkkeitä olkulle laittaa.
Hyvää huomenta Maisansalon puliukot !!!!! Samat toivotukset myös Fuengirolan paskapatterille !!!!
kraa
12.9.2012 17:14
0
Sulje
Samat toivotukset myös Fuengirolan paskapatterille !!!!
Fugeen juopottelemaa
12.9.2012 07:4
Mukava lukea Fuengirolan leirintäalueen arvostuksen madaltuneen. En ihmettele onhan alue oikea myrkkypesä, niin Suomalaisten kuin maaperänkin osalta. Suomalaisten tulehtunut ilmapiiri vaikeuttaa, muiden kansallisuuksien alueella leiriytymistä. Kaatopaikalla oleskelevilla on kaatopaikan tavat.
Muistan kuitenkin lukeneeni, että löyhkä väheni kun pahin törkykasa siivottiin Fugesta jo viime talvena..olihan se niin,kraa?
EI VÄHENTYNYT, sama väki sama pintamaa . ei auttanut vaikka omakustannus sora ajettiin alueelle,olihan se niin,törkykasa ?
Juur niin ei vähentynyt, ei etes paikanpäältä saadut taudit, väittävät jorcen saaneen henken ahtistusta, silmämuna tulehdusta ,ja lievää munakuumetta, Munakuume on kuulemma lähtöisin klenkkakoipi, juopon kauppiaan ojaan heittämän kemssa-astian jäänteitä. Nimmeen en nyt juuri muista mutta, eiköhän kaikilla saata olla tietossa ketä ja mitä tarkoottelen. Juur sama äijä, kenellä perskannikat kulkevat meetrin päässä jäljessä. Väittävät fuegorilassa pahat kielet, hyviähän siellä ei taida olla.
Muuten Hartolassa tenaleidit saivat sitten julkisuutta, otimma puhheeksi leirintäalueelta vieroottamisen, vai sanoisinko yrityksen vieroottamiseen. Kaikkihan leidit tuntevat, kumpikoos se isäntänä nyt sitten olikaan. Olisko se unskin näköinen köriläs joka patikoi harukset levveellään kuin muulperin jortikka.
Niin kai, kyllä fugirolan leirintäalueen liikenne partio. Muutama mulkku suomalainen, pittää huolen ettei vastavirtaan ajella. Ainaksaan motooripyörällä, on kuulemma laki vaan ei päde espanjassa. Päsmäilkööt vain täällä kotomaassa, vaikka eihän se täälläkään onnistu.
Muistan kuitenkin lukeneeni, että löyhkä väheni kun pahin törkykasa siivottiin Fugesta jo viime talvena..olihan se niin,kraa?
Noo mitä vi??ua, eihän sieltä mittään ole siivottu, yritystä vaan on ollut. Tenat koukkupersustat rauhasettomat ym. muutama muu poikkeava. Siitä Sartolassakin kovisteltiin, ei kuulemma kuulu Rutujen perriaatteisiin. Niin eihän sellaanen kuulu kunkaan aatteisiin. Niin no tietysti tämä erikois valiojoukko, säälittävät on sitten eriassia.
Tätyy vain sanua samat haskat sama väki, siinä se autuus piilee.
Tomittaja Kouhija karavaanareiden pyynnöstä.
Aloittajalle tiedoksi !
Mene vaikka työväenopistoon , opettelemaan SUOMEN KiELTÄ.
Oletko sinä ollut siellä opettelemassa käteenvetoa ??
No mitäs HäntäHeikki Maisansalon puliukko
Opettelin tänään
Vedä käteen normaalisti ja orkun lähestymisvaiheesa pane pari-lkolme jääpalaa haaroihin kivien alapuolelle. Huikea fiilis. Kokeile samalla kun opettelet kirjoittamaan.
Oopetellaan. Samaa toivon myös sinulle puliukko. PARI-LKOLME
" PARI-LKOLME"
Kiitos !
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.yhdyssanakuvia.com/wp-content/uploads/2010/03/kateenveto-oikeus.png&imgrefurl=http://www.yhdyssanakuvia.com/2010/03/14/kateenveto-oikeus/&h=397&w=440&sz=68&tbnid=e9KyEnlTBTG0oM:&tbnh=83&tbnw=92&prev=/search?q=käteenveto&tbm=isch&tbo=u&zoom=1&q=käteenveto&usg=__KHEvW5PODoOdNAeJ1Zi8gdWspVI=&docid=zFfLdRX7_wLs2M&sa=X&ei=alVXUPX4IKqn4gTS5IFA&ved=0CDQQ9QEwAg&dur=601
Minuakin v.ituttaisi puliukko !!! PARI-LKOLME
häntäHeikki, s-vidui-lija,monipersoona, Tohtori Sykerö, Yön Timo.Purseri ym
= Sama henkilö Keski-Suomesta.
Ja Kraa
Tohtori Sykerö on Huittisten pojuja. Eroitettu naulakauppias.Kärsii henisistä traumoista.
s-vidui-lija,monipersoona asustelee Kannelmäessä, kausipaikka Lempivaarassa, entinen virkaheitto poliisi.
Yön Timo Hämeenlinnasta kotoisin oleva konkurssintehnyt krillikioskin pitäjä. (Keravalla) esitteli itsensä aikoinaan Rahapajan suurena päällikkönä.
Tässä pientä lisävalaistusta ansioluetteloista poimittuna.
Tunnistaako monipersoona oman viestinsä?
Tunnistaako monipersoona oman viestinsä?
Saitko vastauksen kaksikertaahan itseltäsi vartiainen kysyit.
Tunnistaako monipersoona oman viestinsä?
Onko monipersoona tunnistavinaan Joukon kirjoituksiksi väittämistään, ne Joukolle tyypilliset tiedostamattomat maneerit?
Minäkin väitän tunnistavani Joukon kirjoitusten sisältämät tiedostamattomat maneerit.
Listaapa vaikka tästä taaksepäin, kahden viikon jaksolta, kaikki Joukon kirjoituksiksi tunnistamasi viestit.
Verrataan listaasi sitten minun havaintoihini, kuinka monta samaa viestiä olemme tunnistaneet.
Kerroppa Jorma mitä sinulla on Lempivaaraa vastaan kun aina pilkkaat sitä oletko saanut sieltäkin Lemput.???
Monipersoona on ottanut Lempivaaran silmätikukseen siksi, kun eräs tietty "puutarhuri" pitää siellä kesäpaikkaansa. Muuten ei monipersoona tietäisi Lempivaarasta mitään.
Monipersoonapa ei ole koskaan päässyt Lempivaaraan asti menemään. Kaikki ne vähät tiedonjyvät, joita kirjoituksissaan yrittää käyttää, on onkinut "puutarhurin" kuvagalleriasta.
Olihan "puutarhuri" kotkan poliisin ja monen muun kanssa , yksi niistä kantavista voimista, joiden ansiosta monipersoonan muita kirjoittajia kohtaan törkeä revittely jäsensaitilla loppui.
Olli heräsi päivystämään. katselin taas blokiasi, sieltä kuvastuu hyvin heikko mielenlaatusi. Onko sinulla jälleen vaikeuksia pysytellä tasapainossa. Miksi olli vainoat jatkuvasti jormaa, onko sinulla ikävä kuuluisuuttamme. Jorma on ainoa saitilla joka omaa hyvän järjenjuoksun. Sinua ei voisi mainita samalla viikollakaan. Sinullahan on pilkingtonin syndrooma, eikös vain? Tiedäthän taudin, lasipää missä sonnanvirtaus eroittuu hyvin. Keeroppa taas p=llun nuuskimismieltymyksestäsi? Sinulla on kuulemma muitakin erikoisuuksia alapää maisemista.
Jorma hyvä minulla ei ole blogia,odotappa niiden lääkeiden vaikutusta kyllä olo siitä paranee.Pieni vinkki katsoisit peiliin Jorma siellä näkyy Jorma.
Ohi pyyhkii komeasti, yritä uudelleen !
Buahhahaaaaa jorma !
Tunnistaako monipersoona oman viestinsä?
Onko monipersoona tunnistavinaan Ollin kirjoituksiksi väittämistään, ne Ollille tyypilliset tiedostamattomat maneerit?
Minäkin väitän tunnistavani Ollin kirjoitusten sisältämät tiedostamattomat maneerit.
Listaapa vaikka tästä taaksepäin, kahden viikon jaksolta, kaikki Ollin kirjoituksiksi tunnistamasi viestit.
Verrataan listaasi sitten minun havaintoihini, kuinka monta samaa viestiä olemme tunnistaneet.