Ilm. 11: Jumalan tempelin Rakentaja on Jeesus nKristus.

Sak.6:12 "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso mies nimeltä Vesa! malta pohjaltansa
hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.

13 Herran temppelin (seurakunnan) hän on rakentava, ja valtsuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä."

Sak. 1:16 "Sentähden sanoo Herra näin: Minä käännyn Jerusalemin puoleen
armahtavaisuudessa. Minun temppelini siellä rakennetaan, sanoo Herra Sebaot, mittanuora jännitetään Jerusalemin ylitse.

Ilm. 11:1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Juman temppeli /Seurakunta) ja alttari ja ne jotka siinä kumartaen rukoilevat.

2. Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano (pakanat) erota pois , äläkä niitä mittaa, sillä ne on annettu pakana kansoille, ja he tallaavat (vainoavat) pyhää kaupunkia seurakuntaa) 42 kuukautta.
8133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jerusalemilla tarkoitettanee uutta jerusalemia.

Äänestä

Sakarja ilmoittaa 1000 vuoden Herran temppelistä, Johannes taas vihanajan josta myös Jeesus viitaten Danielin profetiaan, sekä Paavali Antikristuksen astumisesta Jumalan temppeliin julistautuen jumalaksi.
Vihanajan Temppelin symbolimittaaminen tarkoittaa tuomiota
Lisää tulevista temppeleistä linkissä;
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10887655/#comment-57076324

Äänestä
  • Sakarja kertoo ; Serubbabelin rakennuttamasta temppelistä joka valmistui n, 516 eaa. Jerusalemiin Salomonin rakennuttaman temppelin paikalle.

    Uuden testamentin kirjoittajat eivät tunteneet juutalaisten mennyttä historiaa riittävän tarkasti ja näin legenda on päässyt syntymään uskossa!

    Antikristus käsite on saanut alkunsa Syyrian kuninkaasta Antiokhos neljäs Epifaneesta hallitsi n, 175 eaa. - 163 eaa.
    Hän laittoi (jouluporsaan )uhrauksen Jerusalemin temppeliin . Liha oli yhtä hyvän makuista syödä kuin nykyäänkin sianliha on , juutalaisille se oli heidän uskontonsa mukaan synti ja kielletty eläin uhrata pappien ruoaksi.
    Niinpä he Makkabien johtamalla kapinoinnilla tekivät lopun moisesta kultista ja alkoivat taas uhrata metsäkyyhkysiä, lampaita ja nautaeläimiä.
    Kristinuskon luojiin kuuluva apostoli Paavalikin kielsi syömästä sikoja , sanoen älkää syökö epäjumalille uhrattua, mutta kun huomasi ihmisten niin tekevän hän tyytyi toteamaan, ettei se mikä suusta menee alas saastuta vaan se mikä tulee sieltä ulos.

    Olette yhtä metsässä kuin Muhammedin partakarvan palvojat vihassaan yhdysvaltoja vastaan, mutta kuitenkin oikeassa ettei maailmaa näin tulisi hallita, - ihmisten toimesta kun Jumalat eivät eväänsä täräytä viisaan ihmisen tekosiin.

    Äänestä

Sak.6. sanoman ulottuvuutta on nykyiseen aikaan asti.

Neljät vaunut lähtevät liikkeelle kahden vaskivuoren välistä.
Danielin kuvapatsaassa vaski edusti Kreikka-Makedoniaa.
Vaskivuoret kuvaavat maailman henkistä kahtiajakoa itään ja länteen.

Tämä kreikkalaisperäinen sivistys joka jo keskiajalla jakaantui kreikkalainen itä ja latinalainen länsi sekä myöhemmin ortodoksinen itä ja roomalaiskatollinen länsi. Erityisesti vuodesta 1945 eteenpäin rautaesiripun jakama itä ja länsi joka on sulanut Neuvostoliiton hajottua.
Mustien hevosten vetämät vaunut (Jumalan vihan ratsut), joka pohjoisessa maassa (voimansa kukkuloilla olevan kristittyjen vainoojan Venäjän ja EU:n juutalaisvihan myötä Suomessa) aiheuttaa taloudellista ahdinkoa.
Valkeat, siunausherätys tulevat mustien jäljessä.

Luvun lopulla; ”Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä.” Joka tarkoittanee Kristuksen johdolla valtakunnan alussa rakennettavaa Herran temppeliä jossa ovat myös Googin sodan jälkeen venäjältä juutalaisvainon synnyttämän exoduksen rakentajia, jolloin toteutuu VT:n profetia;

Jer.23:7. Sen tähden, katso päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta’,
8. vaan: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut’. Ja niin he saavat asua omassa maassansa.

Äänestä
  • Ei niin sanota !
    ....Jer.23:7. Sen tähden, katso päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta’,
    8. vaan: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut’. Ja niin he saavat asua omassa maassansa....

    Miustaakseni Jesaja sahattiin kahtia Egyptissä ! 500-600 luvulla eaa.
    Ja juutalaiset olivat silloin pakko siirtolaisina niin pohjoisessa kuin idässäkin .
    Sitä ennen tuo heimo pelastui nälkäänääntymiseltä Egyptiin muuton ansiosta ja vahvistui siellä niin jotta tahtoi tappaa kaikki heimot palestiinasta ryösti kaupungit ja kylät, Kats. Jerikon valtaus.

    Joten myös Googin sodan kuvauksesi on tuulesta temmattua.
    Babyloniasta palanneet pakkosiirtolaiset rakensivat temppelin joka valmistui n,516 eaa. ja siitä tuo Vanha testamentti muistaa kirjoittaa useissa kohdin, koska juutalaisille oli tuo temppelikultti ensisijaisen tärkeä kansan kokoamiseksi uskonnolla johdetun yhteisön alaisuuteen.

    Joten ei piirtoakaan nyky Israelista Raamatussa.

    Äänestä

Juuri niin. Sak 6: tulee Herran Ttemppeii (seurakunta) valmiiksi.

Äänestä
  • Onse vaikeata tuo lukemisen ymmärtäminen kun uskolla ensin aivot sokaistaan.

    Sakarja kirjoittaa !
    Sak.6:9. - Minulle tuli tämä Herran sana;
    Mene tänä päivänä Josian,Sefanjan pojan taloon . Siellä tapaat Hedjan Tobiaan ja Jedjan, jotka ovat tulleet Babyloniasta maanmiestensä parista.
    Ota hopeaa ja kultaa, jonka he ovat tuoneet. Tee niistä kruunu ja pane se ylipappi Joosuan , Josadakin pojan päähän.

    Siis huom! EI JEESUS vaan Joosua ylipappi !

    Sak.6:12.- Sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot:
    Mies, jinka nimi on UUSI VERSO , nousee tästä maasta ja rakentaa Herran temppelin.
    Huom! EI JEESUS vaan Serubbabel.

    Mutta jos teille kerrotaan Jeesus ,Jeesus ja sanoma tuodaan mantereitten talkaa niin uskonharhassa se on sitten teille Jeesus.

    Äänestä

Taivasten valtakunnan (Milleniumin) ajan temppeliruhtinas ei voi olla Jeesus, koska ruhtinas uhraa oman ja kansan puolesta syntiuhrin (Hes.45:22).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Westsider kirjoitti:

Sak.6:12 "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso mies nimeltä Vesa! malta pohjaltansa
hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.

13 Herran temppelin (seurakunnan) hän on rakentava, ja valtsuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä."

Sak. 1:16 "Sentähden sanoo Herra näin: Minä käännyn Jerusalemin puoleen
armahtavaisuudessa. Minun temppelini siellä rakennetaan, sanoo Herra Sebaot, mittanuora jännitetään Jerusalemin ylitse.

Ilm. 11:1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Juman temppeli /Seurakunta) ja alttari ja ne jotka siinä kumartaen rukoilevat.

2. Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano (pakanat) erota pois , äläkä niitä mittaa, sillä ne on annettu pakana kansoille, ja he tallaavat (vainoavat) pyhää kaupunkia seurakuntaa) 42 kuukautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu