Minun ainut selitys nykyiselle tilalleni on enää Karman laki, onko sellaista? Olen yrittänyt kaikenlaista, mutta mikään ei onnistu. Liityin Facebookiin, mutta minua ei kutsunut kaveriksi kuin ehkä kaksi henkilöä, itse kutsuin kaikki muut. Pian huomasin, että saan pääosin julkisia päivityksiä mistä tajusin, että olen suurimmalle osalle rajoitettujen kaverien listalla, listalla jonka kanssa jaetaan vain julkiset tapahtumat. Erosin FB:sta eikä kukaan kaivannut.
Olen yrittänyt saada mieluisampaa työtä sillä nykyiseen hakeuduin vain koska muuta ei ollut tarjolla. Vaikka olen ottanut yhteyttä eri työnantajiin, ei kukaan noteeraa minua.
Yritin hakeutua uuden ammatin opiskeluun, mutta se maksoi niin paljon, että minulla ei ollut siihen varaa. Hain sivutyötä toiselta alalta jonka hallitsen,kun ihmiset tutkivat taustaani, ei yhteydenottoja enää tullut. Taustassani ei pitäisi olla mitään hämärää paitsi, että olen yli 40-kymppinen nainen, vanha? Liian vanha?
Olen ansassa josta en pääse pois ja se tuntuu pahalta. Mitä minussa on vikana? En itse keksi mitään mikä tuottaisi näin suurta epäonnea kaikessa mitä yritän. Olen tullut siihen tulokseen, että olen tehnyt aikaisemmissa elämissäni jotain todella kauheaa josta maksan nyt. Miten tästä pääsee eteenpäin? Olen aina noussut pettymyksestä ja yrittänyt uudestaan, mutta ihmisen voimat alkavat loppua jossain vaiheessa ja se vaihe on nyt lähempänä kuin koskaan.
Kirjoitan tänne koska minulla ei ole ketään jolle kertoisin asiasta, ei ketään.
Mitä pahaa olen joskus tehnyt?
19
1730
Vastaukset
- Mauuuri
Tarttumalla itseä niskasta kiinni ja ryhtyä selvittämään asioita, josko voisit itse tehdä asialle jotain kun idän uskonnot jo löysit ;)
Tsemppiä , muutos alkaa sinusta itsestäsi.- Anonyymi
Swami Avadhut | Erikoishaastattelu
Karma -> peruutus
Vuonna 2013 | Allahabad, Intia | Kumbh Mela
ITV USA:n kirjeenvaihtaja: Voitteko sanoa jotain erityisesti ITV USA:lle?
Shrila Avadhut Maharaj: Tietenkin! Historia ja uskonto eivät rajoita Intiaa. Se on rajaton, koska se on ikuinen. Ja jumalat ovat olleet läsnä täällä aina.
Tätä pyhää paikkaa, Allahabadia, joka alun perin tunnettiin nimellä Prayag, kutsutaan ”Jumalan kaupungiksi”. Keisari Akbar kutsui sitä näin. Hän oli hämmästynyt Jumalallisen läsnäolosta täällä. Sen takia valloittaessaan Intian hän antoi paikalle nimen Allahabad — ”Jumalan kaupunki”. Sitä ennen se tunnettiin nimellä Prayag — se on mainittu monissa kirjoituksissa, muun muassa ”Mahabharatassa” ja ”Ramayanassa”. Tämä todistaa jälleen kerran: Prayag on kautta historian tunnettu Jumalallisesta olemuksestaan. Siksi meillä ei ole edes oikeutta antaa sille mitään nimeä eurooppalaisesta näkökulmastamme, sillä mitä pari tuhatta vuotta on Intialle?
ITV USA:n kirjeenvaihtaja: Kyllä.
Shrila Avadhut Maharaj: Tämän tapahtuman aikana ihmiset kaikkialta maailmasta ja erityisesti kaikkialta Intiasta tulevat tänne suorittaakseen rituaalisen kylvyn ja puhdistautumisen. Tämän perinteen kannattajat uskovat, että rituaalikylpyjen avulla voi paitsi puhdistautua myös päästä eroon kaikesta karmasta, toisin sanoen ihmisen tekojen seurauksista tässä syyn ja seurauksen maailmassa — ikimuistoisista ajoista lähtien.
Mutta pyhät, sadhut, tulevat tänne puhdistaakseen läsnäolollaan nämä pyhät joet — Gangesin ja Yamunan — jotka keräävät karmaa. Uskotaan, että joillakin pyhillä on tämä voima — puhdistaa pyhät joet.
On hyvin vähän pyhiä ihmisiä, jotka palvovat Jumalaa tällä tasolla. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: sa mahātmā sudurlabhaḥ — ”itsensä oivaltanut sielu on hyvin harvinainen”. Kaikki riippuu tietoisuudesta. Jos joku on täysin tietoinen itsestään nykyhetkessä, [tietoinen] Jumalallisesta, korkeimmasta Absoluutista — tällaisella henkilöllä on riittävästi voimaa puhdistaa ympäristöään. Se on ymmärrettävää ja loogista — henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, voi puhdistaa kaiken ympärillään.
oiuyt - Anonyymi
Jos esimerkiksi joku on tappanut sata koe-eläintä, hänen pitää syntyä sata kertaa koe-eläimeksi ja tunnettava samaa kipua kuin tappamansa eläimet.
liyut - Anonyymi
Jos aiheutat kärsimystä muille eläville olennoille, koet samaa kärsimystä seuraavassa elämässäsi. Valtionpäämiehet ja muut sellaiset henkilöt, kuten presidentti jne. ottavat yhden kuudesosan alamaistensa karmasta itsensä kantaakseen. Siksi kenenkään ei pitäisi kadehtia maan hallitsijoita, sillä heidän tulevaisuutensa tulee olemaan hirvittävää.
Mitä enemmän tuskaa tapettu eläin tuntee, sitä suuremman vastuun ihminen ottaa. Kasvi ei tunne kipua, ei ainakaan niin paljon.
Ihmisruoan on tarkoitus olla se, joka ei juokse karkuun, kun yrität tappaa sen. Kasvit eivät juokse karkuun.
"Ajan ja paikan tuolla puolen"
Kirja
A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda
875 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Swami Avadhut | Erikoishaastattelu
Karma -> peruutus
Vuonna 2013 | Allahabad, Intia | Kumbh Mela
ITV USA:n kirjeenvaihtaja: Voitteko sanoa jotain erityisesti ITV USA:lle?
Shrila Avadhut Maharaj: Tietenkin! Historia ja uskonto eivät rajoita Intiaa. Se on rajaton, koska se on ikuinen. Ja jumalat ovat olleet läsnä täällä aina.
Tätä pyhää paikkaa, Allahabadia, joka alun perin tunnettiin nimellä Prayag, kutsutaan ”Jumalan kaupungiksi”. Keisari Akbar kutsui sitä näin. Hän oli hämmästynyt Jumalallisen läsnäolosta täällä. Sen takia valloittaessaan Intian hän antoi paikalle nimen Allahabad — ”Jumalan kaupunki”. Sitä ennen se tunnettiin nimellä Prayag — se on mainittu monissa kirjoituksissa, muun muassa ”Mahabharatassa” ja ”Ramayanassa”. Tämä todistaa jälleen kerran: Prayag on kautta historian tunnettu Jumalallisesta olemuksestaan. Siksi meillä ei ole edes oikeutta antaa sille mitään nimeä eurooppalaisesta näkökulmastamme, sillä mitä pari tuhatta vuotta on Intialle?
ITV USA:n kirjeenvaihtaja: Kyllä.
Shrila Avadhut Maharaj: Tämän tapahtuman aikana ihmiset kaikkialta maailmasta ja erityisesti kaikkialta Intiasta tulevat tänne suorittaakseen rituaalisen kylvyn ja puhdistautumisen. Tämän perinteen kannattajat uskovat, että rituaalikylpyjen avulla voi paitsi puhdistautua myös päästä eroon kaikesta karmasta, toisin sanoen ihmisen tekojen seurauksista tässä syyn ja seurauksen maailmassa — ikimuistoisista ajoista lähtien.
Mutta pyhät, sadhut, tulevat tänne puhdistaakseen läsnäolollaan nämä pyhät joet — Gangesin ja Yamunan — jotka keräävät karmaa. Uskotaan, että joillakin pyhillä on tämä voima — puhdistaa pyhät joet.
On hyvin vähän pyhiä ihmisiä, jotka palvovat Jumalaa tällä tasolla. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: sa mahātmā sudurlabhaḥ — ”itsensä oivaltanut sielu on hyvin harvinainen”. Kaikki riippuu tietoisuudesta. Jos joku on täysin tietoinen itsestään nykyhetkessä, [tietoinen] Jumalallisesta, korkeimmasta Absoluutista — tällaisella henkilöllä on riittävästi voimaa puhdistaa ympäristöään. Se on ymmärrettävää ja loogista — henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, voi puhdistaa kaiken ympärillään.
oiuyt"Ajan ja paikan tuolla puolen"
Kirja
A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda
43we
- _pohdiskelija_
Itselläni hieman samanlainen tilanne elämässä, vaikken niin yksinäinen olekkaan kuin sinä tunnut olevan. Tiedän, että ystäviä ja kavereita on vaikea saada ja myöskin pitää. Onneksi minulla muutamia sellaisia kuitenkin on. Työkin on ihmisen elämässä aika tärkeä osa-alue ja jos siitä ei pidä ollenkaan, on elämä aika kurjaa. Se on noidankehä, joka ruokkii vaan itseään . Hyvin vaikea ottaa "itseään niskasta kiinnI" kun ei tiedä miten sen tekisi. Itsekkin tahtoisin tietää tarkemmin, että mitä asialle sitten voisi itse tehdä? Kertokaa te viisaammat!
- Mauuuri
Ihminen voi vaikuttaa itse omaan onnellisuuteen jos vain haluaa, ei sitä ratkaise feissarit tai vastaavat, onnellisuus löytyy jokaisesta itsestään mutta kun joutuu näkemään vaivaa sen asian eteen ja helpompaa se on aina vajota itsesääliin.
Siis netti nenän edessä ja ei löydä minkäänlaista hakutulosta sanoille onnellisuus tai yksinäisyys, aloittakaa vaikka opettelemalla oma itsenne, mistä pidätte ja mitä haluatte tehdä elämällänne.
Hyvinvoinnin edellytys on yli 50% positiivisia tuntemuksia, siinä tavoitetta.
Voiko odottaa toisen ihmisen olevan kiinnostunut henkilöstä joka ei tunne itseään ja toistaa sujuvasti opittuja asioita mitkä on oppinut, omaamatta kuitenkaan mitään omaa? En minä ainakaan.
Lukekaa psykologiaa, filosofiaa, uskontoja ja jne. koskien ihmisen hyvinvointia, muodostakaa oma mielipide omasta hyvinvoinnin edellytyksistä ja ylläpidosta, ennenkaikkea tehkää jotain se palkitsee. - tulihevonen 66
Et ole ainoa,minä olen 46v mies,ja hakemallakin saa hakea epäonnisempaa,kuin minä :mm linja-auto ajoi jalkani yli v.80 hammas poikkesi v84,sormi meni poikki v87,solisluu murtui v93,lapaluu murtui 05.Asunto meni pakkomyyntiin v92,jonka jälkeen olin vuoden asunnoton,"pääsin" velkajärjestelyyn,5,ja 1/2 vuotta maksoin puolet nettotuloista,v02 tuli kirje,pitäisi maksaa lisä tilitystä 10 000 €,maksuaikaa annettiin 2 viikkoa,olkoonkin,että maksoin lähes koko velan yksin,silloin oli itsari lähellä.Lopetin tupakoinnin v 04,ja eikö minun pitänyt sairastua haavaiseen paksusuolen tulehdukseen,tautiin johon ei ole olemassa parantavaa lääkettä.Tänään ei sattunut suurempaa:pääsulake kärähti talosta,kun olin vaihtamassa renkaita avovaimon autoon,onneksi kuitenkin minä olen minä,ja olen tehnyt muutakin,kuin kaivanut nenää!
- Wikipedian mukaan
Englannissa on saatu hyviä tuloksia paksusuolen tulehdukseen(ulcerative colitis) käyttämällä tupakkalaastareita.
- joku vaan
Tämä jos ei kyseessä ole Crohnin tauti...
- tulihevonen 66
Jatkan,olen lukenut raamatun 2 kertaa kannesta kanteen,ja lukemattoman määrän alan kirjoja,esim yhteydessä henkimaailman kanssa,kirjat,jotka omistankin,ja paljon muitakin.Kuolemaa en pelkää,osaan soittaa huuliharppua,ja sitä soittamalla saanut aika monen iloiseksi,15 v opin tämän.
- Tuliperskärpäne
On sulla sentään avovaimo. Mulla on vaan avohaava sydämessä.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271273/gunat---materian-kolme-olomuotoa
Aineellisessa maailmassa voimme havaita kolme perusprosessia, joita tapahtuu kaikkialla mikroskooppisesta tasosta universaalille tasolle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271908/gunat---materian-kolme-olomuotoa--osa2
Nämä aineellisen luonnon kolme ominaisuutta ovat itsessään ajan energian sisäinen rakenne. Tätä voi olla hieman vaikea ymmärtää. Aika on sellainen näkymätön voima, näkymätön virtaus, ja me olemme siinä. Aivan kuten kala ei tunne vettä, se on vedessä, samalla tavalla kaikki prosessit, joita meille elämässä tapahtuu, tapahtuvat tässä ajan virtauksessa. Emme ole kovin hyviä huomaamaan sitä, emmekä varsinkaan tiedä, miten tämä aika on järjestetty, mitä se on.
Nämä aineellisen luonnon kolme ominaisuutta ovat itsessään ajan energian sisäinen rakenne. Tätä voi olla hieman vaikea ymmärtää. Aika on sellainen näkymätön voima, näkymätön virtaus, ja me olemme siinä.
Aika (sanskritiksi Kāla). Yksi Korkeimman Herran muodoista tai voimista (energioista). Se esitetään kuvaannollisesti pyöränä (Kala Chakra). Aika saa paljon huomiota hektisessä maailmassamme, seuraamme sen rytmiä ja näemme, että kaikki ympärillämme syntyy ja tuhoutuu sen voimasta. Arvostamme aikaa ja pelkäämme sen vääjäämättömyyttä. Tämä auttaa meitä keskittämään ajatuksemme tärkeisiin tehtäviin ja seulomaan pois merkityksettömät. Aika liittyy hyvin läheisesti aineellisen maailman käsitteeseen, sillä kaikki täällä on olemassa väliaikaisesti ja on syntymän, kehityksen ja kuoleman alainen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274383/hienojakoinen-keho
Psyyke ja sielu
Olemme jo puhuneet paljon sielusta edellisessä aiheessa, mutta jatketaan.
Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat, että "sieluun sattuu", he tarkoittavat sisäistä itseään. Mutta se ei ole sielu, se ei ole syvin rakenteemme. Psykologian, kuten näyttää, on tarkoitus tutkia sielua - psykologia kääntyy "sielun tuntemukseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua, vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Puhutaan siitä, mitä se (psyyke) edustaa. Myös aineellinen kulttuuri tutkii tätä ilmiötä. Ja on tietenkin perustavanlaatuinen ero sen henkisen käsityksen välillä, mitä hienojakoinen keho on, ja materialistisen käsityksen välillä. Materialistinen, tavanomainen, maallinen tiede katsoo, että psyykemme eli sisäinen hienojakoinen toimintamme on peräisin aivoista.
Toisin sanoen uskotaan, että tämä toiminta on korkeampaa hermostollista toimintaa. Heillä on tästä omat selkeät vahvistuksensa. He sanovat esimerkiksi, että jos vaikuttaa joihinkin aivojen osiin, jotkut emootiot vahvistuvat, tai päinvastoin, joitakin emootioita voi tukahduttaa. Väitetään, että he löysivät joitakin aivojen osia... muistin varastointi jne. Eli näyttää olevan tietty yhteys sisäisen hienovaraisen henkisen toimintamme ja tiettyjen fyysisten prosessien välillä. Se on todellakin totta, mutta tämä yhteys ei ole suora. Jos esimerkiksi otat ja lähetät...iskun televisioon, niin jonkun hetken ajan ruudulla kulkee viivoja. Eli nämä säteet television kaukosäätimessä, ne poikkeavat tuosta fyysisestä iskusta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
Ihmisen metafyysinen rakenne.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274310/ihmisen-metafyysinen-rakenne--osa-2
Kuka on kohtalomme "kuljettaja"?
Eli keho, fyysinen, ulompi kuori, psyyke, hienojakoinen kehomme, toinen kuori. Ja sielu persoonallisuutena, johon hienojakoinen keho, fyysinen keho, on puettu, ovat toisistaan riippuvaisia, suunnilleen kuin ilmapallo. Sielun kanssa, koska sielu pyrkii aina ylöspäin, kohti jotain ylevää. Niinpä tämä lämpimällä ilmalla täytetty ilmapallo pyrkii ylöspäin. Eli kori on fyysinen keho, joka vetää koko ajan alaspäin, vetää sielua alaspäin. Ja miten nämä kaksi vastakkaista rakennetta liittyvät toisiinsa? Kori vetää koko ajan alaspäin, ja pallo pyrkii ylöspäin. Ne ovat yhteydessä toisiinsa hienojakoisten silmukoiden kautta. Hienojakoinen keho on siis sellaisia näkymättömiä silmukoita, jotka sitovat ikuisen sielun väliaikaiseen kehoon.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
Karma ja reinkarnaatio. - Anonyymi

Karma ja reinkarnaatio.https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18336900/kalastajan-ja-kultakalan-tarinan-syvempi-merkitys
Kalastajan ja kultakalan tarinan syvempi merkitys.
Puhumme lisää väärästä egosta.
Mistä tarina kertoo?
- Anonyymi
Ole varovainen, kenen kanssa menet ja keneen rakastut. Varmista, että hän on jumalaapelkäävä ja rakastaa Kristusta. Raamattu sanoo, että "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa".
Kuinka moni teistä on yrittänyt sitä ja epäonnistunut. On oltava hengellinen ykseys. Avioliiton muodostavat kolme osapuolta, aviomies, vaimo ja Jumala. Varmista, että Jumala on avioliitossasi.
Näette, että niin monet menevät naimisiin jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa heillä on hyvin pienet mahdollisuudet menestyksekkääseen avioliittoon. Seventeen-lehti teki jokin aika sitten kyselytutkimuksen nuorille miehille, ja he kysyivät heiltä monia kysymyksiä, ja yksi kysymyksistä oli, mitä ominaisuuksia haluatte tyttöystävällänne olevan, ja vastaus numero yksi oli hyvä ulkomuoto. Sanoisin, että minun puolestani vastaus numero yksi olisi se, että hän rakastaa Herraa.- Anonyymi
https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2768530
Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
Miettinen, Terho; Pelli, Raija
Tuotemuoto: Äänikirja
Saatavuus: Heti ladattavissa
Sähköpostiim tulee lataussivuston linkki. Helppoa, nopea. Hyvää äänikrjan kuuntelemista muillekin.
Ostin sen kirjan "Harhaanjohtajat". Latasin mp3-tiedoston tietokoneelleni. Toimituskuluja ei ole lainkaan. 12,90 euroa. 642 megatavua ja kesto 7 tuntia ja 48 minuuttia. Voitte muutkin ostaa sen mp3-tiedostona. Äänikirjana.
Kirjassa mainitaan muun muassa tilaisuus jossa yritettiin manauksilla ja loitsuilla herättää henkiin ruumis jolle oli jo tehty lääketieteellinen ruumiinavaus. Ja tällaiset yksilöt liikkuvat vapaina keskuudessamme.
Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM&pp=ygUbdmlsbGUgbcOka2lwZWxvLiBzZW5zdXJvaXR1
https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q&pp=ygUbdmlsbGUgbcOka2lwZWxvLiBzZW5zdXJvaXR1
https://www.youtube.com/watch?v=9IH0sCfGmeo&pp=ygUbdmlsbGUgbcOka2lwZWxvLiBzZW5zdXJvaXR1
Sensuroitu, muutettu, paljon poistettu, jotakin lisätty.
10 RAAMATTUUN TEHTYÄ MUUTOSTA
https://www.youtube.com/watch?v=9IH0sCfGmeo&t=513s
MIKÄ PEDON MERKKI ON?
https://www.youtube.com/watch?v=FZTkdtET1oI
- Anonyymi
Et ole tehnyt entisessä elämässä, koska sitä ei ole edes olemassa. Jeesus haluaa tulla sydämmeesi ja antaa iankaikkisen toivon ja elämän. Kuuntele tästä lisää. https://www.youtube.com/watch?v=oge2OJS0yjo
- Anonyymi
Kuuntele itse. En kuuntele kristityn antamista linkeistä mitään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962