siitä on jo 6kk kun mä annoin sut repii musta
pois..mä en voinu mitää muuta vaihtoehtoo valita
mut mul on nii tyhjä olo ku vaan voi olla..sais
aikaa kääntää pois päin ja kohta voisin tuntee
sun pienet kädet ja sun silmät..mä inhoon itteeni
sen takii minkä tein sulle..olit osa mua.viina
auttaa hetkellisesti tähän kipuun mutta sekää ei
oo mikää järkevä vaihtoehto..tää on ihan kauheeta
aikaa mulle sekä muille jokka välittää musta
sillä niilleekkää ei varmasti oo hauskaa nähä kui
kärsin...kaikki etenki kohtalotoverit jotka on
joutun käymää tän saman läpi vastakkaa...kohta
musta ei oo ku varjo jäljel...
pois..mä en voinu mitää muuta vaihtoehtoo valita
mut mul on nii tyhjä olo ku vaan voi olla..sais
aikaa kääntää pois päin ja kohta voisin tuntee
sun pienet kädet ja sun silmät..mä inhoon itteeni
sen takii minkä tein sulle..olit osa mua.viina
auttaa hetkellisesti tähän kipuun mutta sekää ei
oo mikää järkevä vaihtoehto..tää on ihan kauheeta
aikaa mulle sekä muille jokka välittää musta
sillä niilleekkää ei varmasti oo hauskaa nähä kui
kärsin...kaikki etenki kohtalotoverit jotka on
joutun käymää tän saman läpi vastakkaa...kohta
musta ei oo ku varjo jäljel...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä oon kahden lapsen äiti ja mä luulisin tietäväni kuinka pahalta susta tuntuu.Lapsen
menetys on kova isku,jotkut toipuu,jotkut sekoaa...Mä haluisin auttaa sua..
halusit et otan yhteyttä..kait joskus pääsen yli
tosta.toivottavasti.kipu vaan ei meinaa
hellitä...u know???mut pitää kiiruhtaa tunnil...
mä en voi sanoa että tajuaisin sua koska en ole
koskaan joutunu kokee samaa...eksyin vahingossa
tälle sivulle ja sun kirjoituksess sai mun
sydämen itkemään taas maailman julmuudesta...kai
kaikki on vaan kohtaloa..on mullakin suuri
ongelma mut se on vaan elämää..pakko kai vaan
jaksaa pelkään välillä että tulee jotain niin
suurta ja mustaa että en enää kestä..koita
jaksaa..sun täytyy..jos haluut kirjottaa mulle
ni..en kovin usein käy kattoo ku ei oo
tietokonetta mut yritän..
Itken puolestasi. Ikävä kyllä, et tule ikinä
unohtamaan sitä. Voit opetella elämään sen asian
kanssa, mutta unohtaa et voi koskaan. Sinun
täytyy jossakin vaiheessa elämää antaa se
itsellesi anteeksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi,
se on pakko kestää.
Kun odotin ensimmäistäni, hän kuoli vatsaani
vielä kun oli aivan pikkuinen, vain 12 viikkoa.
Kun jouduin sen takia sairaalan pöydälle tunsin,
että minulla ei ollut valtaa omaan itseeni. Älä
hyvä ihminen hukuta suruasi viinaan. Sinulla oli
omat järkevät syysi tehdä se minkä teit ja se oli
varmasti viisasta siinnä vaiheessa. Ajattele sitä
miten huonosti asiat voisi pikkuisen kannalta
olla jos hän olisi tässä maailmassa. Muista sillä
pikkuisella oli tärkeämpi tehtävä jossakin
muualla. Hyväksy se mitä on tehty ja jatka
elämääsi. Suo hänelle silti suosiolla vaikka
ajatus joka ilta ja kerro kuinka olisit häntä
rakastanut. En tiedä auttaako, mutta minä uskon
siihen.
Itsekin olen kokenut menetyksen tuskan ja tiedän
ettei sulla ole tällä hetkellä helppoa, mutta
koeta jaksaa, ymmärrät sitten myöhemmin että näin
oli parhain tapa toimia, myös lasta ajatellen.
ei kaikki kultaa mikä kimaltaa, myöskään adoptioa
ajatellen...ota itseäsi niskasta kiinni ja jatka
elämääsi ilman HERRA ALKOA!!!!!
Ystävä