Tiedätkö ystävyyden

Puhut asiaa. Tätä mieltä minäkin olen. Suomesta on vaikeaa löytää ystäviä tai hyvin ystäviä, kavereita kylläkin. Pitää vissiin muuttaa ulkomaille, esim. Etelä-Eurooppaan, josta saisi paljon helpommin ystäviä, koska kulttuuri on niin erilainen, näin se vain on...

Varmaan Etelä-Euroopassa toisesta välittäminen ja ennenkaikkea sukulaisuus-suhteet ovat paljonkin voimakkaammat. Joskus kylläkin uskonnollisen fanaattisyyden niin kyllästämät, että se voi käydä hengenkin päälle. Kaikki on tarkasti säännelty. En silti tunne asiaa sen paremmin, ainoastaan tiedoitusvälineiden kautta.
Olen kuitenkin niin juurtunut tänne, että mihinkään ei enää viitsi lähteä, vaikka jossain jotain parempaa olisikin. Mielessä on kuitenkin epäilys, että jotain samalla menettäisi. Suomi on silti minun paikkani, vaikka ystäviä ei näköpiirissä juuri ole. Onneksi voi käydä liikkeissä ostoksilla ja katselemassa tuotteita. Siinäkin on jo ihmiskontaktia, kun keskustelee myyjien kanssa, jotka esittelevät tuotteitaan. Tänään juuri kävin, sekin oli mukavaa.

On minulla ystäviä, mutta erään olisin halunnut pitää ystävänä ja olla yhteyksissä, koska en ole koskaan tuntenut sellaisia tunneskaaloja kenenkään kanssa, mutta ei se sitten varmaan ollut aitoa ystävyyttä hänen puoleltaan. Olen kyllä todella surullinen tapahtuneesta. Täytyy sopeutua tilanteeseen, mutta olo on kuin olisi joku kuollut . Ei vastakkaisen sukupuolen kanssa varmaan kannata ystävyyttä ajatella. Toisille ihmisen hylkääminen selittämättä on varmaan helppoa vai onko ,niin ettei olekkaan tehnyt toiseen mitään vaikutusta. Menenpä pohtimaan ja ihmettelemään saunan lauteille maailman menoa.

Kaveriinko ei sitten voi luottaa? Kaveritko eivät auta "miestä mäessä"? Älä nyt läpiä päähäsi puhu!

"Kavereita" ne on työkaveritkin, eivät välttämättä sen enempää. Kaikilla suhteilla on tietysti mahdollisuus kehittyä ystävyydeksi. On vain kokemusta siitäkin, että ne "kaveruudet" menevät helposti katkolle, jos on tietoa vähennyksistä, että osa porukasta laitetaan kävelemään. Helposti sitä tuijotetaan omaan napaan ja puukotetaan toista selkään kuvaannollisesti, minkä keritään, että saisi varmistettua oman paikkansa. Missäs siinä "luottamus" on?
Ja vaikka joidenkin työkavereiden kanssa on tullut touhuttua vapaa-aikanakin, niin senkin olen todennut, että kun ensimmäisenkin kerran pyytää apua johonkin, niin kas kummaa; tulee niin kiire hetimmiten.
Kun järjestelin tarjoilua ja hauskaa jutustelua, niin kyllä aikaa oli. Kun sitten kerran tälläisen tuokion päätteeksi pyysin apua, pesukoneen siirtoon, joka olisi ollut kahden minuutin homma, niin tuli niin kiire lähteä, että käsistä putosi iso pullankappale lattialle, eikä edes sitä viitsinyt ylös nostaa, kun oikein vauhdilla piti painaa ovesta pihalle. Sainhan minä yksinkin pesukoneen nujuttua eteisestä kylppäriin, kun laitoin räsymaton alle, ettei lattiaan tullut jälkiä. Taisi siinä yksin mennä peräti 4 minuuttia. Harmitti vain tuo toisen käytös. Ennen kaikkea siksi, että aiemmin ja pyytämättä, autoin samaista henkilöä kalusteiden siirrossa. Kun sitten kerran myöhemmin kysyin, että miksi et auttanut pesukoneen siirrossa, vastaus oli "ei minuakaan kukaan ole auttanut". Ei edes halunnut muistaa minun apuani.
Niin, en yleistä kaikkiin asioihin ja tapauksiin, mutta ennaakkoon ei koskaan voi tietää, tuleeko toinen auttamaan, vai ei. Aika hyvin pitäisi tuntea, että luottaa voisi todella. Jos ei pienessä asiassa ole luottamuksen arvoinen, niin varmasti ei isommissakaan.

Ystävyys on aina kahden "kauppaa" sekin. Ystävyys ei synny yhdessä päivässä vaan siltä pohjalta, että päätetään olla ystäviä. Useinhan ystävyys alkaa sattuman oikusta. Mennään vaikka kampaamoon leikkauttamaan hiukset ja pikkuhiljaa sitä saattaa ystävystyäkin. Minä olen kaikesta elämän kolhuista huolimatta aika välitön ihminen ja päästän kyllä ihmisiä ystävyyskokeiluihin.

Ajan saatossa osa tutuista putoaa pois luonnollisista syistä, osa jää tekemään syvempää tuttavuutta. Joskus mukaan on livahtanut niitäkin ihmisiä, jotka rikkoo alkaneen luottamuksen todella ilkeästi ja puun takaa.

Ihmisillä on aina jokin syy kätökseensä. Me emme aina ymmärrä näitä syitä toisistamme, mutta riittää kun tiedostamme, että niitä on. Joskus jos ihmisen kätyös ja sanat ovat jyrkässä ristiriidassa keskenään saatan yrittää korjatakin näitä törkeitä aloituksia, mutta aina välillä sattuu tapauksia, ettei mikään ymmärrys tai puhe riitä.

Itse ainakin haluan tavata uusia tuttuja ensin puolueettomalla maaperällä ja siinä vaiheessa kun päästän jonkun kotiini saakka, voidaan sanoa, että ihminen on vakavemmassa ystävyyskokeilussa.

Ystävyyden tulisi olla aina vastavuoroista. Jos se ei sitä ole niin kannattaa miettiä pitääkö tällaista ihmistä lähellään ylipäätään. Perhe on ja pysyy, mutta ystävät voidaan valita.

Eniten ystävyys vaati juuri minulta. Näin ainakin minä ajattelen. Jos jo alunperin suhtautuisin kaikkeen penseän torjuvasti ja pessimissisesti voinen olla aika varma siitä, ettei ympärilleni jäisi ystävän ystävää.

ystävyys on sitä et pienelläkin ikävällä hetkellä, ajattelet sitä "pientä" surijaa.

*En tiedä. ei mulla ole ystäviä eikä kavereita. ihan sama vaikka kuolisin.