Mitäs olette mieltä, näin yleisesti etiikkaa ja uskontoa ajatellen, onko mustasukkaisuus oikein jos sille on kunnon syy? Pointti on siis se, että itse olen nyt parin viime vuoden ajan ollut läheinen ystävä erään tytön kanssa, johon olen hiljattain ihastunut. Emme vielä seurustele mutta olemme aika läheisiä. Ongelma on että veli (kaikki olemme melko lähellä toisiamme iän suhteen) tuntee tytön myös ja on ilmeisesti ihan ok kaverillisissa väleissä, ei yhtä läheinen kuin minä mutta silti sapettaa sen takia kun olen lähes varma että veli on myös kiinnostunut siitä tytöstä. Itse tunnen veljen siis luonnollisesti ikään kuin "uhaksi" ja olen raivoissani.
Yleensähän ajatellaan että tämmönen kateus ja mustasukkaisuus on paha juttu ja että se (hyvästä syystä) kateellinen tyyppi on se asian paha poika, mutta toisaalta eikös raamattukin sano että toisen naiseen (no, siellä sanotaan "puolisoon", josta nyt ei ole ihan vielä moneen vuoteen kyse, mutta kuiteskin siihen verrattavissa) ei kajota. Eli minähän tässä olen oikeassa jos pistän veljeä vähän ojennukseen. MINÄ olen se joka on tämän tytön kanssa paljon läheisempi ja viettänyt paljon enemmän aikaa, EI velipoika. Joten miksi olisi väärin että minä suutun sille siitä että se kajoaa johonkin joka selvästi moraalisesti kuuluu MINULLE?
Yleensähän ajatellaan että tämmönen kateus ja mustasukkaisuus on paha juttu ja että se (hyvästä syystä) kateellinen tyyppi on se asian paha poika, mutta toisaalta eikös raamattukin sano että toisen naiseen (no, siellä sanotaan "puolisoon", josta nyt ei ole ihan vielä moneen vuoteen kyse, mutta kuiteskin siihen verrattavissa) ei kajota. Eli minähän tässä olen oikeassa jos pistän veljeä vähän ojennukseen. MINÄ olen se joka on tämän tytön kanssa paljon läheisempi ja viettänyt paljon enemmän aikaa, EI velipoika. Joten miksi olisi väärin että minä suutun sille siitä että se kajoaa johonkin joka selvästi moraalisesti kuuluu MINULLE?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.