Olen menettänyt kaksi lastani. ensimmäinen menehtyi kohtuun 31 raskausviikolla. Toinen, ihana tyttäremme, syntyi terveenä ja kaikki meni hyvin. Hän nukkui pois kolmen kuukauden vanhana. Sanottiin että kätkytkuolema.
Hänen poismenostaan on kulunut jo aikaa. Vuosi ja kahdeksan kuukautta. Suru ei hellitä. Tunnen hänen läsnäolonsa usein, ja juttelen hänelle. joskus jopa tunnen hänet yhä lämpöisenä rintaani vasten. Tämä on ainoa asia joka tuo lohdutusta. Haudalla käymme yhä lähes päivittäin.
Kertokaa minulle saman kokeneet, mikä auttaa selviämään eteenpäin surussa Käyn terapiassa, aluksi perheterapiassa mieheni kanssa. Selviänkö koskaan takaisin elämään?
Kipua tuo sekin kärsimys, ettemme enää voi saada lasta.
Hänen poismenostaan on kulunut jo aikaa. Vuosi ja kahdeksan kuukautta. Suru ei hellitä. Tunnen hänen läsnäolonsa usein, ja juttelen hänelle. joskus jopa tunnen hänet yhä lämpöisenä rintaani vasten. Tämä on ainoa asia joka tuo lohdutusta. Haudalla käymme yhä lähes päivittäin.
Kertokaa minulle saman kokeneet, mikä auttaa selviämään eteenpäin surussa Käyn terapiassa, aluksi perheterapiassa mieheni kanssa. Selviänkö koskaan takaisin elämään?
Kipua tuo sekin kärsimys, ettemme enää voi saada lasta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole kokenut täysin vastaavaa, mutta haluan toivottaa sinulle voimia. Itsekin elän surun keskellä.
"ainakotuska" Otan osaa menetykseesi ja toivon sinulle voimia ja siunausta jokaiseen päivään
vai niin