A.G. Schwarz
Noin kaksi vuotta ennen kuin kapina sytytti Kreikan joulukuussa 2008, jotkut platformistiset anarkistit pitivät nololla tavalla Kreikkaa esimerkkinä matalan yhteiskunnallisen taistelun maasta. Sen tarkoitus oli tukea heidän mekanistista teoriaansa, jonka mukaan anarkismin insurrektionistinen suuntaus nostaa päätään vain suvantovaiheessa, eli on heikkouden tuote. Joulukuun jälkeen toiset anarkistit, jotka olivat vakuuttuneita siitä, että työläiset ovat ainoa legitiimi vallankumouksellinen subjekti, joko vähättelivät kapinan merkitystä, koska työväenluokka itsessään ei osallistunut, tai vääntelivät ja väärinymmärsivät tapahtumia painottamalla uutisia ammattiosastojen mielenosoituksista tai viljelijöiden tiesuluista. Ikään kuin polttopullojen vastuuton seikkailullisuus oli ilmiönä jotenkin tapahtumien ulkopuolella.
Toisaalta taas kaikista vieraantuneimmissa maissa sinnittelevät insurrektionistiset anarkistit tuntuivat elävän vain digitaalisilla kuvilla ja huonosti käännetyillä poeettisilla tiedotteilla, joihin oli välähdyksenomaisesti tuotettu palavien kauppojen tuoksua, mutta täysin irrallaan sosiaalisesta viitekehyksestään. Ikään kuin nuo anarkistit olisivat jopa mediaa enemmän halunneet tappaa kapinan tekemällä siitä spektaakkelia. Ja vaikka suurin osa tuntemistani kreikkalaisista anarkisteista tapaavat jakaa insurrektionistisen vasemmistokritiikin, tai pikemminkin ottavat sen itsestään selvänä, monet läntiset insurrektionistit järkyttyisivät kuullessaan laajalle levinneen näkemyksen siitä, että "[italialaisen koulukunnan] insurrektionistisella anarkismilla on hyvin vähän vaikutusta täällä". Se ei ole ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että 90-luvulla anarkistisessa tilassa omaksuttiin laajalti illegalistiset ja individualistiset painotukset. Se on kuitenkin tullut todeksi täysin erilaisena ilmiönä siitä, mitä monet englanninkieliset lehdet ja blogit levittävät "huomioina globaalista sisällissodasta", uutisklippeinä siellä täällä tapahtuvista väkivaltaisista iskuista ilman sosiaalista viitekehystään ja näin ollen poliittista sisältöään. Ymmärrän hyvin sen tarpeen, että rauhoitetussa tilanteessa halutaan nostaa jalustalle väkivaltaista vastarintaa itseään, mutta pelkään pahoin, että nämä toverit kaivavat itseään yhtä syvään kuoppaan kuin luokan ihannoijat kuusikymmentä vuotta sitten auliisti omaksuivat kaikki vihollisensa piirteet ja hajottivat näin itsensä.
Se mitä Kreikassa tapahtui synytyi tietystä kulttuurista ja taistelun historiasta. Se ei ole jonkun porukan ideologinen työkalu tai pohjapiirustus tuotavaksi toiseen maahan tai kontekstiin. Olisi häpeällistä, jos anarkistit muuttaisivat Kreikan kapinaoinnin dogmaattiseksi paketiksi tai sivuuttaisivat sen, koska se ei sovi ennalta määritettyyn ideologiaan. Ja niin paljon kuin haluaisinkin, olisi väärin käyttää Kreikkaa työkaluna ajamaan suurempaa yhteistyötä ja solidaarisuutta eri antiautoritaaristen virtausten välillä, sillä kaikki sisäiset tappelut ja terävät kritiikit tärkeiden kysymysten ympärillä ovat osa tämän kapoinan historiaa. Kapina itsessään otettiin vahvistamaan tai torjumaan ihmisten käsitykset vallankumouksesta.
Lue koko jännittävä teksti osoitteessa: http://takku.net/article.php/20120916204940880
Noin kaksi vuotta ennen kuin kapina sytytti Kreikan joulukuussa 2008, jotkut platformistiset anarkistit pitivät nololla tavalla Kreikkaa esimerkkinä matalan yhteiskunnallisen taistelun maasta. Sen tarkoitus oli tukea heidän mekanistista teoriaansa, jonka mukaan anarkismin insurrektionistinen suuntaus nostaa päätään vain suvantovaiheessa, eli on heikkouden tuote. Joulukuun jälkeen toiset anarkistit, jotka olivat vakuuttuneita siitä, että työläiset ovat ainoa legitiimi vallankumouksellinen subjekti, joko vähättelivät kapinan merkitystä, koska työväenluokka itsessään ei osallistunut, tai vääntelivät ja väärinymmärsivät tapahtumia painottamalla uutisia ammattiosastojen mielenosoituksista tai viljelijöiden tiesuluista. Ikään kuin polttopullojen vastuuton seikkailullisuus oli ilmiönä jotenkin tapahtumien ulkopuolella.
Toisaalta taas kaikista vieraantuneimmissa maissa sinnittelevät insurrektionistiset anarkistit tuntuivat elävän vain digitaalisilla kuvilla ja huonosti käännetyillä poeettisilla tiedotteilla, joihin oli välähdyksenomaisesti tuotettu palavien kauppojen tuoksua, mutta täysin irrallaan sosiaalisesta viitekehyksestään. Ikään kuin nuo anarkistit olisivat jopa mediaa enemmän halunneet tappaa kapinan tekemällä siitä spektaakkelia. Ja vaikka suurin osa tuntemistani kreikkalaisista anarkisteista tapaavat jakaa insurrektionistisen vasemmistokritiikin, tai pikemminkin ottavat sen itsestään selvänä, monet läntiset insurrektionistit järkyttyisivät kuullessaan laajalle levinneen näkemyksen siitä, että "[italialaisen koulukunnan] insurrektionistisella anarkismilla on hyvin vähän vaikutusta täällä". Se ei ole ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että 90-luvulla anarkistisessa tilassa omaksuttiin laajalti illegalistiset ja individualistiset painotukset. Se on kuitenkin tullut todeksi täysin erilaisena ilmiönä siitä, mitä monet englanninkieliset lehdet ja blogit levittävät "huomioina globaalista sisällissodasta", uutisklippeinä siellä täällä tapahtuvista väkivaltaisista iskuista ilman sosiaalista viitekehystään ja näin ollen poliittista sisältöään. Ymmärrän hyvin sen tarpeen, että rauhoitetussa tilanteessa halutaan nostaa jalustalle väkivaltaista vastarintaa itseään, mutta pelkään pahoin, että nämä toverit kaivavat itseään yhtä syvään kuoppaan kuin luokan ihannoijat kuusikymmentä vuotta sitten auliisti omaksuivat kaikki vihollisensa piirteet ja hajottivat näin itsensä.
Se mitä Kreikassa tapahtui synytyi tietystä kulttuurista ja taistelun historiasta. Se ei ole jonkun porukan ideologinen työkalu tai pohjapiirustus tuotavaksi toiseen maahan tai kontekstiin. Olisi häpeällistä, jos anarkistit muuttaisivat Kreikan kapinaoinnin dogmaattiseksi paketiksi tai sivuuttaisivat sen, koska se ei sovi ennalta määritettyyn ideologiaan. Ja niin paljon kuin haluaisinkin, olisi väärin käyttää Kreikkaa työkaluna ajamaan suurempaa yhteistyötä ja solidaarisuutta eri antiautoritaaristen virtausten välillä, sillä kaikki sisäiset tappelut ja terävät kritiikit tärkeiden kysymysten ympärillä ovat osa tämän kapoinan historiaa. Kapina itsessään otettiin vahvistamaan tai torjumaan ihmisten käsitykset vallankumouksesta.
Lue koko jännittävä teksti osoitteessa: http://takku.net/article.php/20120916204940880
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.