litkubensa lähtee

"Ranska aikoo ensimmäisenä EU-maana rajoittaa biopolttoaineiden valmistusta ja myyntiä. Maan hallitus päätti viime keskiviikkona, että biomassan osuus polttoaineissa saa olla korkeintaan seitsemän prosenttia.

Ranska perustelee päätöstään ilmastonsuojelullisilla syillä. Samoilla linjoilla on EU, joka suunnittelee E10-bensiinille rajoituksia ja uhkaa lopettaa biopolttoaineiden valmistukseen jaettavat tukiaiset. E10-bensiinin taru saattaa päättyä siihen.

Bryssel päättää asiasta lähiviikkoina. Ensi vuoden loppuun mennessä jäsenmaiden odotetaan hyväksyvän esityksen. Ranska haluaa saada EU:n tapaan kuriin nimenomaan elintarvikkeiksi sopivien kasvien käytön polttoaineissa.

Hallitusta huolettaa ympäristökysymysten ohella myös se, että elintarvikkeiden hinnat kallistuvat. Sitä vastoin se lupaa tukea esimerkiksi puusta, oljesta tai levästä valmistetun biopolttoaineen tuotantoa.

E10-bensiiniin sekoitetun bioetanolin valmistuksessa käytetään pääasiassa maissia, sokeriruokoa, viljaa ja perunaa. Biodieseliä taas tehdään muun muassa palmuöljystä, rapsista, rypsistä, soijasta ja mäntyöljystä.
"
4129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tästä uutisoitiin jo viime viikolla.

Ei ole mikään yllätys, että brysselissä ei ajatella nenää pidemmälle ja siitä koituvia mahdollisia seuraamuksia. Sama juttu oli energiansäästölamppujen kanssa.

Äänestä
  • Biobensa ja energialamppu.Susia syntyessään.

    Äänestä

EU on selvästikin uusi neuvostoliitto, juntta runnoo läpi omat näkemyksensä kansan vastustuksesta huolimatta, ihailee omia teorioitaan ohi käytännön elämänkokemuksen eikä suostu kuuntelemaan muuta kuin eurommunismin ylistystä...

EU siirtää omat päästönsä vain muualle maailmaan, nekin "energiansäästö" lamput ensiksikin valmistetaan kiinassa, tuodaan eurooppaan, hajottuaan kuljetetaan varmaan takaisin kiinaan jossa elohopeat varmaan kaadetaan suoraan maahan...

Äänestä

Voisimpa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä oikein! kirjoitti:

"Ranska aikoo ensimmäisenä EU-maana rajoittaa biopolttoaineiden valmistusta ja myyntiä. Maan hallitus päätti viime keskiviikkona, että biomassan osuus polttoaineissa saa olla korkeintaan seitsemän prosenttia.

Ranska perustelee päätöstään ilmastonsuojelullisilla syillä. Samoilla linjoilla on EU, joka suunnittelee E10-bensiinille rajoituksia ja uhkaa lopettaa biopolttoaineiden valmistukseen jaettavat tukiaiset. E10-bensiinin taru saattaa päättyä siihen.

Bryssel päättää asiasta lähiviikkoina. Ensi vuoden loppuun mennessä jäsenmaiden odotetaan hyväksyvän esityksen. Ranska haluaa saada EU:n tapaan kuriin nimenomaan elintarvikkeiksi sopivien kasvien käytön polttoaineissa.

Hallitusta huolettaa ympäristökysymysten ohella myös se, että elintarvikkeiden hinnat kallistuvat. Sitä vastoin se lupaa tukea esimerkiksi puusta, oljesta tai levästä valmistetun biopolttoaineen tuotantoa.

E10-bensiiniin sekoitetun bioetanolin valmistuksessa käytetään pääasiassa maissia, sokeriruokoa, viljaa ja perunaa. Biodieseliä taas tehdään muun muassa palmuöljystä, rapsista, rypsistä, soijasta ja mäntyöljystä.
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu