persuissa on normaalia älykkäämpiä ihmisiä,ajattelevat omilla aivoillaan,eikä anna toisten manipuloita . kasvava ,vahvistuva puolueen tila on hyvä. ajaa oppositiossa hyvin vaativia-ja raskaita asioita suomen kansan hyvinvoivan hyväksi. eurooppalainen yhteistyötä pitetään tärkeänä.
0Äänestä
soinin Wätyspoppoo
Persut puhuvat yhtä, mutta tekevät toista. pSS - täysin epäluotettava porukka.
0Äänestä
Kauheaa!!!
Kauheaa!!!
0Äänestä
rautaako?
JOS tuo on totta niin tilanne on oikeasti aika paha. Pirkon koko ura perustuu erilaisten kytköksen ja suosimisien kitkentään.
Se että sukulaiset myös ovat poliitikkoja on toki ok, mutta sukulaisten pestaaminen palkkatöihin verovaroin näin lähelle itseään ei ole oikein.
0Äänestä
/CC;en
On niin paljon asioita, jotka eivät ole olleet oikein, eivät ole oikein mutta niitä tehdään. Palataan noihin "suuriin" paskanheiton asioihin, kun ensin saadaan koko poliittinen sontasäkkien porukka kuriin ja hallintaan. Itketään sitten Persujen suosimisia ja suosimattajättämisiä.
0Äänestä
Nepostistipersut
Lisää: Soinin avustaja - persunaisten puheenjohtajan tytär pSS varapuheenjohtaja Ojennus - Vistbackan pojan appiukko jne. jne.
Nepotismi on erityisen suosittua Paavien keskuudessa. Tuttua?
Vastaukset 12
Vanhimmat
persuissa on normaalia älykkäämpiä ihmisiä,ajattelevat omilla aivoillaan,eikä anna toisten manipuloita .
kasvava ,vahvistuva puolueen tila on hyvä.
ajaa oppositiossa hyvin vaativia-ja raskaita asioita suomen kansan hyvinvoivan hyväksi.
eurooppalainen yhteistyötä pitetään tärkeänä.
Persut puhuvat yhtä, mutta tekevät toista. pSS - täysin epäluotettava porukka.
Kauheaa!!!
JOS tuo on totta niin tilanne on oikeasti aika paha. Pirkon koko ura perustuu erilaisten kytköksen ja suosimisien kitkentään.
Se että sukulaiset myös ovat poliitikkoja on toki ok, mutta sukulaisten pestaaminen palkkatöihin verovaroin näin lähelle itseään ei ole oikein.
On niin paljon asioita, jotka eivät ole olleet oikein, eivät ole oikein mutta niitä tehdään. Palataan noihin "suuriin" paskanheiton asioihin, kun ensin saadaan koko poliittinen sontasäkkien porukka kuriin ja hallintaan. Itketään sitten Persujen suosimisia ja suosimattajättämisiä.
Lisää:
Soinin avustaja - persunaisten puheenjohtajan tytär
pSS varapuheenjohtaja Ojennus - Vistbackan pojan appiukko
jne. jne.
Nepotismi on erityisen suosittua Paavien keskuudessa. Tuttua?
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/timo-soini-vaati-kirjallisen-sitoumuksen-perussuomalaisten-kansanedustajilla-loikkauskielto
Lähipiirin suosiminen on politiikassa käytäntö. Mutta jos toiminta tupsahtaa nepotismin puolelle, niin käsittääkseni rikoslaki sanoo siitä jotakin.
Persuilla on aivan omat lait ja asetukset, onhan kyse soinidiktatuurista.
http://kokeile.yle.fi/uutiset/soini_en_tarvitse_vaataisen_terveysneuvoja/6300458
http://kokeile.yle.fi/uutiset/soini_harmittelee_vaataisen_poisjaantia/6300264
Tätä siis persut tarkoittavat 'perinteisillä perhearvoilla': omalle perheelle lokoisat työpaikat Suomen kansan verorahoilla!
Ilmankos persut ovat ylistäneet Pohjois-Korean johtajia - persujen hallintomenetelmät on kopsattu suoraan heidän mallimaastaan.
"Kippis!", sanoi soiniperheen ehdokas kuultuaan Don Timon menestyksestä.
http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011041713565549_vl.shtml?ref=telkku
Soinin peruSS-mafiaperhe voi paksusti - kuten Julma Juha totesi.