Jeesuksella oli lapsia!

Jhus

Kuten aikaisemmin jo vuosi sitten kerroin, on Jeesuksella perillisiä, jotka yhä elossa. Seurattava vain dna:ta.

IL:
Papyruskaislalle piirtyy teksti, jossa sanotaan: "Jeesus sanoi heille: Vaimoni". Tämän lisäksi tekstissä mainitaan nainen nimeltä Maria, jonka tutkija uskoo viittaavan Maria Magdalenaan.

Maria Magdaleena esiintyy Uudessa testamentissa.

King esitteli papyrusta uskontokonferenssissa Roomassa, ja löydön uskotaan vielä horjuttavan kristillistä maailmaa.

Papyrus löydettiin Egyptistä ja se sisältää kokonaisuudessaan kahdeksan lausetta.

IL

2

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juu vanhaa valoa

      Teorioiden mukaan Jeesuksella oli kaksikin avioliittoa elämänsä aikana, toinen oli Maria. M ja toinen Lydia kangas kauppias. Jeesus tuo lahjomalla ristiltä pelastettu kapinajohtaja eli vielä 11 vuotta väitetyn "kuolemansa" jälkeen.

    • havahtunut

      Se ei ole uusi asia, että Jeesuksella oli vaimo ja lapsia, mutta se oli sen jälkeen kun hän oli krititylle kuollut
      Jeesus ei kuolllut ekä noussut taivaaseen, mutta uskonnon tiedot tarkoituksellisesti päättyivät tuohon .
      Kun Jeesus näki, että hänen opetuslapsensa eivät ymmärtäneet häntä niin hän lähti takaisin intiaan mistä oli oppinsa saanut.
      Hän ei kuitenkaan intiaan asti päässyt vaikka eli vanhaksi
      Juudas iskariot ymmärsi kaikken parhaiten Jeesusta, ja niinpä hän kirjoitti opetukset uudelleen kun entiset oli varastettu
      ja niiden varastettujen pohjalta sitten tarkoitushaluisesti kristinusko perustettiin, ja keisari konstantinuksen toimesta, joka oli kritittyjen avalla päässyt vataan, kirjoitutti raamatun uusiksi ja niin siitä tuli rooman virallinen uskonto

      Juudas iskariot piilotti nuo opetukset israelissa luolaan josta ne löydettiin v 1963

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4423
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3058
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2854
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2615
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2248
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      36
      2171
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2104
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2005
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1707
    Aihe