Kertokaapa kuinka monelle toimeentulotukipäätökset ovat olleet kohtuuuttomia,ihmisiltä viedään perusoikeudet .Oikeus omaan kotiin ja perusturva 520 euroa ruokaan .Soliaalitoimi vähenteelee ihmisiltä rahoja vaikka ei pitäisi.Paperit eli tomeentulohahemusets katoaavat niin sanotusti ja rahoja joutuu odottelemaa.Kun joudut lainaamaan rahaa ruokaan se vähennetään seuraavan kuun toimeentulosta.Puhuutaan syrjäytyneistä nuorista kuinka heitä pitäisi tukea ja auttaa mutta toiminta on todella törkeää toimeentulon puolelta.Voi kun joku viisas ottaisi kantaa.Ja kertoisi mihin eduskunnan asiamieheen piäisi olla yhteydessä että väärydet loppuisivat.
ESPOON SOSIAALITOIMI TOIMEENTULOTUKIPÄÄTÖKSET
58
3943
Vastaukset
- Lainailia
Tässä lainaus koskien eduskunnan oikeusasiamiestä:
"Eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen voi kääntyä, kun epäilee, että viranomainen tai virkamies ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos kantelija epäilee, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet asianmukaisesti.
Oikeusasiamiehelle voi kannella kuka hyvänsä. Kantelun voi tehdä itseään koskevasta asiasta, mutta kannella voi myös toisen puolesta tai yhdessä muiden kanssa. Tällöin on syytä liittää mukaan valtakirja.
Oikeusasiamies tutkii kantelun, jos sen perusteella on aihetta epäillä, että viranomainen on toiminut lainvastaisesti tai jos oikeusasiamies muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta.
Kantelun tutkinta on maksutonta."- Uhkasakko (not)
Aluehallintoviraston kautta voi periaatteessa myös valittaa, mutta ei se mitään tee.
- perustuvaa
Toden totta.
Toimeentulotukipäätökset tehdään 7 arkipäivän aikana. Joka yleensä on tuo tai muutama päivä lisää. Sitten laitetaan maksuun joka voi viedä 1-3 päivää. Eli kokonaisaika voi venyä todella pitkäksi. Eli jos jätät esim. perjantaina hakemuksen niin se on se ensimmäinen päivä lasketulle käsittelyajalle. Eli seuraavalla viikolla ei käsitellä hakemusta vaan venyy siihen sitä seuraavan viikon maanantaille. Jos päätös on iltapäivällä tehty niin maksu laitetaan seuraavana päivänä. Pankista riippuen toimeentulotuen saat sen viikon keskiviikkona tai vasta perjantaihin mennessä. Eli kokonaisuusaika voi viedä kaksiviikkoa.
Käsittelyaika voi venyä vielä pidemmäksi jos sattuu puuttumaan jotain dokumenttia. Silloin saat postitse pyynnön tarvittavan tiedon toimittamisesta. Tuo vie sitten muutaman päivän lisää kun postia saat. Lisäksi kun olet toimittanut kyseisen dokumentin joudut uudestaan tuolle 7 päivän käsittelyajall, jonon päähän. Eli kokonaisuusaika käsittelyssä voi olla todella pitkä.
Todellakin, käsittelyajan takia joudut lainaamaan rahaa joka sitten huomioidaan tulona päätöksessä. Ei oteta huomioon sitä että käsittelyaika vaatii lainan ottoa ja varsinkin sitä takaisinmaksua.
Kuvitelkaa miten typerän olon moinen päätös saa itselle kun järki sanoo että se on täysin järjetön kokonaisuus että lainanotto käsittelyajan takia on tuloa jota ei huomioida sitten menona?
En tiedä totuutta mutta nauttivatko ihmiset sosiaaliturvaa eriarvoisesti? Toinen saa kaiken mahdollisen tuen kun taas toinen ei ?- narsistin ex-mies.
Jep. Toiset saavat 600 €uroa per lapsi ulkomaaomatkoihin, taxikyydit kouluun ym ym jne. Espoonlahden lastensuojelu voinee halutessaan valaista asiaa. Vanhemmat.com , kannattaa lukea.
- ei huomioida
Lainata kannattaa siten, että se lainan antaja antaa sinulle tilille määrätyn summan esim. 100 e ja sitten kun saat varsinaiset tuet, niin maksat sen tililtäsi pois -100 e, siis sen saman summan ja samalle henkilölle, joka on sinulle lainannut rahaa. Siis plus miinus nolla. Eli silloin sitä ei voi mitenkään huomioida sinun tuloksi
- vanhemmat.com
kannattaa lukea jos haluut nettipoliisin pedofiili seurantalistalle.
Tai jos oot muuten vaan kiinnostunut pedofiliasta ja insestistä.- narsistin ex-mies.
Mitä tekemistä em asioilla keskenään? Vanhemmat.com:ista löytyy paljon eri osa-alueita luettavaksi. Tekeekö em sivustolla vierailu ihmisestä pedofiilin ???
- Fariseusten suojatyö
Kas kun mainitsit tuon "hakemukset katoavat" - tämä on todellakin yksi keinoistaan järjestellä asioita. Toinen keino on pakoilla työtä ns. koulutuksissa tai muuten vain.
- ...
Mitä jos yrittää parantaa omaa työllisyyttä kouluttamalla itseä?
- B.Jj.
Voi hyvänen aika teitä... Viimeisimmässä päätöksessä lukee aina, mitä seuraavaan hakemukseen tarvitaan liitteeksi. Jos ihmiset lukisivat päätöksestä muunkin kohdan kuin ..."maksetaan toimeentulotukea..." niin puutteellisten hakemusten osuus vähenisi. Päätöksiä ei vetkutella turhaan. Kukaan virkamies ei halua kuunnella kitinää yhtään ylimääräistä. Yrittäkää vaikuttaa asioihin oikeissa paikoissa. Yksittäisille virkamiehille on turha rutista asioista, jotka liittyvät rakenteisiin tai lakiin. Voi jestas, eikö tämän pitäisi olla päivänselvää???
Toimeentulotuki on AINA viimesijaista rahaa. Mikä ihme teidät nykyajan ihmiset on saanut kuvittelemaan, että yhteiskunnan tulisi maksaa teille vastikkeetonta rahaa? Menkää töihin. Työharjoitteluihin. Opiskelkaa. Tienatkaa ITSE rahanne ja lopettakaa kitinä siitä, ettei teille makseta ilmaista rahaa, meidän verorahoistamme.- Kaikkea sitä onkin
Pitäisikö vielä kiittää? Kaikesta päätellen et tiedä etkä välitä tietää mitään asiasta.
- ehdokas Ari L espoo
Kaikkea sitä onkin kirjoitti:
Pitäisikö vielä kiittää? Kaikesta päätellen et tiedä etkä välitä tietää mitään asiasta.
minusta on oikein maksaa toimeentuloa niillä perusteilla joita ihminen itse esittää . ihmisillä on paljon menoja joita ei "kuulu perusnormiin" jotka pitää huomioida laki sosiaalituesta 7c mom 3 mukaan täydentävänä tukena jopa lastensuojelu laki 35§ velvoittaa kuntaa/kaupunkia ottamaan nämä seikat huomioon että toimeentulo sillä minimilläkin olisi mahdollista. esimerkkejä on sosiaalitoimen järjestämät pakkomuutot eli lapsiperheiden häädöt ja heitteillejätöt varattomana ilman ruokaa ja lääkkeitä monta kuukautta sairauden tai työttömyyden kohdatessa. www.arilahtinen.fi
ja esimerkki viranomais rikollisuudesta http://anttalainen.com/suomi/viranomaisrikollisuus/espoo/index.html - ehdokas Ari L espoo
kaikilla ei ole mahdollista tehdä sitä työtä tai saada sitä niin sanottua työtä tai sitten pelkää ottaa pätkätyötä vastaan kun ongelmat tulee kun aloittaa ja lopettaa työn ja on ilman tukea monta kuukautta kun on laskennallista kopio rahaa. eikä sitä todellisuudessa olevaa varallisuutta jota laki toimeentulosta määrittelee että käytössä olevat varat tarkoittaa todellisuudessa olevaa rahaa. ihmisellä on näyttövelvollisuus ettei ole rahaa ja että mihin se on mennyt jolloin annetaan 7c§ :n mukaan täydentävää tai 13§ mukaan harkinnan varaista tukea. mutta tämä käytäntö ei toimi espoossa, vaan otetaan ihmiseltä viimeisetkin pois.
- Korruption pesä
ehdokas Ari L espoo kirjoitti:
minusta on oikein maksaa toimeentuloa niillä perusteilla joita ihminen itse esittää . ihmisillä on paljon menoja joita ei "kuulu perusnormiin" jotka pitää huomioida laki sosiaalituesta 7c mom 3 mukaan täydentävänä tukena jopa lastensuojelu laki 35§ velvoittaa kuntaa/kaupunkia ottamaan nämä seikat huomioon että toimeentulo sillä minimilläkin olisi mahdollista. esimerkkejä on sosiaalitoimen järjestämät pakkomuutot eli lapsiperheiden häädöt ja heitteillejätöt varattomana ilman ruokaa ja lääkkeitä monta kuukautta sairauden tai työttömyyden kohdatessa. www.arilahtinen.fi
ja esimerkki viranomais rikollisuudesta http://anttalainen.com/suomi/viranomaisrikollisuus/espoo/index.htmlTunnistetun viranomaisrikollisuuden lisäksi nyt myös kuntavaalien laskennassa on ilmennyt väärinkäytöksiä ja/tai laittomuuksia nimenomaan Espoossa (HS 19.11.)...
- aapeli13
ootko sossussa töissä ?
- Ehdokas Ari L espoo
aapeli13 kirjoitti:
ootko sossussa töissä ?
jos olisin niin ampuisin itseni
- suru1
niin entä jos ihminen vakavasti sairas, syöpä?
lopeta itse kitinä, - ei ole viimesijaisin
Menkää töihin. Just. Mitäs, kun kukaan ei ota töihin? Ei vaikka kuinka haluaisi. Valitettavasti työnhakija ei itse voi päättää otetaanko hänet töihin vai ei.
Opiskelkaa. Just. Kukaan ei ota töihin ylikoulutettua, eikä ainakaan missään nimessä sellaista, joka haluaa opiskelemaan hamaassa tulevaisuudessa. Koettu on varmaan jo tuhat kertaa. Monet kerrat on jätetty ottamatta töihin vain sen takia, että "kun sinä kuitenkin lähdet opiskelemaan...". Tässä joitakin esimerkkejä miksi ei olla otettu töihin:
- palkkaamme miehen, emme naista, haluamme silmäniloa naisille.
- "kun sinä kuitenkin lähdet opiskelemaan" (tämä on se eniten käytetyin)
- "ai jaa, vai akateeminen", esimies ei ole siis itse käynyt kouluja
- sinulla ei ole riittävää työkokemusta ja tai koulutusta
- sinulla on liikaa työkokemusta ja tai koulutusta, olet ylikoulutettu, varmasti lähdet heti muualle töihin
- emme palkkaa hienohelmoja
- olet ylipukeutunut (=jakku), piti olla tietty farkut ja t-paita tai alipukeutunut siistit suorat housut ja siisti paita
- sinä olet jotenkin huono (en todellakaan ole, loistavat suositukset ja oikeasti ahkera)
- emme palkkaa liian lahjakkaita/liian ahkeria/liian tehokkaita/liian hyvin koulussa menestyneitä
- olet kirjallisesti huono (ei todellakaan ole totta)
- palkkaamme vain työntekijöiden sukulaisia
- palkkaamme pomon lapsen, sussun, kaverin tai siskon kummin kaiman
- olet liian kallis (laskin palkkatoivetta huomattavasti alas)
- palkkaamme vain alle 25v. kokemattomia nuoria
- emme palkkaa kauniita blondeja/brunetteja, palkkaamme vähemmän kauniin, finninaamaisen, ei-motivoituneen blondin/bruneten
- olet varmasti ilkeä ja puhut työkavereista paskaa = edellinen työnantaja mustamaalaa kun siellä ne asiat ei toimi
Itseasiassa mielestäni toimeentulotuki ei ole se viimesijaisin tulonlähde. Mielestäni viimesijaisin toimeentulolähde on rikolliselle polulle lähteminen, varastaminen, huumeiden kaupittelu ja itsensä myyminen kadulla. - PYKÄLÄVIIDAKKO
Jos ihminen noudattaa annettuja ohjeistuksia mutta päätöksentekijällä voi kuitenkin olla lisäselvityksen tarvetta kokonaistilanteen hahmottamiseen. Joten heittosi on nyt typerin teksti tähän mennessä koko ketjussa tai et ajatellut asiaa loppuun asti:)
Tilanne tietoa:
pohjoinen sosiaalityö keskitettiin jotta resurssit riittäisi nyt on tilanne et taas menee pitkäksi päätökset ja hosuessa tehdään paljon virheitä. Meidän köyhän tuki ry luuri on soinut 20m kertaa viikossa ja samat tilanteet jokaisella ei ole luettu hakemusta ja tehty päätöksiä ihan päin seiniä.
pahinta on nämä häätö tilanteet jossa kun raha ei riitä edes vuokraan sossun möhliessä kaupungin vuokratalo yhtiö ryhtyy häätö toimiin. vaikka selviö olisi ollut et maksetn vuokra ruoka ja kulu raha erotus mitä puuttuu.- Orkideoja Metsolle
Epäpäteviä touhustelemassa mitäsattuu, ja maksu tuntuu tulevan pikkuvirkailijan omasta pussista kun on niin vaikeeta. Hakemuksia tosiaan katoaa jonnekin, eikä niistä kukaan ota vastuuta minkäänmoista. Irvokasta lukea jotain sosiaalijohtajan lehtilausuntoja tyyliin "Espoo kantaa huolen omistaan" kun käytäntö on ihan muuta.
- Ei hyvää päivää.
Köyhän tuki ry ja korkeakoulututkinto ja kirjoittelun taso tuollaista luokkaa?
Hennot on Markon eväät.
Korkeakoulun olet läpäissyt korkeentaan lunttaamalla.
Luki ja näköhäiriöinenkin vielä. - Mielensäpahoittelija
Ei hyvää päivää. kirjoitti:
Köyhän tuki ry ja korkeakoulututkinto ja kirjoittelun taso tuollaista luokkaa?
Hennot on Markon eväät.
Korkeakoulun olet läpäissyt korkeentaan lunttaamalla.
Luki ja näköhäiriöinenkin vielä.Unhoitit liittää allekirjoitukseksesi Nimim. "Kritiikkiä kestämätön sosialityöntekijä"
- Järkeä jo kehiin
"Todellakin, käsittelyajan takia joudut lainaamaan rahaa joka sitten huomioidaan tulona päätöksessä. "
Jos käsittelyaika pitenee niin kannattaa ottaa siksi ajaksi lainaa ihan tasan tarkkaan mistä tahansa tai myydä jotain, mutta rahat käteisenä että ne ei sitten näy pankkitilillä.
Vaikka kaikki rahat ois menny ruokaan ja lääkkeisiin niin sossu karhuaa sen seuraavasta toimeentulotuesta.
------
Ja tolle yhdelle joka huutaa että "Menkää töihin !"
Kyllähän nuori hyväkuntonen ihminen mielellään meneekin töihin, mutta esim yli 50-vuotiasta, kroonisia vaivoja ( selkä, kilpirauhasen toiminnanvajaus) omaavia ihmisiä ei kukaan ota töihin eikä nykyään pääse helposti eläkkeelle. Että sossun varassa on Suomessa satojatuhansia nuorehkoja mutta hiukan liian vanhoja ihmisiä.
Asnnoissa joissa vuokrat vaan kohoavat.
Eikä ne kaikki nuoretkaan automaattisesti saa mitään työpaikkaa; inhimillisiin työpaikkoihin on monta hakijaa.
"Menkää töihin"-tyypiltä kysyisin että kuinka monessa siivousfirmassa olet itse lakaissut lattioita 6-8 tuntia päivässä tai mennyt myöhään yöllä siivoamaan pankkikonttorin ?
Minä olen ollut aikoinani (nuorena) lähemmäs 10 opiskelujeni ohella ja voin sanoa että kyllä sen 27-vuotiaana kesti vuoden päivät mutta ei yhtään enempää edes silloin.
Meidän pitäisi lopultakin uskaltaa tajuta ja myöntää että yhteiskunnallamme ei kertakaikkiaan ole antaa töitä kaikille.
Joka kansalaisen perustulo joka tulee automaattisesti ja jota ei tarvitse erikseen jatkuvasti ruinata 10 erilaisen ja vaihtuvan liitteen kera on ainut ratkaise.
Siinä säästetään myös siten että sosiaalivirastoista lemppautuu saman tien tuhansia käsittelijöitä pihalle kouluttautumaan uusiin ammatteihin ja kun ihmisiä ei enää nöyryytetä heidän sekä fyysinen että psyykkinen kuntonsa paranee, ja näiden johdosta yhteiskunta kyllä tulee säästämään merkittäviä summia.- Valtioterroria
Tämä on julkinen salaisuus, joka eri tahojen itsekkäistä syistä jatkuvasti kielletään.
- niih.
pikalainat lasketaan tuloiksi.. sitten vasta saa apua kun luottikset menneet silloin huomioidaan kaikki kuulemma!tuskinpa vaan..näitten mamujen asiat on ekana ei suomalaisista väliä..suomalaiset vaan leipäjonoon
- Lakeja rikkoen
Ei sitä apua sittenkään saa, vaan alkavat ne hakemusten ym. paprujen katoamiset.
- ___:::::____
Ja mitehän nämä rahat riittävät teille kaikille haluaville? Menkää töihin ja asukaa niin edullisesti, että omat rahanne riittävät vuokraan.
Moni huutaa et fattan rahoilla pitäis maksaa mielettömät asumiset kun lapset haluaa omat huoneet. Just. Eihän työssäkäyvätkään pysty sellaiseen...
Mistä rahat riittää teille kaikille? Menkää töihin ja maksakaa itse elämästänne!!!!!- Missä viipyy päätös?
Et ilmiselvästi tiedä mistä puhut, tai purat katkeruuttasi satunnaiseen aiheeseen. Tai olet sosialityöntekijä tai muu vastaava luuseri, joka ilmaisee ahdistustaan näin.
- uskomatonta1
hyvähän se on sanoa että menkää töihin asukaa halvoissa asunnoissa koska lapset haluaa omat huoneet. jokaisella ihmisellä eri tilanteet elämässä aina ei saa töitä aina ei pääse opiskelemaan ym ym.. esimerkiksi pääkaupunki seudulla on vuokrat järkyttävän korkeat. ja tosi asiahan on että esim 5henkinen perhe ei todellakaan voi asua 2h k asunnossa jonka vuokra on vielä kohtuuden rajoissa. jokainen lapsi tarvitsee tilaa kasvaa ja elää.Meidän perhe joutuu tukeutumaan toimeentulotukeen vaikka mies käykin töissä silti palkka ei riitä vuokraan lasten vaatteisiin,ruokaan. elämme köyhyys rajan alapuolella. itse hoidan pikkuvauvaa kotona eikä niilläkään rahoilla ole kehumista niistäkin maksaa veroa 20%. Ei elämässä mitään saa ilmaseksi ja toimeentulotuki on juurikin niille jotka sitä tarvitsee.
- sairastaa
Olisko kannattanut jättää ne lapset tekemättä? Ihan sairasta hankkia pikkuvauvoja samalla kun kärvistelee köyhyysrajan alapuolella! Sitäpaitsi kyllä muissa kulttuureissa ja ennenvanhaan 5henkinen perhe pärjäsi hyvinkin 2h keittiö asunnossa, ilman sisävessaa saati sähköä. Nykyaikana on toki elämisen laatu parantunut ja ihmisillä enemmän tilaa, mutta eikai se sitä tarkoita, että joku kakarasta yhteiskunta alkaa kustantamaan sinulle 30m2 isompaa lukaalia!
- Uskomatonta2
Ihmisiä on joulun allakin tämän takia maakuopissa ja metsän siimeksessä ilman mitään. Miten kehtaatte?
- syrjäytynytlapsi
Hienointa on se, kun on maahanmuuttajaperhe saanu maksusitoomuksen autoon, koska heillä niin monta lasta. Mikseivät voineet kulkea julkisilla kuten me muut köyhät? Olisinko minäkin oikeutettu saamaan tuollasta turhaa rahaa? Missä meidän suomalaisten työttömien päähäntaputtelut?
No en kuitenkaan viitsi enempää valittaa ja ihmetellä. Pääasia on että saan leivän pöytään ja pidän katon pääni päällä.- narsistivaimon exä
Onko kellään näyttää faktaa eri ihmisten eriarvoisesta kohtelusta esim toimeentulotukiasioissa? Olen asiasta todellakin hyvin kiinnostunut kaikkien köyhyysrajojen alapuolella elävä yksinhuoltaja.
- lakiasiaattt
Eihän tuo nyt millään pidä paikkaansa!
Suomen sos-huolto ei ole tiettävästi kenellekkään koskaan ostanut autoa millään perusteilla.
Ihan humpuukiväite on tämä kyllä.
Tarkista väitteesi ennenkuin esität niitä täällä,sillä väärät syytökset voivat olla oikeustoimikelpoisia ja johtaa syytteisiin jos joku asianomainen niin haluaa. - pyk1
Niin...ja heidän perheenyhditämistä tuetaan mutta häädön saanut suomalainen rahavaikeuksien takia joutuu kadulle ja lapset sijoitetaan muualle. Ottakaapa asiasta selvää. Ja etteikö maassamme eriarvoisuus loista, kyllä vaan.......
- espoolainen
Vinkki:
Menkää töihin. Johan loppuu toimeentulon asiakkuus ja Espoon sossun kyykytys.
Sossun kuuluukin kyykyttää, koska näin kaikki sellaiset on tarkoitus saada töihin, jotka voivat töitä tehdä.- Kokemusta on
Vinkille faktaa: useimmat käyvät töissä ja joutuvat silti turvautumaan toimeentulotukeen!
- joko tai
Kokemusta on kirjoitti:
Vinkille faktaa: useimmat käyvät töissä ja joutuvat silti turvautumaan toimeentulotukeen!
Väärä ammatti tai väärä asuinpaikka, jos ei rahat riitä.
- Välistävetää
Kokemusta on kirjoitti:
Vinkille faktaa: useimmat käyvät töissä ja joutuvat silti turvautumaan toimeentulotukeen!
varmaan asuntoihin sijoittelijat. Ja taas valtio maksaa.
- aapeli18
sossu on suurin syrjäytyneiden ylläpitäjä ja koko paska systeemi pitää romuttaa välittömästi !!! kerran uupunut pidetään sossukierteessä tunnekyvyttömien sossutannttojen avulla tiukasti ,kun rahat ovat loppu ja ainoa apu on sossun täti joka vetkuttelee tukia,ei maksa säädettyjä määriä,penää jo annettuja tietoja uudelleen ja uudelleen on sieltä noustakseen todellakin oltava voimia jota niillä asiakkailla ei yleensä ole jotka elämä on jostain syystä uuvuttanut,.sosuun on puhelinaika 1 tunti päivässä jona aikana jono on yleensä huomattava,sossulle ei voi mailata asioita tietoturvasyista,vaan paikalle on mentävä ,sossu työllistää uupuneitä itsellään jotta sossun "auttajatädeillä"olisi jatkossakin työtä,
- shiiii
Lisättäköön tuohon vielä, että paikalle menemiseenkin tarvii varata aika, jota odotetaan taas parisen viikkoa lisää.
Ei sitä nyt ehkä romuttaa tarvitse, mutta parantaa ainakin ihan jumalattomasti joillain paikkakunnilla.
- marijane.luukku2.com
sossussa ei tarttisi käydä,mutta kun ei lieksassa kukaan ota töihin tuntematonta,vaikka onkin moniosaaja.ottavat vain tuttaviaan tai sitten ns. nälkäpalkan maksavat,joka menisi kulkemiskuluihin.avustustyötä olisi,vain ei niin,että avustaja maksaa hoidettavan kuluja kertaa 16-vuotta-viranomaiset itse velkaannuttaneet 800.000 euron vuokrilla.olisi saanut jo monta taloa.on liian paljon kieltoja siitä,mihin ei saa tukea.,kuten vuokra-ruoka-sähkö.matkat vaatetus,kengät puhelinkulut,televisio,lääkitys, ym.paperi kylläkin kertoo ihan toisin,mitä merkitystä siis on sosiaalitoimiston paperilla?????
- TT_asiakas
Nyt kehiin kapina ja vallankumous sisällissotaa. Haluuks valtio ihmiset töihin 3 euron tuntipalkalla
- hhhharmittaaaa
Enpä ole täälläkään kuullut ostettavan sossurahoilla autoja tai ajokortteja.
Kuvitteletteko te kaikkien maahanmuutajien olevan köyhiä?
Ehei!
Rikkaistakin perheistä lähdetään maanpakoon sotaa ja nostetaan sitten rahoja jotka on talletettu ulkomaisille tileille.
Sille sehän ei ole laitonta???
Itse en vielä ole käynyt Espoon sossussa mutta ehkä lienee pakko kun tuloina on vain Kelan rahat ja olkapääleikkauksen jälkeen laskuja vaan tippuu.
Ihmetteln kyllä,että B-lausunnon kirjoittamisesta Espoon Omalääkäriaseman lääkäri kirjoittaa melkein 24 euron laskun! Onkohan se kys lääkärin tuntipalkka.
Kirjoittamiseen menee varmaan maksimissaan 20 min kun oireet oli niinkin selvät kuin minulla... Olkapää sökö!
Näistä lausuntopalkkioista minulla ei ollut mitään ennakkotietoa- Humala-ulla avittaa
Espoon fatta vie sulta tuhkatkin pesästä, ja lisäksi hukkaa toimittamasi paperit.
- Valikoivaa tuenjakoa
Humala-ulla avittaa kirjoitti:
Espoon fatta vie sulta tuhkatkin pesästä, ja lisäksi hukkaa toimittamasi paperit.
Ulla viettää vapaa-aikaansa Kivenlahden kuppiloissa tiettyjen asiakkaiden kera.
- Nuorta miestä rahall
Valikoivaa tuenjakoa kirjoitti:
Ulla viettää vapaa-aikaansa Kivenlahden kuppiloissa tiettyjen asiakkaiden kera.
Taas nähty kapakissa!
- ,,,,,,,,,
,,,,,,,,,,,,
- ,,,,,,
,,,,,,,,,,,,
- ,,,,,,,,,,,
,,,,,,,,,,,,,,,
- yks.työtön
Kelan asumistuki vihkosessa lukee mistä lähtee parhaat asmis tuet menee näin 1hkö 37neliötä 2hkö 57 ja 3hkö 74 laske siittä se joka täällä väitti että lapsi saisi peräti 30neliötä.Myöskin perusparannus talo yhtiössä määrää sen vuokran jonka saa siis työtön,yksinhuoltaja,huono palkkainen perheellinen.Ei kannata köyhiä enää täällä haukkua kovaa on perhettä elättää ja kukaan ei tiedä koska firma lopettaa lapset on tehty aikana kun oli työtä.Kyllä on sekin vanhus täällä tomppeli kun vertaa entisiä aikoja kun asuttiin 6henkinen perhe alkeellisissä oloissa.Minä ainakin haluan lapsilleni parempia oloja missä olen aikoinaan itse elänyt.Meitä oli 6lasta yhden palkalla,ei suihkua eikä omia huoneita ruokaa sai mutta vaatteita piti isompana itse hankkia silti en toivo kelleen nyky aikana mitään samankalaisia oloja vaikka vanhempani olivatkin kunnollisia,mutta olen syntynyt v.55 ja nyt poikani asuvat kerros talossa ja toivon että eivät joutuisi elämään työttömänä tai perheellisenä toimeen tulo tukea hakemaan.Yhteis kunnassa on paljon vikaa kun ihmisillä menee huonosti kun on töitä mistä maksetaan kunnon palkka eikä vuokrat olis niin törkeitä ei mitään sossua tarttis kaikki johtuu työttömyydestä ja osa aika palkoista millä ei elä suomessa.
- Kattu
lapsiperheen häätö kirjoitti:
Asuiko tuo perhe omakotitalossa? Videosta on paha sanoa, mutta siltä vähän näyttäisi. Mikäli asui, niin asunnon vaihtaminen on ihan perusjuttu. Toimeentulotuella kuuluu turvata minimielintaso, ei missään nimessä omakotitaloasumista. Tällä perheellä on videon mukaan myöskin jo toinen häätö tulossa, miksi? Toimeentulotukea ei myöskään yksinkertaisesti voi vain "evätä" jos sossutantasta niin tuntuu, vaan lakisääteinen osuus on aina annettava. Eli ettei vain olisi liian kovat tulot perheellä? Vai mistä lie kysymys?
- turhaa valitusta
taitaa näitä espoon persuja valittaa ja rutisee jossain iltalehdessä. on se säälittävää joukkoa
- mikä on totuus?
Karmee juttu! Tietääkö joku jotain enemmän tuosta espoon sosiaalitoimesta? Kai sielläkin saattaa olla jotain vallanhimoisia tyyppejä töissä jotka kiusaa köyhiä työttöimiä ihan vaan huvikseen? Ainakin tuosta jutusta saa sen kuvan? Kyykytetään ja nöyrytetään jo muutenkin alaspainettuja? Jos niin on niin siihen pitää puuttua vaikka kansalaisvelvollisuudesta ja pellolle tuollaiset tantat. Ehkä heidänkin olisi hyvä itse maistaa sitä työttömyyttä?
- asdasdsds
"Tietääkö joku jotain enemmän tuosta espoon sosiaalitoimesta? Kai sielläkin saattaa olla jotain vallanhimoisia tyyppejä töissä jotka kiusaa köyhiä työttöimiä ihan vaan huvikseen?"
______________________________
Sosiaalityöntekijät eivät tee toimeentulotukipäätöksiä oman harkintansa mukaan. Heillä on tarkat ohjeistukset sallituista tuloista ja menoista. Vaikka asiakkaan naama ei miellyttäisi, on heidän silti noudatettava näitä lukuja ja laskuja. Jos on liian suuret tulot, ei massia tule. Se on niin yksinkertaista.- käytäntö toinen
Paitsi, että käytännössä niitä päätöksiä tehdään tahalleen väärin ja jos sitten joku tajuaa siitä valittaa, niin vedotaan, että siihen tuli inhimillinen virhe tms. Käytännössähän jos on jotenkin tiedossa hakijan poliittinen tai esim. seksuaalinen suuntautuminen niin toimeentulotukea maksetaan sen mukaan. Esim. jos tilillä näkyy Setan jäsenmaksu (mikä ei ole kovin korkea) tai tiedetään, että henkilö on poliittisesti aktiivinen persu, vihreä, vasuri jne. tai on ammattiyhditysaktiivi niin saattaapi "ihan sattumalta" vaan toimeentulotuesta puuttua jokunen summa rahaa.
Jos taas tiedossa on, että henkilö hakee opiskelemaan tänä kesänä niin suhtautuvat todella tiukasti ja tympeästi ja syynätään joka saatanan ikinen kuitti ja väitetään, että henkilö on väärentänyt tiliotteet jne. vaikka ei ole. Jos taas henkilö ihan oikeasti ei saa töitä vaikka oikeasti niitä hakee todella aktiivisesti, niin silti saatetaan sossussa leimata, että tuo on laiska, työtön alkoholisti ja huonut/pelannut rahat eikä viitsi hakea töitä ja emme me hänelle mitään maksa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!881988- 821800
- 541439
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481395- 1461348
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481272Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441224Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261074- 39975
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket25962