Kurkunpään syöpä nuorella?

egehrhwhwe

Onko kurkunpään syöpä kuinka yleinen 20-vuotiaalla miehellä? Mulla on ollut jo 3 - 4 viikkoa hengenahdistusta ja tuntuu kuin olisi karvoja kurkussa. Lääkärit eivät oikein tiedä mikä minulla on. Sydänfilmi oli ok, keuhko röntgen puhdas ja verikokeistakaan ei ole mitään löytynyt. Sairastan myös astmaa ja useita siitepöly eläinallergioita. PEF-arvot n. 550. Uloshengityksessä kuuluu kummiskin jonkinlaista "rohinaa". Olen ollut aika kova ottaa alkoholia ja tupakkaa viimeisen 1,5 vuotta. Keskimäärin noin 2-3 kertaa viikossa humalassa ja röökiä paloi aina keskimäärin se aski per ilta. Nyt olen kuitenkin vähentänyt eli alkoholia max 1 kerran 1,5 viikkoon ja tupakointi kokonaan loppunut.

5

4377

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksiehdotus

      Kurkunpäänsyöpä on tuossa iässä äärimmäisen harvinainen, ja luulisin että siitä olisi löytynyt jo jotain viitteitä niillä tutkimuksilla jotka sinulle on tehty. Kertomuksesi perusteella veikkaisin (nimenomaan veikkaan - eihän tutkimatta mitään varmaa voi sanoa) vaivan olevan pohjimmiltaan hiukan toisaalla kuin on epäilty: Kova alkoholin- ja tupakankulutuksesi on saattanut ärsyttää ruokatorveasi. Onko sinulla ehkä närästystä tai jotain sen tapaista (esim. paineen tunnetta rinnassa)? Ei tarvitse olla vatsaoireita juuri lainkaan, mutta jos ruokatorvesi limakalvo on yhtään ärtynyt (mikä tuntuisi tapauksessasi melkeinpä odotuksenmukaiselta), on erittäin paljon mahdollista, että ärtynyt alue ulottuu kurkunpäähän asti ja kenties henkitorven puolelle ja aiheuttaa silloin nuo "karvoja kurkussa" -tuntemukset. Ilmeisesti oireesi ovat nimenomaan hyvin ylhäällä kurkussa (myös rohinat), koska muuten kaiketi epäilisit yhtä hyvin keuhkosyöpää?

      • egehrhwhwe

        Joo nimenomaan ylähengitysteissä. Keuhkosyöpään en usko sillä keuhkot olivat röntgenin mukaan puhtaat.

        Rupee vaan pikkuhiljaa oikeesti ärsyttää ku lääkäritkään ei tee muuta ku lääkekuureja jakaa ja taas ootellaan nytki viikonloppu ja maanantaina sit poskiontelot röntgen kuvaamaan jos ei olo helpotu :/


    • ed.

      Poskiontelotulehdus voi kyllä oireilla pelkkänä yskänä, mutta tuskin se sinne pahasti vaikuttaisi että aiheuttaisi hengenahdistusta. Voihan sen tarkistaa, mutta syy ei kenties vielä silläkään selviä. Tässähän on sitten vielä sekin mahdollisuus, etteivät alkoholi, tupakka tai astma liity mitenkään nykyisiin oireisiin, vaan olet jonkun sellaisen infektion kuin vaikka mykoplasma tai hinkuyskä (se ei ole mikään muinaisjäänne vaan sitä esiintyy nykyäänkin). Ne pitäisi vain lääkärin osata ottaa selville ihan niitä varten kehitetyillä testeillä.

      • egehrhwhwe

        mykoplasma otettiin samalla ku FIDD-arvotki ja sitä ei ollut. Ja siis en yski vaan tuntuu enemmänkin, että sillein joutuu "hönkimään" ulospäin, että lima irtoaisi, mutta mitään ei irtoa :/


      • Meltingsugar
        egehrhwhwe kirjoitti:

        mykoplasma otettiin samalla ku FIDD-arvotki ja sitä ei ollut. Ja siis en yski vaan tuntuu enemmänkin, että sillein joutuu "hönkimään" ulospäin, että lima irtoaisi, mutta mitään ei irtoa :/

        Mikäs on nyt muutaman vuoden jälkeen muuttunut/tapahtunut?
        Kerro ihmeessä, etenemiset yms


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe