The Fourth Kind (2009)

Tänä viikonloppuna on tullut katseltua tosiaan leffoja. Katselin tuossa äsken tällaisen Milla Jovovichin tähdittämän psykologisen scifidraaman "The Fourth Kind". Olipa muuten hieman häiritsevä leffa.

Elokuva kertoo Milla Jovovichin esittämästä psykologista, joka alkaa tutkimaan myöskin psykologi, aviomiehensä kuolemaa ja häneltä kesken jääneitä potilaita ja jatkaa heidän hoitojaan. Potilailla on paljon yhtymäkohtia tarinoissaan ja pian selviää että he ovat joutuneet alieneiden siepattaviksi. Sitten se alkaakin muuttumaan aika häiritsevän mielenkiintoiseksi kun potilaat hypnotisoidaan...katso leffa niin tiedät!

Elokuvaan on tehty vielä toinenkin taso. Siinä annetaan ymmärtää, että leffa perustuisi tositapahtumiin ja siinä esitetäänkin sitten "todellista" videokuvaa "aidoista" psykologin hypnotisointisessioista jne ja samalla sitten näytetään sama sessio "näyteltynä". Leffan alussa Milla Jovovich esittäytyy omana itsenään ja väittää leffan perustuvat tositapahtumin jne jne. Mutta tosiaan kyse on vain illuusiosta,mutta aika älykkäästi tehdystä sellaisesta. Jos ei tuntisi yhtään "aidoissa" videonauhoissa olevia henkilöitä/näyttelijöitä muista leffoista, voisi ehkä uskoakin niiden aitouteen.

Leffa on aika erilainen nykyiseen valtavirta scifiin/draamaan nähden ja siksi mielenkiintoinen. Tosin kovin herkille en sitä suosittele. Se voi olla hieman häiritsevää tosiaan.

Suosittelen silti. Mielenkiintoinen ja hyvä leffa!

PS. Milla Jovovich on yksi suosikkinäyttelijöistäni ja omaan esim kaikki hänen Resident Evil -leffansa, vaikka ne ovatkin enemmän B-luokan zombiemeininkiä..silti pidän niistäkin! :D
0220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Scifisti1977 kirjoitti:

Tänä viikonloppuna on tullut katseltua tosiaan leffoja. Katselin tuossa äsken tällaisen Milla Jovovichin tähdittämän psykologisen scifidraaman "The Fourth Kind". Olipa muuten hieman häiritsevä leffa.

Elokuva kertoo Milla Jovovichin esittämästä psykologista, joka alkaa tutkimaan myöskin psykologi, aviomiehensä kuolemaa ja häneltä kesken jääneitä potilaita ja jatkaa heidän hoitojaan. Potilailla on paljon yhtymäkohtia tarinoissaan ja pian selviää että he ovat joutuneet alieneiden siepattaviksi. Sitten se alkaakin muuttumaan aika häiritsevän mielenkiintoiseksi kun potilaat hypnotisoidaan...katso leffa niin tiedät!

Elokuvaan on tehty vielä toinenkin taso. Siinä annetaan ymmärtää, että leffa perustuisi tositapahtumiin ja siinä esitetäänkin sitten "todellista" videokuvaa "aidoista" psykologin hypnotisointisessioista jne ja samalla sitten näytetään sama sessio "näyteltynä". Leffan alussa Milla Jovovich esittäytyy omana itsenään ja väittää leffan perustuvat tositapahtumin jne jne. Mutta tosiaan kyse on vain illuusiosta,mutta aika älykkäästi tehdystä sellaisesta. Jos ei tuntisi yhtään "aidoissa" videonauhoissa olevia henkilöitä/näyttelijöitä muista leffoista, voisi ehkä uskoakin niiden aitouteen.

Leffa on aika erilainen nykyiseen valtavirta scifiin/draamaan nähden ja siksi mielenkiintoinen. Tosin kovin herkille en sitä suosittele. Se voi olla hieman häiritsevää tosiaan.

Suosittelen silti. Mielenkiintoinen ja hyvä leffa!

PS. Milla Jovovich on yksi suosikkinäyttelijöistäni ja omaan esim kaikki hänen Resident Evil -leffansa, vaikka ne ovatkin enemmän B-luokan zombiemeininkiä..silti pidän niistäkin! :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu