DNR-päätös

Kuolinhetki on aina vaikea, ainakin omaiselle.
Jossittelu on luonnollista ja niin tavattoman raskasta.
Olen jossitellut vuoden. Olen keskustellut henkilökunnan kanssa ja heidän mukaan ei mitään ollut tehtävissä. Korkeintaan päiväksi lisäaikaa ja heikentymistä, jolloin lähtö olisi ollut vaikeampaa. Pitää päästää lähtemään.
Jossittelu on myös osa surutyötä.
Koeta jaksaa!

Jossittelu on osa surutyötä, samoin eri syistä johtuvat syyllisyydentunteet. Olisiko pitänyt tehdä tätä tai tuota, sanoa niin tai näin? Nämä kaikille läheisensä menettäneille tutut tunteet pitäisi vaan osata käsitellä osana surutyötä, ei sen enempää.

Sekä jossittelu että syyllisyys ovat Valmentautumattomankin tapauksessa aivan turhia; miksi tehotoimin jatkaa kipuisan, syöpään kuolevan elämää päivällä, kahdella tai jopa viikolla. On rakastavampaa säästää hänet kärsimyksiltä ja antaa hänen mennä.

Tämä tarkoittaa mm. tehokasta kipulääkitystä, joka on minusta lähtijän kannalta olennaisen tärkeä asia, ihan riippumatta siitä lyhentääkö se mahdollisesti jäljellä olevaa elämää.

Kukaan meistä ei toivo omalle kohdalleen kovia kipuja elämänsä loppusuoralla, miksi emme soisi sitä samaa myös läheiselle.

Minusta kuolevan tekemää hoitotahtoa pitäisi noudattaa viimeisen päälle.

Edelisten kanssa täysin samaa mieltä.
Lisäisin vielä , että olisi hyvä, jos pystyisi elämään niin ettei eläessä tehtyjä virheitä ja laiminlyöntejä ym tarvitsisi katua sitten kun on liian myöhäistä, lopullisesti!

niinkö

DNR-päätös ei tarkoita, etteikö kuolevan oloa voi helpottaa, pikemminkin, se tarkoittaa, että on helpotettava oloa kaikin mahdollisin keinoin. Mitä mahtanet tarkoittaa sanoilla "vastoin ohjeita"? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä ohjeita, keneltä ne sait?

Korisevasta ja vaikeasta hengittämisestä sen verran, että happilisä maskilla tai viiksillä helpottaa kuolevan oloa, mutta ei mitenkään estä kuolemaa, jos se on tullakseen.

Niiin, "palli atiivi", kun tehtäviä on 'miljoona' ja hoitajia vain hyvin vähän per vuoro, niin jotain jää tekemättä - valitettavasti. Oikeasti valitettavasti, kun on ihmisistä ja heidän olotilastaan kyse, mutta se on karmea totuus, että on korkea aika alkaa jättää tekemättä, jotta joku jossain joskus ehkä huomaisi, millainen tilanne on.

Tällä hetkellä säästöt revitään hoitajien selkärangasta ja kohta käy niin, että hoitsuja ei enää ole, loppuvat tyystin.

Olen samassa tilanteessa mutta en osallistu päätökseen ja se herättää hermostuneisuutta muissa omaisissani ja lääkärissä joka päätöksen on kuulema tehnyt...ja hänen mukaansa siinä päätöksessä ei edes tarvitse kuulla muita. Hän kertoi että lääkäri voi päättää asiasta itse.
Kun luin tarinasi ja tuli hyvä ole. Sinulla ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä. Olet ollut omaisesi vieressä se on hieoa. Syyllisyys varmaan kuuluu asiaan aina, koska sitä mietii mitä jäi tekemättä ja aina jää asiaoita tekemättä, mutta olet antanut aikaasi se on suurinta rakkautta ja se on sinulle siunaukseksi omassa elämässäsi.
Kiitos tuli hyvä mieli

Itse teen DNR päätöksiä osastonlääkärinä varsin usein. Päätöksen tavoitteena on vapauttaa vaikeista perussairauksista kärsivä potilas elämän viimehetkien rankasta tehohoidosta, jos sillä ei lääketieteellisesti katsoen uskota enää hyötyä saavutettavan. Kun sydän vaikka 90-vuotiaalla vaikeasta sydämen vajaatoiminnasta kärsivällä potilaalla pysähtyy, pysähtymisellä on yleensä niin selkeä syy ettei keinotekoisesti sydäntä enää sykkiväksi saada, ja jos saadaankin potilas on entistä heikompi, vieraassa ja hälisevässä ympäristössä.

Saattohoitolinjauksen jälkeen kaikkein tärkeintä on hyvä perushoito, hoidetaan pois kivut, hengenahdistus ja muut häiritsevät oireet. Yksi lääkärin tehtävistä on sallia luonnollinen kuolema, taistelemalla viimeiseen asti vastaan kun toivoa ei enää ole tehdään vain karhunpalvelus heikolle vanhukselle, jolla on oikeus viettää elämänsä viimeiset ajat rauhallisessa ympäristössä ilman kajoavia hoitoja. DNR koskee vain tilannetta, kun sydän on pysähtynyt, se ei lopeta muuta hyvää hoitoa.

Olemme yli 90-vuotiaan vaikeasti dementoituneen ja Alzheimeria sairastavan äidin tyttäret, ja nyt ainakin minua on alkanut hirvittää, jos äiti hoidetaan väkisin elävien kirjoihin, elvytetään tai häneen kohdistetaan jotain raskaita hoitotoimenpiteitä. Hän sanoi jo vuosikymmenien ajan, että häntä ei saa elvyttää, eikä pitää keinotekoisesti hengissä.

Mitään paperia asiasta ei ole. Tieto on kyllä esim. aiemman kotihoidon työntekijöillä ja johdolla. Yritimme jokin aika sitten esitellä äidille hoitotahtokorttia ja -lomaketta, mutta tätä nykyä hän saa raivarin asiasta kuin asiasta.

Kuinkahan heikoillä tässä ollaan, jos tulee sydänpysähdys tai vastaava? Kohta 91-vuotias on jo elämänsä elänyt, ja edessä on vain syvenevää kärsimystä. Fyysinen kunto on erittäin huono, ihan pelkän vanhuuden takia. Erilaisten oikeusjuttujen pelossa lääkärit tuntuvat olevan hyvin arkoja tekemään DNR- tai muita hoitamattajättämisen päätöksiä-

DNR, tai AND.. suodaan luonnollinen kuolema.. tarkoittaa sitä, että jos löydetään elottomana, ei elvytetä, mutta jos on paikalla, ja tulee odottamaton esim sydänkohtaus, silloin elvytetään..saattohoito on asia erikseen. silloin hoidetaan kipua, ja annetaan paras mahdollinen perushoito...

Nähnyt, että hoitolaitoksilla ja sairaaloissa ainakin VS, dnr merkitsee syöttämisen ja nesteytyksen lopettamista, jolloin menehtyy nestehukkaan. Voisko joku kertoa miten tämä liittyy dnr- elvytykseen ei syöpäsairailla älyn omaavilla alle 85-vuotiailla, jotka itsekin vaikeassa tilanteessa läheisten kanssa ovat dnr:n ravinnosta väärin ymmärtäneet=kuolema pian. Elinikä on noussut, jos syöpää ei ole, dnr nesteytyksen ei ole oikein. Kuka alkaa jo vihdoin asiaa tutkimaan?

En tiedä mikä elvytyskielto me päätettiin äidillemme.
Ajatus oli kuitenkin ettei alzhaimerin loppuvaiheessa joutuisi olemaan letkuissa.
Isämme kertoi äidin kommenteista joita hän oli aiemmin kertonut vastaavista tapauksista, tulimme siihen tulokseen ettei äitimmekään olisi halunnut väkisin hengissä pitämistä.
Valitettavasti tämä hoitotahto tuli siinä vaiheessa kun äitiei enään kyennyt itse asiasta päättämään.
Me kaikki omaiset olemme kuitenkin sitä mieltä että myös äiti olisi hyväksynyt päätöksemme.
Tällä hetkellä äitimme on ylittänyt reippaasti odotetun elinajan ja avustettuna syö ja juo joten akuuttia tilannetta juuri nyt ei ole.
Asia tosin voi muuttua hetkessä.