Jos osallistutte omaisenne kanssa päätökseen, ettei yritetä elvyttää kuoleman hetkellä, niin tietäkää myös, mitä se tarkoittaa: Itse olin kuolevan omaiseni vierellä koko kuolemaa edeltävän päivän, jolloin esim. hengittäminen oli vaikeaa ja yritin auttaa korisevaa potilasta vastoin ohjeita mm. työntämällä hammasharjan vartta suuhun ja irroittamalla hammasproteesin.
Seuraavana aamuna terveyskeskukseen saapuessani oli isäni hengitys uskomattoman kevyttä, ja luulin jo syöpäpotilaan voittaneen tulehdustaudin ja saaneen lisää elinaikaa. Kului vain noin viisitoista minuuttia, kun silmät eivät enää liikkuneet ja hengitys pysähtyi.
Lähdön "helppoudesta" huolimatta olen kohdannut syyllisyyden tunteita - odotinhan kymmenisen minuuttia kutsumatta henkilökuntaa paikalle. Kuinka olisi ollut, jos kuolinhetki olisi ollut tuskaisa ja vaikea?
Seuraavana aamuna terveyskeskukseen saapuessani oli isäni hengitys uskomattoman kevyttä, ja luulin jo syöpäpotilaan voittaneen tulehdustaudin ja saaneen lisää elinaikaa. Kului vain noin viisitoista minuuttia, kun silmät eivät enää liikkuneet ja hengitys pysähtyi.
Lähdön "helppoudesta" huolimatta olen kohdannut syyllisyyden tunteita - odotinhan kymmenisen minuuttia kutsumatta henkilökuntaa paikalle. Kuinka olisi ollut, jos kuolinhetki olisi ollut tuskaisa ja vaikea?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuolinhetki on aina vaikea, ainakin omaiselle.
Jossittelu on luonnollista ja niin tavattoman raskasta.
Olen jossitellut vuoden. Olen keskustellut henkilökunnan kanssa ja heidän mukaan ei mitään ollut tehtävissä. Korkeintaan päiväksi lisäaikaa ja heikentymistä, jolloin lähtö olisi ollut vaikeampaa. Pitää päästää lähtemään.
Jossittelu on myös osa surutyötä.
Koeta jaksaa!
Jossittelu on osa surutyötä, samoin eri syistä johtuvat syyllisyydentunteet. Olisiko pitänyt tehdä tätä tai tuota, sanoa niin tai näin? Nämä kaikille läheisensä menettäneille tutut tunteet pitäisi vaan osata käsitellä osana surutyötä, ei sen enempää.
Sekä jossittelu että syyllisyys ovat Valmentautumattomankin tapauksessa aivan turhia; miksi tehotoimin jatkaa kipuisan, syöpään kuolevan elämää päivällä, kahdella tai jopa viikolla. On rakastavampaa säästää hänet kärsimyksiltä ja antaa hänen mennä.
Tämä tarkoittaa mm. tehokasta kipulääkitystä, joka on minusta lähtijän kannalta olennaisen tärkeä asia, ihan riippumatta siitä lyhentääkö se mahdollisesti jäljellä olevaa elämää.
Kukaan meistä ei toivo omalle kohdalleen kovia kipuja elämänsä loppusuoralla, miksi emme soisi sitä samaa myös läheiselle.
Minusta kuolevan tekemää hoitotahtoa pitäisi noudattaa viimeisen päälle.
Miten kuoleva voi tehdä itseään koskevasta hoidosta hoitopäätöksen sitä en ymmärrä...se on trendi tiedän "tee se itse yheiskunnassa" jossa vastuu itsestä sysätään asiasta tietämättömälle. Mikisi lääkäri ei ole vahva ja hyvä joka luo turvaa ja rauhaa lupautuen hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin. Miksi pitää kysyä potilaalta miten häntä pitäisi hoitaa ? hänän tulee sairaalaan saamaan hoitoa ja sitä tulisi voida saada aisantuntijalta ammattiihmiseltä.
Kukaan ei tiedä etukäteen elämänsä laatua ja käänteitä..ja lääkäri tehtävänä olisi ennenkaikkea pitää yllä elämää kaikin mohdollisin tavoin ja tuoda elämää kannustavia mielipiteitä ja toivoa. Mitä pahaa seuraa toivosta kuolevalle?? miksi ei voi tuoda toivoa ja sitä kautta laatuelämää sairaalan potilaallekin?? keneltä se on pois? ja kuka siitä kärsii? Mutta jos kerrotaan potilaalle hoitorajauksista ja pyydetään häntä puoltamaan päätöstä se tekee ihmisestä sillä hetkellä kuolleen. Miksi ottaa pois epätoivolla viimeisten elinpäivien ehkä ilo..kukaties. Elämä on paradoksi...joskus näyttää siltä että ihminen kärsii vaikka hän olisi onnellinen ja toisinpäin.
Edelisten kanssa täysin samaa mieltä.
Lisäisin vielä , että olisi hyvä, jos pystyisi elämään niin ettei eläessä tehtyjä virheitä ja laiminlyöntejä ym tarvitsisi katua sitten kun on liian myöhäistä, lopullisesti!
niinkö
DNR-päätös ei tarkoita, etteikö kuolevan oloa voi helpottaa, pikemminkin, se tarkoittaa, että on helpotettava oloa kaikin mahdollisin keinoin. Mitä mahtanet tarkoittaa sanoilla "vastoin ohjeita"? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä ohjeita, keneltä ne sait?
Korisevasta ja vaikeasta hengittämisestä sen verran, että happilisä maskilla tai viiksillä helpottaa kuolevan oloa, mutta ei mitenkään estä kuolemaa, jos se on tullakseen.
Ei kyllä suun aukipitäminen ja hengitysteiden helpottaminen mitään pakkohenkigissä pitämistä ole. Niin tuleekin tehdä ja ei tuollaisilla keinoilla kenenkään lähtöhetkeä pidennetä.
Tuo DNR- päätös tarkoittaa, että jos sydän pysähtyy niin ei elvytetä. Olet toiminut viimeiseen hetkeen saakka oikein ja rakastavasti.
Ninpä.. hoitajien oisi suonut tarjoavan kuolevalle happea, ja korjaavan asentoa, olisi ehkä ollut helpompaa. Paljon olisi vielä tehtävä, että jokainen saisi arvokkaan ja hyvän lähdön.
Niiin, "palli atiivi", kun tehtäviä on 'miljoona' ja hoitajia vain hyvin vähän per vuoro, niin jotain jää tekemättä - valitettavasti. Oikeasti valitettavasti, kun on ihmisistä ja heidän olotilastaan kyse, mutta se on karmea totuus, että on korkea aika alkaa jättää tekemättä, jotta joku jossain joskus ehkä huomaisi, millainen tilanne on.
Tällä hetkellä säästöt revitään hoitajien selkärangasta ja kohta käy niin, että hoitsuja ei enää ole, loppuvat tyystin.
Olen samassa tilanteessa mutta en osallistu päätökseen ja se herättää hermostuneisuutta muissa omaisissani ja lääkärissä joka päätöksen on kuulema tehnyt...ja hänen mukaansa siinä päätöksessä ei edes tarvitse kuulla muita. Hän kertoi että lääkäri voi päättää asiasta itse.
Kun luin tarinasi ja tuli hyvä ole. Sinulla ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä. Olet ollut omaisesi vieressä se on hieoa. Syyllisyys varmaan kuuluu asiaan aina, koska sitä mietii mitä jäi tekemättä ja aina jää asiaoita tekemättä, mutta olet antanut aikaasi se on suurinta rakkautta ja se on sinulle siunaukseksi omassa elämässäsi.
Kiitos tuli hyvä mieli
Itse teen DNR päätöksiä osastonlääkärinä varsin usein. Päätöksen tavoitteena on vapauttaa vaikeista perussairauksista kärsivä potilas elämän viimehetkien rankasta tehohoidosta, jos sillä ei lääketieteellisesti katsoen uskota enää hyötyä saavutettavan. Kun sydän vaikka 90-vuotiaalla vaikeasta sydämen vajaatoiminnasta kärsivällä potilaalla pysähtyy, pysähtymisellä on yleensä niin selkeä syy ettei keinotekoisesti sydäntä enää sykkiväksi saada, ja jos saadaankin potilas on entistä heikompi, vieraassa ja hälisevässä ympäristössä.
Saattohoitolinjauksen jälkeen kaikkein tärkeintä on hyvä perushoito, hoidetaan pois kivut, hengenahdistus ja muut häiritsevät oireet. Yksi lääkärin tehtävistä on sallia luonnollinen kuolema, taistelemalla viimeiseen asti vastaan kun toivoa ei enää ole tehdään vain karhunpalvelus heikolle vanhukselle, jolla on oikeus viettää elämänsä viimeiset ajat rauhallisessa ympäristössä ilman kajoavia hoitoja. DNR koskee vain tilannetta, kun sydän on pysähtynyt, se ei lopeta muuta hyvää hoitoa.
Olemme yli 90-vuotiaan vaikeasti dementoituneen ja Alzheimeria sairastavan äidin tyttäret, ja nyt ainakin minua on alkanut hirvittää, jos äiti hoidetaan väkisin elävien kirjoihin, elvytetään tai häneen kohdistetaan jotain raskaita hoitotoimenpiteitä. Hän sanoi jo vuosikymmenien ajan, että häntä ei saa elvyttää, eikä pitää keinotekoisesti hengissä.
Mitään paperia asiasta ei ole. Tieto on kyllä esim. aiemman kotihoidon työntekijöillä ja johdolla. Yritimme jokin aika sitten esitellä äidille hoitotahtokorttia ja -lomaketta, mutta tätä nykyä hän saa raivarin asiasta kuin asiasta.
Kuinkahan heikoillä tässä ollaan, jos tulee sydänpysähdys tai vastaava? Kohta 91-vuotias on jo elämänsä elänyt, ja edessä on vain syvenevää kärsimystä. Fyysinen kunto on erittäin huono, ihan pelkän vanhuuden takia. Erilaisten oikeusjuttujen pelossa lääkärit tuntuvat olevan hyvin arkoja tekemään DNR- tai muita hoitamattajättämisen päätöksiä-
Lääkäri tekee päätöksen heti, kun sinä sitä pyydät.
DNR, tai AND.. suodaan luonnollinen kuolema.. tarkoittaa sitä, että jos löydetään elottomana, ei elvytetä, mutta jos on paikalla, ja tulee odottamaton esim sydänkohtaus, silloin elvytetään..saattohoito on asia erikseen. silloin hoidetaan kipua, ja annetaan paras mahdollinen perushoito...
DNR tarkoittaa no. sitä, että ei elvytetä - missään tapauksessa. Mutta sitä se ei tarkoita, ettei annettaisi hyvää perus- ja kivunhoitoa.
Nähnyt, että hoitolaitoksilla ja sairaaloissa ainakin VS, dnr merkitsee syöttämisen ja nesteytyksen lopettamista, jolloin menehtyy nestehukkaan. Voisko joku kertoa miten tämä liittyy dnr- elvytykseen ei syöpäsairailla älyn omaavilla alle 85-vuotiailla, jotka itsekin vaikeassa tilanteessa läheisten kanssa ovat dnr:n ravinnosta väärin ymmärtäneet=kuolema pian. Elinikä on noussut, jos syöpää ei ole, dnr nesteytyksen ei ole oikein. Kuka alkaa jo vihdoin asiaa tutkimaan?
Siis dnr:ssä nesteytyksen lopetus ei saa liittyä elvytykseen. Ihan eri asioita, jotka monesti on nyt liitetty yhteen. En hyväksy. Omaiseni huomasin asian liian myöhään. Tuho tapahtui kuivuessa.
En tiedä mikä elvytyskielto me päätettiin äidillemme.
Ajatus oli kuitenkin ettei alzhaimerin loppuvaiheessa joutuisi olemaan letkuissa.
Isämme kertoi äidin kommenteista joita hän oli aiemmin kertonut vastaavista tapauksista, tulimme siihen tulokseen ettei äitimmekään olisi halunnut väkisin hengissä pitämistä.
Valitettavasti tämä hoitotahto tuli siinä vaiheessa kun äitiei enään kyennyt itse asiasta päättämään.
Me kaikki omaiset olemme kuitenkin sitä mieltä että myös äiti olisi hyväksynyt päätöksemme.
Tällä hetkellä äitimme on ylittänyt reippaasti odotetun elinajan ja avustettuna syö ja juo joten akuuttia tilannetta juuri nyt ei ole.
Asia tosin voi muuttua hetkessä.