Mikä tekee tulevista kuntavaaleista tärkeän?

Mitä asioita sinun mielestäsi pitäisi nostaa esille kuntavaalikeskusteluissa?
12136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vain niitä mihin pystyy vaikuttamaan.

Äänestä

Kuntien rahoitus, työvoiman riittävyys kunnissa ja yksityisen sektorin työpaikkojen lisääminen.

Jos ei näistä ole kotikunnan kannalta mitään sanottavaa, on pili-paliehdokas.

Äänestä

Ottaa esille ketkä tyrineet vanhusten palvelut.
Olisko pisto kokoomuksella ja demareilla?
Nyt pitää vanhuksen tosiaan mennä setelitukko kourassa hoitoa hakemaan?

Äänestä

Sekä valtion että kunnan puuttumista ihmisten elämään on
rajoitettava voimakkaasti.

Suomalainen holhousvaltio jossa valtio ja/tai kunta määrää kaikesta, jossa
mitään ei voi tehdä enää ilman lupaa, jota myös kutsutaan hyvinvointivaltioksi
on todellisuudessa pahoinvointivaltio - ainakin niille jotka yrittävät
vielä tehdä rehellistä työtä tai toimia rehellisinä pienyrittäjinä.
Tästä rehellisyydestä rangaistaan aina vain kovemmalla verotuksella.

Kovin ruusuinen ei tämän maan tulevaisuus ole. Ei ainakaan jos nykyisen
kaltainen meno jatkuu.

Velkataakka kasvaa hallitsemattomasti ja samaan aikaan nämä nykyiset
ja tulevat kumileimasin päättäjät, jotka tekevät liukuhihnalta päättömiä ratkaisuja jotka ajavat maan yhä syvemmälle suohon, päästävät maahan roskaväkeä afrikasta ja lähi-idästä. Nämä luku ja kirjoitustaidottomat loiset kirjataan sitten eläteiksi sosiaalihuollon piiriin pahimmillaan vuosikymmeniksi. Eli verotaakaksi rehellistä työtä tekeville ja pienyrittäjille.

Mitään työvoimapulaa ei ole Suomessa!
Puhe kaikesta työvoimapulasta on täyttä kusetusta. Ja tässä kusetuksessa
kaikki puolueet ovat mukana.

http://www.youtube.com/watch?v=fzr7kur5M2o

Ei näillä vaaleilla ole lopulta mitään merkitystä.
Äänestäjä ei saa ääntään kuuluviin äänestämällä
tällaisissa lapsellisissa itsetyydytys vaaleissa.
Ihmisten täytyy saada itse päättää omista asioista.
Ei yhdet poliittiset vaalit joka neljäs vuosi täytä sitä todellista
tarvetta mikä ihmisillä on vaikuttaa omiiin asioihinsa.
Yksikään näistä ehdokkaista ei edusta eikä voi edustaa
eikä saa edustaa minua. En ole antanut mandaattia, valtakirjaa
kenellekään kumileimasimelle tehdä päätöksiä jotka mahdollisesti vahingoittavat minua.

Jos vaaleilla voisi todella vaikuttaa ne kiellettäisiin lailla.

Näille nahjuksille, poliittisille kumileimasimille me äänestäjät
emme ole edes kierrätetyn käärepaperin arvoisia.
Sillä samalla hetkellä kun äänestyspaikat on suljettu on äänestäjä
unohdettu, eikä ole väliä mitä mieltä tai mitä tarpeita hänellä on.

Äänestämällä näissä tyhjissä vaaleissa petkutat vain itseäsi.

Mitä suomalainen veronmaksaja haluaa?

Hän haluaa elää vapaasti, ilman että hänen asiohinsa puututaan
jatkuvasti. Hän itse päättää mitä syö ja juo ja millä kulkuvälineellä hän
haluaa liikkua. Hän itse matkustaa minne hän haluaa, milloin hän haluaa
ja millä kulkuvälineellä hän haluaa. Hän ei halua maksaa siitä että muut elävät hänen siivellään. Jokaiseen kaupunginosaan ei tarvita omaa uimahallia. Eikä kalliita kulttuurin ja taiteenlaitoksia jotka käyvät veronmaksajan
kukkarolla tarvita lisää. Arki iltoina ei julkisen liikenteen pidä kolistella tyhjänä
kaupungin yössä. Virastoja voidaan myös lakkauttaa ja sulauttaa yhteen sen sijaan että uusia perustetaan lisää.

Ja ennen kaikkea: ihmisellä täytyy aina olla oikeus puolustaa itseään, perhettään, läheisiään ja omaisuuttaan. Aseellinen itsepuolustus on
normaali asia johon holhousvaltiolla kuitenkin on kiero asenne.

Äänestä

Ihmisyys on tärkeää ja ympäristö.
Pitää miettiä apua sinne missä sitä tarvitaan eikä sinne missä jo muutenkin pärjätään.
Heikompia tulisi auttaa, suurin osa meistä on siinä joukossa joskus tai aina.
Pitäisi osata tiedostaa missä tilanteessa olemme ja myöntää se.

Äänestä

EU vaikka hallituspuolueet sitä yrittää kaikin keinoin välttää.

Äänestä
  • Samaa mieltä.
    Hoitajamitoitus pilattiin jo ennen vaaleja niin tehdään sitten tästäkin EU vaalit.
    Ei muuta kun Soini vettä myllyyn...

    Äänestä

No media kertoo:

"Kuntavaaliehdokkaat huomio - Verkkomedia listaa todelliset Suomen ystävät

Julkaisemme 15.10. kunnallisvaalien ennakkoäänestyksen alla listauksen kuntavaalien ehdokkaista, jotka ovat valmiita allekirjoittamaan seuraavan Verkkomediassa kunnioittamamme näkemyksen:"

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=5147

Äänestä

http://ipu.fi/itsenaisyyspuolueen-kunnallisvaaliohjelma-2012/

On turhaa puhetta että EU-ei vaikuta kuntiin, siellähän ne kaikki päätökset
tehdään, ja hallitus pakottaa myös kunnat toimimaan noiden päätösten mukaan.

Sen vuoksi kuntien päättäjien on toimittava vastavoimana EU-päätöksille,
ehkä hallitus hajoaa kun EU-vastaiset voimat saadaan liikkeelle,
viimeistään eduskuntavaaleissa täytyy tapahtua muutos, pelkään vain että
silloin ollaan jo liittovaltiossa, eikä Suomen eduskuntaa enää ole,
tehdään nyt kaikki mitä voidaan, yhdessä.

Äänestä
  • Tuon takia varmaan PS jätti välikysymykseen osallistumatta.
    Keskusta putosi jo kyydistä.
    Nyt mennään EU junalla eteenpäin.Kahtokaapa tään illan vaalitentti!

    Äänestä

Mielestäni on tärkeää löytää keinoja, joilla kunta voi tukea ympäristöystävällistä yritystoimintaa ja kunnan vetovoimaisuutta. Myös sosiaali- terveys- ja koulututuspalvelujen kehittäminen ennaltaehkäiseviksi on tärkeää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SV Kunta kysely 2012 kirjoitti:

Mitä asioita sinun mielestäsi pitäisi nostaa esille kuntavaalikeskusteluissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu