Kristillinen kaste Jeesuksen nimeen kuvaa vanhan ihmisen, eli vanhan aatamin, eli
lihallisen synninluonnossa elävän ihmisen hautaamista kasteen hautaan ja uuden
Hengellisen, eli kristillisen ihmisen nousemista kasteen haudasta.
Juuri noin tuon asian pitää tapahtua ihmisellä, joka on tullut tuntemaan Jeesuksen
omana Vapahtajana; sitten vähän eri tavalla ilmaistuna:
Vanhan luonnon, eli sen inhoittavan syntiluonnon pitää olla Jeesuksen kanssa
lujasti ristiinnaulittuna, ettei se tule häiritsemään uutta, eli Hengellistä luontoa ja
mitä tuo Hengellinen luonto halajaa; mitäpä muuta, kuin enemmän ja enemmän
Jeesuksen sisäistä tuntemista ja hänen tekoja mielellään tehden.
Juuri tuota tarkoittaa kaste, ja on hyvin pitkälle vertauskuvallinen niinkuin tarkka
lukija saattoi huomata. Ja muistakaa, että se toinen ristillä riippuvista rikollisista
meni Taivaaseen, että vilahti, vaikka häntä ei kukaan kastanut.
Ei pelkällä kasteella pitkälle pötkitä ei vaikka kastajana olisi kuinka pyhittynyt
Herran palvelija, vaan sillä, että me sisäisesti opettelemme tuntemaan
Jeesusta yhä enemmän ja enemmän, enkä itsekään voi sanoa, että itse olisin
näin aina tehnyt, mutta tämä on Kristinuskon Henki, joka päivä päivältä tahtoo
tulla enemmän ja enemmän tuntemaan Jeesusta.
KASTE?
3
59
Vastaukset
- ikämies
Kasteelle pääsyn ikärajjaa pittää nostaa ainaki 21vuoteen. Sitä nuoremmat on lapsia. Ei oo kauaa kun aikusen ikäraja oli 21.
Ja minkä takia kasteelle pitäisi olla ikäraja?
Sitten kun minulla on lapsia, niin aion opettaa heille kristinopin ja kun he ymmrtävät
pyytää kristillistä kastetta, niin haluan itse kastaa heidät Jeesuksen nimeen-ja
mitä enemmän voi perheenisä tehdä lapsilleen, kuin antaa heille kristillisen
kasteen?
Tämä Jeesuksen sisäisen tuntemisen kasvattaminen ei liity ollenkaan siihen
mitä nämä joogaajat ja mietiskelijät tekevät, eli tyhjentävät mietiskelyllä
ajatuksensa ja avaavat sen samalla paholaiselle ja hänen tarkoitusperilleen
ja luulevat, että he muka saavuttavat nirvanan, kun vaan ovat tarpeeksi tuota
mielentyhjennystä tehneet.
Jeesuksen sisäisen tuntemisen kasvattaminen käy niin, että ensisti pidämme
Jeesusta mielessämme päivän askareissa ja hän saa olla mukana mitä ikinä
teemme ja muistamme, että Jeesus tosiaan haluaa olla mukana ihmisten elämässä-
ei niin, että me vain menemme kirkkoon häntä kohtaamaan, vaan päivä päivältä
tunti tullilta minutti minuutilta sekunti sekuntilta Jeesus on meidän Herramme ja
ohjaajamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 366955
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353711Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533632Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463514Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243076- 533002
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342769- 342622
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272445Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252418